Aina kaikki

Tuli taas todistettua, että menee varovainenkin vipuun. Tilasimme rakennuslupakuvat sellaisia työkseen piirtävältä henkilöltä. Hän sai itse määritellä aikarajan, jolloin piti olla luonnokset valmiina. Kun aika oli ylittynyt enemmän kuin 100% ilman tietoakaan kuvista eikä mikään luvannut edistystä jatkossakaan, haimme materiaalimme pois. Ei kun seuraavaan paikkaan paremmalla onnella. ;-) Mitäs tästäkin opimme: milloinkaan ei voi luottaa pelkkään ihmisen sanaan, kaikki pitää olla paperilla. Sääli, siis tuo, ettei kenenkään sanaan enää voi luottaa. Vahinkohan ei sinänsä ollut iso, mutta aikaa tuhraantui erilaisia selityksiä kuunnellessa.
5458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun ei kerkiä niin ei kerkiä. Jos panet paperille sakkopykälän niin silloin et löydä tekijää ollenkaan.

No tuo kustannuspuoli pitäisi olla paperilla tarkasti, muuten siinä voi tulla takkiin raskaasti.

Ja jos luonnoksista ei päästä eteenpäin niin niiden jatkokäyttökin on hieman kyseenalaista, eli onko se laillista antaa ne seuraavan suunnittelijan käyttöön.

Tosin luonnoksia saa tehdä kuka tahansa, lupakuviin tarvitaan pätevän henkilön nimi alle.

Äänestä
  • vahinko on iso jos rakennekuvia joutuu jatkuvasti kinuamaan ,me saatiin aina yks paperi sadan pyyntökerrran jälkeen, et hieman päästiin rakentamaan eteenpäin.varmasti vaihtuu rakennekuvan piirtäjä seuraavaan rakennukseen ja edelleen jos samanlaista jahkailua on hänellä olisi.arkkitehti sentään teki hommansa ajoissa,miten sopivaksi katseltiin.

    Äänestä

  • Hiukan tarkennusta, kun en tainnut osata ekalla kerralla selvästi itseäni ilmaista: se, mitä haimme pois, oli omat hahmotelmat, mitä pitäisi olla rakentamassa. Tonttikartat, omat "ruutupaperikuvat" jne. Piirtäjän piti siis tehdä ne luonnokset, jotka olisimme tarkastaneet, että mieleistä tulee ja niistä sitten valmiit kuvat. Tämä luonnosten etukäteisesittäminen kuten niiden aikataulukin olivat piirtäjän omia ideoita, itse sai määritellä työtapansa ja aikataulunsa. Ei kuulunut koskaan luonnoksia, jotka olisimme voineet tarkastaa. Tai joiden jatkokäytössä olisi mitään juridisia ongelmia. ;-)

    Se, mikä tässä sieppaa, on juuri tuo, että piirtäjä sai itse esittää aikataulunsa, muttei pysynyt siinä mitenkään. Kuinka pysyisikään, kun tuli hiihtolomat ja kilpailevat piirroshommat väliin. Sattuuhan sitä tietysti. Vai sattuuko kunnon ammattilaiselle? Kukin kerkiää sen, minkä tahtoo keritä. Eikä anna katteettomia lupauksia.

    En tiedä, olisiko paperi mitään auttanut. Ehkä olisi pitänyt meidän tilauksemme siellä piirroshommien kärkipäässä niin, ettei olisi myöhemmin tulleet muut duunit menneet aiemmin sovitun edelle, ehkä ei. Mutta hiukan joskus harmittaa (nättiä ilmausta käyttääkseni), että tällainen lusmukulttuuri on päässyt vallalle. Että suullisista sopimuksista ei tarvitse välittää. Eli, kuten jo aiemmin sanoin, ihmisen sanaan ei enää voi lainkaan luottaa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Hiukan tarkennusta, kun en tainnut osata ekalla kerralla selvästi itseäni ilmaista: se, mitä haimme pois, oli omat hahmotelmat, mitä pitäisi olla rakentamassa. Tonttikartat, omat "ruutupaperikuvat" jne. Piirtäjän piti siis tehdä ne luonnokset, jotka olisimme tarkastaneet, että mieleistä tulee ja niistä sitten valmiit kuvat. Tämä luonnosten etukäteisesittäminen kuten niiden aikataulukin olivat piirtäjän omia ideoita, itse sai määritellä työtapansa ja aikataulunsa. Ei kuulunut koskaan luonnoksia, jotka olisimme voineet tarkastaa. Tai joiden jatkokäytössä olisi mitään juridisia ongelmia. ;-)

    Se, mikä tässä sieppaa, on juuri tuo, että piirtäjä sai itse esittää aikataulunsa, muttei pysynyt siinä mitenkään. Kuinka pysyisikään, kun tuli hiihtolomat ja kilpailevat piirroshommat väliin. Sattuuhan sitä tietysti. Vai sattuuko kunnon ammattilaiselle? Kukin kerkiää sen, minkä tahtoo keritä. Eikä anna katteettomia lupauksia.

    En tiedä, olisiko paperi mitään auttanut. Ehkä olisi pitänyt meidän tilauksemme siellä piirroshommien kärkipäässä niin, ettei olisi myöhemmin tulleet muut duunit menneet aiemmin sovitun edelle, ehkä ei. Mutta hiukan joskus harmittaa (nättiä ilmausta käyttääkseni), että tällainen lusmukulttuuri on päässyt vallalle. Että suullisista sopimuksista ei tarvitse välittää. Eli, kuten jo aiemmin sanoin, ihmisen sanaan ei enää voi lainkaan luottaa.

    Jospa suunnittelija taktioi homman pois itseltänsä. Huono hinta? Asiakkaan käytös? Näinä kuluttajasuojan kulta-aikoina suunnittelijat taitavat punnita pitkään ja hartaasti kenelle tekevät.

    Äänestä

  • avohoitopotilas kirjoitti:

    Jospa suunnittelija taktioi homman pois itseltänsä. Huono hinta? Asiakkaan käytös? Näinä kuluttajasuojan kulta-aikoina suunnittelijat taitavat punnita pitkään ja hartaasti kenelle tekevät.

    Hih, näinhän sen voi nähdä! Ei vaan, en usko, että olimme asiakaskunnan heikommasta päästä. Aloimme tosin kyselemään kuvien perään, kun piirtäjän ilmoittama aikamäärä oli ylittynyt 50% ja sen jälkeen kysäisimme pari kertaa lisää. Neljännellä yhteydenottokerralla sitten ilmoitimme, että haemme omamme pois. Kun siihen mennessä ei piirtämistä ollut aloitettukaan. Pääsi siis reilu kaksinkertainen aika kuitenkin tulemaan täyteen. Muuten emme häiriköineet.

    Mutta saatatpa sinäkin olla oikeassa. Ehkä nykyään työn tilaajan ei sovi kysellä lainkaan, vaikka aikataulu venyisi ja paukkuisi miten. Ja kun tekijä on työn laajuuden nähtyään saanut hintansakin vielä määritellä itse, niin olen taipuvainen uskomaan omaan lusmuteoriaani. Tai ehkäpä sekin oli asiakkaan vika, jos tekijä tuli työlleen määritelleeksi liian pienen hinnan.

    Kuluttajasuojan kulta-ajasta olen samaa mieltä, mutta "hyvään kauppatapaan" kai kuuluisi punnita pitkään ja hartaasti mahdolliset omat rajoitteensa ennen kuin "lyö kättä päälle". No, eipä hätiä mitiä, nämä harkitsevaiset asiakkaat tosiaan oppivat kerrasta. Uusi yritys paremmin varmistellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paperille kirjoitti:

Tuli taas todistettua, että menee varovainenkin vipuun. Tilasimme rakennuslupakuvat sellaisia työkseen piirtävältä henkilöltä. Hän sai itse määritellä aikarajan, jolloin piti olla luonnokset valmiina. Kun aika oli ylittynyt enemmän kuin 100% ilman tietoakaan kuvista eikä mikään luvannut edistystä jatkossakaan, haimme materiaalimme pois. Ei kun seuraavaan paikkaan paremmalla onnella. ;-) Mitäs tästäkin opimme: milloinkaan ei voi luottaa pelkkään ihmisen sanaan, kaikki pitää olla paperilla. Sääli, siis tuo, ettei kenenkään sanaan enää voi luottaa. Vahinkohan ei sinänsä ollut iso, mutta aikaa tuhraantui erilaisia selityksiä kuunnellessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu