Kummastelija...

Sattuipa eilen illalla huvittava keskustelu kohdalleni... Menin koirieni kanssa iltakävelylle ja poikkesin samalla läheiselle grillille maitoa ostamaan. Pihassa oli muutama nainen ja he sitten kummastelivat suureen ääneen,että kuinka kaksi suurta koiraa voi käyttäytyä noin nätisti hihnassa. Minä siihen sitten vastasin että kyllähän koulutetut koirat osaavat hihnassa nätisti kulkea.
Toinen heistä sitten kertoi kauhukokemuksensa suurten koirien kohtaamisista,kun kuulemma täällä meillä päin kaikki isot koirat ovat niin vihaisia ja villejä. Sanoi siihen vielä että,olenko itse koirani kouluttanut,kun olen niin nuori.
Vastasin että kyllä olen ja kysyin,että onko se jotenkin kummallista,niin vastaukseksi sain että,meillä nuorilla naisilla kun on tapana ottaa isoja koiria näönvuoksi ja sitten ne jää kokonaan kouluttamatta.
Pyysin sitten naiset tulemaan silittämään koiriani,jotta käsitys hiukan muuttuisi, käskin koirat maate ja naiset tulivat sitten siihen niitä hoivaamaan. Kyllä olivat kummissaan kun koirat pysyi paikallaan.
Olin lähtöä tekemässä,niin he vielä oikeen kehuivat koulutustaitojani ja koiriani.Minä vain hymisin.
Kotimatkalla mietin sitten että onko se tosiaan niin että on niin paljon huonosti käyttäytyviä koiria nuorilla,että vanhemmilla ihmisillä on sellainen käsitys,että nykyään ei koiria kouluteta ollenkaan. Toivottavasti näin ei ole.
Onko kukaan muu törmännyt tälläiseen tilanteeseen?
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän noita löytyy. Ja kun niille yleensä riittää sekin että koira pikkuisen kiskaisee hihnasta, niin koira on kamala villi ja huonosti koulutettu, pidä se kaukana muista!

Uskoisin että ei niitä niin mielettömästi ole. Ovat vain niin paljon paremmin näkyvillä kuin nämä hyvin koulutetut että kaikki kuvittelevat niiden olevan ainoita. Jotenkin kummasti se menee niin, että moni omistaja tuo koiraansa erittäin usein ihmisten ilmoille vaikka se olisi kuinka vihainen ja huonosti koulutettu.

Äänestä
  • Se on varmaan niin että noihin ns.huonosti koulutettuihin kiinnittää enemmän huomiota,kun hyvin käyttäytyviin koiriin.
    On vaan niin harmillista,että monilla on huono kuva "isoista koirista",koska niitä kumminkin paljon on. Minä kyllä pyrin siihen että saan antaa mahdollisimman monelle hyvän kokemuksen koiristani,niin ehkä se yleinen käsitys tälläkin alueella muuttuu pikkuhiljaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seropipoitsut kirjoitti:

Sattuipa eilen illalla huvittava keskustelu kohdalleni... Menin koirieni kanssa iltakävelylle ja poikkesin samalla läheiselle grillille maitoa ostamaan. Pihassa oli muutama nainen ja he sitten kummastelivat suureen ääneen,että kuinka kaksi suurta koiraa voi käyttäytyä noin nätisti hihnassa. Minä siihen sitten vastasin että kyllähän koulutetut koirat osaavat hihnassa nätisti kulkea.
Toinen heistä sitten kertoi kauhukokemuksensa suurten koirien kohtaamisista,kun kuulemma täällä meillä päin kaikki isot koirat ovat niin vihaisia ja villejä. Sanoi siihen vielä että,olenko itse koirani kouluttanut,kun olen niin nuori.
Vastasin että kyllä olen ja kysyin,että onko se jotenkin kummallista,niin vastaukseksi sain että,meillä nuorilla naisilla kun on tapana ottaa isoja koiria näönvuoksi ja sitten ne jää kokonaan kouluttamatta.
Pyysin sitten naiset tulemaan silittämään koiriani,jotta käsitys hiukan muuttuisi, käskin koirat maate ja naiset tulivat sitten siihen niitä hoivaamaan. Kyllä olivat kummissaan kun koirat pysyi paikallaan.
Olin lähtöä tekemässä,niin he vielä oikeen kehuivat koulutustaitojani ja koiriani.Minä vain hymisin.
Kotimatkalla mietin sitten että onko se tosiaan niin että on niin paljon huonosti käyttäytyviä koiria nuorilla,että vanhemmilla ihmisillä on sellainen käsitys,että nykyään ei koiria kouluteta ollenkaan. Toivottavasti näin ei ole.
Onko kukaan muu törmännyt tälläiseen tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu