Menin eräänä iltana Munkkiniemessä asuessani Ravintola Solnaan, sinne baarin puolelle. Siellä oli varsin täyttä, mutta yhdessä pöydässä istui ennestään tuntemani Petri H. Kysyin voisinko istua samaan pöytään. Totta kai, oli vastaus. Hän odottelee tähän yhtä kaveriaan, mutta tilaahan on.
Olin saanut olueni ja siemaillut sitä jo tovin, kun pöytään ilmestyi herra joka esitteli itsensä Andrei Zweigiksi, Petri H:n kveriksi. Siinä sitten juttelimme ja ilmeisesti oli jo menossa toinenkin tuoppi, kun aloin uhota ja kysyin tunteeko tämä Andrei Stefan Zweigin. Tottahan toki, hän on isosetäni, kuulin vastauksen.
Siitä alkoi sitten yritykseni briljeerata. Kehuin lukeneeni Stefan Zweigin kirjoja ja mainitsin vielä, että kirjahyllyssäni niitä taitaa olla jokunen. Andrei Z kysyi, mitä kirjoja olin lukenut. Sain änkytettyä, että kirjan nimeltä "Bewustes und Unbewusstes".
Ai, onko hän sellaisenkin kirjoittanut.Andrei Z kysyi vielä, olinko lukenut kirjan nimeltään "Shakkitarina". En ollut kuullutkaan.
Vähitellen osasin pitää suuni kiinni ja luikin kotiini ja tikkaitten avulla tutkin kirjahyllyni, mutta en löytänyt sieltä yhtään Stefan Zweigin teosta. Tuon C.G. Jungin "Bewusstes.." teoksen löysin ja häpesin vielä enemmän.
Hankin oitis internetistä Stefan Zweigin tiedot ja hämmästyin. Olin lukenut kylläkin Maria Stuartin ja Marie Anttoinetten, mutta olin unohtanut, kuka ne oli kirjoittanut. Suurin yllätykseni oli se, että sain samalla printatuksi Stefan Zweigin kasvokuvankin. Tuon kaverin kanssa olin juuri istunut Ravintola Solnassa, mutta hänhän oli tehnyt itsemurhan jo vuonna 48 Rio do Janeirossa.
Seuraavana päivänä marssin Arohonkaan ja kyselin Stefan Zweigeja. Rouva, joka minua palveli, totesi, ettei löydy, mutta takahuoneesta itse Arohonka huuteli, että kyllä löytyy. Ostin kaikki viisi, Shakkitarina mukaan lukien.
Olisi mukava, jos joku kustantaja innostuisi painamaan noita Stefaneja uudelleen.Viimeisen, jota perhaillaan luen "Ein Gewissen gegen die Gewalt (Castellio gegen Calvin)", löysin Savonlinnan divarista.
Rami
Stefan Zweig
3
1575
Vastaukset
- äitiparta
Luin nuorena Zweigin pienoisromaanin Shakkitarina, taisin olla 16-vuotias silloin. Kirja kuului pitkään suosikeideni joukkoon, sijoitin sen kait jonnekin Saarikosken runojen ja Esa Saarisen Sartre-kirjan väliin, siis hyllyssäni. Muuta tuotantoa en Zweigilta sitten moniin vuosiin lukenut vaikka tiesin miehen kirjoittaneen ansiokkaita teoksia muitakin.
Fouché oli kyllä pitkään hankittavien kirjojen listalla ja sen aioin lukea.
Niin siinä sitten kävi että Zweig jäi lukematta... Vaikka jossain mielessä koin sympatiaa... Onhan hän joka tapauksessa ollut merkittävä kulttuurihenkilö ja pasifisti, ajattelija ja vaikuttaja. Eilispäivän maailman olen selailemalla lukenut läpi jossakin vaiheessa ja se on kyllä mielenkiintoinen. Pienenä historiaan liittyvänä yksityiskohtana oli muistaakseni jokin juttu että Zweig vetosi Mussoliniin jotta tämä olisi vapauttanut erään pariskunnan ja Mussolini piti Zweigin nimeä sillä tavalla arvossa että toteutti tämän pyynnön. Myöhemmin sodan jälkeen kyseinen asia vaikutti niin että Stefan Zweigilta evättiin pääsy Italiaan?
Fouchéa olen vähän selailemalla lueskellut kait ihan siitä syystä kun olisin nuorempana halunnut sen lukea. Muutakin tuotantoa olen vähän vilkaissut mutta ei sitä lukemiseksi voi sanoa. Zweig ei nyt enää kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini vaikka tunnustankin että hän on ollut merkittävä kirjailija kulttuurihistoriallisena ja aatteellisena vaikuttajana.
Tällaiset Zweigin teokset minulla on lähes 2000 kirjan joukossa jotka myyn, en tiedä mitä Zweigin kirjoista nykyään pyydetään, yleensä myyn kirjani halvalla mutta Zweig on kuitenkin arvostamani nimi että en ihan ilmaiseksi viitsi niitä antaa, onko sinun mielestä näissä ylihintaa:
MALTTAMATON SYDÄN.
Wsoy 1940. 454. S. K3, erittäin siisti, hyvä sidos. 6 e.
MARIA STUART. Elämänkertaromaani.
Gummerus 1944. 2p. 395. S. K3. 5 e.
EILISPÄIVÄN MAAILMA. Erään eurooppalaisen muistelmia.
Wsoy 1945. 484. S. K3, kansissa pientä kulumaa. Zweig mielellään näki Euroopan yhtenä suurena kokonaisuutena ja siksi sota tuotti hänelle moninkertaista tuskaa: se ei repinyt rikki ainoastaan kansakuntia ja yksilöitä, vaan tuhosi samalla Zweigin unelman rakastavasta ja toistaan kunnioittavasta ihmisestä, joka kykenisi näkemään yli näennäisten raja-aitojen. Ahdistuksen keskellä Zweigin kantavaksi ajatukseksi eräiden muiden hänen aikalaistensa lailla nousi näkemys, ettei sota kaikessa mielettömyydessään sittenkään olisi täysin turha. Uutta luova ja itseään toteuttava todellisuus johtaisi meidät lopulta kestävään sopuun ja rauhaan – nähtyämme väkivallan mielettömyyden ja turhuuden. 4 e.
EILISPÄIVÄN MAAILMA. Erään eurooppalaisen muistelmia.
Wsoy 1945. 484. S. K3, erittäin siisti. 6 e.
POLIISIMESTARI FOUCHÉ. Elämänkuvaus.
Gummerus 1953. 256. S. K3, hyvä kunto, kauttaaltaan siisti. 7 e.
IHMISKUNNAN TÄHTIHETKIÄ. Yksitoista historiallista pienoiskuvaa. Wsoy 1953. 279. S. K3. 5 e.
FOUCHÉ. Bildnis eines politischen menschen.
Fischer 1963. 228. N. K3. Fischer Bücherei. 1 e.
PHANTASTICHE NACHT. Vier Erzählungen.
Fischer 1956. 232. N. K3. Fischer Bücherei. 1 e.
Hyvää kevättä kohti, Rami.
Täällä aurinko kauniisti paistaa lumihangelle pilvettömältä siniseltä taivaalta, pakkasta on muutama aste ja nyt juuri ei näy kettuja taloni edessä olevalla pellolla, muutamana päivänä niitä on siinä liikkunut, vaikka ihan kaupungin kupeessa asunkin.- Nimetön
Kiitos palautteesta
Tuossa Ihmiskunnan tähtihetkiä-kirjassa on kaksi tosi hyvää tarinaa minun mielestäni, se juttu Marseljeesin synnystä ja toinen Kalifornian omistuksesta.
En muuten myisi noita Zwigejasi. Itse olen myynyt kaikki ammattikirjalisuuteni erääseen divariin, josta sitten ostelin vastaavalla summalla mielenkiintoista muuta luettavaa.
Tällä kulmalla maata on pilvetön ilma, joten tuollainen kymmenen viidentoista kilometrin kävely on paikallaan. hyvää päivän jatkoa.
Rami
- suomentajatar
Germania-kustannus julkaisee Stefan Zweigin Shakkitarinan uuden suomennoksen ja sen jälkeen Zweigin suomentamattoman pienoisromaanin Der Amokläufer
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840