Kotimainen

Miksi kotimainen adoptio ei edellytä tarkkaa syynäystä ja perinpohjaista adoptioneuvontaa kuten kv-adoptio?
4600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

???

Äänestä

aivan samanlaista syyniä. Yhtälailla adoptioneuvonta on pakollinen, sitä usein venytetään vuosiksi. Adoptiolupaa lautakunnalta ei tarvita, muuten perheestä tehtävä selvitys on samanlainen.

Tyyne Järvelä

Äänestä
  • Kotimaisessa adoptiossa ei selvitetä yhtä perinpohjaisesti esim. perheen taloudellista tilannetta. Olimme ensin kotimaisessa adoptiossa ja siirryimme siitä ulkomaiseen eli meillä on kokemusta molemmista. Kotimaisessa adoptiossa selvitykset perustuivat vain sosiaalityöntekijän kanssa keskusteluun eikä tarvinnut todistella tuloja, varoja, lainoja eikä hankkia todistuksia esim. työnantajalta, pankista ja ystäviltä. Ulkomaisessa adoptiossa meiltä vaadittiin näiden lisäksi paljon valokuvia sekä adoptiovalmennuskurssi ja psykologin lausunto. Kotimaisessa adoptiossa riitti yksi lääkärintodistus kummastakin puolisosta sekä rikosrekisteriote, mitkä vaadittiin ulkomaan adoptiossakin. Ulkomaan adoptiota varten jouduimme kuitenkin hankkimaan tarkemmat lääkärintodistukset ja lisää laboratoriokokeita yms.

    Äänestä

  • kokemusta molemmista kirjoitti:

    Kotimaisessa adoptiossa ei selvitetä yhtä perinpohjaisesti esim. perheen taloudellista tilannetta. Olimme ensin kotimaisessa adoptiossa ja siirryimme siitä ulkomaiseen eli meillä on kokemusta molemmista. Kotimaisessa adoptiossa selvitykset perustuivat vain sosiaalityöntekijän kanssa keskusteluun eikä tarvinnut todistella tuloja, varoja, lainoja eikä hankkia todistuksia esim. työnantajalta, pankista ja ystäviltä. Ulkomaisessa adoptiossa meiltä vaadittiin näiden lisäksi paljon valokuvia sekä adoptiovalmennuskurssi ja psykologin lausunto. Kotimaisessa adoptiossa riitti yksi lääkärintodistus kummastakin puolisosta sekä rikosrekisteriote, mitkä vaadittiin ulkomaan adoptiossakin. Ulkomaan adoptiota varten jouduimme kuitenkin hankkimaan tarkemmat lääkärintodistukset ja lisää laboratoriokokeita yms.

    Kotimaan adoptiossa meidän piti toimittaa palkkakuitit ja verotodistukset. (Niissä on paljon tietoa!)
    Lisäksi toimitimme rikosrekisteri otteen omaaloitteisesti.
    Myös lääkärintodistus on aika kattava.

    Myönnän toki, että eroja voi olla.

    Voisiko olla että ulkomaan adoptiossa on erilaista, koska kohdemaat vaatii sitä.
    Ja maat ovat erilaisia, tuskin kaikilla on ihan samanlaisia kriteerejä...

    Miksi vaihdoitte ulkomaan adoptioon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vs. kv-adoptio kirjoitti:

Miksi kotimainen adoptio ei edellytä tarkkaa syynäystä ja perinpohjaista adoptioneuvontaa kuten kv-adoptio?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu