Laguna 2

On hienon nakoinen peli. Komein perheauto talla
hetkella ainakin omasta mielestani ja voitti
viela 5 tahtea EURONCAP-testissa.

Tanaan kahvipoytakesusteluissa herasi kuitenkin
kysymys johon asiantuntijaraatimme ei loytanyt
vastausta. Eli miten ovet (ja siten konepellin)
saa auki, jos akku tyhjenee koska ovessa ei ole
edes lukkopesaa ainakaan kalliimmissa malleissa?
Tama nyt ei ole varmaankaan ihan jokapaivaista,
mutta tuli vaan mieleen, etta nainkin voi kayda -
varsinkin talvella.
71793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itselläni on kaksi viimeistä autoa ollut kauko-
ohjatulla keskuslukituksella. Niidenkin kanssa
olisi voinnut tulla ongelmia, esim. akku
tyhjentynyt tai avaimen paristo hyytynyt. No
onneksi ei ole ongelmia esiintynyt ja olen ollut
tyytyväinen kun lukkojen jäätymis ongelmat jäivät
historiaan.

Uudessa lagunassa on tuo akkuongelma ja tietysti
uusi tekniikka tuo varmasti joitain yllätyksiä
tullessaan.

Eiköhän rellulla ole olemassa suunnitelma
ongelmien varalle esim. tiepalvelun ja
sijaisauton muodossa. Auton ensimmäisen mallin
ostajathan ovat yleensä toimineet "testaajina",
joten ensivuoden malli on varmaan jo turvallinen
ostos. : )

Äänestä
  • Kauko-ohjattuun keskuslukitukseen on ainakin
    ennen kuulunut avain, jolla ovet saa auki jos
    kauko-ohjaus ei toimi. Tässä Lagunan systeemissä
    ei käsittääkseni ole mitään mahdollisuutta päästä
    autoon jos kortti tai akku pettää. Kyllä
    vit...taa seistä kovassa pakkasessa vaikka
    tiepalvelu olisikin tulossa tunnin-parin päästä.
    Miten muuten sille akulle annetaan apuvirtaa kun
    ei saa konepeltiä auki kun ei pääse autoon sisään?

    Äänestä

  • Röllipeikko kirjoitti:

    Kauko-ohjattuun keskuslukitukseen on ainakin
    ennen kuulunut avain, jolla ovet saa auki jos
    kauko-ohjaus ei toimi. Tässä Lagunan systeemissä
    ei käsittääkseni ole mitään mahdollisuutta päästä
    autoon jos kortti tai akku pettää. Kyllä
    vit...taa seistä kovassa pakkasessa vaikka
    tiepalvelu olisikin tulossa tunnin-parin päästä.
    Miten muuten sille akulle annetaan apuvirtaa kun
    ei saa konepeltiä auki kun ei pääse autoon sisään?

    kyseisen auton käsikirjassa näihinkin
    selvityksen.Sitäpaitsi kaikissa tähänastisissa
    Renaulteissakin on ollut mm.konepellin
    avausmahdollisuus vaijerin katkeamisen
    varalta.Näitä nyt ei ole erityisen hyvä kertoa
    noin yleisemmin ja yksityiskohtaisesti miten
    kaikki tapahtuu.Tämän varmaan jokainen
    tajuaa.Luulisin uudessa Lagunassa olevan
    mm.erillisen pikkuakun lukituksen varavirtaa
    varten kuten useimmissa autohälyttimissäkin.

    Äänestä

Käväisin myös tutustumassa Laguna ll uutuuteen.
Joku on näillä palstoilla väittänyt autoa sisältä
pieneksi. Tutustuminen poisti tämän
väittämän.Ainoa joka estää minua vaihtamasta
nykyistä Lagunaa uuteen on RAHA??? Vanha keksintö
jota pitäisi olla kaikilla.
Mitä tulee avaimettomaan lukkoon niin
kokemuksesta voin sanoa että ei se avain avaa
ovea jos on jäänyt auton sisälle ja ovet menevät
lukkoon ilman avainta tai avain putoaa/ katoaa
nimim. kokemuksia löytyy.
Siis ei se avaimettomuus tuo yhtään ongelmaa
lisää, joten siittä vaan jos rahaa löytyy. On
muuten suomalaiset turvapalkit rakenteissa.

Äänestä
  • ja hauska muuten havaita, että Laguna II pärjäsi
    niin hienosti törmäystestissä suomalaisista
    osista huolimatta! ;D

    Äänestä

Kyllä siinä avaimessa on varatoiminto. Siinä
kortissa on sisällä vara-avain, joka toimii oven
kahvan alla olevaan pesään. Kysyin asiaa jo
automessuilla, ensiksi sielläkään ei tiedetty,
mutta otettiin selvää. En tiedä, miten sähköjen
häipyminen vaikuttaa järjestelmään, mutta varmaan
ei tee hyvää. Apuvirtaa ei varmaan pysty
antamaan, niinkuin ei muihinkaan uusiin autoihin,
mutta ainakin pääsee sisään.

Äänestä
  • Todellakin siinä avainkortissa on mukana avain(
    siellä päässä se on vain piilossa) ja kahvassa
    muovin alla on sille kolo. Jos akku on
    tyhjentynyt sisälle pääsee nimenomaan sillä
    avaimella ja sisältä saa konepellin auki, jolloin
    akkuun saa antaa virtaa, ja taas voi ajo jatkua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MP kirjoitti:

On hienon nakoinen peli. Komein perheauto talla
hetkella ainakin omasta mielestani ja voitti
viela 5 tahtea EURONCAP-testissa.

Tanaan kahvipoytakesusteluissa herasi kuitenkin
kysymys johon asiantuntijaraatimme ei loytanyt
vastausta. Eli miten ovet (ja siten konepellin)
saa auki, jos akku tyhjenee koska ovessa ei ole
edes lukkopesaa ainakaan kalliimmissa malleissa?
Tama nyt ei ole varmaankaan ihan jokapaivaista,
mutta tuli vaan mieleen, etta nainkin voi kayda -
varsinkin talvella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu