Pipopäinen tyttö katsoo kohti joka kerta kun avaan silmäni. Se piristäisi mikä tahansa muu päivä, mutta ei nyt. Nyt on vasta aamu ja olen huonossa jamassa, rikki ja väsynyt, eilisen asunnon kuluttama. Tuskin pystyn olemaan nukahtamatta julkisella paikalla.
Penkki on epämukava ja inha ja tuhansia on istunut siinä ennen minua. Joku ehkä joskus samoin kuin minä; lysyssä kuin räsynukke, tyhjä reppu voimattomasti kädessä, nenä tukossa ja verta nielussa. Tuntemattomat ihmiset ympärillä ovat liian lähellä ja ikkunalasi kylmä otsaa vasten. Maisemien liike pyörryttää ja keskityn heijastuksiin minkä kykenen. Ne pysyvät paikallaan aivan kuin vastapäinen tyttökin. Hän voisi olla kaunis jos hymyilisi. Tai riisuisi. Onko hänen katseessaan enemmän halveksuntaa vai sääliä, vai vain pelkkää välinpitämättömyyttä? Joka kerta hidastaessamme väliasemalle pelkään oksentavani hänen edessään. Olen kuin piripintaan kaadettu juomalasi ja olen täynnä myrkkyä ja ruma. Keinun hitaasti yli äyräitteni.
Tyttö poistuu puolessa matkassa, eikä kukaan ota hänen paikkaansa vaunussa eikä ajatuksissani. Annan silmien lipua kiinni.
Kahdeksan minuutin päästä saapuisin kylään joka on liian pieni kaupungiksi. Astuisin ulos ja minua odottaisi kilometrien matka. Ilma olisi kirkas ja kylmä ja tuntisin pakkasen kuluneiden farkkujen läpi. Hengittäisin syvään. Ihmisiä olisi harvassa ja minä lähtisin astelemaan lumeen piirtynyttä polkua. Kävelisin hiljaa ja kuuntelisin lumen narskuntaa kesälenkkareiden alla.
Unohtaisin ja alottaisin alusta.
Penkki on epämukava ja inha ja tuhansia on istunut siinä ennen minua. Joku ehkä joskus samoin kuin minä; lysyssä kuin räsynukke, tyhjä reppu voimattomasti kädessä, nenä tukossa ja verta nielussa. Tuntemattomat ihmiset ympärillä ovat liian lähellä ja ikkunalasi kylmä otsaa vasten. Maisemien liike pyörryttää ja keskityn heijastuksiin minkä kykenen. Ne pysyvät paikallaan aivan kuin vastapäinen tyttökin. Hän voisi olla kaunis jos hymyilisi. Tai riisuisi. Onko hänen katseessaan enemmän halveksuntaa vai sääliä, vai vain pelkkää välinpitämättömyyttä? Joka kerta hidastaessamme väliasemalle pelkään oksentavani hänen edessään. Olen kuin piripintaan kaadettu juomalasi ja olen täynnä myrkkyä ja ruma. Keinun hitaasti yli äyräitteni.
Tyttö poistuu puolessa matkassa, eikä kukaan ota hänen paikkaansa vaunussa eikä ajatuksissani. Annan silmien lipua kiinni.
Kahdeksan minuutin päästä saapuisin kylään joka on liian pieni kaupungiksi. Astuisin ulos ja minua odottaisi kilometrien matka. Ilma olisi kirkas ja kylmä ja tuntisin pakkasen kuluneiden farkkujen läpi. Hengittäisin syvään. Ihmisiä olisi harvassa ja minä lähtisin astelemaan lumeen piirtynyttä polkua. Kävelisin hiljaa ja kuuntelisin lumen narskuntaa kesälenkkareiden alla.
Unohtaisin ja alottaisin alusta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksi ehdoton mieliasiani on hetkien kuvaukset. Ne pitävät sisällään niin kovin paljon, kokonaisia maailmoja.
Hyvin tiivistetty pieni tarina, jossa oli sitä tiettyä ajatusvirtaa ja sateensorinaa, joita myös omien tekstieni toivon välittävän lukijalle.
Minä sain tästä paljon, tunnelmia, ajatuksia... Eli pidin.
Kauan eläköön hetket, ja niiden kuvaajat!