tyttö ja setä

Jake 43

Katselin töiden jälkeen television chat-ohjelmaa, kun silmääni osui ilmoitus, jossa 18 vuotias neito kotipaikkakunnaltani haki kiimaista seksiseuraa vanhemmista sedistä.

Vaikka en kovin vanha vielä olekaan, otin tyttöön yhteyttä ja minua lykästi: kymmenen minuutin kuluttua istuin autossa kohti tytön asuntoa. Saavuin perille ja soitin ovikelloa. Tyttö tuli avaamaan ovea: hänellä oli yllään vain viininpunaiset edestäavattavat rintsikat ja mustat stringit, jotka takaalta olivat hänen persvaossaan.

Astuin sisään ja suljin oven perässäni. Tyttö oli polvillaan edessäni avaamassa housujani ennen kuin olin saanut edes kenkiä jalastani. "Vai ollaan sitä noin munankipeitä. Nyt sinulla kävi tuuri, saat kunnon kullia vaikka koko yön", sanoin. Tyttö oli saanut vyöni ja housuni auki, housut oli kintuissa ja munani kovettuneena tytön suussa. Hän imi suurta kyrpääni pitkin liikkein.

Menimme sängylle, riisuin paitani ja heitin housut huoneen nurkkaan. Avasin tytön rintsikat ja vedin stringit hänen jaloistaan. Tyttö makasi sängyllä selällään ilkosen alastomana, jalat levällään. Tyttö oli melko pitkä, normaalivartaloinen, ruskeahiuksinen ja hänen rintansa olivat pienet. Pienet, mutta sitäkin kauniimmat. Nännit olivat kovettuneet ja hyvin esillä, rinnat olivat tasakokoiset ja ehkä kauneimmat, mitkä olin ikinä nähnyt. Tunsin rakastavani tätä neitoa, hän oli kauniimpi, kuin edes villeimmissä unelmissani esiintyneet tytöt. Kasvojen ujo ja neitseellinen hymy, mutta terävien poskipäiden arvoituksellisuus tekivät tytöstä lähes Mona Lisan veroisen taideteoksen.

"Mistä tykkäät", kysyin muina miehinä. Tyttö kertoi haluavansa tulla nuolluksi ja otetuksi takaapäin. Ryhdyin touhuihin. Pillu oli kostunut jo aika tavalla, ja oli helppoa työntää pari sormea tytön sisään ja liikutella niitä edestakaisin pillussa. Kielelläni kiusasin tytön klitorista ja tyttö voihki iloisesti kiihdyttäessäni nuolemistahtia. Yhtäkkiä tytön vartalo tuntui jäykistyvän ja hän sai ensimmäisen orgasminsa. "Oi, se oli ihanaa, haluatko nyt mun sisään?", hän kysyi.

Sanomatta sanaakaan nostin pääni tytön haaroista ja tyttö kävi sängylle nelinkontin. Puristelin hänen pakaroitaan ja ohjasin kyrpäni tytön pilluun. "Varovasti sit, mä en oo koskaan ollu tälleen sillein kunnolla!", tyttö vikisi. Minulle tuli hieman syyllinen olo, jos kerran olin tytölle ensimmäinen oikea seksikumppani. Toisaalta hänen nuori ja koskematon pillu himotti minua niin paljon, että jatkoin työntöjä hiljaa ja varovaisesti. Kovensin tahtia pikku hiljaa ja pian panimmekin oikein kunnolla. Tyttö voihki suureen ääneen ja muutaman minuutin kuluttua hän purkautui mahtavan orgasmin voimasta.

Vaihdoimme asentoa ja tyttö tuli päälleni. Hän ohjasi kyrpäni pilluunsa ja alkoi hytkymään rytmikkäästi päälläni. Ihmettelin tytön taitoja, ei kukaan kokematon pystyisi moiseen suoritukseen. Nautin tytön liikkeestä todella ja minun oli vaikea pidättää orgasmiani tytön puristaessa emättimellään suurta moloani. Puristelin tytön rintoja yhdynnän lomassa ja tulin lähes varoittamatta. Tytön tiukka pillu oli tehnyt tehtävänsä ja kullini syöksi suuren lastin spermaa nuoren tytön viattomaan pilluun.

"Mul oli tosi kivaa, otetaanko joskus uusiksi?", hän kysyi. Vastasin myöntävästi ja sovimme tapaamisen jo seuraavalle päivälle.

