miehen nimissä

Omistamme ison omakotitalon Helsingissä, arvo noin 600 000 e, puoliksi. Lisäksi mieheni on ostanut osakkeita omiin nimiinsä noin 500 000 e:lla ja minun nimissäni on osakkeita 50 000 euron arvosta. Mieheni on kuitenkin käyttänyt kaikkien osakkeiden ostoon puoleksi minun tulojani. Olemme olleet naimisissa 28 v ja olleet koko ajan työssä. Palkkani on hieman suurempi. Meillä on neljä aikuista lasta. Mieheni perustelee asiaa, etten ole aiemmin asiasta puhunut, ja sanoo että erossa saan puolet (emme ole eroamassa :). Mieheni mukaan osakkeita ei kannata jakaa nyt, koska se tulisi kalliiksi näin. Mitä tehdä? Mieheni antaa kyllä rahaa käyttööni.
4593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta hakekaa avioeroa ja tehkää ositus. Sen jälkeen ei tarvitse erota kuitenkaan eli jättäkää tekemättä se toinen vaihe. Ymmärtääkseni tällä keinolla ollaan siirretty miesten nimistä verotuksellisista syistä paljon omaisuutta naisille... jotkut siis hakee avioeroa ihan huvin vuoksi, että pääsevät ajoittain osittelemaan. Näin meidän lakimies kertoi.

Äänestä

Ette kai ole eroamassa 28 aviliitovuoden jälkeen ? Se on tyhmää. Mitä neljä lastanne ajattelle, jos vanhemmat erovat.

Äänestä

Velmu vastaus "leikkierosta" on elinaikana veroton omaisuuden tasauksen säädöstö, kun avio- tai testamentti ehdoista ei muuta johdu.
Erossa ja miehesi kuollessa saat tasinkona sen verran, että sinulle jää puolet omaisuudestanne kulujen ja mahdollisten velkojen maksun jälkeen.
Nykyisen tilanteen vallitessa miehesi saa yksin operoida nimissään olevilla osakkeilla.
Sinun kuoltuasi hänen ei tarvitse antaa sinun perillisillesi (lapset?) tasinkoa osakkeistaan.
Oikeudessa ajettavalla kanteellakin voi yrittää omistuksen tasausta seikkaperäisten selvitysten ja yhteisymmärryksen avulla, mutta menestyksestä ja kuluista en osaa sanoa mitään.
Mitä tehdä, on kyseenalaista sinänsä neuvoa.

Äänestä

Miksi pitäisi jotain tehdä? Ette ole eroamassa, joten mitä väliä sillä on, kenen nimissä omaisuus on? Ja jos eroattekin, ei sillä edelleenkään ole kovasti väliä, koska saat kuitenkin avio-oikeuden nojalla puolet (edellyttäen, ettei teillä ole avioehtoa). Jos kaikki lapsenne ovat yhteisiä, he perivät teidät molemmat, joten ei liene silloinkaan kovin suurta väliä, kummalta omaisuus heille periytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääosa omaisuudesta kirjoitti:

Omistamme ison omakotitalon Helsingissä, arvo noin 600 000 e, puoliksi. Lisäksi mieheni on ostanut osakkeita omiin nimiinsä noin 500 000 e:lla ja minun nimissäni on osakkeita 50 000 euron arvosta. Mieheni on kuitenkin käyttänyt kaikkien osakkeiden ostoon puoleksi minun tulojani. Olemme olleet naimisissa 28 v ja olleet koko ajan työssä. Palkkani on hieman suurempi. Meillä on neljä aikuista lasta. Mieheni perustelee asiaa, etten ole aiemmin asiasta puhunut, ja sanoo että erossa saan puolet (emme ole eroamassa :). Mieheni mukaan osakkeita ei kannata jakaa nyt, koska se tulisi kalliiksi näin. Mitä tehdä? Mieheni antaa kyllä rahaa käyttööni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu