Onko kokemuksia mitä on tapahtunut, jos koira on nielaissut jonkun pienehkön terävän esineen? Tuleeko ulosteen mukana pois vai vaurioittaako mahaa tai suolia?
Vastaukset 4
Meidän Staffi nartulla oli vuosia sitten vatsassa
noin 5 cm pitkä bamputikku "sellainen jossa grillataan vaikka lihaa". Koira oli sellaisen löytänyt edelisen omistajansa aikana. Siis se oli syöty noin 2vuotta aijemmin. Se ei aijemmin ollut vaivannut mitenkään. Mutta yhtenä päivänä koiran kyljessä tuntui patti, menimme lääkäriin. Koira tutkitiin kuvattiin ja ultrattiin mutta mitään ei näkynyt. Parin päivän päästä koiran "vyötärön" ympärille tuli turvotusta, ja taas lääkäriin. Diaknoosiksi tuli vanha tulehtunut tappelu purema hoidoksi antibiootia.
Turvotus laski mutta kylkeen jäi peukalonpään kokoinen patti jota rapsutaessaini tunsin että jokin pisti sormeeni. Lääkäriin. Myös lääkäri rapsuteli pattia ja sai näkyviin piikin pään. Siitä pinseteillä kiinni ja vetämään. Kuinka ollakkaan sieltä tuli tuo kyseinen tikun palanen teräväpää edellä. Koira parani hyvin eikä mitään vaivaa jäänyt niin kuin ei ollut ennenkään. Tapahtuman aikaan koira oli noin viisi vuotias. Tikku oli seurannut koiraan kaksivuotta päätyen lopulta mahaan. Eipä ollut lääkärikään moista ennen nähnyt. Viivi staffi täyttää tänä kesänä 13v.- naula!
Muutaman kuukauden ikäinen pentu oli löytänyt jostain pienen, mutta äärimmäisen terävän nupinaulan! Se tuli onneksi kakkaraisen mukana ulos, eikä aiheuttanut mitään harmia.
Pari kuukautta myöhemmin meillä maisteltiin pöydänjalkaa..oksennuksen mukana tuli n.4cm pituinen puutikku karvoihin "sidottuna", eikä siitäkään onneksi tullut sen vakavampaa! Mitähän seuraavaksi..
- doggiliini
Anna koirallesi parsaa, se kietoutuu terävän esineen ympärille..Sitä en tiedä että miksi,mut niin vaan tapahtuu,ainakin meillä kun narttu söi muutaman naulan.
- pentu
söi tikkarin tuli seuraavana päivänä ulosteen mukana ulos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581616Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 133924
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 45462