Hamam-kokemuksia?

hullaantunut

Teen kosmetologin lopputyötä turkkilaisesta kylpyläkulttuurista, joten haluaisin työhöni erilaisia ja hauskoja kokemuksia hamamista. Eli jos olet käynyt turkissa hamam-kylpylässä, pieni selostus kokemuksesta olisi todella avuksi työssäni. ei tarvitse kirjoittaa mitään romaania, mutta lyhyt selostus tapahtumasta riittää.. itse olen käynyt hamamissa monta kertaa, ja kokemukseni ovat olleet hyvin positiivisia.

11

7175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapu

      Pari vuotta sitten kävin Istanbulin Cemberlitas Hamamissa, se on vanha ja hieno paikka. Otin myös hieronnan. Lokakuisessa koleudessa lämpö tuntui mukavalta. Jonkin ajan kuluttua hieroja/pesijä tuli. Hän aloitti käsittelyn heittämällä sankollisen tosi kuumaa vettä päälleni. Pesun jälkeen oli hieronnan vuoro. Otteet olivat niin kovat että selkä oli mustelmilla monta viikkoa. Minun oli pakko keskeyttää koska pelkäsin loukkaantuvani miehen murjoessa minua kaikin voimin kivialustalla. Olen aika hyväkuntoinen ja treenattu, muuten olisin kyllä saanut pysyviä vammoja käsittelystä !

      • hamamissa

        Olihan se melkoinen kokemus. Koska olisin erottunut joukosta liiankin selvästi, tuttavani ehdotuksesta varasimme pienen pesuhuoneen, joita varsinaisen "lämmittelykiven" reunoilla oli.
        Pesijätär pesi hiukseni viidesti! Kahdesti saippualla ja kolmesti shampoolla. Kun ihmettelin miksi niin monesti, sanottiin, että talviaikaan ilma on lämmityksen takia niin saastunut ja hiukset likaantuu tosi pahasti, ettei se shampoopesu riitä. Siihen sitten tietysti ihonkuorinta ja pesut päälle. Kuumaa vettä heitteli tuttavani, jonka kanssa ei silloin vielä ollut yhteistä kieltä, että ois voinu mitään sanoa. Kyllä siinä saippuan ja shampoon seassa tuli äitiä ikävä, kun ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Hamamista sitten kotiin ja päiväunille. Mutta todella vaikuttava ja ikimuistoinen kokemus jota ei yksikään myöhempi hamamreisu ole muistoissa ohittanut.


    • Villianemone

      Olen käynyt hamamissa Istanbulissa, Alanyssa ja Kusadasissa. Kaikkialla kylpeminen on sujunut normaalin kaavan mukaan ja ollut miellyttävä kokemus. Istanbulissa parasta oli vanhan rakennuksen tunnelma. Alanyassa taas hamamin pukuhuoneessa vilvoitellessani työntekijät innostuivat tanssimaan ja laulamaan radiosta tulleen musiikin tahdissa. Hupaisinta oli Kusadasissa, jossa menin hamamiin ystävättäreni kanssa turisteille tarkoitetulla vuorolla. Se osoittautui kansainväliseksi sekasaunaksi! Aluksi olimme lämmittelemässä kaksin pellavapyyhkeisiin kietoutuneina, mutta sitten mukaan rupesi tulemaan lisää väkeä, miehiä ja naisia, mm. komeita hollantilaisia urheiljanuorukaisia naisystävineen - alasti. Huone oli pieni, joten enin osa seisoi vieri vieressä. Noin vartin päästä ensimmäiset pääsivät pesuun ja hierontaan, ja sitten ohjelma jatkui tavanomaisesti. Kaikkialla muualla naisilla ja miehillä on ollut omat osastonsa. Ikimuistoinen kokemus!

    • Ennen häitä

      No ennen häitä ja varsinkin hääyötä piti tietysti käydä kylpemässä... vaikka paikanpäällä asunkin en ollut kuitenkaan aikaisemmin vieraillut minkään valtakunnan hamamissa.

      Mentiin sitten äidin ja äitipuolen kanssa porukalla, hierontaa en korttiini ottanut niinkuin mammat. Ei ollut kallistakaan, noin 12 euroa koko hoito, minulle taisi olla alle 10.

      Paikka oli lähes tyhjä, vielä kevät kun oli eikä sesonki alkanut, pari oli meitä ennen ja naisia vain. Katseltiin siinä sitä touhua, saippua lensi ja naiset voihkivat kovassa käsittelyssä.

      Tulihan se vuoro sitten minullekkin ja vaikka kuinka yritin pitää bikinit päällä niin nurkkaan ne lensivät pesijärouvan käsittelyssä. Ensiksi hieronta pesukintaalla ja kaikki kuollut iho ja lika pois, ja sitä lähti paljon! sitten saippua kuplan sisään, eli vaahdossa korvista varpaisiin....ja kuumaa vettä päälle! Sen jälkeen komento suihkuun ja seuraava käsittelyyn.

      Mammojen ollessa hieronnassa istuskelin hörppimässä turkkilaista kahvia pelkässä pyyhkeessä naamio kasvoilla.
      Poistuessa oli kyllä tosi freesi olo, iho tuntui sileältä ja pehmoiselta vaikka paikka paikoin punoittikin hieman....

    • Hyviä kokemuksia

      Olen käynyt vuosia Turkkilaisessa hamamissa ja aina on ollut myönteisiä kokemuksia. Täällä on niin monia. Täytyy löytää Se hyvä

    • Adriane

      Kävin ystäväni kanssa hamamissa viime kesänä ensimmäistä kertaa.. Alanyassa siis. Luulimme kuvista päätellen, että hamamiin mennään yläosattomissa(tosi loogista:), mutta onneksi saimme sellaiset rievut sievästi käärittynä rinnuksille, jottei oltu ihan poloisen näköisiä siellä.

      Aluksi eri saunoihin, joissa niin kuuma, että pulssi nousi tuhanteen. Sitten kylmään veteen odottelemaan vuoroa kuorintaan. Kuorinta tapahtui nopeasti ja hieman kovalla otteella. Sitten pesulle makuu asentoon pesu-korokkeelle, eikä ainetta säästelty, vaahtoa oli silmissä ja suussa:) Pesu-koroke oli niiin liukas vaahdosta, että täti otti minua jalasta kiinni ja laittoi pyörimään siihen korokkeelle kuin hyrrän. Lopuksi huuhtelu.

      Pesujen ja kuivausten jälkeen oli hieronnan vuoro, joka oli aivan mahtava!! Hieronnassa käytettiin todella hyväntuoksuisia öljyjä. Iho oli ihanan pehmeä ja silkkisen tuntuinen lomankin jälkeen todella pitkään ja rusketus tarttui kauniin tasaisesti! Ehdottomasti hamamiin aina, kun Turkkiin matkaan:)

    • ...

      Kävin ensimmäistä kertaa hamamissa vasta tänä keväänä, vaikka olen reissannut Turkissa aiemminkin. Kokemus oli erinomainen! Kaverin kanssa oltiin vähän hukassa alkuun, kun kukaan ei puhunut muuta kuin turkkia, mutta hyvin selvittiin. Pesijänainen suoritti kuorinnan erittäin tehokkaasti ja kuollutta solukkoa irtosi! Lopuksi öljyhieronta, joka oli tosi rentouttava. Hamamissa käynnin jälkeen väsytti ja janotti. Olo oli tosi hyvä ja iho ihanan tuntoinen pitkään. Suosittelen ehdottomasti ja jos vielä menen Turkkiin hamamissa käynti on taattu.

    • käytyä

      ja vosin kyllä mennä uudestaankin mikäli matkani vielä joskus Turkkiin vie.
      Ainakin kerran viikossa oli eräässä Alanyan hamamissa ihan vaan naisille tarkotettu sauna mut sielläki kuulemma mies pesijät. Itse kävin seka saunassa ja kokemus oli ihan hyvä.
      Ilman ylä osaa olin enkä kyllä tuntenu itseäni mitenkään vaivautuneeksi vaikka miespesijät olikin. nehän näkee pv:n aikana sen verran paljon vartaloita ettei sinne nolostelemaan kannata mennä.
      Porukkaa oli just sillon vaan kahden pariskunnan verran meidän lisäksemme. Kuorinta oli ihan miellyttävä, eli ei sattunut yhtään, mutta lika
      kyllä lähti hyvin tehokkaasti.
      Vaahtopesussa ei
      menny silmiin ja suuhun ylimääräistä ainetta niin kuin monelle tänne kirjoittaneelle näkyy käyneen. Tosin pari kertaa "kivasti" pesijä rusautti selkää mut ei sekään kipeetä käynyt. Mitään kuumaa vettä ei niskaan tullut vaan vaahtopesun jälkeen mentiin suihkuun jossa sai tietenki ite valita veden lämmön mieleisekseen.
      Hierontakin oli ihan ok kokemus.
      Alanyassakin näyttää paljon olevan saunoja jotka maksaa n.10-12e. Itse en jostain syystä luottanut näihin halpoihin paikkoihin ja meninkin hieman kalliinpaan, maksoi muistaakseni jotain 25e. Hygienia taso oli hyvä ja jo ulko-ovelta asti ohjattiin mihin mennä seuraavaksi.
      Jos joku tietää halvan ja hyvän paikan niin tottakai otetaan tietoja vastaan, mutta itse kyllä menen mielelläni uudelleen tähän samaan saunaan jos vielä Alanyaan matkustan.
      En ihan varma ole saunan nimestä mutta muistaakseni se oli joku Mimoze tai Mimoza... tai jotain sinne päin...
      Jo 2vuotta on minun hamam kokemuksestani aikaa mutta yhä edelleen se on miellyttävänä muistona mielessäni. Olisi varmaan jo korkea aika käydä uudelleen.

      • ennen häitä

        No Mimoza se oli "minunkin" hamamini. mistähän moinen hintaero? Veden ja saippuankäyttökin taitaa olla pesijäkohtaista. Ja minunkin vierailustani on juuri ja juuri 2 vuotta.


    • Anonyymi

      Kävin noin viikko sitten Turkissa hamam:ssa enkä mene enää ikinä. Käsittelijä oli niin kovakourainen ja väänteli niveliäni, että olen edelleen kipeä käsittelystä. En ole mikään huonokuntoinen ihminen, mutta käsittelyn jälkeen olin ja olen. Niveleni särkee ja mietin jääkö niihin pysyvät haitat? En voi suositella. Mietin jopa teenkö ilmoituksen pahoinpitelystä. Haluaisin ilmoittaa vähintäänkin hotellille, joka tiloissa myytiin palvelua kokemuksestani.

    • Anonyymi

      Hamam, en suosittele kenellekään. Hieroja oli todella kovakourainen sekä väänsi niveliä niin, että olin viikkoja kipeänä käsittelyn jälkeen. Kaikista kamalinta on ulkomailla vaaleiden hiusten viha. Hiukset rikotaan kynsiä käyttäen ja ovat käsittelyn jälkeen todella revityn näköiset. . Haluaisin kuulla, onko joku muu joutunut vastaavan kohteeksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      173
      4057
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      394
      2993
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2259
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      52
      2186
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      17
      1877
    6. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      11
      1815
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      167
      1401
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      93
      1273
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      2
      1266
    10. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      97
      1148
    Aihe