Vuokramestarit

Lehtiä lukiessani olen tehnyt sen huomion, että se Hamletin näköinen ukko siellä vuokramestareilla tuntuu hilaavan yksityisten markkinoiden vuokrahintoja ylöspäin. Sunnuntain lehden mukaan pyytää keskimäärin 650 € kaksiosta muualla Porvoossa paitsi Gammelbackassa. Siinä on mielestäni pikkuisen liikaa, kun kyseisten asuntojen reaaliarvo on noin 500 €/kk. Johan tuolla hänen pyynnillään saa vuokrattua samankokoisen kaksion ihan Helsingistäkin ja A-asuntojen vuokrahinnatkin näyttävät olevan miltei puolet edullisempia. Kumma ettei asuntojen omistajat ihmettele, miksi asunnot seisovat päivästä toiseen lehti-ilmoituksissa, mutteivät kuitenkaan mene kaupaksi kenellekään...
112309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

miehen,pakko sanoa että on hieman outo.mutta mitä enemmän vuokra on niin sitä enemmän kai se saa provikka.sitten sillä taitaa olla porvoon halvin välityspalkkio omistusasuntojen myynnissä mikä taas kostautuu toimeksiantajalle siten että se ei edes yritä saada korkeinta hintaa vaan tähtää nopeaan kiertoon jotta saa nopeasti rahat itselleen,joten siinä suhteessa halpa palkkio kostaantuu toimeksiantajalle pahasti.

Äänestä

Ostasitte oman kämpän niin ei tarvitsis valitella täällä vuokrien kalleutta.Vuokralaista on aina rokotettu tyhmyydestä.

Äänestä
  • Ulise vaan sen 100-vuoden asuntolainas kanssa sielä. Senkii SeniiliGubbe.

    Äänestä

  • Tiedemiekkonen kirjoitti:

    Ulise vaan sen 100-vuoden asuntolainas kanssa sielä. Senkii SeniiliGubbe.

    Persaukisiahan ovat nuo oman asunnon omistajat, lainanlyhennykset kun leikkaa sen verran tuloista, ettei varaa välttämättömiin korjauksiinkaan tahdo löytyä ilman lisärahoitusta.

    Valintakysymys. Minä olen vapaa ihminen. Voin milloin vain lähteä vaikkapa Turkuun opiskelemaan, lähteä vuodeksi Lontooseen töihin ja mihin vain. Ilmoitan vain asiasta vuokranantajalle kuukautta aikaisemmin. Silti on aina mahdollisuus palata takaisin Porvooseen. Vuokraan vain uuden kämpän.

    Tähän eivät asunnon omistajat kykene, välittäjä saattaa sanoa "nyt on huono aika myydä, odota viel pari vuotta", "eihän kukaan tälläisinä aikoina maksa tuosta tuollaista summaa", "toimeksianto saattaa kestää puolikin vuotta" jne...

    Omistusasunto sopii niille, jotka aikovat asua loppuelämänsä samalla paikkakunnalla ja jotka aikovat työskennellä loppuelämänsä samassa työpaikassa. Harva asunnonomistaja näet uskaltaa edes harkita työpaikan vaihtoa, kun on ne lainatkin...

    Äänestä

Haluan vuokrata asunot.

Äänestä
  • Ei saa Hesasta 650:lla, no ehkä yksiön, jos sitäkäänj jostain Kontulasta/jJakomäestä.

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Ei saa Hesasta 650:lla, no ehkä yksiön, jos sitäkäänj jostain Kontulasta/jJakomäestä.

    Pitää ottaa huomioon avaajan kirjoituksen ajankohdan. Niistä ajoista ovat vuokratkin nousseet.

    Äänestä

  • päivitystä kirjoitti:

    Pitää ottaa huomioon avaajan kirjoituksen ajankohdan. Niistä ajoista ovat vuokratkin nousseet.

    On tosiaan nousseet. Tän päivän Uusimaassa A-asunnot vuokraa kaksioita 750 egee/kk. Joo ja sit kaikille vuokraajille asuntotukee, oisko vuokra sit jotain 400, ja A-asunnot nettoaa.

    Äänestä

  • sellasta päivitystä kirjoitti:

    On tosiaan nousseet. Tän päivän Uusimaassa A-asunnot vuokraa kaksioita 750 egee/kk. Joo ja sit kaikille vuokraajille asuntotukee, oisko vuokra sit jotain 400, ja A-asunnot nettoaa.

    Aina voi yrittää tehdä laskelman. Ostanko asunnon ja annan sen vuokralle? Paljonko vuokran pitää olla jotta ostohinta tulee kuoletettua esim. 20 vuodessa. Tuollaisen kaksion yhtiövastike pyörinee jossain 200-250 € välillä, Lopusta maksat sitten 30 % pääomaveroa.
    Asunnon arvo tuskin alenee joten plussana voi pitää sitä ettei inflaatio syö pääomaa.

    Äänestä

Juu ja tämä sama tyyppi ei hoida hommaansa vaikka kuinka patistaisi. Olen yrittänyt saada hänet tekemään vuokravälittäjälle kuuluvan yksinkertaisen työn, mikä vie n. 5min. Jo kolmen viikon ajan puhelimessa lupaa hoitaa homman, mutta ikinä ei aikaa tunnu löytyvän. Tämä vuokravakuuteen liittyvä yksinkertainen työ on erittäin tärkeää hoitaa ajallaan, mutta eipä tunnu heppua kiinnostavan. En ikinä antaisi hänelle asuntoani myyntiin, jos jo vuokranvälityskin tuottaa pitkällä kokemuksellakin näin paljon tuskaa. On myös töykeä.

Äänestä

Toimii nykyään renkinä muille tahoille, ottanee nuppiin, siitä töykeys?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jallu 12/7/03 kirjoitti:

Lehtiä lukiessani olen tehnyt sen huomion, että se Hamletin näköinen ukko siellä vuokramestareilla tuntuu hilaavan yksityisten markkinoiden vuokrahintoja ylöspäin. Sunnuntain lehden mukaan pyytää keskimäärin 650 € kaksiosta muualla Porvoossa paitsi Gammelbackassa. Siinä on mielestäni pikkuisen liikaa, kun kyseisten asuntojen reaaliarvo on noin 500 €/kk. Johan tuolla hänen pyynnillään saa vuokrattua samankokoisen kaksion ihan Helsingistäkin ja A-asuntojen vuokrahinnatkin näyttävät olevan miltei puolet edullisempia. Kumma ettei asuntojen omistajat ihmettele, miksi asunnot seisovat päivästä toiseen lehti-ilmoituksissa, mutteivät kuitenkaan mene kaupaksi kenellekään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu