no tietysti siksi, että saan vähentää paaomatulojani verotuksessa. Näinollen saan edes jonkun hyödyn pääomatulojeni menetyksestä. Toisin kuin verottajalle maksaessani. Täytyy ottaa ilmainen raha vaan pois, kun siihen on mahdollisuus.
Miksikö
otan lainaa?
13596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
siis ethän sä lainaa ottamalla mitään pääomatuloja menetä. Päin vastoinhan se yleensä on. Pääoma tuottaa ja samlla saat vielä tehdä vähennyksiäkin.
"saan vähentää paaomatulojani verotuksessa"
Siis mitä?!
Opastukseksi sinulle kerron, että (asunto/opinto)lainakorot voi vähentää (omavastuuosuus vähennettynä) verotettavasta tulosta, ja aivan samalla tavalla pääomatulosta kuin palkkatulostakin.
Myöskin "negatiivinen" pääomatulo, eli esimerkiksi sijoitustoiminnan tappio tai myyntitappio otetaan huomioon alijäämähyvityksenä, joka vähentää muuta verotettavaa tuloa, esim palkkatuloa.
No onpas asiantuntevaa tekstiä. Opastukseksi sinulle, asuntolainan, sanoin kuin perusparannuslainan korot (koroista 28% kaikki, 30% ensiasunnonostajalla) ja myös kotitalousvähennys omavastuuosuuden jälkeen tehdään _verosta_, ei verotettavasta tulosta. Toisekseen, vähennys tehdään ensisijaisesti pääomatulon verosta, ellein näitä ole tai ne eivät riitä, se tehdään ansiotulon verosta.
Verovelvollisella on oikeus vähentää velkojensa korot, jos velka
kohdistuu verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen (asuntovelka),
on valtion tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen takaama opintovelka tai
kohdistuu veronalaisen tulon hankkimiseen, jollaisena pidetään myös osinkotuloa, vaikka se olisi verovapaata tuloa (tulonhankkimisvelka).
Vähennyskelpoista voi olla myös sellainen korko, joka on aiheutunut takausvelasta. Muiden velkojen korot ovat vähennyskelvottomia.
Korot vähennetään ensisijaisesti pääomaTULOISTA (esim. vuokratulot ja luovutusvoitot). Jos pääomatuloja ei ole tai niiden määrä ei riitä vähennyksen tekemiseen, ansiotulojen (esim. palkka- ja eläketulojen) verosta saa alijäämähyvityksen.
http://www.vero.fi/default.asp?article=132&domain=VERO_MAIN&path=5,363&language=FIN
Eli ansiotulon VEROSTA.
ne mielummin täysimääräisenä pääomatuloista. Teistä luusereista en mene takuuseen.
Niimpä sanoit, että verosta, mutta kun vähennetäänkin tulosta.
Tuo on se (aika yleinen) väärä luulo että kun vähennetään pääomatulosta, niin saisi suuremman hyödyn.
Jospa laitat siihen selaimeesi www.vero.fi, ja katsot ihan itse sieltä, niin huomaat että asuntolainojen koroista ensiasunnonostaja vähentää 30% koroista ansiotulon VEROSTA, ja muut 28% koroistaan, sikäli kun ansiotuloja ei ole tai ne eivät riitä.
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. M.O.T.
käsitys on:
suoraan www.vero.fi:
"Korot vähennetään ensisijaisesti pääomaTULOISTA (esim. vuokratulot ja luovutusvoitot). Jos pääomatuloja ei ole tai niiden määrä ei riitä vähennyksen tekemiseen, ansiotulojen (esim. palkka- ja eläketulojen) VEROSTA saa alijäämähyvityksen.
"Korot vähennetään ensisijaisesti pääomaTULOISTA (esim. vuokratulot ja luovutusvoitot). Jos pääomatuloja ei ole tai niiden määrä ei riitä vähennyksen tekemiseen, ansiotulojen (esim. palkka- ja eläketulojen) VEROSTA saa alijäämähyvityksen."
Ymmärrätkö pääomatulon ja ansiotuloveron eron?
että tyfnyt ovat myyneet ja odottavat, kun talouden ymmärtäminen on tuota luokkaa.
Siis ydinasia on se, onko väliä vähennetäänkö pääomatulosta, vaiko alijäämähyvityksenä palkkatulon verosta?
Nettovaikutus on täsmälleen sama!
Tässä esimerkki, vähennettävät korot esim. 2000e:
A) Vähennetään pääomatulosta:
Pääomatulo 10.000 e
Korkovähennys 2.000 e
Verotettava
pääomatulo 8.000 e
Pääomavero (28%) 2.240 e
Verottettava
ansiotulo 50.000 e
Vero (esim.)
ansiotulosta 20.000 e
NETTO KÄTEEN: 37.760 e
B) vähennetään alijäämähyvityksena palkkatulonverosta
pääomatulo 10.000 euroa
Verotettava
pääomatulo 10.000 euroa
Pääomavero (28%) 2.800 e
Verotettava
ansiotulo 50.000 e
Vero (esim.)
ansiotulosta 20.000 e
Korkovähennys
alijäämähyvityksenä
ansiotuloverosta 560 e (28% 2000 eurosta)
NETTO KÄTEEN: 37.760 e