mietityttää

Tulee vaan pakosta mieleen, kun lukee näitä juttuja täällä, miksi ihmiset ottavat koiran? Esimerkiksi moni kyselee koirien juoksuista kaikenlaista. Ihan perustietoutta, mitkä pitäs tietää jo ennen sitä koiran ottoa ainakin noin suurinpiirtein.

Tuntuu monesti, että ihmiset ottavat hetken mielijohteesta koiransa. Ajatellaan, että kiva, että meidänkin talossa on lemmikki. Ei ajatella sitä koiraa, mitä kaikkea se tarvitsee. Ei ajatella koiran terveyttä. Ei ajatella koiran tarpeita.
161072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

törmännyt ihan perustietoisiin koiran ekaa kertaa ottaviin ihmisiin monesti,mutta esim juoksun kesto ja sellaiset ei nyt aina mieleen jää ja asioita unohtuu myös.
Tärkeintä minusta on se,että kysymyksiä osataan/uskalletaan esittää,siten tieto karttuu ja täältäkin kun vaikka juoksusta kysyy niin vastauksena saa monen ihmisen "oikeita "kokemuksia,ei vaan kirjatietoa.MUlta pennun ottaneet saavat aina yhden tärkeän neuvon:niin tyhmää kysymystä ei ole etteikö sitä voi mulle esittää.
Monesti koirattomat myös uskovat koirallisten outoihin väittämiin ja muodostavat niistä käsitteensä,monethan luulevat että seropit on niin terveitä ettei rokottaa tarvitse tai että koira pitää pennuttaa jottei siitä tule vihaista ym ym ym.Siksi on parempi katsoa kuin katua,ts kysyä =)

Äänestä
  • Niin, eihän tyhmää kysymystä olekaan :) Se on kyllä hyvä, että kysellään. PArastahan se on kyllä tämä yhteinen kritiikki, mitä saa ja pitääkin tulla. Hyvässä ja pahassa mielessä.

    Tuota väittämää en olekaan koskaan kenekään suusta aikasemmin kullut, että seropi ei rokotuksia tarvi.Tuo oli jo uutta minullekin ;D Hyvä vaan, että asioista kysellään!

    Toisaalta voihan kyselijä olla vielä lapsikin, joka on kiinnostunut oman talon koirasta ja eikä viitsi vanhemmiltaan kysyä jotaan asiaa :)

    Äänestä

  • On tärkeää että uskaltaa kysyä jos jokin asia on epäselvää. Minua mietityttää joskus, että kuinka korkea kynnys joillain on soittaa eläinlääkärille. Usein täällä kysellään sellaisista ongelmista mitkä ehdottomasti vaatisi eläinlääkärillä käyntiä, kuten se että koiran ulosteessa on verta ym ym. Rohkeasti pitäsi soittaa ensitilassa lääkäriin. Ja onhan se totta että vaikka ennen koiran ottamista asiat selvittää niin etenkin ekan koiran kohdalla voidaan sitten olla sormi suussa monessakin tilanteessa.

    Äänestä

  • serop1 kirjoitti:

    Niin, eihän tyhmää kysymystä olekaan :) Se on kyllä hyvä, että kysellään. PArastahan se on kyllä tämä yhteinen kritiikki, mitä saa ja pitääkin tulla. Hyvässä ja pahassa mielessä.

    Tuota väittämää en olekaan koskaan kenekään suusta aikasemmin kullut, että seropi ei rokotuksia tarvi.Tuo oli jo uutta minullekin ;D Hyvä vaan, että asioista kysellään!

    Toisaalta voihan kyselijä olla vielä lapsikin, joka on kiinnostunut oman talon koirasta ja eikä viitsi vanhemmiltaan kysyä jotaan asiaa :)

    rokotus-jutun olen kuullut niin monesta suusta etten edes laske,monesti vielä niin että perheen rotukoira saa rokotteet,seropi ei =)

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    rokotus-jutun olen kuullut niin monesta suusta etten edes laske,monesti vielä niin että perheen rotukoira saa rokotteet,seropi ei =)

    Ihan noin paksua höpinää ei sama ihminen voi kuulla monesta suusta. Kyllä idioottien lukumäärä ainakin minun tuttavapiirissä on sentään aika rajallinen.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    rokotus-jutun olen kuullut niin monesta suusta etten edes laske,monesti vielä niin että perheen rotukoira saa rokotteet,seropi ei =)

    Meillä oli tossa hetki sitten 16viikkosen tehoste rokote ja muutama tuttu kysy että miks rokotetaan seropi kun eihän sitä voi viedä edes näyttelyyn, kuulemma "rahan heittämistä hukkaan" kun rokottaa seropinsa..

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    rokotus-jutun olen kuullut niin monesta suusta etten edes laske,monesti vielä niin että perheen rotukoira saa rokotteet,seropi ei =)

    Onneksi itse en ole kuullut. Olisin varmasti paasannut koirien rokotuksista kauan :D
    Mua ärsyttää kun täällä alueella asuu eräs henkilö jolla on 7-vuotias silkkiterrieri. Se ei halua rokottaa koiraansa, koska se on niiiiiiiin vanha ja se ei kuulema kestä rokotuksia. Kotin kysellä, miksi ei kestä, onko jotain sairautta tms. Selitykseksi tuli, että en mä anna 5 piikkiä kerralla pistää koiraani.(syytti hulluksi eläinlääkäriä) Se oli ymmärtänyt neloisrokotteen ihan väärin siihen vesikauhun. Koitin selittää, että ei siitä ole haittaa, vaan paremminkin hyötyä. Se vaan meinas, että ei mamman pientä pistellä. Samainen henkilö syöttää koiralla asperiinia "sydänvaivoihin"(ei ole eläinlääkäri suositellut, ihan itse keksi alkaa syöttää) ja suklaata myös ja miettii, miksi koiran maha on sekasin.

    Äänestä

laittaa tänne vain jonkinlaisen aloituksen, että pääsee keskustelemaan. Näin olen usein ajatellut. Tietoa varmasti löytyy jonkin verran.

Äänestä

Tosta edellisestäkö sait taas aiheen. Ei se nyt ole niin elintärkeä asia tietää koiraa ottaessaan montako päivää vuotaa, varsinkin kun ei sitä voi tietää kukaan muukaan. Eikä montaa muutakaan asiaa. Tärkeintä, että ottaa niistä asioista selvää hyvissä ajoin ja ei se tartkoita sitä, että kaikki pitää tietää jo ennen kuin pentu on otettu.
Usein täällä luetaan noita kysymyksiä hyvin tunteenomaisesti ja löydetään niistä sellaisia asioita mitä halutaan ja aletaan mesoamaan. Yksi tuore esimerkki wagabondin valjakkokoirien lopettaminen ja niitä löytyy paljon. Moni paha riitaketjukin on alkanut ihan turhaan kun on vaan kuviteltu asioita.

Äänestä
  • Minulle on vaaqn sattunut viime aikoina silmiiin vaan paljon näitä peruskysymyksiä. En tarkoita millään tavalla mollata ketään tai muuta, kunhan ihmettelen vaan asiaa. Eikä tarkoituksena ole aiheuttaa riitaa. Itse taisit lukea tämän kysymyksen tunteettomasti, jos kuivttelit, että riitaa haastan. Onneksi muut ovat tajunneen sentään asian oikean laidan suoraan.

    Äänestä

  • serop1 kirjoitti:

    Minulle on vaaqn sattunut viime aikoina silmiiin vaan paljon näitä peruskysymyksiä. En tarkoita millään tavalla mollata ketään tai muuta, kunhan ihmettelen vaan asiaa. Eikä tarkoituksena ole aiheuttaa riitaa. Itse taisit lukea tämän kysymyksen tunteettomasti, jos kuivttelit, että riitaa haastan. Onneksi muut ovat tajunneen sentään asian oikean laidan suoraan.

    "Moni paha riitaketjukin on alkanut..."
    En siis tarkoittanut, että sinä tällä aloituksellasi riitaa haastaisit, sen verran ymmärrän lukemaani.
    Välillä vaan tuntuu, että niin helposti leimataan huonoksi koiranomistajaksi jos kysyy jotain perusasiaa. Siinä mielessä ymmärrän niitä joitakin, jotka ovat valittaneet, ettei täältä oikein uskalla mitään kysyä.
    Eikä tämä nyt mikään syytös sinua kohtaan ollut, ihan yleinen huomio vaan.

    Äänestä

  • vanha virsi kirjoitti:

    ok. Kyllä kysyä saa ja pitääkin :) Älä anna äkästen ihmisten karkoittaa sinua pois täältä. :)

    Äänestä

Minä kyselin juoksuista. Ainakin minä. Koska tyhmä ei ole se joka kysyy vaan se joka jättää kysymättä. Kun on aina ollut uroskoiran kanssa tekemisissä, niin ei aina tule mieleen tällaisia seikkoja sen toisen sukupuolen kohdalla. Kyllä kokeneellekin ihmiselle saattaa tulla yhtäkkiä vastaan jotain joka pitäisi tietää mutta eipä ole ikinä tullut eteen.

Ärsyttävää tällainen johtopäätöksien veteleminen. Joidenkin mielestä pitäisi ilmeisesti lukea kymmenkunta koirakirjaa ja muistaa kaikki mitä niissä sanotaan ennenkuin on valmis ostamaan koiran.

Millähän pirulla ihmiset on ennen osanneet koiransa kouluttaa kun ei ole ollut toisiinsa ristiriidassa olevia koirakirjoja ja näitä ah niin ihania palstoja joilla on näsäviisaita ihmisiä. Mitä luulet?