Lähtiessäni tyttö kuiskasi korvaani: En mä oikeesti ollu neitsyt, sanoin vain niin, koska arvelin sen kiihottavan sua. Lähtiessä tyttö suuteli minua estotta suulle ja hipaisi haarojani merkitsevästi. Jäin odottamaan seuraavan päivän panosessiota...

Comments, please!

11

15338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petosta.

      "Vai ollaan sitä noin munankipeitä. Nyt sinulla kävi tuuri, saat kunnon kullia vaikka koko yön",

      ja sitten kuitenkin kyse oli vain muutaman minuutin pikapanosta.

      • mutta jos...

        ...mutta jos olikin univelkaa kamalasti ja pari minuuttia tuntu koko yöltä?

        en tosin jaksanu ees lukea kokonaan tota.


    • tuota

      "mustat stringit, jotka takaalta olivat hänen persvaossaan. "

      Tässä kohden räjähdin nauramaan. Muuten ihan ok tarina, mutta liian lyhyt!

    • Jake 43 olet selvästi kehittynyt tarinoinesi, tämä oli paljon parempi kuin naapurintyttö-jutut vaikka parannettavaakin oli vielä. Voisit kuvailla asioita enemmän, jostain syystä tarinasi jäävät aina kovin lyhyiksi.

      • Jake 43

        Välillä on mukavaa saada rakentavaakin palautetta, vieläpä kauniimman sukupuolen edustajalta. Naapurintyttö-sarja olikin tarkoitettu lähinnä teinipojille, mutta osaan kyllä kirjoittaa erittäin moninaisia kirjoitelmia, jos tarve vaatii.


    • Anonyymi

      Naapurin tyttö oli pääsyt neitsyydestä ja vähän ajan pästä poika kaveri lähti, jututin monesti tyttöä pihalla kun korjailin autoa tallissa. Eräänä iltana joku koputti oveen Satu ilmestyi sisään. Sanoin ei nuo oikeen remonnti vaatteet ole Päällä napapaita ja shortsit Satu nauroi mikä vikana, sanoin olet liian seksikäs Satu seisoi nännit kovina edessä sanoin vaihda tuo ilman putsari, katsoin kn pyllötti edessä pyysi apua katsoin takaa paina tuosta ja kumarruin Satu jäi auton ja minun väliin painoin kalulla pyllyä Satu ei pelästynyt nauroi vaan sanoi jatka tuosta ja pyyhin käsiä samalla painoin kok ajan sitten hyväilin pyllyä Satu ei välittänyt yhtään tiesin haluaa kyrpää availin shortseja ja laskin ne lattialla enää pikku housut Satu seisoi haarat leviällä työnnin sormet pikku housuun takaapäin Satu huokasi voi hyvä jumala Satu oli märkä kuiskasin ei tähän jumalaa tarvi vaan kyrpää kalu oli kivi kova kun asettelin pilluun Satu työntyi eteen päin kun työnnin isoa kalua sisään Satu otti tukea autosta kiljahti hitto sinä halkaiset työntelin edes taas sanoin olet tiukka Satu kuiskas tuntuukin siltä aika pian Satu värähteli ja vapisi tyrkytti pyllyä vaimakkaasti vastaan ja kiljahteli laskin sisään silloi oli jalat pettää pidin lantiosta kiinni kun vedin pois Satu kääntyi heti ja suuteli kuiskas korvaan tätä olin vailla jo monta päivää se renttu lähti kun sai aikansa saahan sulta ei tarvi poikia enää katsella.
      Kun tyttö ystävä lähti käymään kotonaan kaukana pohjoisessa Satu tuli heti antoi pillua heti kun kalu nousi nuolin useasti nuorta pillua sen pyhän aikana.
      Satu kertoi myöhemmin opin lyhyellä aikaa kaiken mitä haluan ja mitä pitää tehdä nauroi oli ihana kävellä kun tuntui että pillu ei sovi haaroihin.

      Satu seurustelee mutta käy toisinaan korjaamassa pyöräänsä tai muulla syyllä aina lähtiessä halaa ja voi kuiskata saahan tulla.

      • Anonyymi

        Spede on taas lukenut isojen poikien lehtiä uutterasti buaahaa


      • Anonyymi

        Sää mää ja bää on nyt spede Buaahaa


      • Anonyymi

        Satua olis ihana hoidella kimpassa


    • Anonyymi

      Oliko hän edes 16? ;)

      • Anonyymi

        Se oli spede pedari niuvanniemestä buaahaa


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4393
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3015
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2918
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2703
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      340
      2651
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2605
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2279
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2035
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1693
    10. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      2
      1683
    Aihe