Yksin

Kaikki tämä on kirjoitettu minusta. Olen hiljaisella tavalla narsisti kuten niin moni sanojani lukeva. En kuuluta itseäni torilla, jätän vain viitteitä siitä kuka olen, jätän kuin sormenjälkiä, varpaan painalluksia hiekkaan. Jonain päivänä ehkä itsekin löydän alkulähteelleni seuraamalla viiltoja puissa, tuhruisia kirjaimia kivijaloissa.

Pääasiassa olen kuitenkin eksynyt siihen, mikä olen, miksi ihmiset minut kokevat. En niin kuin itsensä eksyneeksi tuntevat vaan niin kuin ihminen, joka tietää kuka on, muttei saa otetta pinnasta, ei näe varjoaan, tunnista kuvaansa peilistä. Jokainen aistinin on viritetty myöntymään heti koskettaessaan, myöntymään ihan kaikkeen, kunhan saisi edes kerran olla itsensä kanssa, edes pienen hetken, ihan hiljaa.

Näitäkin sanoja kirjoitan, jotta joskus kohtaisin ihmisen, joka tuntisi maailman yhtä hyökkääväksi itsensä yllä, kuin se yrittäisi kaikin tavoin kiskoa irti, estää sormea tavoittamasta tarttumapintaa. Olen yksinäisin silloin, kun joudun kertomaan itselleni uudelleen, etten koskaan ole luovuttanut etsimästä, en hetkeksikään antanut itseni levätä.
1240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itsekeskeinen ihminen. Yritän ymmärtää itseäni, että pääsisin muiden ihmisten pariin, mutten löydä ja pyörä pyörii. Mutta jos siitä valtavan rikkaasta kokemusmaailmasta voi jotain jakaa muille ihmisille, niin olen iloinen. En ole itsekäs, olen vain itsekeskeinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viherpyy kirjoitti:

Kaikki tämä on kirjoitettu minusta. Olen hiljaisella tavalla narsisti kuten niin moni sanojani lukeva. En kuuluta itseäni torilla, jätän vain viitteitä siitä kuka olen, jätän kuin sormenjälkiä, varpaan painalluksia hiekkaan. Jonain päivänä ehkä itsekin löydän alkulähteelleni seuraamalla viiltoja puissa, tuhruisia kirjaimia kivijaloissa.

Pääasiassa olen kuitenkin eksynyt siihen, mikä olen, miksi ihmiset minut kokevat. En niin kuin itsensä eksyneeksi tuntevat vaan niin kuin ihminen, joka tietää kuka on, muttei saa otetta pinnasta, ei näe varjoaan, tunnista kuvaansa peilistä. Jokainen aistinin on viritetty myöntymään heti koskettaessaan, myöntymään ihan kaikkeen, kunhan saisi edes kerran olla itsensä kanssa, edes pienen hetken, ihan hiljaa.

Näitäkin sanoja kirjoitan, jotta joskus kohtaisin ihmisen, joka tuntisi maailman yhtä hyökkääväksi itsensä yllä, kuin se yrittäisi kaikin tavoin kiskoa irti, estää sormea tavoittamasta tarttumapintaa. Olen yksinäisin silloin, kun joudun kertomaan itselleni uudelleen, etten koskaan ole luovuttanut etsimästä, en hetkeksikään antanut itseni levätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu