olen tässä suunnitellut hankkivani koiran kirjotusten jälkeen koiran, sillä aloitan opiskelut kaupungissa syksyllä, minkä vuoksimielestäni olisi hyvä kouluttaa pentu nyt kun asun vielä kotona ja pentu tottuisi muihin koiriin kotonani. olen aina halunnut saksanpaimen koiran, mutta mitä te asiantuntijat sanotte koiran asuttamisesta opiskelija kämppään, jossa se joutuisi olemaan päivät yksin? iltaisin sitä vastoin soisin paljon aikaa koiralleni. tarviiko sakemannit jotain erityistä ruokaa? ja mitä tollaisen koiran ylläpito maksaa ? kitoksia jo etukäteen ASIALLISISTA vastauksista:)
neuvoja?
hennaa
422897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Miten olisi jos ihan ensimmäiseksi koiraksesi ottaisit pienemmän ja helpomman kuin sakemanni? Ihan helppoa ei tuo sakun kasvatus ole, tai sanotaan, että virheitä on liiankin helppo tehdä. Ja ihan oikeasti opiskelijabudjetilla sakun kokoisen koiran ruokinta ei ole halpaa. Lisäksi tulevat madotukset ja rokotukset, lisäksi myös mahdollinen harrastaminen maksaa. Ja kukaan ei voi taata, että koirasi pysyy terveenä, ja eläinlääkärikulut voivat olla huimaavan suuria, sen vuoksi koira olisi viisasta vakuuttaa ja sekin maksaa. Koirilla myös allergiat ovat yleisiä ja erikoisruoat ovat nekin hintavia...
Siis mielestäni sinun kannattaisi pohtia tarkkaan sovitko sakemannin omistajaksi. Ja olla myös todella rehellinen itsellesi. Vaikka koira toisi paljon iloa elämääsi, se myös tuo vastuuta ja rajoituksia. Liian usein näkee surullisia tapauksia jolloin sekä omistajalla että koiralla on paha olla, ihan vain siksi ettei ole realistisesti pohdittu myös niitä negatiivisia puolia koiran omistamisessa (...ja niitähän ei ole jos koiran hankinta on pitkän harkinnan tulos ja myös vastuu muistetaan kantaa...)
on todella masentavaa luettavaa, kun koskaan ei saisi ottaa sakua ekaksi koiraksi, kun ovat niin vaativia jne. Jokainen koira vaatii koulutusta, olipa se suuri tai pieni. Saksanpaimenkoira on luonteeltaan kuitenkin erittäin oppivainen. Vaatii toki selvät rajat ja kouluttamista, mutta niin ne kaikki eläimet vaativat. Jos haluaa sakemannin ja on valmis näkemään sen kanssa vaivaa sekä käymään esim. järjestön koulutuksissa, aivan huoletta voin suositella ensimmäiseksi koiraksi!
sopia ensimmäiseksi koiraksi. Mutta huoli koskeekin opiskelijan kapasiteettia kustantaa koirasta koituvat kulut? Ja tämä ei koske tietenkään vain sakemannia... Varmasti kyseiseltä nuorelta löytyy intoa ja vastuuntuntoa koiran hoitoon jne.. Mutta ehkä olisi viisainta katsoa millaista on opiskelijaelämä, sen kiireet ja taloudellinen niukkuus ja siinä sivussa kaikessa rauhassa pohdiskella sopiiko koira omaan elämäntilanteeseen ja -rytmiin. Jos koiraa on todella ottamassa, riittänee myös ymmärrystä pohtia asian realistista puolta. Ja realismi on: aamuisin koira ulos, itse kouluun, koulusta kotiin, koira ulos vähintään tunniksi, opiskelua, koira taas ulos... Ja sakut tarvitsevat aivoilleen tekemistä, muuten tulee ongelmia. Oletan, että kyseisellä nuorella on myös sosiaalinen elämä ja aina ei koiraa voi raahata mukaansa kaikkialle. Varmasti koirasta olisi paljon iloa omistajalleen, ja siitä vain sakun omistajaksi jos OIKEASTI tuntee kykenevänsä huolehtimaan koirastaan ainakin seuraavat 10v.. Kunhan malttaa harkita koiran ottamista (rodusta riippumatta) ja ottaa selvää siitä mihin on ryhtymässä. Aina ei todellisuus ole yhtä omien haavekuvien kanssa.
Olen samaa mieltä kanssasi, että sakemanni kyllä soveltuu ensimmäiseksi koiraksi. Itselläni se oli ensimmäinen koira eikä ollut mitään ongelmia. Ja koira oli käyttölinjainen. Tuntuu aika hullulta, että jos on mieltynyt juuri saksanpaimenkoiriin, niin pitäisi kuitenkin ensin ottaa harjoittelun vuoksi esim. villakoira. Sehän olisi väärin sitäkin "harjoituskappaletta" kohtaan, kun omistaja ottaisi sen vain siksi, että ei ole aiemmin omistanut koiraa ja jollain pitää opetella.
Juuri mainitsemasi oppivuus on yksi asia, miksi saku juuri sopii ensimmäiseksi koiraksi.Itselläni ei ollut käytännössä mitään kokemusta koiran kouluttamisesta ennen ensimmäistä koiraani ja siitä tuli aivan yhteiskuntakelpoinen koira, vaikken käynyt edes missään koirakouluissa.
Tietenkään kaikki eivät ole ikinä sopivia henkilöitä omistamaan saksanpaimenkoiraa, riippumatta siitä onko se ensimmäinen vai viides koira. Monesti juuri nämä henkilöt kehottavat harjoittelemaan muilla roduilla, koska eivät itse ole onnistuneet oman sakemanninsa koulutuksessa.
Itse hankin sakemannin 10v sitten ekaksi koiraksi(ko.koira nykyinen eläkeläinen ja sen lisäksi taloudessa 2 muuta saman rotuista)ja vinkkinä, että saksanpaimenkoira vaatii loogista (ja joskus kovaakin koulutusta;tottelevaisuus mm)mutta se on helppo ja halukas oppimaan. Monista varoituksista huolimatta sopii myös vasta-alkajille kunhan olet valmistautunut paneutumaan peruskoulutukseen ja viettämään aktiivista aikaa sen kanssa kuten paljon liikuntaa ja "älypelejä". Pystyy olemaan myös yksin päivät (luonteeseen ei kuulu esim. tuhota tavaroita). Oikeanlaisella koulutuksella pennusta tehdään varsinaisesti KOIRA. Jos todella päätät hankkia sakemannin, niin hanki se luotettavan pentuvälittäjän kautta. Niitä löytyy esim. saksanpaimenkoiraliiton (SPL) kautta. Sakemanneissa on sekä näyttelylinjaa, että käyttökoiralinjaa ja omakohtainen kokemukseni(omistan molempia) on, että käyttölinjan koira saattaisi olla sinulle sopiva.
koiraksi!!?Kerroppa mitä käyttölinjaa koirasi nyt sitten on?Vai oletko sinäkin niitä joille käyttökoira on harmaa väri!
Perustele ihmeessä, miksei käyttölinjainen sovi ensimmäiseksi koiraksi? Olen todella halukas kuulemaan tämän.
Käyttölinjaisiksi koiriksi kutsutaan yleensä vahvasti viettivoimaisia (ml. saalisvietti, puolustusvietti, aggressio, väistämisvietti) koiria. Käyttölinjainen koira ei ole mikään älyvapaa ärisijä eikä sen kummempi koulutettava kuin näyttölinjainenkaan. Käyttölinjaisen kohdalla ulkomuotoseikkoihin ei ole panostettu niinkään, vaan on pyritty valitsemaan jalostukseen yksilöt, joilla on näyttöä käytöstä!
Joten: miksi näyttölinjainen koira on parempi ekaksi kuin käyttis? Vähintäänkin huvittavaa lukea puskista huudeltuja kommentteja, joiden takana ei pystytä edes nimettömänä seisomaan niitä perustellen.
että onnistutaan luonteessa kuin geelissäkään.Siksi että käyttölinjaisissa on fanaatikkoja ihan niin kuin geelikasvattajissakin,joilla ei ole kuin suojelu ainoa kriteeri koirassa,eikä nekään hankitut tulokset ole yhtään enempää perinnöllisiä kuin nlytulokset,eikä tae oikeasta jalostusmateriaalista tai jalostustaidosta.
Jos sulla on kotona hirvee viettipommi niin oletko tosiaan sitä mieltä että se on alkajalle oikea valinta,no onnea valitsemallasi uralla.Mitkä on muuten omat saavutuksesi saksanpaimenkoirasi kanssa.Rekattu nicki vai!?
se koira älähtää, johon... Eikö niin? :)
Kirjoitit "fanaatikkokasvattajista". Onkohan se koira pakko ostaa fanaatikkokasvattajalta? Jos on niin pöljä, että ei tajua tarkastaa kasvattajan taustoja, ansaitsee ongelmansa. Käyttölinjan tunnollisella kasvattajalla on koiristaan jalostusoikeustodistukset ja näyttöä myös käyttötoiminnasta. Jos jotain asiasta tietäisit, varmasti tämän ymmärtäisit.
"Jos sulla on kotona hirvee viettipommi niin oletko tosiaan sitä mieltä että se on alkajalle oikea valinta,no onnea valitsemallasi uralla."
Olenko sanonut, että mulla on kotona joku pommi? Lienee kaksi koiraa vain :). Oletko mahdollisesti epäonnistunut oman koirasi kouluttamisessa pahastikin, kun noin tiukille ottaa?
Väkisinkin nosti hymyn huulille tämä sinun kysymyksesi:
"Mitkä on muuten omat saavutuksesi saksanpaimenkoirasi kanssa.Rekattu nicki vai!?"
JOS olisit lukenut tuon mun profiilin, tietäisit minkä ikäisiä kotivahdit on. Jos tietäisit koirista jotain, tietäisit senkin, että esim. hyvin menestyvän suojelukoiran koulutus kestää n. 3 vuotta. Mutta tasan ei käy onnen lahjat ja jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla ottaa.
että ne joilla ei mitään kokemusta koirista ole ovat kovimpia huutajia ja parhaita tietäjiä,oikeita niin sanottuja 2kahdenvuoden kokemus guruja.
Minä en ole omieni kanssa epäonnistunut,päin vastoin,mutta kun sitten olet sen ekan tuloksesi saanut niin tule sitten tolla asenteella selostaa,voit vaikka kertoa kokemuksestasi ekoissa kisoissa,jos nyt sinne asti pääset,kun tuntuu olevan tossa BH-kokeessa joillekin tekemistä.
Mitenkään edellisiin kirjoituksiin kantaa ottamatta totean galleriasivusi katsottuasi,että odotas tovi.Kun narttusi vähän tuosta aikuistuvat,kyllä teillä karvat pölisee,kun ne ottavat mittaa toisistaan,noin samanikäiset nartut.Voiskohan asiantuntemusta kuvastaa moinen valinta?Tai sitten koirat asuvat tarhassa erossa toisistaan?
Saisko kysyä, että minkä rotuinen sinulla oli ensimmäinen koirasi, millä harjoittelit sakemannin pitämistä?
kun äitini kasvatti niitä,mitä sillä on muuten tämän asian kanssa tekemistä.
no johan sen taisin manitakkin, mmutta kerronpa nyt vielä kerran selvyyden vuoksi, että sekarouinen se oli.
Minulla on käyttölinjainen, ja takanani 15 vuotta sakemannien parissa.
Jos tämä pentu (erittäin tasapainoinen ja varma pentu) olisi mennyt aloittelijalle, tulos olisi ollut katastrofi. Niin kävi koirani yhden pentuesisaruksen kanssa - jo 10 viikkoisen pennun kanssa omistajat painivat ongelmissa.
Minun koirani on ihanteellinen, se vastaa varsin rotumääritelmän mukaista koiraa. On tasapainoinen, vahvaviettinen, miellyttämishaluinen ja erittäin koulutettavissa oleva koira.
Mutta, nämä ihanat ominaisuudet eivät tule "ilmaiseksi" - niitä ei ole ilman aggressiota, taisteluhalua, dominanssia, suurta aktiivisuutta ja vahvaa toimintakykyä. Aloittelijalle koktaili voi olla todella kohtalokas.
Jos jo 8 viikkoisena pentu alkoi vastata aggression nousulla turhautumiseen, mitä olisi aloittelija sen kanssa tehnyt? Kun pentu kävi raivolla kiinni jalkaan, niin mitä olisi aloittelija tehnyt? Ottanut niskasta kiinni ja ravistanut? Mitä, kun pentu olisi siitä vain yltynyt?
Dominoiva koira ja tasapainon säilyttäminen suhteenluonnissa tällaisen koiran kanssa ei ole ihan sellainen homma, mikä tulee automaattisesti.
Asiat, jotka kokeneille ovat itsestäänselviä, eivät ole sellaisia aloittelijoille. Aloittelija ei ymmärrä, mitä viettivoimaisuus tarkoittaa, varsinkin hallitsemattomana. Aloittelija ei myöskään välttämättä lainkaan osaa kasvattaa dominoivaa koiraa - koiran voi alistaa fyysisesti pentuna, mutta entä sitten, kun se kasvaa aikuiseksi? Epäjohdonmukainen omistaja ei pärjää sille millään ilveellä, ja jos kyseessä on vieläpä käyttölinjainen, jolle paukkuja ja ehkä rohkeuttakin on suotu enemmän kuin keskivertokoiralle, ollaan todella liemessä.
Muistakaa, että käyttölinjaiset koirat ovat KÄYTTÖkoiria, eivät suinkaan seurakoiria, jotka otetaan vain sillä perusteilla, että halutaan sakemanni kaveriksi ja ehkä oletetaan, että halutaan vähän harrastella vaikka tokoa tai jotain.
Ei kilpaurheilijan juoksukenkiä tarvitse sellainen, joka vain hölkkää omaksi kuntoliikunnakseen.
Semmoinen, joka suosittelee käyttistä ensimmäiseksi koiraksi, ei todennäköisesti tiedä ja ymmärrä koko rodusta yhtään mitään. Näin taitaa olla sinunkin laitasi, Meiju - iästäsi ja koiriesi iästä päätellen.
Jos ei ole koskaan muita koiria ollut, lienee rakkaalla mammallasikin joskus ollut se ensimmäinen sakemanninsa? :)
on nr ekat kuiteski vasta menossa,mutta kaiken tiedät tottakai kaikesta,sellasia ne on parikymppiset käytökoira harrastaja-tyttelit,kaikki tietäviä,niin kauan kun ei ole tulosta mitstään ja ne tietääki kauan,kun ei niitä yleensä sitten tule kuin hikinen BH 2-vuotiaalla haettuna.
höllennä tokkiinsa:D
verensokeri huitelee?
Nyt sinun kotipsygolikitaitosi arvasivat ihan pieleen,sillä minua naurattaa nuo kokemuspohjalla nolla liikkeellä olevat typykät,jotka täällä niin kaiken tietävänä huutelevat.Lueppa tuosta -,-,-;-,tai jotain tonne päin kirjotukset,ja jätä noi muiden kirjoittajien mielentilan arvioimiset viisaammille,sillä tuo sinun diagnoossis meni täysin metsään.Vähän niinkuin Ma(e)iju kasiykkösenkin tietämystaitamus;)!
et muuten itse viittis arvioida toisen viisauden määriä:)
että olen 24-vuotias typykkä jolla ensimmäinen saku. Ei kuitenkaan ensimmäinen koira, aiempi oli briard... Ja tosiaan tuolla minun sakuneidollani on bh-koe suoritettuna. Jäljellä käydään ja tokoillaan. Silti huomaa olevansa lapsen kengissä tässä hommassa. Virheitäkin on tehtyä tullut, onneksi niistä oppii. Kaikkea en silti tiedä. Laitetaan parikymmentä vuotta kokemusta lisää niin ehkä voi jo sanoa oppineensa jotain:)
Niin ja ei, ei käyttistä ensimmäiseksi. Ainakaan en itse itselleni myisi. Ehkä sitten kun tämän sekalinjaisen kanssa on temput opittu.
vain kysyn, mikä on Sinun vankka kokemuksesi saksanpaimenista? Katsoin profiilisi ja tuo vanhempi koirasi täyttänee vuoden huhtikuussa ja nuorempi on kolmekuinen, sekö on sinun kokemuspohjasi tämän rodun parissa ja käyttölinjaisten koulutuksessa? Jos näin, niin sinuna keskittyisin Oikeaan harrastamiseen koiriesi kanssa enkä vain huutelemaan täällä muka-omalla-nimelläsi jonninjoutavia kommentteja. Mene nyt aluksi IHAN OIKEASTI sinne kentälle pentuinesi ja testaa riittääkö kokemuksesi täällä huuteluun.
Tottakai. Pakkohan sitä on olla kokemuspohja nolla, jos ikää ei ole sata. Koirien kanssa ei voi harrastaa eikä kilpailla alta parikymppisenä, tai ainakaan sitä ei lasketa. Tosiharrastajat eivät ole koskaan naisia. Itseasiassa naisilta pitäisi kieltää vähintäänkin rotujärjestöön liittyminen, koska eivät ne heikompina voi pärjätä ko. rodulle. Saksanpaimenkoiran koulutus vaatii MIEHEN isolla m:llä, raakaa voimaa, möreää ääntä ja kovuutta! Ja sitä kokemusta, jota voi saada vain, jos rakkailla vanhemmilla on ollut vähintäänkin kenneli tai pari. Ja ko. rodusta tietenkin.
En ole väittänyt tietäväni kaiken. En ole väittänyt tietäväni MITÄÄN. Olen esittänyt mielipiteitä. Luultavimmin tämä palsta on siihen tarkoitettu? Sinun kanssasi on varmasti henkevää keskustella kasvotusten. Sinun älykkyytesi ja tapa, jolla perustelet mielipiteesi samalla näppärästi kumoten muiden argumentit on suorastaan kihelmöivä. Voitaisiinko tavata? Luulen, että haluan sinut aviomiehekseni, sillä juuri tuollaista Miestä olen jo vuosia etsinyt (eihän minulla tietenkään voi miestä olla, koska ole v-mäinen typykkä ja tyhmä kuin saapas, joten voisitko ystävällisesti pelastaa minut tältä kurjuudelta, jota sinua ilman eläminen on jo vuosia tuottanut?)
Metsässä olen ehkä, onneksi pidät mulle seuraa! :))))
kirjoituksestasi!
Kyllä, asiantuntemukseni kyseenalaistaen pyydän lukemaan edellisen viestin.
Luuletko, että olisin ottanut kaksi noinkin samanikäistä narttukoiraa konsultoimatta kasvattajia ennen? Tuskinpa. Mielipiteitä on taatusti yhtä monta kuin kasvattajiakin, mutta omani oli sitä mieltä, että kun koirat ovat noin samanikäisiä ja vanhempikin on vielä pentu, sopeutuvat toisiinsa erinomaisesti leikin varjolla. Tappeluita on taatusti odotettavissa, kun koirat aikuistuvat. Tiedän jopa eron kahden narttukoiran tappelun ja kahden uroskoiran tappelun välillä.
Kiitokset kuitenkin valistuksestasi.
Olet lainannut jostain koirakirjasta pari kappaletta ja muutaman tyylikkään sanan aloittelijoiden hämäämiseksi ja sitten kopioit tekstin tänne ja tulet ilman nimimerkkiä moittimaan niitä harvoja, jotka uskaltavat seisoa sanojensa takana?
"maijun" tai muidenkaan täällä kirjoittelevien koirakokemuksesta ei voida tietää. Kasvattajan taidot eivät kuitenkaan tule pelkän iän kautta. Toinen ihminen on jo nuorena parempi koirien kanssa kuin toinen ja jollekulle sakemanni ei sovi sadankaan puudelin jälkeen.
Henkilökohtaisuuksii meneminen on aina arveluttavaa ja saa ainakin tän yhden näyttölinjaisen omistajan, aloittelijan ja varmaan huonon koiraihmisen miettimään ko. kirjoittajan omia tarkotusperiä.
kiitos munkin puolestani, se kun tuossa alkoi nyt mulle sitten. voi venäjä kun tietäisivät itse kukin kelle puhuvat. mutta onneksi ei kannata ottaa näitä nettikirjoitteluja miksikään eikä varsinkaan loukkaantua kovin verisesti. eihän täällä toisia tunneta eikä tuntemaan tullakaan. ihme vaan kuinka riitaista monesti..
minäkin kirjoittelen aivan varsin tyylillä josta ei voi päätellä paljon sen kummempaa. ikää on kyllä enemmän kuin vaaditut kakskymmentä.
kyllä se olet sinä joka täällä eniten huudat! sinun kommenttisi joka puolella ovat ala-arvoisia! taidat itse tosiaan olla epäonnistunut omien koiriesi kanssa kun ympäri nettiä rähiset!
onnea vaan valitsemallasi uralla :)
MAIJU PUHUU ASIAA!!!!!
lukea enää ala-arvoisia kommenttejasi! sinulla itselläsi on nyt joku ongelma! hakeudu hoitoon ja mee mäkeen täältä
Valmistuin itse vuosi sitten ja perheeseen on jo vuosien ajan kuulunut juuri sakemanni. Jälkeenpäin ajateltuna en missään nimessä ottaisi koiraa jos:
-asuisin kerrostalossa
-asuisin yksin
-opiskelisin
Oppilaitoksesta riippuen päivät venyy yllättävän pitkiksi eikä aikaa aina riitä kaikkeen ja ensimmäisenä siitä kärsii koirasi. Sen jälkeen kärsii opiskelusi, hermosi ja ehkä myös naapurisi.
Tämä on ihan vaan minun henkilökohtainen mielipiteeni, mutta kannattaa harkita tarkkaan.
Tsemppiä opiskeluun! =)
aivan samaa mieltä.
Mutta itse tiedät tilanteesi, ja varsinkin oman jaksamisesi parhaiten, tsemppiä, jos päätät koiran ottaa :)
Minäkin suosittelen suuresti eläinlääkärivakuutuksen ottamista, ja HETI, kun pennun hommaat, ennen kuin tulee ensimmäistäkään korvatulehdusta, tms.. nimim. vahingosta viisastuu.. ja köyhtyy :/
Luettuani ja kommentoituani koko viestiketjua vastaanpa alkuperäiselle kirjoittajalle jokusen sanan.
Opiskeluaikana koiran hankintaa kannattaa todellakin miettiä aika tarkkaan. Mihin kouluun olet menossa? Kuinka kauan opiskelu kestää? Minkä pituisia päiviä on odotettavissa? Joudutko mahdollisesti vielä hankkimaan osa-aika työnkin?
Jos opiskelet esim. yliopistossa ja tuntimäärät päivässä jäävät hyvinkin viiteen (nimim. kokemusta on), sinulla on itseasiassa enemmän aikaa koiralle kuin meillä tavan tallukoilla työssäkäyvillä. Itse asun yksin kahden koiran kanssa, töissä olen yleensä 07.45-16.30 välisen ajan. Aamulla ennen töihin lähtöä käydään lyhyehkö alta puolen tunnin kävelylenkki, olkoon sitten niin, että olen huono ja laiska ihminen, mutta aamu-uninen ainakin. Töiden jälkeen koirat välittömästi pihalle ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdetään keskimäärin 1,5 tunnin ulkoilureissulle. Molempien koirien kanssa käydään lisäksi viikonloppuisin tottisreeneissä ja tottakai viikolla otetaan yksi reeni erikseen kummankin kanssa, näihin ei aikaa mene juurikaan.
Välillä ilman muuta tuntuu siltä, ettei jaksaisi lähteä kun on just tullut töistä ja väsyttää ja masentaa ja on pimeä ja kylmä, mutta aina sitä vaan tulee lähdettyä. Omat koirakokemukset on pelkästään positiivisia. Hyvin osaavat olla yksin, koskaan ei ole kumpikaan mitään hajottanut eivätkä myöskään räkytä turhautumistaan yksin ollessaan. Näin oli myös silloin kun koiria oli vain yksi.
Viestiketjusta voit lukea muutaman kommentin siitä, mitä mieltä olen sakemannista ekana koirana. Jos haluat saksanpaimenkoiran ja olet johdonmukainen luonne, joka jaksaa oikeasti harrastella muutakin kuin sohvalla makoilua, ota saksanpaimenkoira. Näytä siinä samalla koko maailmalle, että ekasta koirasta, joka ko. rotua edustaa, saa oikealla käsittelyllä vähintäänkin kelpo yksilön.
Saksanpaimenkoirilla on jonkun verran allergioita, toisella omalla koiralla vehnä. Jos koira ei ole allerginen, se ei todellakaan tarvi mitään erityistä ruokaa. Sinä päätät itse, mitä ruokaa koirallesi syötät. Kasvukautena kannattaa ostaa parempilaatuista (=kalliimpaa ruokaa): säästyy nivel- yms. kasvuhäiriöiltä. Ruoka ei saa olla liian vahvaa kasvavalle koiralle.
Koiran ylläpidon hinta on suoraan verrannollinen koiran terveyteen. Allergiavapaa koira syö jokusen kympin kaupan sapuskaa kuussa. Allergisen koiran ruoka vie enemmän rahaa. Uros kuluttaa ja syö enemmän kuin narttu. Koiralle kannattaa ehdottomasti ottaa eläinlääkärikulut kattava vakuutus, hinta Tapiolassa n. 120 eur /vuosi ja voi maksaa neljässä erässä. Se maksaa itsensä takaisin heti, kun koiralle sattuu jotain.
Se, mitä mietit koiran ottamisesta nyt, sanoisin että loistava idea. Yleensäkin pentu kannattaisi ottaa loman aikaan, jolloin sen kanssa ehtii puuhailemaan, sille voi opettaa rauhassa pienissä erissä yksinoloa, se oppii nopeammin sisäsiistiksi jne.
Toivottavasti pääset harkinnan kautta sopivaan ratkaisuun.
itse kysyin paripäivää sitten neuvoa,jos hommaisin saksanpaimenkoiran tarhakoiraksi.ei näille "koiraihmisille" näytä sopivan oikeen mikään.eivät näytä tajuavan että elämä jatkuu vaikka koiran hommaakin.jos saat hyvän asunnon,niin sehän on aivan sama oletko opiskelija vai töissä käyvä.älä kuitenkaan mihinkään soluun vie.koiralle kelpaa ruoaksi ihan tavallinen markettiruoka.hullut maksaa jostain hienosta ulkomaalaisesta isoja rahoja.saksanpaimenkoiria saa joskus jopa 150e jos et tarvi papereita.katso tällöin kuitenkin tarkkaan mistä koiran haet.pentutehtailijat tuovat yleensä koiran,ettet näe koko laumaa.
Nyt on jollain kyllä päässä vikaa ja paljon...
Paperittomia koiria vaan ostamaan ja runtataan ne tarhaan ja syötetään markettien pas**ruokaa... just silleen. Niin sitä tehdään... JOS olisin kasvattaja, en myisi sinulle koiraa koskaan -en pientä -en isoa.piste.
Kiitoksia näistä asiallisista ja einiin asiallisista kommenteistesita. :) antoivat ainakin lisää mietinnän aihetta. En tiedä kuinka ymmärsitte niin että koira olisi minulle ensimmäinen, entinen koirani kuoli nimittäin vuosi sitten (sekarotuinen) ja nykyään perheelläni on uusi koira. eli ei ole kysymys siitä etteikö minulla aikasempaa kokemusta koirista olisi =).
ymmärrän kuitenkin Sakemannien erikoisluontoisuuden, minkä vuoksi ylipäätänsä kirjoitin tämän keskustelun. ja kiitos teidän sain asialle hieman realistisemman näkemyksen. mutta aika näyttää! varmaa on se että sakemannin veilä ostan, eri asia vaan että koska :)..
mitäs vikaa paperittomissa koirissa on?vai kuljetakko itse papereita lenkillä?taidat olla itteäs täynnä.koira on koira vaikka mikä olisi,ei se sitä muuksi muuta vaikka paperit on.tiedän yhden tutun jotka tekivät muuten vaan pennut paperillisilla koirilla.vaikka pennuilla ei papereita ole,niin ei ne eroa paperikoirista.eikä susta kasvattajaa voi tullakkaan,kun et myisi koirias.taidat olla sellainen keräilijä mistä saa lukea aina joskus...etä koiria oli 50jne...
Niin, onhan se niin, että jotkut kuluttajat ovat fiksumpia kuin toiset.
Jotkut ovat valmiita tuhlaamaan rahansa ilman mitään vastinetta, toiset sen sijaan pitävät oikeuksistaan vähän paremmin huolta, ja sijoitavat vain laatutavaraan.
Onhan se tietysti niin, että on ihmisiä, jotka ostavat käytetyn auton naapurin kaimalta, kun heille sanotaan, että se on hyvä, vaikkeivät asiasta itse mitään ymmärtäisikään.
Toiset sen sijaan menevät tunnettuun ja hyvämaineiseen autoliikkeeseen, hankkivat takuuvaihdokin, ja maksavat siitä hieman enemmän.
Kun auto hajoaa, kummalla on paremmat oikeudet? Tämä jälkimmäinen marssii autoliikkeeseen ja saa takuukorvauksen.
Toinen ihmettelee, että mihin se naapurin kaima nyt sitten olikaan kadonnut, ja maksaa autokaupassa alunperin säästämänsä summan, ja vähän enemmänkin, että saa ajokelvottoman romunsa korjattua, ja kun korjauksetkaan eivät auta, niin hävitettyä.
Mutta ei siinä mitään. Ostakaa vaan niitä käytettyjä autoja, tai rekisteröimättömiä koiria (joita muuten ei lasketa sakemanneiksi, vaan sekarotuisiksi).
Muistakaa, että Kennelliiton suositusenimmäishinta sekarotuisille (tai rekisteröimättömille) koirille on 100 euroa. Eli siis, maksamalla enemmän teette itsenne täysiksi idiooteiksi ja tuette pentutehtaita.
eivät tiiä mikä on koiran luonnollista sapuskaa, ei ainakaan viljat joista halpismoskat tehty. lisäksi "lihaa" ja "lihaan verrattavia" aineita joku 4 prosenttia. ja lihaksi kun suomessa hyväksytään kaikki moska. toi oli provovastaus, tarkotettukin vain ärsyttämään. tollaset on just vaarallisia. varmaan ei onneksi moni ota täydestä.
Eräs tuttavani astutti nartun, jolla on D/E lonkat, uroksella jota ei ole kuvattu ollenkaan. Ostajat haki pennun kotoa hintaan 350e ja kukaan ei saanut tietää miksi pennut oli rekisteröimättömät. Narttu teki yhdet pennut ja ihan vain rahan takia. Tehtailua tai ei, mutta nartún liikkuminen viimeisillään ei ollut kaunista katsottavaa. Ja jos joku kyselee, miksi n.2v paperiton koirani ontuu.. niin miksiköhän. Pennut lähti maailmaan Iisalmesta paperittomina.
tätä tarkoitin,kun toisessa ketjussa otin kantaa,miksi kannattaa ottaa paperillinen,eikä paperiton, koira.Joka kerran kun tästä puhutaan,ne jotka kannattavat paperitonta, käsittävät asian ( tahallaan? ) väärin. Paperit eivät takaa terveyttä,mutta niiden perusteella voidaan antaa pennulle ainakin jossain määrin oletusarvo,varsinkin lonkkien ja kyynärien osalta,lisäksi suvun perusteella useissa tapauksissa arvioida muutakin terveyttä .On sitten omaa tyhmyyttä,jos ostaa oletusarvoltaan heikon pennun.Mikäänhän ei elämässä ole varmaa ja kukin tekee haluamansa ratkaisut,mutta kannattaako tosiaan esimerkiksi kertomasi kaltaista pennutusta tukea?
no ei kai se ny sitä tarkoota jotta kaikki paperittomat on huonolonkkaasia.taitaa olla niin jotta lonkkaviat on seurausta perimästä eikä paperiista.kyllä nää tutuntutun tutut ja sen naapurit tieretähän.ainahan se niin on että mun tutun naapurin kaverin veljelle kävi niin ja näin.olisit mäntti puuttunu asiahan jos se oli sun mielestä koiran kaltoon kohtelemista
A) Suomen kielen kertauskurssi tekisi hyvää. Saisi kanssaihmisetkin ymmärtämään, mitä sanottavaa sinulla on.
B) Vähänpä näyt tietävän. Juttelisit joskus vastuullisen kasvattajan kanssa, niin ymmärtäisit mikä merkitys niillä papereilla on ja mitä se paperittomuus käytännössä tarkoittaa
C) Sairaudet ei periydy papereista vaan koirista. Jos emästä ja isästä on terveydelliset tiedot, on pienempi riski sairastua. Tämän näyt tietävän kyllä, mutta entä paperittomat? Mistä tiedät esim. millaiset lonkat on olleet?
D) Älä ikinä hanki saksanpaimenkoiraa.