Äänestä
  • En nyt tarkoittanut pelkästään sitä juoksuasiaa vaan muutenkin ihan perusasioita. Jos olet lukenut tuolla ylempänä, mitä laitoin davalynin vastauksen alapuolelle, niin ei tuli niin negatiivisen kuulosta tekstiä. Siellä olen samaa mieltä, että tyhmä on se joka ei kysy jne.

    Välillä vaan tuntuu,e ttä kaikki ihmiset ei nyt ajattele koiran hommaamista ihan loppuun asti. Enkä tarkoita nyt vaan tätä kyselyä. Hyvä, että kysytään. Ne on omia johtopäätksiäni, josita sinun ei kannata vetää hernettäneään, kun en syyttele sinua enkä kettään muuta. JA mitä olen nähnyt voi olla poikkeustilanteita yms ja koirailla voi olla kaikki kuitenkin hyvin. Yleensä juttelen koirien omistajien kanssa kuulumisia, että tietää missä mennään ja jutellaan koriista muutenkin.

    Kyllähän ennen on kolutettu koiria samanlailla, kunte nytkin! Terveellä järjen käytöllä. Ei kirjatiedolla välttämättä pitkälle pötki. Järjen käyttö sallittu.

    Äänestä

  • serop1 kirjoitti:

    En nyt tarkoittanut pelkästään sitä juoksuasiaa vaan muutenkin ihan perusasioita. Jos olet lukenut tuolla ylempänä, mitä laitoin davalynin vastauksen alapuolelle, niin ei tuli niin negatiivisen kuulosta tekstiä. Siellä olen samaa mieltä, että tyhmä on se joka ei kysy jne.

    Välillä vaan tuntuu,e ttä kaikki ihmiset ei nyt ajattele koiran hommaamista ihan loppuun asti. Enkä tarkoita nyt vaan tätä kyselyä. Hyvä, että kysytään. Ne on omia johtopäätksiäni, josita sinun ei kannata vetää hernettäneään, kun en syyttele sinua enkä kettään muuta. JA mitä olen nähnyt voi olla poikkeustilanteita yms ja koirailla voi olla kaikki kuitenkin hyvin. Yleensä juttelen koirien omistajien kanssa kuulumisia, että tietää missä mennään ja jutellaan koriista muutenkin.

    Kyllähän ennen on kolutettu koiria samanlailla, kunte nytkin! Terveellä järjen käytöllä. Ei kirjatiedolla välttämättä pitkälle pötki. Järjen käyttö sallittu.

    No sitähän minäki... Alkoi vaan hiukka sapettaa tuo juoksuasian nosto, kun tosiaan uroskoirien kanssa ollut niin paljon tekemisissä ja ensimmäiseksi koiraksi otin nartun, niin yhtäkkiä tuli vain ennen juoksuja mieleen että hetkinen, enpä ookkaa hankkinu tietoo tästä asiasta.

    Mutta olen kylä osaltaan sun kanssa samaa mieltä, että toisinaan tuntuu ettei ole paljon ajateltu asiaa eteenpäin. Juuri jossain muualla koirapalstalla ei nyt oltu koiraa vielä hommattu, mutta hommaaja kyseli sopivaa rotua allergiseen perheeseen ja sellaista rotua, joka voisi asua ns yläkerrassa. Eli siis allergiset alakerrassa ja koira yläkerrassa muiden kanssa. Aika mielenkiintoinen ajatus, ja ihan vakavissaan tämän kanssa oli.

    Äänestä

ensimmäinen koira noin 30-vuotta sitten. paljon uutta tietoa koirista on tänä päivänä. minäkin opin jatkuvasti uutta. ja eri roduilla on taas omat erikoiset jutut mitä ei tiedä.
sit voipi olla niin että jollakin on ollut vaan uroksia ja sitten ottaa nartun.
jos kaiken luulee tietävänsä koirista (lukemalla)kun koiran ostaa niin pahasti pettyy.

siinä olet oikeassa että on ihmisiä jotka ottavat koiran ajattelematta. ikävä kyllä.
mutta positiivista on että mitä ei tiedä niin kysyy ja hankkii tietoa. :-)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

serop1 kirjoitti:

Tulee vaan pakosta mieleen, kun lukee näitä juttuja täällä, miksi ihmiset ottavat koiran? Esimerkiksi moni kyselee koirien juoksuista kaikenlaista. Ihan perustietoutta, mitkä pitäs tietää jo ennen sitä koiran ottoa ainakin noin suurinpiirtein.

Tuntuu monesti, että ihmiset ottavat hetken mielijohteesta koiransa. Ajatellaan, että kiva, että meidänkin talossa on lemmikki. Ei ajatella sitä koiraa, mitä kaikkea se tarvitsee. Ei ajatella koiran terveyttä. Ei ajatella koiran tarpeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu