Miten opetan

Minulla on 1.5 vuotias "noutajapohjainen" narttukoira. Se osaa seurata yms. mitä siihen tottelevaisuuteen nyt kuuluukaan (mm. istu maahan paikka tänne). Tahtoisin opettaa sille saman tempun mitä Uuno Turhapuron koira teki elokuvassa...eli veti peiton isäntänsä päälle. En vain keksi miten aloittaisin opettamisen. (sänkyyn se osaa hypätä:))
2258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No, minä kyllä opetin koiran kiskomaan peiton pois nukkujan päältä. Koirani tietää, mikä on naksutin, joten käytin sitä hyväkseni. Naksautin, kun koira lähestyi sängyn tyynypäätyä ja naksua luonnollisesti seurasi itse palkka eli meidän tapauksessa nami kehuilla, kumpikaan kun ei tehoa yksinään. Pikkuhiljaa vaadin koiralta
vähän lähempänä olemista,
sitten peiton koskemista kuonolla,
sitten suuhun ottaminen kunnolla,
sitten vetämistä pois sängyltä,
sitten vetämistä kohti sängyn vastakkaista päätyä, ei minua kohti,
sitten kun peitto on lähes kokonaan lattialla, irtipäästäminen ja
lopuksi koira makuulle peiton päälle.

Onnistuisikohan tuo takaperin. Aluksi kannattaa harjoitella ilman henkilöä sängyssä tai jonkun "tylsän" avustajan kanssa, voipa nukkujaa esittää nukke tai pehmolelukin. Naksutin on liki pakollinen tuollaisissa tempuissa: nopeuttaa opettamista ja helpottaa oikeiden liikeratojen oppimista.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä. koirani on niin ahne, että varmaan tuo makupala ja ääni yhdistettynä tehoaa. Kyllä se sieppää pehmolelujakin, joten luulen että peittokin kelpaa:)
    Olin kovin "ylpeä" itsestäni kun sain sen ahneen otuksen oppimaan istumaan ruokakupin ääressä ja varttumaan sanoja "ole hyvä".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiris kirjoitti:

Minulla on 1.5 vuotias "noutajapohjainen" narttukoira. Se osaa seurata yms. mitä siihen tottelevaisuuteen nyt kuuluukaan (mm. istu maahan paikka tänne). Tahtoisin opettaa sille saman tempun mitä Uuno Turhapuron koira teki elokuvassa...eli veti peiton isäntänsä päälle. En vain keksi miten aloittaisin opettamisen. (sänkyyn se osaa hypätä:))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu