Hei,
pikkuhiljaa elämän edetessä adobtiolapsi alkaa tuntua siltä ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Todennäköisesti saisin omankin lapsen, mikäli vain haluaisin. Mutta, kuten tällä palstalla monesti on käynyt ilmi, äidinvaistot ovat olemassa mutta ajatus biologisesta omasta lapsesta ei ole niin tärkeä. Ette tiedäkään, miten ihanaa ja rauhoittavaa on ollut lukea viestejänne - tämä aika ja yhteiskunta lätkäisee naiseen jonkin kummallisen vaateen ja pakon synnyttämiseen ja biologiseen äitiyteen. Kerrotaan "tosiasiana", että synnytys täydellistää naiseuden tai jopa että synnyttänyt on vasta oikea nainen. Todella ahdistavaa! Kaipa se joidenkin kohdalla näin on, mutta kuten kovin kipeästi omalla kohdallani olen saanut huomata, kaikkien kohdalla ei todellakaan näin ole. Ilmeisesti maailmassa edelleenkin ollaan vahvasti sitä mieltä, että "naiset" ovat jokin yhtenäinen joukko, joka ajattelee ja tuntee kaavamaisesti samalla tavalla. Kyllä naisten välillä on suuriakin eroja, jokainen nainen on oma persoonansa - ihan kuin jokainen mieskin.
Oh, nyt hieman lipsahdin aiheesta paatoksen puolelle ;)
Mutta siis adobtiosta. Ajattelen, että jokaisen mahdollisen hedelmöityksen hetkellä, eri päivänä, eri minuutilla, on lukematon mahdollisuus eri tavalla yhdistyneisiin geenikollaaseihin. Jos hedelmöityt tänään saat erilaisen lapsen kuin jos hedelmöityt ensi kuussa. Hieman filosofista katsantokantaa kylläkin. Mutta näin ajattelen. Mutta jossakin maailmalla on joskus joku, oma itsensä, kaaoksesta muotoutunut valmis. Meidän tarvitsee vain löytää toisemme, tavata. Niin kuin ihmiset tapaavat ja tutustuvat toisiinsa. En koskaan sanoisi hänelle: sinä olet minun. Vaan sanoisin hänelle: meidät tuotiin yhteen, hetkeksi kulkemaan. Huolehdin sinusta, rakastan sinua, mutta kohta sinä jatkat matkaa.
pikkuhiljaa elämän edetessä adobtiolapsi alkaa tuntua siltä ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Todennäköisesti saisin omankin lapsen, mikäli vain haluaisin. Mutta, kuten tällä palstalla monesti on käynyt ilmi, äidinvaistot ovat olemassa mutta ajatus biologisesta omasta lapsesta ei ole niin tärkeä. Ette tiedäkään, miten ihanaa ja rauhoittavaa on ollut lukea viestejänne - tämä aika ja yhteiskunta lätkäisee naiseen jonkin kummallisen vaateen ja pakon synnyttämiseen ja biologiseen äitiyteen. Kerrotaan "tosiasiana", että synnytys täydellistää naiseuden tai jopa että synnyttänyt on vasta oikea nainen. Todella ahdistavaa! Kaipa se joidenkin kohdalla näin on, mutta kuten kovin kipeästi omalla kohdallani olen saanut huomata, kaikkien kohdalla ei todellakaan näin ole. Ilmeisesti maailmassa edelleenkin ollaan vahvasti sitä mieltä, että "naiset" ovat jokin yhtenäinen joukko, joka ajattelee ja tuntee kaavamaisesti samalla tavalla. Kyllä naisten välillä on suuriakin eroja, jokainen nainen on oma persoonansa - ihan kuin jokainen mieskin.
Oh, nyt hieman lipsahdin aiheesta paatoksen puolelle ;)
Mutta siis adobtiosta. Ajattelen, että jokaisen mahdollisen hedelmöityksen hetkellä, eri päivänä, eri minuutilla, on lukematon mahdollisuus eri tavalla yhdistyneisiin geenikollaaseihin. Jos hedelmöityt tänään saat erilaisen lapsen kuin jos hedelmöityt ensi kuussa. Hieman filosofista katsantokantaa kylläkin. Mutta näin ajattelen. Mutta jossakin maailmalla on joskus joku, oma itsensä, kaaoksesta muotoutunut valmis. Meidän tarvitsee vain löytää toisemme, tavata. Niin kuin ihmiset tapaavat ja tutustuvat toisiinsa. En koskaan sanoisi hänelle: sinä olet minun. Vaan sanoisin hänelle: meidät tuotiin yhteen, hetkeksi kulkemaan. Huolehdin sinusta, rakastan sinua, mutta kohta sinä jatkat matkaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Adoptio. Ei "adobtio".
Uskomattoman kauniisti sanottu, etenkin nuo viimeiset rivit tekstissäsi!