EPSON KIRJOITIN

Olen yrittänyt "miljoona" kertaa saada Epson Stylus DX4850 kirjoittimen toimimaan koneelleni Fujitsu Siemens, mutta tätä USB-yhteyttä en saa. Oli myös ohjeita "kirjaudu sisään järjestelmän valvojana", siis mistä?? Olen lukenut ohjeita "silmät punaisena", mutta en kyllä ymmärrä. Olen varma, että koneellani on jo myös nämä "miljoona" asennusta, sillä löysin näitä USB-liittymän avauksia ja yhdessä oli tämä ?-merkki. kone ei tunnista??? En usko,että olisin saanut viallisen johdon, vaikka kone herjaakin, että johto ei ole oikein!!! Eihän siinä ole paljon vaihtoehtoja. Sen "tumperokin" ymmärtää. Sitäpaitsi minua harmittaa edelleen tämä Elisan kaveri, joka oli kytkemässä minulle laajakaista yhteyden Hän oli niin stressaantunut työpaikkansa jatkuvuudesta, joita piti soitella meillä ollessa. Kiukkuinen ja ärtyisä, kun en ollut laittanut johtoja kiinni koneeseen! Minähän tilasin "avaimet käteen" palvelun. Olisin toivonut jonkinlaista palvelua, mutta kysyessäni, mitä etupaneelissa olevat "lokerot" ovat, hän vastasi; en ole koskaan nähnyt tällaista konetta, enkä tiedä!. Siihen loppui minun kyselyni. Nyt mietinkin, olisiko parempi kysellä tarjouksia toisilta, joilla olisi edes tällainen tulostimen asennus koneelle vakio palveluna. Aikaisempi koneeni oli toki niin "ystävällinen", että kytkiessäni tulostimen siihen, se vain kyseli merkin ja hyvin toimi. Miksi nämä nyt pitää saada niin monimutkaiseksi. Apua tarvitsen, jos Espoosta löytyy ja sellaisen, joka hyväksyy "tumperonkin" kysymykset. Hyvästä palvelusta maksa hyvin, sillä koneellani on paljon poistettavia "tekeleitäni".Joten tarjouksia. [email protected]
3386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..ei ole sinulle mitään apua, mutta kolmisen viikkoa sitten ostin samanlaisen tulostimen ja ilman mitään ongelmia se FS:ään liittäminen onnistui. Ne Elisan Miehet, Sauli ja Pauli ovat vähän sellaisia....

Äänestä
  • Elisasta ei mulla ole muita kuin huonoja kokemuksia. Tilasin niiden nettiliittymän ja täytyy sanoa että huonommien ei olisi voinut toimia. Mulla oli ennen Phnetin liittymä eikä siinä ollut mitään ongelmia, mutta tämän Elisan tilattuani muita ei ole ollutkaan kuin ongelmia. Ensin ei yhteys toiminut lainkaan. Vaikka mulla on kokemusta näiden tietsikoiden laitosta melkoisesti niin ei onnistunut mitenkään. Soitin sitten Elisaan, jolloin ne ilmoitti että vika on PH-netin miehissä että ne ei ole tehneet kytkentöjä oikein. Soitettuani sinne he ilmoittivat että vika on Elisan puolella. Soittelin sitten noin viikon verran puolin ja toisin ja koska yritykseni kirjanpito kulki nettiyhtetyden välityksellä, aloin käydä jo melko kuumana. Kahden viikon soittelun jälkeen ilmoitin kummallekin osapuolelle että keskustelevat asiasta keskenään kun kumpikin väitti että vika on toisessa.
    Tämän jälkeen asia korjaantui ja nettyhteys alkoi toimia, tosin pätkien vähän väliä. Saattoi katketa kesken viestin kirjoittamisen ja arvatkaa miten vitutti. Otin vielä muutaman kerran yhteyttä Elisaan ja nyt ei pätkimistä ole tapahtunut. Jos olisin tiennyt tämän riesan en olisi vaihtanut iki maailmassa phnetiltä minnekään. se toimi kuin junan vessa.

    Äänestä

mutta jos sinulla ei ole oikeuksia asentaa laitteita, siksi et saa toimimaan. Ja ne oikeudet tarkoittaa just sitä, että olet koneesi ns. järjestelmän ylläpitäjä. Ja jos silmäsi vielä kestävät, niin lue sieltä ohjeista Käyttäjätilit. Siis Käynnistä -valikko jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nikito kirjoitti:

Olen yrittänyt "miljoona" kertaa saada Epson Stylus DX4850 kirjoittimen toimimaan koneelleni Fujitsu Siemens, mutta tätä USB-yhteyttä en saa. Oli myös ohjeita "kirjaudu sisään järjestelmän valvojana", siis mistä?? Olen lukenut ohjeita "silmät punaisena", mutta en kyllä ymmärrä. Olen varma, että koneellani on jo myös nämä "miljoona" asennusta, sillä löysin näitä USB-liittymän avauksia ja yhdessä oli tämä ?-merkki. kone ei tunnista??? En usko,että olisin saanut viallisen johdon, vaikka kone herjaakin, että johto ei ole oikein!!! Eihän siinä ole paljon vaihtoehtoja. Sen "tumperokin" ymmärtää. Sitäpaitsi minua harmittaa edelleen tämä Elisan kaveri, joka oli kytkemässä minulle laajakaista yhteyden Hän oli niin stressaantunut työpaikkansa jatkuvuudesta, joita piti soitella meillä ollessa. Kiukkuinen ja ärtyisä, kun en ollut laittanut johtoja kiinni koneeseen! Minähän tilasin "avaimet käteen" palvelun. Olisin toivonut jonkinlaista palvelua, mutta kysyessäni, mitä etupaneelissa olevat "lokerot" ovat, hän vastasi; en ole koskaan nähnyt tällaista konetta, enkä tiedä!. Siihen loppui minun kyselyni. Nyt mietinkin, olisiko parempi kysellä tarjouksia toisilta, joilla olisi edes tällainen tulostimen asennus koneelle vakio palveluna. Aikaisempi koneeni oli toki niin "ystävällinen", että kytkiessäni tulostimen siihen, se vain kyseli merkin ja hyvin toimi. Miksi nämä nyt pitää saada niin monimutkaiseksi. Apua tarvitsen, jos Espoosta löytyy ja sellaisen, joka hyväksyy "tumperonkin" kysymykset. Hyvästä palvelusta maksa hyvin, sillä koneellani on paljon poistettavia "tekeleitäni".Joten tarjouksia. [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu