Sain viime lokakuussa ns tia kohtauksen ja oikeasta silmästä meni näkö vähäksi aikaa.Nyt on mennyt jo 4 kuukautta siitä ja silmä on yhä kipeä sisältä. Olin lääkärissä silloin lokakuussa ja ne eivät löytäneet mitään vikaa.Olen käynyt myös optikolla ja näkö on parempi kun ennen kohtausta.Mistähän tuo kipu johtuu onko syöpä silmänsisällä?Onko kenelläkään samanlaista vastatkaa kiitos.
Silmä
elina
1306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
TIA-kohtaus ei yleensä aiheuta särkyä, siihen on yleensä jokin muu syy. Syitä voivat olla esim. taittovirhe (mahdollisesti lasiarvot muuttuneet, mikäli sinulla on silmälasit), kohonnut silmänpaine, silmän sisäinen tulehdus.
Silmän sisäinen syöpä ei myöskään aiheuta yleensä kipua, ellei siitä aiheudu joitakin muita lisäongelmia (tulehdus, silmänpaineen nousu tms).
Mikäli silmän verenkierto on heikko, voi hapenpuute aiheuttaa esim. värikalvon tulehdusta ja kipua, tämä yleensä paranee ajan kanssa.
Kivun jatkuessa näin pitkään voisi olla hyvä käydä silmälääkärissä tarkastusmielessä. Välttämättä tällöinkään ei kuitenkaan selvää kivun selittävää tekijää löydy.