Tänään olisi hyvä ilta. Riisiviina olisi juuri se lääke joka auttaisi, näin oli ollut usein aiemminkin. Näin se oli aina alkanut ja yleensä se oli samoin päättynytkin, seuraavan päivän päänjomotukseen ja turhautumiseen; eilen tuntui jo hetken paremmalta, tunne ei vain ole säilyvää sorttia.
Ensimmäisessä pienessä lasillisessa oli se jokin, jotain erilaista kuin sitä lähes aina seuraavissa kymmenessä lasillisessa. Oikeastaan ensimmäisen lasillisen ensimmäinen suullinen oli parempi kuin sitä seuraavat saman lasillisen loput suulliset. Ihmisen turrutetun tuntoaistin niin salliessa olisi varmasti todettavissa jopa ensimmäisten pikkuriikkisten sakehippusten olevan parempia kuin niitä seuraavat hippuset. Se ensimmäinen molekyyli tietysti niistä kaikkein hekumallisin. Kuka helvetti siitä oli tehnyt päällikön? Vielä hetki sitten ne olivat kaikki lillineet toisiinsa kietoutuneina läpinäkyvässä lasipullossa haltijansa baarikaapissa, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet olla tuo kaikkein ensimmäinen, kaikkein ainutlaatuisin yksilö. Yksilö johon verrattuna kaikki seuraavat olisivat aina mitättömämpiä ja mitättömämpiä riippuen siitä mitä myöhemmin ne kielelle pääsisivät pyörähtelemään ennen valumistaan kurkusta alas, vatsalaukun kautta verenkiertoon ja ilmoittamaan omasta erinomaisuudestaan hedonismin riivaamien ihmisaivojen mantelitumakkeeseen.
Vaikka asia oli näinkin johdonmukainen, ei mies edes tiedostanut sen olemassaoloa. Joskus aiemmin hän oli todennut kuinka hyvältä ensimmäinen suullinen ja ensimmäinen lasillinen tuntuivat, kukapa tietää miksi, ketä edes kiinnostaa. Loppujen lopuksi tilanne olisi kuitenkin sama; turrutetut aistit, turtunut mieli. Ensimmäisen lasillisen hektisyys jo aikaa sitten unohdettu, vain kaikkien lasillisten yhdessä saavuttama hegemonia vaivaista poloa tyynnyttäen.
Mies väänsi pullon auki ja antoi kirkkaan nesteen virrata matalalle pöydälle asetettuun lasiin. Hän jätti pullon sulkematta ja laski sen pöydälle lasin viereen. Pulska käsi kohotti maljan seinällä hymyilevälle naisen muotokuvalle ja yhdellä heilautuksella tyhjeni vapauttava eliksiiri pienestä lasista katkeraa mieltä rauhoittamaan. Mies palautti lasin pöydälle ja painoi päänsä käsiinsä, mielessä häivähti muistoja naisesta seinällä, parhaita hetkiä jotka eivät tulisi enää takaisin. Hän tiesi naisen olleen ehkä oikeassa syyllistäessään tätä, mutta on hetkiä jolloin totuus on toisarvoinen, hetkiä jolloin totuus olisi kaikkien etujen mukaista lakaista syrjään kuten oli tehty jo niin pitkään aiemminkin.
Ensimmäinen lasillinen liennytti pahan olon nopeasti. Ensimmäinen lasillinen tyhjään päähän. Mies kohotti katseensa ja näki lasisen ystävänsä edessään; ryppyinen läpinäkyvä pinta kimmelsi kuin lähde jossa saattoi pestä kätensä koko asiasta. Mies kaatoi astian jälleen täyteen ja kohottautui kömpelösti ylös kirjotulta silkkityynyltä. Lasi toisessa, pullo toisessa kädessään hän kulki halki tumman puulattian ja edelleen kevyessä tuulessa heiluvien verhojen läpi osakalaiseen iltaan avautuvalle parvekkeelle. Korkki jäi yksin pöydälle, se oli jo tehtävänsä täyttänyt.
Mies asetti sakepullon parvekepöydälle ja joi lasin puoliväliin. Olo parani hetki hetkeltä, ilta alkoi tuntua pikkuhiljaa taas otolliselta. Hän antoi katseensa vaeltaa parvekkeelta avautuvan näkymän poikki. Vastapäisen talon kolme ylintä kerrosta olivat juuri sopivasti valaistut. Katuvalot eivät niin ylös valaiseet, joten verhottomien ikkunoiden takaiset tapahtumat avautuivat niistä kiinnostuneelle kuin teatterissa. Tai private-show:ssa, riippuen kiinnostuneen katsantokannasta, hänen mieltymyksistään. Ilokseen mies saattoi todeta kerrosten olevan poikkeuksellisen täynnä, useassa huoneistossa paloivat valot, monissa näistä oli vieläpä verhot jätetty sulkematta. Peiliin katsoessaan mies olisi nyt hävennyt itseään, hänen kasvoilleen leviävä hymy oli irstaudessaan niin vastenmielinen. Vaan ei hän ollut peilistä kyennyt itseään katsomaan enää aikoihin, joten oli samantekevää kuinka hän virnuilisi.
Lasillisen toinen puolikaskin katosi innostuksesta jo hieman huohottavaan ruhoon ja lasi pääsi pöydälle pullon viereen. Mies astui jalustalla seisovan kameran taakse ja avasi nestekidenäytön sen sivusta. Kosketusnäytöltä hänen pulska etusormensa paineli hämärämoodin päälle ja valitsi käsintarkennuksen. Pitkän putken läpi vastapäisen talon asunnoista olisi voinut lukea vaikka tv-opasta olohuoneen pöydältä... Tai vaihtoehtoisesti seurata teini-ikäisen tytön katselevan itseään peilistä pikkutuhmasti huuliaan mutristaen, valmistautuessaan illanviettoon kavereidensa ja ikäistensä poikien kanssa. Kumpikin onnistuisi yhtä mukavasti ja vaivattomasti. Valinta olisi vain katsojan henkilökohtaisesta kiinnostuksenkohteesta
riippuva. Kaikki ilman kiinnijäämisen pelkoa.
Siitä oli puhuttu usein, mies oli perustellut sen vain tapana viettää aikaa, harrastuksena ja keinona rentoutua rankan työviikon jälkeen. Seinällä hymyilevä nainen oli keksinyt ihmetellä miksi sitä oli liiton lopun aikoina alkanut esiintyä käytännössä jokaisena iltana. Riippumatta siitä oliko töissä ollut rankkaa, riippumatta siitä oliko mies ollut töissä lainkaan. Asia oli naisen suussa saanut nimen ”Pakkomielle” ja ”Elämäntapa”. Lopulta mies oli asetettu valinnan eteen, joko hän luopuisi Pakkomielteestään ja muuttaisi Elämäntapaansa tai nainen lähtisi. Mies sanoi tämän vaativan liikoja ja teki päätöksensä. Nainen teki omansa. Samantekevää, ei sitä moralisoijaa jääty kaipaamaan, saisi ainakin rentoutua rauhassa, vaikka sitten jok’ikinen ilta.
Kamera kääntyi jalustallaan hitaasti, seuraten ikkuna ikkunalta mitä niiden lävitse oli nähtävissä. Mies oli aloittanut oikeanpuolimmaisesta ylimmän kerroksen ikkunasta. Oikeanpuoleisiin ikkunoihin oli lähes aina parhaat näkymät, johtuen siitä ettei niiden lähettyvillä palanut neonkylttejä häiritsevää sivuvaloa tuottamassa. Mies oli malttamaton, tätä hän oli odottanut koko pitkän päivän, aamusta asti. Tänä aamuna vastapäiseen taloon oli saapunut uusia leiriläisiä- nuoria naisia, koulutyttöjä. Jo kolmannen huoneiston kohdalla miehen hengitys salpaantui. Hän huomasi löytäneensä etsimänsä; kaksi nuorta naista oli juuri sovittamassa vaatteita ylleen. Tytöt keimailivat toisilleen, kikattivat ja vertailivat asuvalintojaan. Mies tarkensi kameran näyttöä entisestään. Rutinoitunein ottein hän sai kohdistuksen mieleisekseen ja painoi tallennuksen käyntiin. Mies hymähti itseensä tyytyväisenä nähdessään indikaattorin ilmoittavan kuvausmateriaalin tallentumisesta kameran kovalevylle.
Nuoret naiset kääntyilivät vuorotellen huoneen ainoa peilin edessä. Välillä toinen katosi sivummalle seinän taakse, vain palatakseen hetken kuluttua jotain uutta yllään. Lyhyitä hameita, toppeja, syviä halkioita, napitettuja paitoja, avoimia kaula-aukkoja, korollisia kenkiä, saappaita, hulmuavia hiuksia, nuorta ihoa, vikitteleviä nuoria katseita ja keimailua. Miehen hengitys alkoi käydä raskaammaksi, näky oli parempi kuin aikoihin. Hänestä tuntui että tytöt tiesivät hänen katsovan. Hän oli lähes varma siitä. Varmasti he tiesivät hänen seuraavan heidän leikkiään. Voi tuota nuorta intoa joka hänen nähtävilleen tarjoutui! Tyttöjen kasvoilta paistoi innostus tulevasta, ilontäyteisestä vapaaillasta kaupungin riennoissa. Mies tulkitsi ilmeitä omaan tapaansa, tyttöjen ilmeiden ollessa viestinä heidän nuoresta kiihkostaan esiintyä hänen ilokseen. Kasvot kameran takana olivat jähmettyneet odottavaan tuijotukseen, suu oli raollaan, hieman virnuillen, silmät aavistuksen pullistuneet, lähes värähtämättä möllöttäen.
Aikansa tytöt muuntelivat asujaan, ihastelivat toisiaan ja itseään kunnes löysivät iltaan sopivat kokonaisuudet. Tyytyväisen näköisenä toinen heistä käännähteli vielä peilin edessä, toisen istuessa sängyn reunalla puhelimeensa syventyneenä. Samassa peilin edessä pyörähtelevä nuori nainen kääntyi ympäri, asteli huoneiston ainoan ikkunan luokse ja laski kaikenpeittävät kaihtimet alas. Yhdellä pienellä kädenliikkeellä hän oli lopettanut kameran takana huohottavan ihailijansa hekuman. Mies jo oli kiihottunut, hän tunsi sen pakottavana paineena löysien housujensa etumuksen alla. Mitä tyttö oli lopuksi tehnyt vain lisäsi kihelmöintiä miehen mielessä ja falloksessa. Valtaa on monenlaista ja esiintyy odottamattomissa yhteyksissä, joskus jopa huomaamattamme. Tämän mies oli kokenut ja siitä vain lisää kiihottunut. Niin armottomasti tuo nuori käsi oli hänen silmiensä ilon riistänyt, ettei siitä voinut kuin innostua. Julmuudestaan tietämätön nuori mieli, julma mutta niin kauniissa kääreissä. Vastakohtaisuudet lienevät tunnistamattomin erotiikan elementti.
Miehen tunne oli sietämätön, paljon kiihottuneempi kuin hieman aiemmin, mutta kiihotuksen lähde tiessään. Jälleen hänen oli suunnittava kamerallaan. Voimakkaasti huohottaen hän jatkoi sinne minne oli ollut menossa, oikealta vasemmalle, ylhäältä alas. Ikkuna toisensa jälkeen avautui hänen nähtäväkseen. Joko mustaa kaihdinpintaa tai mielenkiinnotonta puuhastelua oli hänelle tarjolla. Edellisten tyttöjen leikit pyörivät hänen päässään. Nuoren kaunottaren määrätietoiset askeleet, tämän hoikkien säärien ojentumiset. Kiiltävän mustat korkosaappaat kohdevaloista välähdellen tytön kulkiessa käyttämään rajatonta valtaansa. Hän muisteli nähneensä tytön katsovan häntä silmiin juuri ennen kaihtimien sulkeutumista. Muisteli, vai kuvitteli, hän ei osannut enää sanoa. Mies alkoi tuskastua, ikkunarivi toisensa jälkeen valui hänen silmiensä editse. Ei mitään nähtävää. Hän käännähti ja kaatoi lasillisen itselleen. Lasi täyttyi liian nopeasti ja vielä yli äyräidensä muodostaen ympärilleen pienen lammikon. Nopeasti huulet kävivät pöydällä ja imaisivat sen kuivaksi. Riisiviina katosi astiasta vielä nopeammin kuin oli sen täyttänyt. Irvistäen mies veti jälleen henkeä, viina kuumotti sisukaluja ja kihelmöinti alapäässä oli yhä olemassa. Horjahtaen hän kääntyi ja palasi kameransa ääreen.
Jo hieman epävarmasti liikehtivä käsi kohosi ohjastamaan kameraa yhä uusille ikkunaruuduille, kun jokin näytöllä kiinnitti miehen huomion. Kaikkein laitimmaisin ikkuna vasemmalla oli jo niin kaukana, ettei mies ollut niihin aiemmin kunnolla paneutunut. Niihin tiirailtaessa joutui käyttämään zoomausta, mikä puolestaan verotti kuvanlaatua. Kohdeikkunan ollessa hyvin etäällä ja äärimmäisen sivussa, oli mahdollista kuvata suljettujen kaihdinten ja ikkunanraamin välistä. Tuosta kapeasta raosta ei normaalisti olisi näkynyt kuin kapea kaistale vastapäistä seinää, mutta seinälle ripustetun peilin kautta saattoi nyt nähdä esteettä ikkunattomaan makuunurkkaukseen peiliä vastapäätä. Jotakin hyvin mielenkiintoista avautui miehen nähtäväksi. Hän ei ollut aivan varma tekikö etäinen kohde ja jo humaltunut olotilansa hänelle tepposet. Mies väänsi zoomauksen äärimmilleen ja valitsi kameran valikosta manuaalisen kuvanparannuksen. Optimoidessaan kameran asetuksia, alkoi näytelmä huoneessa aueta hänen silmilleen yhä virheettömämmin.
Mies vavahti intohimosta. Mitä hän oli löytänytkään. Aarrearkku joka vieläpä avautui kuin itsestään! Värisevä huokaus karkasi miehen huulilta tämän henkäistessä syvään. Oikea käsi katosi housujen sisään ja ympäröi falloksen tiukkaan syleilyynsä. Housut alkoivat elää käden tahdissa hitain, tasaisesti toistuvin kohoiluin. Tapahtumat salatuksi tarkoitetussa huoneessa saivat miehen ymmälleen; miten tuollainen oli mahdollista, mitä sen takana saattoi olla? Hänen oli hidastettava kätensä työskentelyä jottei olisi sotkenut housujaan. Kiihkon aallot pyyhkivät humalaista ruhoa kuin suoniin pumpattu jäävesi. Silmät näkivät jotain mitä mieli ei kyennyt täysin käsittelemään. Huoneesta avautuvat näkymät kiihottivat miestä tälle itselleen osittain tuntemattomasta syystä. Kiihottivat siinä määrin että hän oli lähellä tulemistaan jo pelkästä katsomisesta, käden pitäessä nyt taukoa. Miehen hengitys oli voimakasta ja tiheää, silmät tuijottivat ammollaan, lähes värähtämättä. Käsi painui jälleen housuihin miehen sitä tiedostamatta ja alkoi liikkua kiihtyvällä tahdilla. Mies tahtoi jo tulla, muuten himo pakahduttaisi heikon lihan. Huohotus voimistui pulssin kumahdellessa tärykalvoissa. Rintakehää alkoi puristaa ja kylmä hiki kohosi ahavoituneelle otsalle. Käsi riuhtoi jo kuin riivattuna. Juuri kun jalkovälissä tuntui ensimmäiset voimakkaat purskahdukset, kuvastui verkkokalvoille jotakin mikä ei ollut tästä maailmasta. Miehen hengitys salpaantui. Himokkaan kiihkon tilalle räjähti vatsaa vääntävä kuvotus. Housut jatkoivat tahriintumistaan ja kylmä hiki virtaamistaan mutta rintakehän ahdistus muuttui pakahduttavaksi, alleen musertavaksi painoksi koko ylävartalossa. Silmät tuijottivat yhä pientä nestekidenäyttöä jonka anti sinetöi vääjäämättömän. Syke rinnassa lakkasi olemasta ja eksynyt mieli aloitti matkansa kohti iäisyyttä.
Puisen pöydän jalka oli murtunut juurestaan, sitä ei saisi enää korjattua. Ehkä jos joku hankkisi pöytään uuden jalan, sen voisi saattaa vielä käyttökuntoiseksi. Vaan kuka sen tekisi? Omistajansa sen oli rikkonut parvekkeen lattialle vajotessaan, eikä hänestä enää olisi pöydänkorjaajaksi. Eikä olisi enää paljon muuhunkaan.
Silmät näkivät enää parvekkeen harmaata betonia, ajatuksen kulki jo muualla. Pakahduttava suru oli päällimmäinen tunne. Ehkä siksi mielessä ei ollut äskeiset tapahtumat vaikka näin olisi voinut kuvitella olevan. Ajatukset täytti se mikä oli mennyt jo paljon aiemmin. Himmeästi valaistut kesäyöt jolloin heitä oli ollut parvekkeella kaksi. Mies ja nainen. Sekä nuo samat muualla; yhdessä ostoksilla, talvilomalla Hokkaidolla, tuttavilla kylässä, tyhjentyneessä pianobaarissa valomerkin jo tultua. Mitään näistä ei enää saisi takaisin, se oli ollut selvää jo aiemmin. Kyse ei ollut siitä. Suru kumpusi jostain muualta. Se kasvoi katkeruudesta. Kuoleman hetkellä jokainen lähtee yksin, kuolema on henkilökohtainen asia. Mutta yksinäisyydelläkin on rajansa. Eikä niitä rajoja tulisi kenenkään joutua etsimään loppunsa hetkellä. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta jäi miehen viimeiseksi tunteeksi kaipuu naisesta tähän kylmälle betonille hänen vierelleen. Pitämään kädestä ja katsomaan silmiin niiden sulkeutuessa lopullisesti.
Ensimmäisessä pienessä lasillisessa oli se jokin, jotain erilaista kuin sitä lähes aina seuraavissa kymmenessä lasillisessa. Oikeastaan ensimmäisen lasillisen ensimmäinen suullinen oli parempi kuin sitä seuraavat saman lasillisen loput suulliset. Ihmisen turrutetun tuntoaistin niin salliessa olisi varmasti todettavissa jopa ensimmäisten pikkuriikkisten sakehippusten olevan parempia kuin niitä seuraavat hippuset. Se ensimmäinen molekyyli tietysti niistä kaikkein hekumallisin. Kuka helvetti siitä oli tehnyt päällikön? Vielä hetki sitten ne olivat kaikki lillineet toisiinsa kietoutuneina läpinäkyvässä lasipullossa haltijansa baarikaapissa, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet olla tuo kaikkein ensimmäinen, kaikkein ainutlaatuisin yksilö. Yksilö johon verrattuna kaikki seuraavat olisivat aina mitättömämpiä ja mitättömämpiä riippuen siitä mitä myöhemmin ne kielelle pääsisivät pyörähtelemään ennen valumistaan kurkusta alas, vatsalaukun kautta verenkiertoon ja ilmoittamaan omasta erinomaisuudestaan hedonismin riivaamien ihmisaivojen mantelitumakkeeseen.
Vaikka asia oli näinkin johdonmukainen, ei mies edes tiedostanut sen olemassaoloa. Joskus aiemmin hän oli todennut kuinka hyvältä ensimmäinen suullinen ja ensimmäinen lasillinen tuntuivat, kukapa tietää miksi, ketä edes kiinnostaa. Loppujen lopuksi tilanne olisi kuitenkin sama; turrutetut aistit, turtunut mieli. Ensimmäisen lasillisen hektisyys jo aikaa sitten unohdettu, vain kaikkien lasillisten yhdessä saavuttama hegemonia vaivaista poloa tyynnyttäen.
Mies väänsi pullon auki ja antoi kirkkaan nesteen virrata matalalle pöydälle asetettuun lasiin. Hän jätti pullon sulkematta ja laski sen pöydälle lasin viereen. Pulska käsi kohotti maljan seinällä hymyilevälle naisen muotokuvalle ja yhdellä heilautuksella tyhjeni vapauttava eliksiiri pienestä lasista katkeraa mieltä rauhoittamaan. Mies palautti lasin pöydälle ja painoi päänsä käsiinsä, mielessä häivähti muistoja naisesta seinällä, parhaita hetkiä jotka eivät tulisi enää takaisin. Hän tiesi naisen olleen ehkä oikeassa syyllistäessään tätä, mutta on hetkiä jolloin totuus on toisarvoinen, hetkiä jolloin totuus olisi kaikkien etujen mukaista lakaista syrjään kuten oli tehty jo niin pitkään aiemminkin.
Ensimmäinen lasillinen liennytti pahan olon nopeasti. Ensimmäinen lasillinen tyhjään päähän. Mies kohotti katseensa ja näki lasisen ystävänsä edessään; ryppyinen läpinäkyvä pinta kimmelsi kuin lähde jossa saattoi pestä kätensä koko asiasta. Mies kaatoi astian jälleen täyteen ja kohottautui kömpelösti ylös kirjotulta silkkityynyltä. Lasi toisessa, pullo toisessa kädessään hän kulki halki tumman puulattian ja edelleen kevyessä tuulessa heiluvien verhojen läpi osakalaiseen iltaan avautuvalle parvekkeelle. Korkki jäi yksin pöydälle, se oli jo tehtävänsä täyttänyt.
Mies asetti sakepullon parvekepöydälle ja joi lasin puoliväliin. Olo parani hetki hetkeltä, ilta alkoi tuntua pikkuhiljaa taas otolliselta. Hän antoi katseensa vaeltaa parvekkeelta avautuvan näkymän poikki. Vastapäisen talon kolme ylintä kerrosta olivat juuri sopivasti valaistut. Katuvalot eivät niin ylös valaiseet, joten verhottomien ikkunoiden takaiset tapahtumat avautuivat niistä kiinnostuneelle kuin teatterissa. Tai private-show:ssa, riippuen kiinnostuneen katsantokannasta, hänen mieltymyksistään. Ilokseen mies saattoi todeta kerrosten olevan poikkeuksellisen täynnä, useassa huoneistossa paloivat valot, monissa näistä oli vieläpä verhot jätetty sulkematta. Peiliin katsoessaan mies olisi nyt hävennyt itseään, hänen kasvoilleen leviävä hymy oli irstaudessaan niin vastenmielinen. Vaan ei hän ollut peilistä kyennyt itseään katsomaan enää aikoihin, joten oli samantekevää kuinka hän virnuilisi.
Lasillisen toinen puolikaskin katosi innostuksesta jo hieman huohottavaan ruhoon ja lasi pääsi pöydälle pullon viereen. Mies astui jalustalla seisovan kameran taakse ja avasi nestekidenäytön sen sivusta. Kosketusnäytöltä hänen pulska etusormensa paineli hämärämoodin päälle ja valitsi käsintarkennuksen. Pitkän putken läpi vastapäisen talon asunnoista olisi voinut lukea vaikka tv-opasta olohuoneen pöydältä... Tai vaihtoehtoisesti seurata teini-ikäisen tytön katselevan itseään peilistä pikkutuhmasti huuliaan mutristaen, valmistautuessaan illanviettoon kavereidensa ja ikäistensä poikien kanssa. Kumpikin onnistuisi yhtä mukavasti ja vaivattomasti. Valinta olisi vain katsojan henkilökohtaisesta kiinnostuksenkohteesta
riippuva. Kaikki ilman kiinnijäämisen pelkoa.
Siitä oli puhuttu usein, mies oli perustellut sen vain tapana viettää aikaa, harrastuksena ja keinona rentoutua rankan työviikon jälkeen. Seinällä hymyilevä nainen oli keksinyt ihmetellä miksi sitä oli liiton lopun aikoina alkanut esiintyä käytännössä jokaisena iltana. Riippumatta siitä oliko töissä ollut rankkaa, riippumatta siitä oliko mies ollut töissä lainkaan. Asia oli naisen suussa saanut nimen ”Pakkomielle” ja ”Elämäntapa”. Lopulta mies oli asetettu valinnan eteen, joko hän luopuisi Pakkomielteestään ja muuttaisi Elämäntapaansa tai nainen lähtisi. Mies sanoi tämän vaativan liikoja ja teki päätöksensä. Nainen teki omansa. Samantekevää, ei sitä moralisoijaa jääty kaipaamaan, saisi ainakin rentoutua rauhassa, vaikka sitten jok’ikinen ilta.
Kamera kääntyi jalustallaan hitaasti, seuraten ikkuna ikkunalta mitä niiden lävitse oli nähtävissä. Mies oli aloittanut oikeanpuolimmaisesta ylimmän kerroksen ikkunasta. Oikeanpuoleisiin ikkunoihin oli lähes aina parhaat näkymät, johtuen siitä ettei niiden lähettyvillä palanut neonkylttejä häiritsevää sivuvaloa tuottamassa. Mies oli malttamaton, tätä hän oli odottanut koko pitkän päivän, aamusta asti. Tänä aamuna vastapäiseen taloon oli saapunut uusia leiriläisiä- nuoria naisia, koulutyttöjä. Jo kolmannen huoneiston kohdalla miehen hengitys salpaantui. Hän huomasi löytäneensä etsimänsä; kaksi nuorta naista oli juuri sovittamassa vaatteita ylleen. Tytöt keimailivat toisilleen, kikattivat ja vertailivat asuvalintojaan. Mies tarkensi kameran näyttöä entisestään. Rutinoitunein ottein hän sai kohdistuksen mieleisekseen ja painoi tallennuksen käyntiin. Mies hymähti itseensä tyytyväisenä nähdessään indikaattorin ilmoittavan kuvausmateriaalin tallentumisesta kameran kovalevylle.
Nuoret naiset kääntyilivät vuorotellen huoneen ainoa peilin edessä. Välillä toinen katosi sivummalle seinän taakse, vain palatakseen hetken kuluttua jotain uutta yllään. Lyhyitä hameita, toppeja, syviä halkioita, napitettuja paitoja, avoimia kaula-aukkoja, korollisia kenkiä, saappaita, hulmuavia hiuksia, nuorta ihoa, vikitteleviä nuoria katseita ja keimailua. Miehen hengitys alkoi käydä raskaammaksi, näky oli parempi kuin aikoihin. Hänestä tuntui että tytöt tiesivät hänen katsovan. Hän oli lähes varma siitä. Varmasti he tiesivät hänen seuraavan heidän leikkiään. Voi tuota nuorta intoa joka hänen nähtävilleen tarjoutui! Tyttöjen kasvoilta paistoi innostus tulevasta, ilontäyteisestä vapaaillasta kaupungin riennoissa. Mies tulkitsi ilmeitä omaan tapaansa, tyttöjen ilmeiden ollessa viestinä heidän nuoresta kiihkostaan esiintyä hänen ilokseen. Kasvot kameran takana olivat jähmettyneet odottavaan tuijotukseen, suu oli raollaan, hieman virnuillen, silmät aavistuksen pullistuneet, lähes värähtämättä möllöttäen.
Aikansa tytöt muuntelivat asujaan, ihastelivat toisiaan ja itseään kunnes löysivät iltaan sopivat kokonaisuudet. Tyytyväisen näköisenä toinen heistä käännähteli vielä peilin edessä, toisen istuessa sängyn reunalla puhelimeensa syventyneenä. Samassa peilin edessä pyörähtelevä nuori nainen kääntyi ympäri, asteli huoneiston ainoan ikkunan luokse ja laski kaikenpeittävät kaihtimet alas. Yhdellä pienellä kädenliikkeellä hän oli lopettanut kameran takana huohottavan ihailijansa hekuman. Mies jo oli kiihottunut, hän tunsi sen pakottavana paineena löysien housujensa etumuksen alla. Mitä tyttö oli lopuksi tehnyt vain lisäsi kihelmöintiä miehen mielessä ja falloksessa. Valtaa on monenlaista ja esiintyy odottamattomissa yhteyksissä, joskus jopa huomaamattamme. Tämän mies oli kokenut ja siitä vain lisää kiihottunut. Niin armottomasti tuo nuori käsi oli hänen silmiensä ilon riistänyt, ettei siitä voinut kuin innostua. Julmuudestaan tietämätön nuori mieli, julma mutta niin kauniissa kääreissä. Vastakohtaisuudet lienevät tunnistamattomin erotiikan elementti.
Miehen tunne oli sietämätön, paljon kiihottuneempi kuin hieman aiemmin, mutta kiihotuksen lähde tiessään. Jälleen hänen oli suunnittava kamerallaan. Voimakkaasti huohottaen hän jatkoi sinne minne oli ollut menossa, oikealta vasemmalle, ylhäältä alas. Ikkuna toisensa jälkeen avautui hänen nähtäväkseen. Joko mustaa kaihdinpintaa tai mielenkiinnotonta puuhastelua oli hänelle tarjolla. Edellisten tyttöjen leikit pyörivät hänen päässään. Nuoren kaunottaren määrätietoiset askeleet, tämän hoikkien säärien ojentumiset. Kiiltävän mustat korkosaappaat kohdevaloista välähdellen tytön kulkiessa käyttämään rajatonta valtaansa. Hän muisteli nähneensä tytön katsovan häntä silmiin juuri ennen kaihtimien sulkeutumista. Muisteli, vai kuvitteli, hän ei osannut enää sanoa. Mies alkoi tuskastua, ikkunarivi toisensa jälkeen valui hänen silmiensä editse. Ei mitään nähtävää. Hän käännähti ja kaatoi lasillisen itselleen. Lasi täyttyi liian nopeasti ja vielä yli äyräidensä muodostaen ympärilleen pienen lammikon. Nopeasti huulet kävivät pöydällä ja imaisivat sen kuivaksi. Riisiviina katosi astiasta vielä nopeammin kuin oli sen täyttänyt. Irvistäen mies veti jälleen henkeä, viina kuumotti sisukaluja ja kihelmöinti alapäässä oli yhä olemassa. Horjahtaen hän kääntyi ja palasi kameransa ääreen.
Jo hieman epävarmasti liikehtivä käsi kohosi ohjastamaan kameraa yhä uusille ikkunaruuduille, kun jokin näytöllä kiinnitti miehen huomion. Kaikkein laitimmaisin ikkuna vasemmalla oli jo niin kaukana, ettei mies ollut niihin aiemmin kunnolla paneutunut. Niihin tiirailtaessa joutui käyttämään zoomausta, mikä puolestaan verotti kuvanlaatua. Kohdeikkunan ollessa hyvin etäällä ja äärimmäisen sivussa, oli mahdollista kuvata suljettujen kaihdinten ja ikkunanraamin välistä. Tuosta kapeasta raosta ei normaalisti olisi näkynyt kuin kapea kaistale vastapäistä seinää, mutta seinälle ripustetun peilin kautta saattoi nyt nähdä esteettä ikkunattomaan makuunurkkaukseen peiliä vastapäätä. Jotakin hyvin mielenkiintoista avautui miehen nähtäväksi. Hän ei ollut aivan varma tekikö etäinen kohde ja jo humaltunut olotilansa hänelle tepposet. Mies väänsi zoomauksen äärimmilleen ja valitsi kameran valikosta manuaalisen kuvanparannuksen. Optimoidessaan kameran asetuksia, alkoi näytelmä huoneessa aueta hänen silmilleen yhä virheettömämmin.
Mies vavahti intohimosta. Mitä hän oli löytänytkään. Aarrearkku joka vieläpä avautui kuin itsestään! Värisevä huokaus karkasi miehen huulilta tämän henkäistessä syvään. Oikea käsi katosi housujen sisään ja ympäröi falloksen tiukkaan syleilyynsä. Housut alkoivat elää käden tahdissa hitain, tasaisesti toistuvin kohoiluin. Tapahtumat salatuksi tarkoitetussa huoneessa saivat miehen ymmälleen; miten tuollainen oli mahdollista, mitä sen takana saattoi olla? Hänen oli hidastettava kätensä työskentelyä jottei olisi sotkenut housujaan. Kiihkon aallot pyyhkivät humalaista ruhoa kuin suoniin pumpattu jäävesi. Silmät näkivät jotain mitä mieli ei kyennyt täysin käsittelemään. Huoneesta avautuvat näkymät kiihottivat miestä tälle itselleen osittain tuntemattomasta syystä. Kiihottivat siinä määrin että hän oli lähellä tulemistaan jo pelkästä katsomisesta, käden pitäessä nyt taukoa. Miehen hengitys oli voimakasta ja tiheää, silmät tuijottivat ammollaan, lähes värähtämättä. Käsi painui jälleen housuihin miehen sitä tiedostamatta ja alkoi liikkua kiihtyvällä tahdilla. Mies tahtoi jo tulla, muuten himo pakahduttaisi heikon lihan. Huohotus voimistui pulssin kumahdellessa tärykalvoissa. Rintakehää alkoi puristaa ja kylmä hiki kohosi ahavoituneelle otsalle. Käsi riuhtoi jo kuin riivattuna. Juuri kun jalkovälissä tuntui ensimmäiset voimakkaat purskahdukset, kuvastui verkkokalvoille jotakin mikä ei ollut tästä maailmasta. Miehen hengitys salpaantui. Himokkaan kiihkon tilalle räjähti vatsaa vääntävä kuvotus. Housut jatkoivat tahriintumistaan ja kylmä hiki virtaamistaan mutta rintakehän ahdistus muuttui pakahduttavaksi, alleen musertavaksi painoksi koko ylävartalossa. Silmät tuijottivat yhä pientä nestekidenäyttöä jonka anti sinetöi vääjäämättömän. Syke rinnassa lakkasi olemasta ja eksynyt mieli aloitti matkansa kohti iäisyyttä.
Puisen pöydän jalka oli murtunut juurestaan, sitä ei saisi enää korjattua. Ehkä jos joku hankkisi pöytään uuden jalan, sen voisi saattaa vielä käyttökuntoiseksi. Vaan kuka sen tekisi? Omistajansa sen oli rikkonut parvekkeen lattialle vajotessaan, eikä hänestä enää olisi pöydänkorjaajaksi. Eikä olisi enää paljon muuhunkaan.
Silmät näkivät enää parvekkeen harmaata betonia, ajatuksen kulki jo muualla. Pakahduttava suru oli päällimmäinen tunne. Ehkä siksi mielessä ei ollut äskeiset tapahtumat vaikka näin olisi voinut kuvitella olevan. Ajatukset täytti se mikä oli mennyt jo paljon aiemmin. Himmeästi valaistut kesäyöt jolloin heitä oli ollut parvekkeella kaksi. Mies ja nainen. Sekä nuo samat muualla; yhdessä ostoksilla, talvilomalla Hokkaidolla, tuttavilla kylässä, tyhjentyneessä pianobaarissa valomerkin jo tultua. Mitään näistä ei enää saisi takaisin, se oli ollut selvää jo aiemmin. Kyse ei ollut siitä. Suru kumpusi jostain muualta. Se kasvoi katkeruudesta. Kuoleman hetkellä jokainen lähtee yksin, kuolema on henkilökohtainen asia. Mutta yksinäisyydelläkin on rajansa. Eikä niitä rajoja tulisi kenenkään joutua etsimään loppunsa hetkellä. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta jäi miehen viimeiseksi tunteeksi kaipuu naisesta tähän kylmälle betonille hänen vierelleen. Pitämään kädestä ja katsomaan silmiin niiden sulkeutuessa lopullisesti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieno itsetilitys!