Ulosotto

Voisiko joku kertoa eikö ole mitään oikeudellista tietä valittaa tilanteestani. 90 luvulta asti olen ollut velkavankeudessa. Yritys meni ja velat jäi. Perheessäni on 5 henk. 3 teini-ikäistä lasta. Mies on nyt työtön. Itse saan palkkaa 1300€ netto/kk. Josta vuokra 787€, Ulosotto vie palkasta 170€. Minulle ei jää paljon mitään/kk. Ennen olin sopinut ulosottomiehen kanssa, että pidättävät suoraan palasta 50€. Uo mies vaihtui. ja hän alkoi mittaamaan suoraan siten että suojaosuus jää. Olen yrittänyt monta kertaa anoa, että 50€/kk jatkuisi. Mutta ei millään. Olen ihan pulassa. Nyt on mielestäni sopimuksen rikkominen.Koska toisen uo miehen kanssa olin tehnyt sopimuksen. Ja olen kyllä väratonkin. 400€/kk ei riitä lasten ruokkimiseen.
274711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Muistaakseni oli näin, että jos Uo mies/nainen Vaihtuu, ei häntä sido edellisen Uon tekemät sopimukset, eli uusi uo voi tehdä halutessaan maksimaalisen lainsalliman lypsämisen. Kohdallesi on osunut virkaintoinen Uo :). Tosin en tunne tilannettasi, laithan heitäkin velvoittavat.

Äänestä

Tuo on yksi tyypillisimpiä ongelmatilanteita ulosotossa, mutta tilanne on lyhykäisyydessään on se ettei mahda yhtään mitään.

Kun uo-mies vaihtuu niin tosiaan ei hänellä ole mitään velvoitteita noudattaa vanhan kanssa tehtyjä sopimuksia. Ne olivat silloin ja nyt on nyt. Jos ei ota mitenkään liikaa, vaan vain tuohon sallittuun suojaosuuden rajaan niin lain edessä kaikki on ok eikä siitä sen enempää.

Se on tasantarkkaan kahden henkilön kanssa keskusteltava juttu, eli SINUN ja KYSEISEN ULOSOTTOMIEHEN. Tietenkin voit kokeilla itse voudillekin eli esimiehelle ottaa yhteyttä, mutta eipä hän paljoa yleensä puutu alaisten normaaleihin toimiin jos kaikki on ollut ok. Yleensä se sielläpäin on tiukinta suhtautumista suoraan sanoen.

On erittäin tavanomaista, että kun tulee uusi vouti niin hän vetää kaiken niin kireälle kuin se vain on mahdollista. Yleensä jo ihan antaakseen itsestään jämäkän kuvan viraston sisällä.

Tuon ehdoilla ja normaaleilla uo-oikeuksillasi eli mahd. vapaakuukausilla tulevaisuudessa ym. tuo nyt vain menee. Siihen on sopeuduttava.

Äänestä
  • Suuri osa uo-miehistä vetää suoraan siihen pisteeseen kuin voi ottaa, eikä neuvottele mistään. Sinulla kävi tuuri aikaisemman kanssa, joka suostui tilannekohtaisesti tuollaiseen pienempään maksuun, nyt sitten uudella on ihan yksipuolisesti oikeus mennä sallittuun rajaan.

    Mitään vippaskonsteja ei ole käytettävissä, eikä myöskään mitään laillista asemaa sinulla vedota sopimusrikkomuksiin. Itse asiassa mikään sopimusrikkomus ei olisi ollut sekään, että vanha olisi esim. itse saadessaan "ylempää" uusia ohjeistuksia, tehnyt saman tempun ja nostanut maksuja yksipuolisesti.

    Ei kyseessä ole mikään ns. sitova sopimua vaan ulosottomiehen harkinnanvarainen suostumus, jota hänellä on täysi oikeus tarkistaa jälkikäteenkin. Esim. jos joskus ulosottomies antaa turhan höveleitä maksuohjelmia laajemmin, niin kyllä niistä sisäisesti voi sanomista tulla. Ja sitten joutuu muuttamaan jo tekemiään omiakin diilejään.

    Äänestä

  • Omankin ammattini ja sitä kautta tulleen "kiemuroiden" tietämyksen myötä voin sanoa tilanteen olevan täsmälleen tuo.

    Ei tietenkään velalliselle järin mukavaa tällainen tilanteen muuttuminen, mutta asialle on mahdotonta tehdä mitään jos todella kaikki on kunnossa rajojen noudattamisen suhteen.

    Äänestä

takaajana yrityslainassa -90 luvulta, niin tarkasta onko lainaa peritty yritykseltä ollenkaan sen konkurssin tai toiminnan lakkaamisen jälkeen.
Jos perintää yritystä kohtaan ei ole todistettavasti tehty 10 vuoteen, on takauksesi lakannut olemasta. Näitä tapauksia tulee jatkuvasti ilmi. Itse sain takaisin kivan summan.

Äänestä

Hae ihmeessä velkajärjestelyä! Se on säädetty juuri sinunlaisiasi varten. Miksi et ole hakenut jo vuosia sitten? Heti ensimmäisenä arkipäivänä soitat kotikuntasi velkaneuvojalle. Jonot velkaneuvontaan voivat olla pitkät, mutta kannattaa!

Äänestä
  • Meneekö velkaneuvonta tai velkajärjestelyn tekeminen ulosoton edelle? Eli jos saisin järjestettyä velkaneuvojan kanssa itselleni kohtuullisen summan per kk, niin ottaako velkaneuvonta yhteyden sitten ulosottoon ja perintä jatkuu palkastni sopimallamme tavalla. Vai Ottaisiko velkaneuvonta koko asian hoitaakseen ulosotolta?

    Äänestä

  • Marjaana kirjoitti:

    Meneekö velkaneuvonta tai velkajärjestelyn tekeminen ulosoton edelle? Eli jos saisin järjestettyä velkaneuvojan kanssa itselleni kohtuullisen summan per kk, niin ottaako velkaneuvonta yhteyden sitten ulosottoon ja perintä jatkuu palkastni sopimallamme tavalla. Vai Ottaisiko velkaneuvonta koko asian hoitaakseen ulosotolta?

    Asiat tuntuvat olevan sinulle niin vieraita, että parempi ottaa yhteyttä ammattitahoon ja keskustella asiat ytimekkäästi halki. Jonot tosin ovat paikkakuntakohtaisesti muutamasta viikosta yli puoleen vuoteen ja joskus ei saa aikaa ollenkaan (etupäässä tarkastellaan syytä MITEN on velkaantunut) mutta etköhän ajan ainakin saa jos kyse on jostain vanhasta firman kaatumisesta...

    Aamulla puhelinluettelo käteen tai katso netistä paikkakuntasi velkaneuvojan yhteystiedot.

    Äänestä

  • neuvoja. kirjoitti:

    Velkaneuvoja EI TEE mitään ratkaisuja tai "ota haltuunsa asiaa" tms. Hänen kanssaan keskustellaan mahdollisuuksista, tutkitaan velkoja, etsitään ratkaisuja ym. Tutkitaan myös mahdollista velkajärjestelyyn pääsyn mahdollisuutta/sen edellytyksiä ym. Hän voi myös olla yhteydessä velkojiin ja asioista KESKUSTELLAAN ja yritetään ehkäpä löytää jokin ratkaisu.

    Velkaneuvoja on vain ns. sovittelija ja neuvonantaja jonka kanssa keskustellaan ja joka tiettyjä käytännön toimenpiteissä avustaa jossakin määrin. Hän on kuitenkin vain ns. virkamies joka ei sinällään velkoihin koske missään määrin.

    Ja se tie on pitkä, eli mitään ihmelääkettä ei sieltä voi odotella. Ensin tosiaan tuo aika jolloin jutellaan mahdollisuuksista ja lyödään tilannetta nippuun, jos jotain edellytyksiä kompromisseille tms. on niin pitkä pitkä prosessi on sekin ja pitkälti kiinni miten vastaantulevia velkojatkin ovat ym.

    Eli hamaan tulevaisuuteen tällä tilanteella saat varautua elämään, mutta kannattaa ilman muuta varata aika, koska JOSKUS saattaa jotakin ohjeistusta ja helpotusta elämään tätäkautta saada. Saa tosin varautua, että joskus tilanne kuivuu heti kättelyyn ja yhdellä istumalla velkaneuvoja sanoo ettei tilanteelle mahda mitään.

    http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6475&lmf=6510&id=8234&mode=readdoc

    Siinäpä lueskeltavaa sunnuntaipäivän ratoksi. Sieltä voit hakea lähimmän "oman" velkaneuvojasi ja kannattaa myös lueskella ajatuksella niitä siinä vasemmassa sarakkeessa olevia asioita velkajärjestelyistä ym. Myös velkaneuvojan toimenkuvaa valotetaan noilla.

    Eli jos linkki lakkaa toimimasta, nuo pitkät joskut alkavat takkuilemaan, niin ihan Kuluttajaviraston sivujen kautta löytyvät nuo asiat.

    Äänestä

  • neuvoja. kirjoitti:

    Velkaneuvoja EI TEE mitään ratkaisuja tai "ota haltuunsa asiaa" tms. Hänen kanssaan keskustellaan mahdollisuuksista, tutkitaan velkoja, etsitään ratkaisuja ym. Tutkitaan myös mahdollista velkajärjestelyyn pääsyn mahdollisuutta/sen edellytyksiä ym. Hän voi myös olla yhteydessä velkojiin ja asioista KESKUSTELLAAN ja yritetään ehkäpä löytää jokin ratkaisu.

    Velkaneuvoja on vain ns. sovittelija ja neuvonantaja jonka kanssa keskustellaan ja joka tiettyjä käytännön toimenpiteissä avustaa jossakin määrin. Hän on kuitenkin vain ns. virkamies joka ei sinällään velkoihin koske missään määrin.

    Ja se tie on pitkä, eli mitään ihmelääkettä ei sieltä voi odotella. Ensin tosiaan tuo aika jolloin jutellaan mahdollisuuksista ja lyödään tilannetta nippuun, jos jotain edellytyksiä kompromisseille tms. on niin pitkä pitkä prosessi on sekin ja pitkälti kiinni miten vastaantulevia velkojatkin ovat ym.

    Eli hamaan tulevaisuuteen tällä tilanteella saat varautua elämään, mutta kannattaa ilman muuta varata aika, koska JOSKUS saattaa jotakin ohjeistusta ja helpotusta elämään tätäkautta saada. Saa tosin varautua, että joskus tilanne kuivuu heti kättelyyn ja yhdellä istumalla velkaneuvoja sanoo ettei tilanteelle mahda mitään.

    Kiitos neuvoista. Huomenna otan yhteyttä velkaneuvojaan, sehän ei sentään maksa mitään.
    Eniten vielä tuossa palkasta ulosmittaamisessa harmittaa, että kai se vouti vie lomarahatkin, jättää vaan suojaosuuden. Joten Kesällä ei paljon mitään tehdä.

    Äänestä

Varaton et ole missään määrin niin, että voisit siihen jotenkin vedota. Jos olisit varaton, niin ulosotossa olisi lyöty paperiin varattomuusmerkintä eikä sinulta otettaisi mitään ennen tilanteiden muuttumista.

1300e/kk ja säännöllisenä palkkatulona on jo täysin niissä rajoissa, että tasainen 1/3 otto kuukausittain voidaan tehdä. Jos tulot tuosta romahtaisivat selvästi, niin sitten suojaosuuksineen voitaisiin 3 huollettavan kanssa olla piankin tilanteessa ettei enää olisi mitään otettavaa mutta nyt voidaan täysin lain sallimana ottaa säännöllistä palkasta pidätystä.

Äänestä
  • suojaosuus on 1187 eur..millä sinä saat 1/3 ulosottoon tuosta?

    Äänestä

Laskeskelin tässä, että työttömänä sinulle jäisi huimasti enemmän rahaa eikä ulosotto saisi mitään. Sosiaalitoimisto maksaisi vuokrasi ja työttömyyspäivärahakin kai on minimissään 400 euroa kuukaudessa. Lisäksi sosiaalitoimisto huomioisi kai lastesi lukumäärän ja heidän pakolliset menonsa. Eihän noilla nykyisillä tuloilla kukaan selviä. Ihmettelen miten yleensä olet tähän asti selvinnyt.
Itselläni aikanaan todella huonoja kokemuksia ulosottomiehistä. Kohdalleni osui todellinen paskiainen, joka ei ollut valmis keskustelemaan mistään helpotuksista, vaikka varmasti näki tilanteeni toivottomuuden. Neuvotteluvaraa heilä kyllä on, vaikka lain taakse piiloutuvatkin.
Ei pitäisi tietenkään tuomita koko ammattikuntaa yhden perusteella, mutta näin vain helposti tulee tehtyä.

Äänestä
  • "Laskeskelin tässä, että työttömänä sinulle jäisi huimasti enemmän rahaa eikä ulosotto saisi mitään."

    Kenen velkoja niillä perityillä rahoilla luulet maksettavan?
    A. Ulosoton velkoja, jotka ulosottomies on velkaa jonnekin.
    B. Velallisen ottamien lainojen tai muiden maksamattomien maksujen.
    C. Mauno Ahosen, Kummeleista.

    Jos on velkaa ni ne pitää maksaa niin ettei ne ole ulosotossa tai perintätoimistossa.

    Äänestä

Tiedoksi vain, että mikäli palkanulosmittauksesi on kestänyt keskeytyksettä vähintään vuoden voisit anoa jopa 3 vapaakuukautta (ulosmittauksen keskeyttämistä). Esimerkiksi kesälomakuukausien ajaksi, jolloin ne lomarahat jäisivät ulosmittaamatta. Otappa yhteyttä asiaasi hoitavaan avustavaan ulosottomieheen. Häneltä saat lomakkeen jolla voit anoa vapaakuukautta.

Äänestä
  • Eihän kunnialliset ulosottomiehet ole voineet laiminlyödä velvollisuuttaan informoida oma-aloitteisesti Marjaanaa vapaakuukausista, eihän vaan.

    Äänestä

  • Helinä-keiju kirjoitti:

    Eihän kunnialliset ulosottomiehet ole voineet laiminlyödä velvollisuuttaan informoida oma-aloitteisesti Marjaanaa vapaakuukausista, eihän vaan.

    Joo Uo mies kun vaihtui katkesi minusta riippumattomasta syystä palkanulosmittaus kuukaudeksi. Sitten uusi uo mies alkoi mittaamaan kolminkertaisena. Joten sekin toive kesälomarahoista kuivui. uo-mittaus ei siis ole jatkunut keskeytymättä yli vuotta. Edellisen uo miehen kanssa jatkui kyllä useammankin vuoden, mutta eipä koskaan minua informoitu vapaakuukausista

    Tossa tekstissä ei kyllä täsmää juuri mikään asia.

    Miten UO mies voi mitata nyt kolme kertaa enemmän? Miten UOmies ylipäätään voi vaihdella mittauksen suuruutta? Sehän on laissa määritelty paljonko palkasta mitataan. Siis oot maksanut ulosottoon alle 60€ (170/3) kuukaudessa ja nyt sitten tuli hätä kun sitä velkaa pitää alkaa kunnolla maksamaan. Miten on tilanne miehen kanssa, saako hän työttömyyskorvauksen, asumistuen ja lapsilisät kokonaan itselleen vai unohtuiko nuo rahat tuosta laskelmasta pois?

    Hae apua jostain velkaneuvonnasta tai joltain joka auttaa vaikka laskemisessa.

    Äänestä

  • Sun nimi kirjoitti:

    Aika huonosti ulosottomiehet muutenkin tuntuvat palvelevan asiakkaitaan, ainakin siitä päätellen miten paljon tälläkin foorumilla ulosottovelalliset kyselevät käytäntöjä ja ulosottolakeja. Ilmeisesti ollaan tuudittauduttu siellä ulosottovirastossa siihen, että kaikki ulosottovelalliset ovat lakimiehiä ja tuntevat menetelmät entuudestaan. Palveluun tulee panostaa, ulosottomiehille tiedoksi.

    Äänestä

  • Sun nimi kirjoitti:

    Tossa tekstissä ei kyllä täsmää juuri mikään asia.

    Miten UO mies voi mitata nyt kolme kertaa enemmän? Miten UOmies ylipäätään voi vaihdella mittauksen suuruutta? Sehän on laissa määritelty paljonko palkasta mitataan. Siis oot maksanut ulosottoon alle 60€ (170/3) kuukaudessa ja nyt sitten tuli hätä kun sitä velkaa pitää alkaa kunnolla maksamaan. Miten on tilanne miehen kanssa, saako hän työttömyyskorvauksen, asumistuen ja lapsilisät kokonaan itselleen vai unohtuiko nuo rahat tuosta laskelmasta pois?

    Hae apua jostain velkaneuvonnasta tai joltain joka auttaa vaikka laskemisessa.

    Siinäpä se. Maksoin vain 50€/kk. Uusi uo-mies ottaa lain salliman määrän 161€,niin että minulle jää suojaosuus jossa otettu 3 lasta huomioon.Entisen kanssa sain silti sovittua pienemmästä, mutta uusi on peräänantamaton. Olen hänelle varmaan 10 kirjettä lähettänyt, mutta hän on aina yhtä kovana. Mieheni lähti ulkomaille, joten ei edes työttömyysrahaa käytttävissä. Sekään ei hellyttänyt uo-miestä. Asumistuesta ei ole vielä tullut vastausta. Lapsilisää saamme, onneksi.

    Virkamiehen on vastattava kirjalliseen kysymykseen kirjallisesti. Kannattaa aina säilyttää vastaisen varalle ulosottomiehen hengentuotteet. Jos hän ei vastaa kirjallisesti kirjeisiin, tarkoittaa se, että hän pakoilee kaikkea vastuuta. Eli tekee vaan rutiinikaavan mukaan hommat uskaltamatta käyttää harkintavapauttaan. Joka tapauksessa viranomaisen on annettava perusteltu vastaus kirjalliseen tiedusteluun viivytyksettä. Vastaamatta jättäminen on VIRKAVIRHE. Potkut pitäisi antaa toistuvasta virkavirheestä, jos ei 10 kirjeen jälkeen tule perusteltua kirjallista vastausta.

    on tullut mutta lyhyesti ja kuivasti. Hän on vastannut vaan, että ulosmitattava summa yht. 11 000€ on suuri ja 50€ kuukaudessa lyhentäen liian pieni. Kun kysyin, miksi ko summaa yht äkkiä muutettiin. Vast. Heillä on oikeus tehdä niin.
    Kun kysyin voiko asiasta jonnekkin valittaa. Hän sanoi, että silloin kun kirje ulosotonmittauksesta tuli kotiin, siinä on osoite johon voi valittaa tietyssä ajassa.

    Ilmoita voudille, että haluat vaihtaa ulosottomiestä, koska nykyinen ei ole yhteistyökykyinen. Oman yhteistyökykysihän olet osoittanut pitäessäsi edellisen ulosottomiehen kanssa sopimastasi sopimuksesta kiinni omalta osaltasi.

    Äänestä

  • Marjaana kirjoitti:

    on tullut mutta lyhyesti ja kuivasti. Hän on vastannut vaan, että ulosmitattava summa yht. 11 000€ on suuri ja 50€ kuukaudessa lyhentäen liian pieni. Kun kysyin, miksi ko summaa yht äkkiä muutettiin. Vast. Heillä on oikeus tehdä niin.
    Kun kysyin voiko asiasta jonnekkin valittaa. Hän sanoi, että silloin kun kirje ulosotonmittauksesta tuli kotiin, siinä on osoite johon voi valittaa tietyssä ajassa.

    Marjaana kirjoitti:
    "
    Kun kysyin, miksi ko summaa yht äkkiä muutettiin. Vast. Heillä on oikeus tehdä niin.
    "

    Minua jäi hämäämään tämä asia. Mitä järkeä on tehdä sopimus ulosottomiehen kanssa, jos ulosottomiehellä on tällainen oikeus rikkoa se ihan lama-pankkien sopimusrikkomusoikeuden tyylisesti. Kuka tämän oikeuden on antanut ulosottomiehelle. Onko sopimusta solmittaessa tiedotettu ulosottovelalliselle, että ulosottomies oikeus milloin vain rikkoa se sovittu sopimus. Jos vaikka sopimuksen solmimisen jälkeen heti kahden viikon päästä astuu uusi ulosottomies oikeuksineen remmiin niin ei velallisella ole mitään sopimusosapuolen suojaa. Vähimmäisvaatimus on, että ulosottomiehen kanssa sovitaan, kuinka kauan sopimus on voimassa ja siitä pidetään kiinni. Eihän muuten ole mitään järkeä tehdä ulosottomiehen kanssa sopimuksia, jotka ulosottomeisosapuolella on oikeus rikkoa ilman mitään sanktioita. Kaipa Suomessa sentään jonkin sortin sopimusoikeuslaki pitäisi olla voimassa. Törkeetä, jos se ei koske kaikkia sopimuksia tasaverteisesti. Marjaanan tapauksessa ei edes ollut kaiketi mitään irtisanomisaikaa käytetty, kun ulosottomies oikeuttaan käyttäen rikkoi sen yksipuolisella päätöksellään. Törkeetä.

    Äänestä

Jos on vielä tilanne päällä ulosoton kanssa niin äkkiä ero miehestä. Miehen voi laittaa poste restanteen ja yh:na alkaa taas hommat sujua ja tulee louvoa kivasti. Mies voi "käydä kylässä" silti niin paljon kuin huvittaa.
Paskat systeemit suomes niin täytyy olla vähä pelimies.
Vaik oli vanha ketju joo niin on samanlaisia paljon ja enemmänkin tänä päivänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marjaana kirjoitti:

Voisiko joku kertoa eikö ole mitään oikeudellista tietä valittaa tilanteestani. 90 luvulta asti olen ollut velkavankeudessa. Yritys meni ja velat jäi. Perheessäni on 5 henk. 3 teini-ikäistä lasta. Mies on nyt työtön. Itse saan palkkaa 1300€ netto/kk. Josta vuokra 787€, Ulosotto vie palkasta 170€. Minulle ei jää paljon mitään/kk. Ennen olin sopinut ulosottomiehen kanssa, että pidättävät suoraan palasta 50€. Uo mies vaihtui. ja hän alkoi mittaamaan suoraan siten että suojaosuus jää. Olen yrittänyt monta kertaa anoa, että 50€/kk jatkuisi. Mutta ei millään. Olen ihan pulassa. Nyt on mielestäni sopimuksen rikkominen.Koska toisen uo miehen kanssa olin tehnyt sopimuksen. Ja olen kyllä väratonkin. 400€/kk ei riitä lasten ruokkimiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu