Karkaako vai ei?

Miten teillä on yleensä mökillä oleminen kissan kanssa onnistunut? Tarkoitan siis, että kissa saa ulkoilla vapaana. Kesällä menen mökille, ja kissa tulee ensimmäistä kertaa mukaan. Lähteekö kissa yleensä kovin kauas mökiltä? :D
6735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mökillä on yhtä lailla vaaroja kuin kotonakin. Petoja voi olla jopa enemmän ja autojakin luultavasti kulkee. Tietenkin vähän eri asia, jos mökki on saaressa, siellähän ei ole vaarana kuin petolinnut.

Sisäelämään tottuneelle kissalle voi olla järkytys joutua ulos. Sisäkissa ei osaa varoa ulkona vaaroja senkään vertaa kuin ulkoelämään tottunut ja se joutuu sen takia helpommin vaaratilanteisiin tai se voi eksyä. Kissa voi ulkona kulkea useita kilometrejä. Entäs jos kissaa ei näykään silloin, kun olette lähdössä kotiin? Olisiko tarhan rakennus mahdollista?

Jos aikoo kaikesta huolimatta pitää kissaa irti, sen täytyy antaa ensin olla muutama päivä pelkästään sisällä, että se mieltää paikan kodikseen. Kissaa voisi aluksi ulkoiluttaa valjailla, ja sitten irti ihmisen kanssa.

Äänestä
  • Mökillä meillä kissa on vapaasti ulkona. Vieressä on autotie, jossa kulkee autoja n. puolen tunnin välein. Ehkä vähän useamminkin.
    Joskus kissamme saattaa olla jopa 10 tuntia pois mökiltä, mutta palaa sitten aina takaisin.

    Se on kulkenut siellä melkein joka viikonloppu vapaana jo melkein 7 vuotta, eikä mitään vielä ole tapahtunut. Joskus pieni naarmu on tullut.
    Kissamme on paratiisissa siellä! Kotona se joutuu olemaan sisällä koko ajan, mikä selvästi masentaa sitä. Ei se tietenkään koko ajan ole masennuksessa, mutta hiekkavadilla käymistä se inhoaa, ja silloin tekisi mieli mennä ulos.

    Eli: Kyllä kissa pärjää ulkona, mutta sekin on yksilöllistä. Mikäli lähellä on autotie, jossa kulkee paljon autoja, suosittelisin, ettette ainakaan vielä suorin tein päästä kissaa vapaaksi. Varsinkin jos on koko elämänsä ajan ollut sisäkissa.

    Kannattaa varmaan ensin totutella niin, että kissa on joko narussa, ympärillä on joku verkkoaita tai että muuten vain on ihminen seuraamassa sen liikkeitä.

    Äänestä

tuttavilla on mökki saaressa, tosin saari ei ole mikään pieni. ottivat kissan kesällä mukaansa ja sille tielle jäi. etsittiin monina päivinä ja samottiin saarta, ei löytynyt kissasta jälkeäkään. liekö peto vienyt vai lähtikö itsekseen raukka liian pitkälle.
nykyään tuttavat omistavat kaksi kissaa jotka myös mukana mökillä. pysyvät aivan mökin tuntumassa ja yöt sisällä.

Äänestä
  • ei ole autotietä. Vähäsen kauempana on kyllä autotie, mutta siinä kulkee aika harvoin autoja. Sukulaisillani, joilla on mökki siinä lähellä, oli ennen kissa. Kissa ulkoili vapaana, ja tuli yöksi aina kotiin.

    Äänestä

  • Eeca kirjoitti:

    ei ole autotietä. Vähäsen kauempana on kyllä autotie, mutta siinä kulkee aika harvoin autoja. Sukulaisillani, joilla on mökki siinä lähellä, oli ennen kissa. Kissa ulkoili vapaana, ja tuli yöksi aina kotiin.

    Perheemme kissa ulkoili koko ikänsä mökillä vapaana. Yöksi kissa otettiin aina sisään kun ei koskaan tiedä vaikka joutuisi pedon suihin. Kissa ehti olla vapaana mökillä ollessaan 15 vuotta kunnes ei tullutkaan eräänä iltana "kotiin". Tiesimme heti että nyt on jotain tapahtunut. Mökiltä lähdimme ilman kissaa. Onneksi mökkialueella monet tuntevat toisensa. Pienen tutkumustyön jälkeen selvisi että joku oli ajanut kissan päälle. Ilmeisesti hädissään tapahtuneesta kissa oli heti haudattu, vaikka se joka ajoi kissan päälle tiesi taatusti kenen kissa oli. Onneksi saimme tietää mistä kissa löytyy joten saimme haudattua kissan omalle pihalle.

    Äänestä

Meidän vanhalla mökkinaapurilla oli kissa, joka oli kaupungissa sisäkissana, mutta mökillä päästettiiin vapaaksi. Paikka oli autojen yms. suhteen hyvin rauhaisa, laajalti metsää ympärillä ja järvi edessä.

Ongelmaksi muodostui se, ettei kissa palannut ns. ajoissa reissuiltaan. Neljä kertaa sen ensimmäisen kesän aikana jouduimme korjaamaan mökille palaavan kissan talteen, kun omistajat jo tuntitolkulla aikatauluistaan myöhässä olivat ajelleet kotiin. Sitten se asusti meillä, tai haettiin erikseen, kerran veimme sen itse kaupunkiin palatessamme mökkinaapurreille kotiin. Näiden kertojen lisäksi, se palasi useamman kerran niin, että juuri ja juuri ehti perheensä matkaan, ennen kuin isännän hihat olivat odottamiseen palaneet.

Ongelma oli tietysti itse aiheutettu. Ja puhetta oli usein, että josko eivät laskisi sitä lähtöpäivänä enää irti. Mutta jotenkin se vaan aina tuntui olevan kateissa se katti. Toisena kesänä se sitten katosi lopullisesti, eikä koskaan ei selvinnyt minne ja miksi? Varmaan sama kohtalo olisi koittanut jo ensimmäisen kesän aikana, ellemme olisi olleet kissaa suojaan poimimassa. Tämän jälkeen näillä mökkinaapureilla ei sitten ollut kissaa, ainakaan sinä aikana mitä meillä viereiset mökit oli.

Varmaan tuo katoavaisuus riippuu kissasta itsestään, ja omistajien toimista. Eli tämä tapaus nyt sinällään on vain huono esimerkki siitä miten voi käydä jos asiat eivät ole aivan kohdallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eeca kirjoitti:

Miten teillä on yleensä mökillä oleminen kissan kanssa onnistunut? Tarkoitan siis, että kissa saa ulkoilla vapaana. Kesällä menen mökille, ja kissa tulee ensimmäistä kertaa mukaan. Lähteekö kissa yleensä kovin kauas mökiltä? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu