Yritän tehdä yhtä koulutyötä ja aiheena on laskettelun vaarat. haluaisin että te kertoisitte omakohtaisia kokemuksia laskettelun vaaroista. (esim. metsäreittien tai pleidien tai laudan tai minkä muun asian tahansa vaarallisuudesta laskettelussa.) muutakin TIETOA voi laittaa mukaan jos haluaa. kiitos.
Laskettelun vaarat
kyselijä
41031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Liian luja tilannenopeus kuten autoliikenteessä. Taitojen yliarvostaminen, moni luulee olevansa Palander ja silloin sattuu haavereita.
Nivelrikot, carving sukset ovat tuoneet tullessaan uuden vaaran, polven nivelrikon. Väärä laskuasento rikkoo monelta laskijalta polven nivelen eri tavoin.
Hiihtäjän peukalohan on yleisimpiä rinteillä sattuneista haavereista. Kaatuminen ja käden jääminen vartalon alle, peukalon taipuminen taaksepäin on kivulias. Paraneminen voi joillakin viedä jopa 6kk.
Afterski, jotkut täysi-ikäiset eivät ymmärrä afterskin merkitystä. Alkoholia kannattaa nauttia vasta lopetettuaan rinteillä olon. Alkoholi, sukset/lauta ja rinne on huono kolmio.
Mielenkiintoista kolutyötä sulle.
10 vuotta olen lasketellut melko paljon ja mitään kummempaa ei ole sattunut. Kerran piti vähän päätä ommella kiinni kun laskin liian vauhdikkaasti puuterilumessa ja lensin nokalleni sillä seurauksella, että suksen perä osui päähän. Laskettelu on suhteellisen turvallinen harrastus, kunhan ymmärtää laskea taitojensa mukaisia rinteitä eikä liian kovaa.
Yleensä koulutyöhön tykkäisin että kerrotaan kuka mitä miksi, mutta tämä on aiheenakin ihan kiva keskusteltava. Itse pelkään noissa isommissa paikoissa niitä henkilökunnan moottorikelkkoja.
Toinen on se, että alle 7-v. lasten mukana pitäisi olla huoltaja, mutta tämä on tulkittu ihan väärin, aika iso osa laskee yksin. Tosin aika monet osaavatkin, mutta eivät kaikki. Sääntöjen muistaminen on joillekin lapsille vaikeaa. Kun ei alempana oleva osaa ylempää tulevaa lasta varoa ja vauhti on aikamoinen. Lapsilla on tekniikka hallussa, mutta ei säännöt. Osa osaa hyvin, en tarkoita kaikkia, mutta joitain ei saisi yksin päästää.
Sitten kolmas on kaatuminen suojaisaan paikkaan. Siinä on vaarana, että joku voi tulla vauhdilla päälle.
Eikä alkoholi ja rinteet mielestäni sovi mitenkään yhteen.
Paitsi että ihmiset yliarvostaa omia taitojaan niin samaan asiaan liittyy vähän tämäkin. Kun nuo sukset ei ole vaan semmosia, mitä pystyy valita värin ja hienojen kuvioiden mukaan, vaan niitä vehkeitä löytyy ihan laidasta laitaan. Monet vaan haluaa silti itelleen (ja tenaville, jotka menee suunnilleen ekaa kertaa rinteeseen) ne samantyyppiset joilla Palanderki laskee, ja mielellään vielä sen mallin joka on kaikista näteimmän värinen, vaikkei taidot sataan vuoteen riittäisi just siihen sukseen. Siinä sitten vie suksi miestä ja ei hyvin mee.