Kertokeehan..

..jos tiedätte mistä tämmöinen johtuu!! Meillä on aikuinen poikakissa. Ikää ei tiedetä, mutta sen täytyy olla yli kymmenen, koska se oli löydetty aikuisena ja se vietti kaksi vuotta löytöeläintalolla, josta me hankimme sen vuonna 2001. Siltä lähti aikaisemmin joskus korvista karvat ja nyt siltä on lähtenyt mahasta takajalkojen välistä iso alue karvaa. Pientä nukkaa siellä on. Maha on ollut kalju jo aika pitkään, eikä se tunnu haittaavan kissaa millään tavalla. Itse olen huomioinut sen lähinnä sillä, että varon unohtamasta kisulin ulos pakkasilla. Mikähän tuollaista karvanlähtöä voi aiheuttaa??
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oli joskus kissa jolta lähti karvoja niin että tuli ihan pajaita läikkiä. Se oli tosi vanha kolli.
Eläinlääkäri totesi jonkun muun asian yhteydessä vaan, että alkaa näimmä ikä painaa.
Karvat voi lähtee kissaltakin kuten ihmiseltä hiukset.
Toi kertomasi ei vaikuta kissakapilta, yleensä ne on aika surkeen näköisiä ja iho punottaa yms.
Muuta en osaa sanoa, ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Äänestä

allergia, sisäelinsairaudet ja ulkoloiset. Syyn selvittämiseksi kissa pitää käyttää tutkittavana. Kissa nuolee kipeää kohtaa, jolloin karvatkin voivat lähteä, jos homma jatkuu pitkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outzak kirjoitti:

..jos tiedätte mistä tämmöinen johtuu!! Meillä on aikuinen poikakissa. Ikää ei tiedetä, mutta sen täytyy olla yli kymmenen, koska se oli löydetty aikuisena ja se vietti kaksi vuotta löytöeläintalolla, josta me hankimme sen vuonna 2001. Siltä lähti aikaisemmin joskus korvista karvat ja nyt siltä on lähtenyt mahasta takajalkojen välistä iso alue karvaa. Pientä nukkaa siellä on. Maha on ollut kalju jo aika pitkään, eikä se tunnu haittaavan kissaa millään tavalla. Itse olen huomioinut sen lähinnä sillä, että varon unohtamasta kisulin ulos pakkasilla. Mikähän tuollaista karvanlähtöä voi aiheuttaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu