Vanhat lapset ja uusi perhe

X-miehellä on uusi puoliso ja heillä yhteinen lapsi, kokonaan uusi perhe. Toinen meidän lapsista asuu isän perheen kanssa.

Miestä ei ikinä kiinnostanut avioliitossakaan tehdä mitään lasten kanssa, eikä eron jälkeen yh.nakaan. Tapaa kyllä lapsia sopimuksen mukaan mutta ei puuhaa mitään eikä vie niitä mihinkään.
Nyt kuulin taas sukulaiselta että uuden lapsen kanssa kyllä puuhaa kovasti ja sillon kun ovat kolmisin omana perheenään siellä niin reissaavat kuulemma vaikka missä (tämän pitävät salassa muilta lapsilta visusti).

No ymmärrän kyllä että miehen uo:lla ei ole jaksamista puuhata miehen lasten kanssa ja varmaan hänestä on mukavampi reissata vaan omalla porukalla, mutta miksei ukkoa itteäään kiinnosta käydä muitten lasten kanssa missään, kävis edes eläintarhassa joskus tai pelaisivat pihalla jotain. Ukko vaan kuulemma kattoo telkkaria ja tekee omia juttujaan kun lapset on siellä, uo on useimmiten heidän yhteisen lapsen kanssa mummolassa tms liikkuu paljon ystäviensä ja niiden vauvojen kanssa. Tai sitten se on töissä. Että ei ole siitä uo:sta kiinni kun ukko on useimmiten siellä yksin muksujen kanssa, ei vaan tunnu kiinnostavan.
Musta tuntuu että tapaa lapsia vaan sosiaalisen paineen takia, että on nk hyvä isä kun tapaa, kerta todellista kiinnostusta ei tunnu löytyvän.

Olen sille jankuttanu asiasta noin 50 kertaa mutta ei mikään muutu. Hokee vaan että lapsilla on kivempaa leikkiä keskenään. Syöttää aina valmiseineksiä ja laittaa lapset siivoamaan.
Lapset kyllä menee sinne mielellään ja onhan se hyvä että saavat kumminkin tavata isäänsä. Mut onko tää ihan tavallinen juttu että kun isä saa uuden ydinperheen ja tekee uuden lapsen niin sit se uusi perhe on kiinnostavampi ja tärkeempi kuin vanhan liiton lapset.
Hiihtolomiksi lähettää meidän lapsen mummolaan ja pitää itse talviloman niin että saavat olla siellä ydinperheenä paikalla, tänkin kuulin muuta kautta, meijän lapsi ei tienny että isänsä oli ollu lomalla.
171991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kumpaa tämä asia harmittaa, sinua vai lapsia (miestä ei ikinä kiinnostanut avioliitossakaan tehdä mitään lasten kanssa)? Jos se onkin se uusi puoliso, joka touhuaa oman lapsensa kanssa ja mies kulkee siinä mukana. Toteat kuitenkin, että lapset menevät mielellään isälleen.

Onko valmiseinesten syöttämisessä jotain pahaa? Ei likikään kaikki miehet pärjäile ruuanlaittohommissa. Ja kyllä minusta lasten tulee siivota omat jälkensä siinä kuin aikuistenkin.

Äänestä

Olen seurannut uusperhekuvioita ympärilläni jo vuosia ja elänyt itsekin uusperheen arkea jonkun aikaa.
Mitä useampi hämmentäjä sitä enemmän roiskuu soppa yli kattilan reunojen.
Tuntuu siltä, että kun eronnut perheellinen mies perustaa uusperheen, jäävät hänen omat biologiset lapsensa jonnekin taka-alalle.
Ystäväni ex-mies nai naisen, jolla on kolme lasta.
Kun miehen edellisestä avioliitosta syntyneet lapset menevät vierailulle, ei heillä ole oikeastaan edes tilaa tässä uusperheessä.
Ei ihme, että ei heitä huvita enää tavata isäänsä, joka omalla passiivisuudellaan vaan pahentaa tilannetta.
Toiselle lapselle on puhjennut migreeni, tod.näk.seurausta hämmentävästä tilanteesta.
Ystäväni on ollut huolestunut lastensa ja heidän isänsä välisestä suhteesta, syystäkin.
Mikseiköhän mies tunnu olevan?
Miehestä soisi löytyvän munaa sen verran, että raivaisi tilan omille lapsillensa uusperheessään.
LAPSET EIVÄT SIIHEN ITSE KYKENE.

Äänestä
  • vanhempani erosivat, kun täytin neljä. olin iskän tyttö, ennenku "uusi" sisareni syntyi tähän uuteen perheeseen. tunsin itseni ihan totaalisen hyljätyksi. vanhemmaksi kasvettuani ilmoitin äidille, etten halua mennä isälle enää ollenkaan. tunsin tuolloin itseni todella petetyksi. en paljon huomiota saanut siskon syntymän jälkeen ja edelleen sisko on kaikkista tärkein isälle... kuulostaa kyllä katkeralta sadattelulta, mutta kaikkeahan ei voi saada...

    Äänestä

  • *osaton* kirjoitti:

    vanhempani erosivat, kun täytin neljä. olin iskän tyttö, ennenku "uusi" sisareni syntyi tähän uuteen perheeseen. tunsin itseni ihan totaalisen hyljätyksi. vanhemmaksi kasvettuani ilmoitin äidille, etten halua mennä isälle enää ollenkaan. tunsin tuolloin itseni todella petetyksi. en paljon huomiota saanut siskon syntymän jälkeen ja edelleen sisko on kaikkista tärkein isälle... kuulostaa kyllä katkeralta sadattelulta, mutta kaikkeahan ei voi saada...

    Hei, en tiedä voinko mitenkään lohduttaa sinua.
    Kuitenkin haluan sanoa sinulle jotain.
    Eli että..jos voisit jotenkin ajatella asian niin, että miltei kaikissa uusperhe -tilanteissa käy noin.
    ..että et ole ainoa, joka on jäänyt ikäänkuin 'kakkoseksi' isän silmissä.
    ..että se ei johdu ollenkaan sinusta, että olisit vähemmän sitä tai vähemmän tätä isäsi silmissä verrattuna siskoosi.
    Pystyisitkö sanomaan sen, tuon tunteesi isällesi päin naamaa.
    Rohkaisen sinua tekemään sen.

    Äänestä

Kuinka kauan mies on ollut yhdessä uuden puolisonsa kanssa? Oliko mies innoissaan teidänkin alkuaikoina ja mukana enemmän lasten kanssa kuin loppupuolella suhdettanne?

Minulle tuli vain ensiksi mieleen että hän silti olisikin samanlainen sohvaperuna .Vaiket niin sanonut, mutta siis yhtä kiinnostunut lapsistaan (teidän tai heidän) nyt kuin ennenkin.. Tai ainakin kohta palaa takaisin normaaliin olotilaansa. Jos nyt siellä vielä totuutellaan arkeen lasten kanssa niin mies mukana, mutta sitten kun uskaltaa niin jättää taas kaiken naisen tehtäväksi. Tai siis sinun ja naisen. Harmillista lasten kannalta. Miksi ihmeessä hänenkin (exäsi) piti tehdä lapsia, jos ei sitä minimitasoa jaksa niiden kanssa touhuta!

Äänestä

Eks miestäsi vaan kiinnostaa se uuden ämmän jalkoväli vielä alussa niin että uus eukko voi ohjailla häntä hetken sen avulla mutta kiinnostus loppuu aikanaan, voi olla varma siitä.

Onhan se ihan tavallista että uusi ämmä tekee kakaraa vain sen takia että edelliset sivuutetaan. Ja jos uusi eukko osaa pakottaa äijän puuhaileen lapsensa kanssa. On sitä juonikkuudessa erilaisia naisia olemassa. Jos sinä et osannut, niin joku muu osaa ottaa kaiken irti äijäpahasesta. Jospa sillä äijälläsi on nyt voimakastahtoisempi nainen mitä itse olit aikanasi? Tai sitten se on parempi sängyssä :D

Olet ilmeisesti itse jättänyt äijän, jotenka on aika tyhmää valittaa jos on otolliset olosuhteet luonut ihan vapaasta tahdostaan jollekkin muulle naiselle. Tietäähän sen että jos jätät miehesi niin sen uusi akka tekee heti uuden kakaran sivuuttaakseen edelliset kilpailijat miehen elämästä.

Äänestä
  • Olipas hauska tekstinpätkä, kiitos nauruista! :D

    Tuosta exmiehen puuhailusta lastensa kanssa vielä... Kannattaa kyllä olla todella tarkkana mitä uskoo kun lapset selittävät, ettei heidän kanssaan tehdä mitään. Meillä mies todella käyttää aikansa joka toinen viikko luoksemme tulevien lasten kanssa, jokaiseen päivään aina mahtuu jotakin yhteistä puuhaa, on se sitten leikkipuisto tai lautapeli tai pulkkamäki tai elokuvat. Se on totta, että meilläkään vaikka töissä käydään molemmat, ei ole liikoja pennosia mihinkään kalliiseen kun mies maksaa elareita, mutta pieneen panostukseen kuitenkin. Ja kesällä pystyy kyllä kulkemaan uimareissuilla tai vaikka telttaretkellä ilman koviakin hintoja. No, joka tapauksessa hänen lapsillaan oli aina tapana sanoa, että mitään ei taaskaan heidän kanssaan tehty, vaikka olisi ollut varsinainen "toimintakaruselli" päällä. Kyse oli siitä, että viikonloppu tuntui lapsista kuitenkin ajallisesti liian lyhyeltä, ja seuraavaan näkemiseen taas kesto liian pitkältä - joten joka sekunti olisi pitänyt kulua niin, että mies jakaa 101%:n huomion molemmille lapsille kahden kesken. No eihän siitä mitään tullut. Sitten alettiin lasten kanssa laittamaan ylös perjantaisin pieni suunnitelman tynkä, mikä tekeminen sovittaisiin millekin päivälle, ja isukki selitti lapsilleen, että hänenkin on pakko voida lukea aamulehti loppuun ja juoda kahvinsa, käydä vessassa ja joskus hengähtää hetki. Tämän myötä homma alkoi sujumaan paremmin, vaikka vieläkin joskus kuulen lapsen sanovan isälleen, ettei ikinä mitään tehdä - kun jokin tietty tekeminen kielletään.

    Että olkaahan tarkkoina kun kuuntelette kotiin palaavia lapsia, ei se aina ole niinkään, etteikö asioita yhdessä tehtäisi, kysymys voi olla vaikeudesta sietää pettymys siitä, kun ei enää kahden tunnin pulkkaretken jälkeen jaksettu juosta hippaa ja piilosta ja kantaa reppuselässä, tai sitten siitä, että lapsesta tuntuu vaikealta, kun on viikonloppu "hurahtanut" ja seuraavaan tapaamiseen on niin pitkä aika.

    Äänestä

  • Hermes kirjoitti:

    Olipas hauska tekstinpätkä, kiitos nauruista! :D

    Kyllä ne lapset sanoivat myös toisinkin päin, ettei äitikään muka mitään heidän kanssaan ikinä tehnyt. Kun aikuiset juttelevat tarpeeksi keskenään, niin ymmärtää asiat hieman eri tavoin kuin pelkästään lasten juttuja kuuntelemalla.

    Äänestä

Samanlaista näkyy olevan miesten touhut.Minulla eikä ex.lläni ole uusia perheitä..ja jos hänellä suhdettakaan ei ole vielä lapsille esitellyt.

Lapset ovat säännöllisesti isällään (erosta noin 4v)Mutta juuri toi,ettei isä vaivaudu viemään lapsia mihinkään!!!Eikä siinä mitään,mutta varsinkin kesäisin,kun lapset sielä pidempään..joka kesä sama rumba..Keväästä lapset alkavat puhumaan,kun isi on luvannut viedä sinne ja tänne..koko kesän sitä hokevat..Ja kas tulee syksy,eikä isi vienytkään.Viimein syksyllä tytär jo totesikin,että isi aina lupaa eikä vie..Kyllä riipi kuunnnella.En itse koskaa ole alentunut lapsilleni isäänsä haukkumaan,mutta eiväthän nämäkään aivottomia ole.
Itse pätkätöitä tekevänä,kuitenki vähillä varoilla pidin viime kesänäkin huolen,että muutaman päivän reissulla käytiin.Ja ensi kesäksikkin jo suunnitelmia,jos vain muutaman päivän saisin lomaa.
Pahinta minusta on aina se,että luvataan,eikä pidetä lupausta.Toki lasten tulee kokea pettymyksiä ja minun kanssa varsinkin kokevat niitä,koska olen taloudellisesti paljonkin heikommalla,kuin ex mies.Mutta suoraan sanonkin lapsille joistain asioista,ettei yksinkertaisesti ole varaa.Mutta jos jonkin lupaan sen pidän.Ja kuitenkin sen ei suurikaan asia tarvitse olla,kun lapsen mielen saa hyväksi....kesällä rannalle..eväät mukaan ja sitä rataa.
Joskus ajattelen,että katuvatko tämmöset miehet koskaan sitä,ettei tullut oltua lasten kanssa,kun ne vielä isän seuraa olivat vailla???Tosi asiahan on,että lapsuus on hyvin äkkiä mennyttä.
Aurinkoista kevättä sinulle ja lapsillesi.Ikävää,kun he tulevat huomaamaan,että joku uusi lapsi on heitä tärkeämpi isän sydämessä =(

Äänestä
  • Kun nyt aatellaan, näitä rikkoutuneista, lapsellisista, -heh, sanoisinpa melkein että kirjaimellisesti..- suhteista poistuneita uroita on nykypäivänä yli puolet varteen otettavista puoliso ehdokkaista, ei voida olettaa että joka daami uhrautuu sen exän lapsien takia ja väkiste eläisi niellen kiukkuaan ym muita mukavia tunteita, jotta lapsella olisi kivaa>näkisi isin ja äitin olevan hyvää pataa ja yhteyksissä. Se on menetettyä. Isi ja äiti eivät ole valitettavasti olleet ihan kypsiä pyöräyttäessään yhteistuumin tämän rakkauden hetelmän.. ah ja voih.
    Tää ainakin tuumaa aika tarkkaan ennenkuin alkaa lisääntymään ja kenen kanssa.
    Voitas aloittaa kampanja näitä uusioperheitä vastaan..! Ei o hääviä siinä meinaan kellään.
    Pahaan suuntaan ollaan menossa.. harva ihminen on niin dille että nielee kaiken sen paskan ja jaksaa vain hymyillä, slurps vaan.
    Löytyykö palstalta ketään jolla samanlaisia tuntemuksia asiasta, huutakaa;
    -HEP!
    ;)

    Äänestä

  • Melissa kirjoitti:

    Kun nyt aatellaan, näitä rikkoutuneista, lapsellisista, -heh, sanoisinpa melkein että kirjaimellisesti..- suhteista poistuneita uroita on nykypäivänä yli puolet varteen otettavista puoliso ehdokkaista, ei voida olettaa että joka daami uhrautuu sen exän lapsien takia ja väkiste eläisi niellen kiukkuaan ym muita mukavia tunteita, jotta lapsella olisi kivaa>näkisi isin ja äitin olevan hyvää pataa ja yhteyksissä. Se on menetettyä. Isi ja äiti eivät ole valitettavasti olleet ihan kypsiä pyöräyttäessään yhteistuumin tämän rakkauden hetelmän.. ah ja voih.
    Tää ainakin tuumaa aika tarkkaan ennenkuin alkaa lisääntymään ja kenen kanssa.
    Voitas aloittaa kampanja näitä uusioperheitä vastaan..! Ei o hääviä siinä meinaan kellään.
    Pahaan suuntaan ollaan menossa.. harva ihminen on niin dille että nielee kaiken sen paskan ja jaksaa vain hymyillä, slurps vaan.
    Löytyykö palstalta ketään jolla samanlaisia tuntemuksia asiasta, huutakaa;
    -HEP!
    ;)

    Olen täysin samaa mieltä. Mun miehen muksu on parin kuukauden seurustelun tulosta alle parikymppisenä. Akka tekeyty tahalleen raskaaks ja erosivat.. Heh! Sitten akka ruikutti vuosia perään ja löys uuden ja seurusteli pari kuukautta ja taas heti muksu. Saas nähä kauan kestää.
    Mua ei todellakaan kiinnosta miehen lasta enää matkoille mukaan ottaa, kun mies maksaa elareita. Eikä ole kyllä miehenikään paljon asiasta kiinnostunut. Ei ole lapsen kanssa käynyt edes missään kauempana. Eikä halua ostella kalliita lahjoja. Mies sano mulle suoraan, että jos meille syntyis yhteinen lapsi, niin se olis sille luultavasti tärkeempi, koska on ollut pelkkä viikonloppuisä nykysellee.
    Kyllä se niin on, että tällaset pelleilyt ei voi tuottaa täydellisiä vanhempia, jotka omistautuisivat lapselleen 100 %:sti. Kuka jaksaa muistella ilolla sitä, että vahingossa akka unohti pilerinsä ja on sille tilivelvollinen siitä koko ikänsä.
    Me ollaan mieheni kanssa oltu jo 5 vuotta yhdessä, eikä todellakaan olla pidetty kiirettä. Lapsia tehään jos joskus siltä tuntuu,ehkä ei. Miksi toistaa samoja virheitä! Ei sitä parisuhdetta voi muksujen varaan perustaa.
    Mutta en mä tuomitse miestäni siitä, että se akka ei syöny pillereitään. Ja sekin vielä oli epävarmaa, että kuka se isukki on, kun oli monta miestä samaan aikaan kierrossa. Voi juku! Kyllä sillä lapsella tulee oleen vaikeeta, kun kuulee miten on saanu alkunsa. Alkaa varmaan vertaileen isin ja omaa nenää, että onkohan siinä nyt sitä samaa vai onko se toi setä naapurista.
    Hävetkää nyt akat vähän!

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    on sinut aivopessyt, kuinka minä raukka tulinkaan peetyksi ja huijatuksi. EI siitä oo miestä sullekaan jos tuommoisia tarinoita kertoilee, raukka, parka, vaan omapa on elämäsi. Onnea sille.

    Äänestä

  • kumppanisi kirjoitti:

    on sinut aivopessyt, kuinka minä raukka tulinkaan peetyksi ja huijatuksi. EI siitä oo miestä sullekaan jos tuommoisia tarinoita kertoilee, raukka, parka, vaan omapa on elämäsi. Onnea sille.

    Ei ne mitään satuja, ihan oikeaa elämää. Olin mieheni ystävä kun oli entisensä kanssa ja tiedän kyllä kuinka asiat menivät. Niin niitä lapsia tehdään. Mielijohteesta tai siksi "kun kaikki kaveritkin saa".

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Ei ne mitään satuja, ihan oikeaa elämää. Olin mieheni ystävä kun oli entisensä kanssa ja tiedän kyllä kuinka asiat menivät. Niin niitä lapsia tehdään. Mielijohteesta tai siksi "kun kaikki kaveritkin saa".

    ....olen pudonnut nykyäityden kiemuroista JOS asiat todella on kuten kirjoitit.

    Äänestä

Eiköhän se ole niin ettei sinulle kuulu miten ex:si hoitaa nykyistä parisuhdettaan ja pientä lastaan. Sinun ja hänen ihmissuhde ei toiminut, joten se myös passivoi häntä. Et saannut nalkuttamalla silloin etkä nytkään mitään hyvää aikaiseksi. Tällä uudella vaimolla on ehkä toimivampi ote, ja perhe-elämä kukoistaa. Katso peiliin ja hae vastauksia sieltä.

Äänestä
  • sen sijaan että ajattelisitte mitä luette!Ihan sama mitä miehet tai naiset keskenään touhuavat,mutta kun lapset on maailmaan laitettu vastuussa olevien aikuisten toimesta,niin ne ovat siihenkin viattomia ,oliko heidän syntymänsä äidin vai isän tahto,vai ei kenties kummankaan!Ei jumankauta ole mustasukkaisuutta toivoa isän olevan,tuntevan ja käyttäytyvän lasten edun ja tarpeiden mukaisesti!!Vanhemmuutta ei pääse karkuun uudessa suhteessa,tai lapsiaan hyljeksimällä...vanhemmuus on ja pysyy hautaan asti,sitä ei lasten synnyttyä voi enää valita pois!Ainoa minkä voi valita on sen vanhemmuuden laatu,voi valita olevansa huono tai hyvä vanhempi ja kumpikin valinta tulee aikanaan valitsijansa vastattavaksi tavalla tai toisella!

    Äänestä

Etävanhemman pitäisi maksaa ja ostaa ja matkustaa kuin 3-lapsisen perheen vanhempi ja silti hoitaa myös joka kuukausi elarit??? Mietihän nyt vähän...

Totta, yhdessä tekemisen ei tarvitse maksaa, mutta oo tarkkana, mikä on totta ja mikä ei. Katso vaikka tuo Hermes -nimimerkin viesti dille dong, siinä on otsikosta huolimatta ihan asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

roosa kirjoitti:

X-miehellä on uusi puoliso ja heillä yhteinen lapsi, kokonaan uusi perhe. Toinen meidän lapsista asuu isän perheen kanssa.

Miestä ei ikinä kiinnostanut avioliitossakaan tehdä mitään lasten kanssa, eikä eron jälkeen yh.nakaan. Tapaa kyllä lapsia sopimuksen mukaan mutta ei puuhaa mitään eikä vie niitä mihinkään.
Nyt kuulin taas sukulaiselta että uuden lapsen kanssa kyllä puuhaa kovasti ja sillon kun ovat kolmisin omana perheenään siellä niin reissaavat kuulemma vaikka missä (tämän pitävät salassa muilta lapsilta visusti).

No ymmärrän kyllä että miehen uo:lla ei ole jaksamista puuhata miehen lasten kanssa ja varmaan hänestä on mukavampi reissata vaan omalla porukalla, mutta miksei ukkoa itteäään kiinnosta käydä muitten lasten kanssa missään, kävis edes eläintarhassa joskus tai pelaisivat pihalla jotain. Ukko vaan kuulemma kattoo telkkaria ja tekee omia juttujaan kun lapset on siellä, uo on useimmiten heidän yhteisen lapsen kanssa mummolassa tms liikkuu paljon ystäviensä ja niiden vauvojen kanssa. Tai sitten se on töissä. Että ei ole siitä uo:sta kiinni kun ukko on useimmiten siellä yksin muksujen kanssa, ei vaan tunnu kiinnostavan.
Musta tuntuu että tapaa lapsia vaan sosiaalisen paineen takia, että on nk hyvä isä kun tapaa, kerta todellista kiinnostusta ei tunnu löytyvän.

Olen sille jankuttanu asiasta noin 50 kertaa mutta ei mikään muutu. Hokee vaan että lapsilla on kivempaa leikkiä keskenään. Syöttää aina valmiseineksiä ja laittaa lapset siivoamaan.
Lapset kyllä menee sinne mielellään ja onhan se hyvä että saavat kumminkin tavata isäänsä. Mut onko tää ihan tavallinen juttu että kun isä saa uuden ydinperheen ja tekee uuden lapsen niin sit se uusi perhe on kiinnostavampi ja tärkeempi kuin vanhan liiton lapset.
Hiihtolomiksi lähettää meidän lapsen mummolaan ja pitää itse talviloman niin että saavat olla siellä ydinperheenä paikalla, tänkin kuulin muuta kautta, meijän lapsi ei tienny että isänsä oli ollu lomalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu