Noniin, aiemman threadin myötä sain liitin-asiat kuntoon, kiitosta vaan avuliaille. :-) Nyt olis kuitenkin toinen probleema kehissä.
Eli 70-lukuinen Luxor on kyseessä, ja ollut käyttämättä kymmenisen vuotta.
Ongelman nimi on se, että levylautanen pyörii laiskasti ja vähän miten sattuu - Soitto alkaa normaalilla nopeudella, mutta ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) kierrosnopeudet laskee-e-e-e, miltei pysähdyksiin saakka.
Ja onpa käynyt niinkin, ettei lautanen ole hidastumisen jälkeen edes lähtenyt pyörimään. Pääasiallisesti vauhtia lähtee alussa hyvin, mutta sitten hetken päästä hissukseen hyytyy.
Olisiko vika lienee väsähtäneessä hihnassa, tai sitten moottorissa? Hihnan vaihto on käsittääkseni aika pikku juttu (olisiko jollain linkittää hyviä ohjeita ko. operaatioon?), mutta kuinkas moottoripulmat ratkotaan?
Laiskasti pyörivä levylautanen
2
877
Vastaukset
- Hifi
Todennäköiset ongelmat ovat väsynyt hihna tai toisenlaisessa rakenteessa luistava (kovettunut) välipyörä. Aika yleisesti halvoissa soittimissa käytettiin välipyörää. Uuden pyörän hankkiminen saattaa olla vaikeaa. Pyörää voisi yrittää varovasti hioa hienolla hiekkapaperilla. Hiominen on suoritettava niin varovasti että pyörä ei muutu kulmikkaaksi eikä epäkeskoksi. Levylautasen saattaa saada pois pelkästään nostamalla, vaikea sanoa varmasti, kun en tunne tuota soitinta.
- kitkaa
Voit myös kipasta rautakaupasta poimimassa kitkaspraytä. Se tekee hihnasta ja pyörästä tahmeita, mutta varo roiskuttamasta liikaa ja sellaisiin paikkoihin, mihin se ei kuulu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2574590Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116- 471109