veriletut

nasu

kyselisin, että saako koirille antaa ihan kaupan verilettuja vai sisältääkö ne jotain sellaista mikä on koiralle haitallista? Kysyisin myös kananmunasta koska itse olen saanut ristiriitaista tietoa sen sallittavuudesta. Eli saako pienelle koiralle antaa kananmunasta valkuaisen vai keltuaisen esimerkiksi jauhelihaan sekoitettuna?

8

11212

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mää

      Anna kananmuna kokonaisena kuorineen. Valkuainen ja keltuainen kumoavat toisensa haittavaikutuksen. Kuori on oiva valkuaisen lähde. Vesilettuja voi antaa, mutta miksi? Helpompi on antaa vaikka raakaa jauhelihaa tms.

      • mää

        Barffaajien koulukunnassa on kahta eri linjaa kananmunan antamisesta. Meillä syödään siis kokonaan, kuorineen, että saadaan kalsiumit. Meillä ollaan täysin raakaravinnolla, ei viljoja jne. Luonnossa elukat syövät koko munan kaikkineen päivineen. Ja tässä eräs lainaus raakaruokasivustolta:Kananmunat ovat myös erinomaisia ravinnonlähteitä. Yleinen käsitys siitä, ettei koiralle saa antaa raakaa valkuaista, on harhaanjohtava. Pitää kyllä paikkansa, että raaka valkuainen sisältää avidiinia, joka sitoo itseensä biotiinia, mutta käytännössä raakoja kananmunia tulisi syöttää todella paljon, että mitään biotiinin puutosta syntyisi.


      • Anonyymi

        Bullshit


    • roosa

      Kaupan veriletuissa on suolaa, joten silloin tällöin voi antaa.
      En antaisi pienelle koiralle kanamunaa kuorineen. Keltuainen on se, joka annetaan. Aloitan pieneten pentujen vieroituksen syöttämällä jauhelihaan sekoitettua kananmunankeltuaista.

      • miljoonasade

        raakaa vai kypsennettyä?
        Antaako kukaan kypsää lihaa ja miten kypsennätte sen? Kiitos tiedoista.


      • Nasu
        miljoonasade kirjoitti:

        raakaa vai kypsennettyä?
        Antaako kukaan kypsää lihaa ja miten kypsennätte sen? Kiitos tiedoista.

        Itse yleensä annan keittettyä jauhelihaa, mutta annan myös paketista sitä hiukan raakana, koska se on koirani herkkua ja entinen omistaja oli myös antanut. Olen kyllä lukenut täältä että koiralle tulisi antaa raakana liha, mutta kaikkien koirien vatsa ei kestä sitä.


    • val.

      suosittelen että annat varovasti niitä koska veriletuissa on verta ja siitä voi tulla ripuli

    • ovat meillä käytössä palkkana hyvästä suorituksesta. Toimivat paremmin kuin nakki/makkara/nappulat.

      Annan kerran viikossa ruoan (EaglePack) mukana raa'an keltuaisen - valkuaista en syötä.

      Myöskin pari kertaa viikossa koirani saa ruoan joukossa raakaa jauhelihaa, joka on mitä suurinta herkkua. Annan myöskin kerran viikossa raakaa silakkaa kokonaisena ruotoineen päivineen.

      Kannattaa tietysti jokaisella koiralla totutella uutta ruokalajia - herkkävatsaisilla menee maha äkkiä hulivilille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe