Mikä siitä Näsistä tekee mukamas niin hienon alueen? Ihan perus omakotitalohelvetti parilla kerrostalolla kyllästettynä. Ei yhden yhtään ns. "hienoaökytaloa". Rantaankin matkaa ihan riittävän pitkälti. Eli perussuomalainen nukkumalähiö. Täällä sitä sitten hehkutetaan jonain paratiisina. Ei taida hyvin mennä teillä tietyillä porvoolaisillakaan.
Näsistä...
Porvoossa vielä vähän aikaa...
71038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todella ruma kaupunki teillä. enää rumemman voi löytää Porista, suomen peräaukosta.
Porvoo ei pidä sisällään mitään mielenkiintoista, paitsi tuon jokirannan ja pienen osan vanhaa kaupunkia. Tiedän itsekin missä näsi sijaitsee ja sehän on ihan kuin Porista eli peräaukosta koko kaupunginosa.
Onneksi Porvoon läpi ei tarvitse enää ajaa töihin, Vaan matka käy kätevästi motarin kautta näkemättä PASKAKAUPUNKIANNE.
kun olet siellä saanut opiskella. Äidinkieli oli sulle varmaan vastenmielisin oppiaine.
on hehkuttanut? Näsi on tullut kuvioihin Krouvi Näsin kautta. Varmaan jotain kamppulalaisten kaunaa. Jos haluat tietää Näsistä jotain niin leimallista sille on varmaankin kolme asiaa: 1) ns. Ylä-Näsi on 50-luvun tontti alue rintamamiehille 2) loppu Ylä-Näsistä kirjaimellisesti täytettiin 70-luvulla kerrostaloilla kaupungin rajalle asti, kun tonttimaa oli totaalisesti lopussa (samoin kuin Kevarissa ja Huhtisissa) 3) Ala-Näsistä tehtiin ns. Porvoon Portti, kun joku valopää sellaista halusi. Mielestäni Näsin erottaa perinteisisti omakotihelveteistä juuri se, ettei siellä ole ökytaloja, vaan lähes kaikki on rakennettu 50-luvulla. Veikkaampa, että uudempia taloja on reilusti alle 10, varmaan lähempänä viittä. Käy katsomassa, niin voit todeta saman.
Näsi on ihan kivaa aluetta.Minusta kaupunki on kehittymässä hyvään suuntaan kun aleksin siltakin saatiin (lopultakin).Kaupunki on siisti ja kulkuyhteydet kohtuulliset.Tietysti olisi kiva ,jos rantarata joskus tulisi.Kokonniemen ja se Uddaksen alue on tosi hiemoa seutua.Samoin Hamari.Merellista maisemaa ja upeat liikuntamahdollisuudet.Palvelutkin lähellä.
.
Näsi on rauhallinen kaupunginosa, lähellä keskustaa, ei kuitenkaan liian liki.
Porvoo on kiva kaupunki ja Näsissä on hyvä asua. Palvelut,liikunta mahdollisuudet,terveyskeskus ja hautausmaa lähellä.
Hyviä puolia riittää mutta tässä vain niistä osa.
Huonoja puolia en todellakaan löydä.
sinä ja muut olla ihan mitä mieltä tahansa!
Minä olen tätä mieltä: muutin pois Porvoosta isompaan kaupunkiin ja olen alkanut arvostamaan Porvoota uudestaan! Jotkut ihmiset ovat "sieltä, minne aurinko ei paista", mutta on siellä mukaviakin ihmisiä. Kaupunki on PALJON kauniimpi, kuin moni muu kaupunki.