Minulla on kaksi lasta. Kumpikaan ei ole saanut äidinmaitoa. Miksi? No, asia on niin, että minulta ei ole tullut maitoa! En voinut kuvitellakaan, että minulta ei tulisi maitoa. Pidin asiaa aivan itsestään selvä, että maitoa tulee.
Nyt joku siellä jo heristelee sormeaan ja tuumii, että kaikilta äideiltä tulee maitoa...Minulta ei tullut!
Ensimmäistä lasta imetin 4kk. En luopunut toivosta. Annoin aina ensin rintaa, molempia ja sitten vähän korviketta, jotta nälkä tulisi nopeasti uudelleen ja saisin taas imettää. Imuotteet tarkistettiin moneen kertaan, kokeilin kaikkea mitä tietooni sain mm. eri asentoja, annoin lääkemukista lisämaidon (paitsi yöllä), ei tuttia, imetystä ilman lisämaitoa, imetysapulaitetta, imetystä, imetystä ja imetystä. Lapsi nielaisi 7 kertaa koko 4kk:den aikana rinnalla ollessaan. Ja ne nielaisut on sitten kyllä laskettu. Lopulta äärimmäisen pettyneenä itseeni myönsin itselleni, että maitoa ei tule.
Toisen lapsen kohdalla olin toiveikas. Josko nyt onnistuisi! Taas imetin, imetin ja imetin. Yöllä ja päivällä yhtämittaa niin paljon kun pystyin. Olihan minulla isompi sisarus myös hoidettavana. Imuote oli mainio ja imeminen tehokasta, mutta ei maitoa! Lopetin imetyksen uupuneena vauvan ollessa 1 1/2kk. Hän nielaisi 3 kertaa!
Molemmilla kerroilla kun jouduin myöntämään itselleni, että tästä ei tule mitään, niin tunteet ovat olleet todella voimakkainaina pinnalla. Syyllisyys, pettymys, huoli. Ja mitä muut sanoo ja ajattelee minusta! Ja asiaa ei yhtään helpottanut ulkopuolisten asenteet ja kommentit kun näkivät, että annan pullolla ruokaa pienelle vauvalle!
Päätin jo esikoisen aikana, että jos minulta ei tule maitoa niin voin ihan yhtä hyvin olla se ainoa maidon tulo "paikka". Eli niin kuin se olisi ollut imettäessäni! Kukaan muu ei saanut antaa lapsilleni maitoa pullolla!!! Ja siitä pidin kiinni kynsin ja hampain!
Koen, että olen vajavainen äiti. Olen mielestäni hyvä, mutta vajavainen!
Nyt asia ei ole enää niin ajankohtainen. Nuorimmaiseni syö jo itse lusikalla. Olen kai pikkuhiljaa ruvennut hyväksymään sen, että minun rinnoista ei tule maitoa. Mutta helppoa se ei ole ollut. Kyllä tämän asian kanssa on monet itkut itketty.
Joku toinen äiti ei ehkä olisi ottanut asiaa näin raskaasti. Minä otin ja tarvitsin suruaikani.
En kaipaa loukkaavia kommentteja.
Nyt joku siellä jo heristelee sormeaan ja tuumii, että kaikilta äideiltä tulee maitoa...Minulta ei tullut!
Ensimmäistä lasta imetin 4kk. En luopunut toivosta. Annoin aina ensin rintaa, molempia ja sitten vähän korviketta, jotta nälkä tulisi nopeasti uudelleen ja saisin taas imettää. Imuotteet tarkistettiin moneen kertaan, kokeilin kaikkea mitä tietooni sain mm. eri asentoja, annoin lääkemukista lisämaidon (paitsi yöllä), ei tuttia, imetystä ilman lisämaitoa, imetysapulaitetta, imetystä, imetystä ja imetystä. Lapsi nielaisi 7 kertaa koko 4kk:den aikana rinnalla ollessaan. Ja ne nielaisut on sitten kyllä laskettu. Lopulta äärimmäisen pettyneenä itseeni myönsin itselleni, että maitoa ei tule.
Toisen lapsen kohdalla olin toiveikas. Josko nyt onnistuisi! Taas imetin, imetin ja imetin. Yöllä ja päivällä yhtämittaa niin paljon kun pystyin. Olihan minulla isompi sisarus myös hoidettavana. Imuote oli mainio ja imeminen tehokasta, mutta ei maitoa! Lopetin imetyksen uupuneena vauvan ollessa 1 1/2kk. Hän nielaisi 3 kertaa!
Molemmilla kerroilla kun jouduin myöntämään itselleni, että tästä ei tule mitään, niin tunteet ovat olleet todella voimakkainaina pinnalla. Syyllisyys, pettymys, huoli. Ja mitä muut sanoo ja ajattelee minusta! Ja asiaa ei yhtään helpottanut ulkopuolisten asenteet ja kommentit kun näkivät, että annan pullolla ruokaa pienelle vauvalle!
Päätin jo esikoisen aikana, että jos minulta ei tule maitoa niin voin ihan yhtä hyvin olla se ainoa maidon tulo "paikka". Eli niin kuin se olisi ollut imettäessäni! Kukaan muu ei saanut antaa lapsilleni maitoa pullolla!!! Ja siitä pidin kiinni kynsin ja hampain!
Koen, että olen vajavainen äiti. Olen mielestäni hyvä, mutta vajavainen!
Nyt asia ei ole enää niin ajankohtainen. Nuorimmaiseni syö jo itse lusikalla. Olen kai pikkuhiljaa ruvennut hyväksymään sen, että minun rinnoista ei tule maitoa. Mutta helppoa se ei ole ollut. Kyllä tämän asian kanssa on monet itkut itketty.
Joku toinen äiti ei ehkä olisi ottanut asiaa näin raskaasti. Minä otin ja tarvitsin suruaikani.
En kaipaa loukkaavia kommentteja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä ei imetys onnistunut ollenkaan väärän imuotteen takia. Sain kuulla olevani laiska, koska annoin periksi liian helposti - tein kylläkin kaikkeni ja lopetin oman mielenterveyteni takia. Syyllisyys oli koko ajan mukana, huono äiti-fiilis. Sitä ei todellakaan helpottanut se, että jopa tuntemattomat ihmiset kyselivät ensimmäisenä että riittääkö rinta tai vieläkö imetät?
Mutta kyllä tämä tästä jo helpottaa, lapsi on kasvanut hienosti ja on terve.
ymmärrä, että kysely ja utelu voi ihan oikeasti loukata! Ja jos huomaa vielä, että äänensävy on syyllistävä tai tuomitseva, niin siinä on hauskuus kaukana!
Anoppini oli ihan kamala minua kohtaan! Hän kyseli koko ajan tuleeko maitoa tarpeeksi ja kaiken huipuksi levitti ympäri sukua ja kyliä "tietoa" asiasta ja sen jälkeen jokainen otti asian kanssani puheeksi ja "neuvoja" tuli kaikilta.
Jopa sellaisetkin mieheni sukulaiset joita en ollut edes nähnyt tulivat asiasta puhumaan suvun tapaamisissa!
Kyllä siinä meni luottamus täysin anoppiani kohtaan ja minun puolelta välit ovat "mukava sää tänään"!-linjaa!
Niin, aika kultaa muistot!
Mukavaa kevättä sinulle!
Juu, eli anoppi oli minunkin tapauksessa se loukkaavin ihminen. Ei viitsinyt ottaa asiasta selvää (etten todellakaan lopettanut oman laiskuuteni takia), vaan puhui sukulaisille kuinka olin luovuttaja ja vertasi toiseen miniäänsä kuinka se vaan sitkeästi imetti. Ja voit vaan kuvitella miltä tuntui, kun olimme anoppilassa ja tämä miniä sanoi lapselleni että jos olisit syntynyt vähän aiemmin, niin olisin voinut imettää sua (oli lopettanut imetyksen pari kuukautta aiemmin). Voi jessus! Ja anoppi vaan virnuili vieressä...
Pää pystyyn vaan! Nautitaan kevätauringon säteistä!
Ei tohon pysty mitään muuta sanomaan!
Siis ihmiset EI KYLLÄ TODELLAKAAN ajattele mitä suustaan päästelevät!
Kevättä sinnekin!
Äitini imetti minua, esikoistaan. Ihmetteli, kun öisin vain itkin ja itkin. Ajatteli tietysti, että minulla on nälkä. Imetti käytännössä läpi yön, oli aivan uupunut. Ensimmäinen neuvolakäynti oli kuukauden iässä. Painoni oli laskenut 3,5 kg:sta 3,0 kg:aan. Saimme vaa'an kotiin ja korvikkeet kehiin.
Minulla on siitepölyallergia. Niin on muuten äidillänikin. Pitäisiköhän olla vihainen äidilleni kun antoi minulle allergian? Vai pitäisikö olla kiitollinen, kun säästi minut nälkiintymiseltä ja aivo- (tms. elin-) vauriolta.
on muna, broileri ja maito allergia. Minulla oli saman ikäisenä muna, kala ja tomaatti allergia. Äitini imetti minua 4kk ilman muuta ruokaa. Allergiat meni minulla pois jo ennen kuin täytin kolme. Yliherkkyyttä tod. näköisesti vaan.
Niin et siis saanut tarpeeksi maitoa ja painokin vielä oli laskenut huimasti! Eli kyllä niitäkin naisia on kenellä ei tule ollenkaan tai tarpeeksi maitoa!! Korvike suotakoon silloin vauvojen hyvinvoinnin turvaamiseksi!
Laiton tämän kokemukseni tänne lähinnä sen takia, että täällä on ollut paljon keskustelua siitä kun joku ei imetä tai lopettaa imetyksen todella aikaisin! Asiassa voi olla takana jotain muutakin kuin äidin vapauden kaipuu.
Ei tullu mullakaan maitoo! Tunteet ailahteli päivittäin ja oli raskasta!
Mies tuki, mut muut ei. Anoppi oli se pahin mullaki! Kokoajan kyselemässä ja kyllä ilmeestä näki mitä mieltä se oli!! Laiska ja itsekäshän sitä täytyy olla jos lopettaa imetyksen aikaisin! Ei sen sitä tarvinnu sanoo, kyl sen tiesi.