kuinka pian

Hei!
Kuinka pian olette alkaneet suunnitella uusioperheeseen biologisesti yhteisiä lapsia? Vai haluatteko ylipäänsä lapsia uuden puolisonne kanssa?
Itse olen jo pitkälle päälle kolmekymppinen, joten alkaa pikkuhiljaa aika käydä vähiin, jos niitä yhteisiä haluaa saada..
Toiset tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei lapsia saisi "hankkia" lisää, ettei vaan edellisestä suhteesta olevat jäisi huomiotta..
5717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kai se sen kummempi asia ole kuin yleensäkään uusien lapsien syntyessä. Muut lapset pitää huomioida kuten ennenkin ja muistuttaa että he ovat yhtä tärkeitä edelleen.

Äänestä

mutta mitää muuta syytä ei ole hankkia yhteistä lasta. Sinun velvollisuutesi on huolehtia jo olemassa olevissa lapsistasi niin hyvin kuin pystyt.

Äänestä

Sunnuntaina kastoimme viisi viikkoisen pienokaisemme. Yhdessä olemme olleet neljättä vuotta (tulee täyteen alku kesästä). Naimisiin menimme toissa kesänä. Minulla on kaksi lasta ennestään ja miehelläni yksi.
Vauva on kaikkien silmäterä (aiemmat 5v, 7v ja 9v) ja olen melkein sitä mieltä, että saavat kaikki nyt "parempaa" hoitoa, kun olen kotona. Ja itselläkin on enemmän aikaa vauvalle, kun muut ovat jo niin "isoja". Vauvasta pystyy nyt nauttimaan enemmän.

Äänestä

Tapasimme tasan vuosi sitten, ja nyt on kolmas yrityskierto menossa. Parin vkon sisällä selviää, joko tärppäsi. Olen 35 v ja mies 39 v, hänellä ei lapsia, minulla on 10 v ja 14 v tytöt. Jos olisin nuorempi, en ehkä vielä olisi alkanut vauvaprojektiin. Tiedän vain kokemuksesta, että raskautuminen ei välttämättä tapahdukaan nyt heti, vaan siihen saattaa mennä vuosia. Tällä iällä en uskalla jäädä odottamaan. Elämä on nyt hienoa, tasapainoista ja onnellista. Onko se sitä vuoden, 10 vuoden, 20 vuoden päästä, ei kukaan voi tietää. Tiedän vain, että nyt olen onnellisempi kuin koskaan, rakastan ja saan rakkautta enemmän kuin koskaan. Vauva on todellakin tervetullut!

Äänestä
  • Wau!

    Haluaisin tietää pari itseäni askarruttavaa asiaa. Millaiset välit sinulla ja tytöilläsi on tyttöjen isään? Entä miehelläsi? Miten pitkä aika siitä on, kun erositte? Miten tytöt suhtautuvat mieheesi?
    Kuinka miehesi suhtautuu siihen, että sinulla on ennestään lapsia?
    Minäkin tavallaan joskus haluaisin lapsen nyk.mieheni kanssa, mutta järki sanoo, ettei tule onnistumaan, liikaa ongelmia lasteni isän ja lasteni ja nyk.mieheni välillä; tuloksena vain perhehelvetti!!

    Mutta onnea teille ja toivottavasti tärppää;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsia lisää kirjoitti:

Hei!
Kuinka pian olette alkaneet suunnitella uusioperheeseen biologisesti yhteisiä lapsia? Vai haluatteko ylipäänsä lapsia uuden puolisonne kanssa?
Itse olen jo pitkälle päälle kolmekymppinen, joten alkaa pikkuhiljaa aika käydä vähiin, jos niitä yhteisiä haluaa saada..
Toiset tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei lapsia saisi "hankkia" lisää, ettei vaan edellisestä suhteesta olevat jäisi huomiotta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu