Jo on kumma, kun joka tuutista huudetaan liikkukaa liikkukaa!! Koulumatkat ovat ihan tarpeeksi liikuntaa kun edestakasin rampataan joka päivä. Luuulisi sen riittävän.
Samaa voisi sanoa aikuisille, että autoa ei saa käyttää työmatkoilla, liikkukkaa liikkukaa. Aikuisethan antaa huonoa esimerkkiä, ajamalla autoilla työmatkat. Opettajat voisivat aloittaa esimerkillään oppilaille, ja tulla suksilla kouluun!
Jos liikunta ei kiinnosta, se ei kiinnosta, ja tuolla pakolla liikunta aikuisena on tosi vastenmielistä.
Vaihtoehtoja on paljon, liikuntatunnilla voisi esim. opetella tanssimaan, piirtämään, tai laulamaan karaokea, esiintymistaidetta. Jokaiselle olisi oltava sellaista mistä tykkää.
Pakkohiihto, suunnistus tai luistelu ja uiminen, ei enää kiinnosta aikuisena, kun koulussa pakolla liikutaan monen vuoden edestä!
Samaa voisi sanoa aikuisille, että autoa ei saa käyttää työmatkoilla, liikkukkaa liikkukaa. Aikuisethan antaa huonoa esimerkkiä, ajamalla autoilla työmatkat. Opettajat voisivat aloittaa esimerkillään oppilaille, ja tulla suksilla kouluun!
Jos liikunta ei kiinnosta, se ei kiinnosta, ja tuolla pakolla liikunta aikuisena on tosi vastenmielistä.
Vaihtoehtoja on paljon, liikuntatunnilla voisi esim. opetella tanssimaan, piirtämään, tai laulamaan karaokea, esiintymistaidetta. Jokaiselle olisi oltava sellaista mistä tykkää.
Pakkohiihto, suunnistus tai luistelu ja uiminen, ei enää kiinnosta aikuisena, kun koulussa pakolla liikutaan monen vuoden edestä!
Vastaukset 69
Vanhimmat
Jokaiselle sellaista, mistä tykkää. On aika hankala yhden opettajan toteuttaa jokaisen mieltymyksiä. Kaikkihan ei kuitenkaan haluaisi laulaa karaokea..
Ja mitäs kun kaikkia ei kiinnosta matematiikka, pitäiskö niillekin olla vaihtoehtoja?
Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa! Vai miten se meni? Kai se on sama liikunnassa, matikassa..
Jokainen ihminen liikkuu halusipa tai ei. Koulu ja työmatkat, kaupassa käynti ym. kaikki on liikuntaa, mihinkään et pääse jos et liiku! Se on sitä hyötyliikuntaa, ja samalla kunto nousee.
Miksi enää kouluissa pitää pakosti pelata jalkapalloa tai juosta jonkun tyhmän pallon perässä??
Ja sitten ihmetellään miksi lapset ovat niin lihavia nykypäivänä :O
Ehkäpä tuo ei riitä. Nykyään koulumatka ei ole niin pitkä kuin ennen vanhaan. Ei tarvitse huhkia pellolla töissä, eikä kantaa vettä saunaan tai puita liiteriin. Ei tarvitse kävellä kuin lähikauppaan ja takaisin, jotta saa sen pussillisen sipsejä. Ennen vanhaan ei ollut pelikoneita ja muita värkkeleitä, joiden pariin olisi voinut hautautua. Hyötyliikunta in my (sensuroitu). Ei se riitä, kun ruokaa syödään enemmän kuin kulutetaan ja liikuntana on koulumatka...
Miksi pitää olla kaikille pakollinen koululiikunta, kun opettaja voi murskata lapsen kaiken liikunnan ilon vain sen perusteella ettei pidä lapsen ulkonäöstä tai hänen käyttäytymisestään?
Tilalle pitäisi järjestää vaihtoehtoisia liikuntamahdollisuuksia, joita vetäisi eri ihmiset ja koululaisen ei tarvitsisi mennä epämieluisan "opettajan" liikuntatunnille. Koululiikunnan tilalle voitaisiin järjestää "iltaliikuntaa", joihin voi osallistua kaikkien luokkien oppilaat. Silloin ei tarvitsisi mennä opettajan suosikkien kanssa samaan liikuntatunnile - näiden jotka nauravat ja haukkuvat oppilaan taidoille, mutta opettajan läsnäollessa "lisäpisteet silmissään" kannustavat haukkumaansa oppilasta.
Muistan kouluajoiltani ujon tytön, joka ei kehdannut mennä muiden mukana alasti suihkuun - opettaja järjesti koko luokan huomion tähän tyttöön ja pakotti käymään alasti suihkussa. Kaikkea muutakin sairasta kyseinen opettaja teki ja varmaan tekee edelleenkin.
Kuten tuossa yksi opettaja kertoi, niin hänkin järjesti koko luokan huomion oppilaaseen, joka jostain syystä ei uskaltanut/halunnut/kehdannut osallistua koripalloon. Opettajan mielestä oppillaalla ei ollut kaikki mutterit kohdallaan. Ei tuollekaan kelvottomalle opettajalle tullut mieleen, että olisi voinut kannustaa oppilasta mukaan hienovaraisemmin eikä "aikuisena ihmisenä" olisi koko luokan edessä yrittänyt nolata tyttöä.
Jos joku oppilas ei uskalla/halua/kehtaa osallistua, niin varmasti koko luokan huomion kiinnittäminen oppilaaseen ei tilannetta paranna.... mutta kelvottoman opettajan mielestä hän "yrittää".
Vinkkejä otetaan vastaan.... Kun kaikki muut pallottelivat ohjeitteni mukaan, menin juttelemaan salin laidalla olevalle tytölle hiljaa. Kukaan ei kuullut keskusteluamme. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten Sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia. Salista en voi lähteä, sillä muita oppilaita ei voi jättää keskenään tapaturmariskien vuoksi.
Ystävällinen puhe ei auttanut, eikä myöskään lempeä komentaminen. Nämä todellakin poikkeuksetta toimivat normaaleihin lapsiin hyvin. Oppilaiden nolaaminen pitäisi vähitellen olla jo historiaa. Tiedän ettei ihan ole, mutta suunta on kuitenkin hyvä.
Ja lapset ovat luontaisesti uteiliaita ja terveen oikeudenmukaisia. Kyllähän he ihmettelivät, kun yksi vain on kentän laidalla niinkuin täi tervassa. He olivat huolissaan ja toisaalta luokkahenkensä on yleensä terveen oikeudenmukainen: kaikki yritetään yhdessä, eikä kenellekään naureta eli kaikki rohkeasti mukaan. Lasten on vaikea ymmärtää, että samalla viivalla (luokalla) olevilta oppilailta joiltakin hyväksytään asiaton käytös ja joiltakin ei.
Jos tämänlainen käytös toistuu samalla oppilaalla, ohjataan hänet psykologin kartoitukseen, jospa hänelle sopiikin pienryhmäopetus paremmin. Ja tässä ajatellaan nimenomaan lapsen/lapsien etua. Ymmärrätkös sen? Oppilaat, joilla on sosiaalisia ongelmia saavat tarvitsemaansa apua pienryhmäopetuksessa.
Sinulla on asenneongelma, kun minun tekstini noin väärin muitta mutkitta tulkitsit. Toivottavasti et omiin lapsiisi sitä siirrä, koska se vasta omaan nilkkaan sattuu.
On todella kurjaa, kun yhä edelleen löytyy sellaisia lapsia ja nuoria, jotka kokevat koulun liikuntatunnit pakollisena pahana. Liikuntatuntien tarkoitus kun pitäisi olla kaikkien oppilaiden innostaminen liikkumaan!
Luulisin, että ainakin suurin osa opettajista yrittää tänä päivänä vilpittömästi tarjota liikuntatunneilla hyvin monipuolista ohjelmaa tarkoituksenaan löytää jokaiselle jotakin mieleistä. Joka kerta nyt ei tietenkään voi miellyttää jokaista - täytyyhän lasten oppia siihenkin, että yrittää pitää, vaikka ei joka asiasta yhtä paljon pitäisikään.
Tosiasiahan nyt kuitenkin on se, että liikunta (muodossa jos toisessa, ei sen tarvitse "kilpaurheilua" olla), edistää huomattavasti niin lasten kuin aikuistenkin terveyttä. Ja kyllähän kai jokainen itsestään tietää, että ne lapsena opitut liikuntatottumukset siirtyvät hyvin helposti aikuisuuteen.
Summa summarum - mielestäni meidän vanhempien pitäisi tukea koulun arvokasta yritystä kannustaa lapsia liikkumaan! Tietysti lapset alkavat "inhota" koululiikuntaa, jos he ovat kotoa oppineet jo valmiiksi liikuntakielteisen asenteen.
Meinaan viimeinen lauseesi, että jos kotoona onk ielteinen asenne liikuntaan, se heijastuu vihana liikkumiseen...!
Itselläni lapsuuden kodissa ei oltu mitenkään liikkuvaista. Kotiliikunta oli sitä ulkona juoksemista kavereiden kanssa, mutta mihinkään palloiluhallehin ym hiihtämään ei koskaan menty perheen kanssa.
Koulussa oli pakkohiihtoa ja joka vuosi hemmetin laturetket ja hiihtokilpailut. Sieltä lähti minun vihani liikuntaan, enkä suksia ole jalkaani laittanut 20 vuoteeen. En harrasta minkäänlaista liikuntaa. Mutta ehkä harrastaisin jos koulu ei pakottaisi lapsena väkisin hiihtämään. Kaikki into pitää lähteä itsestään, ei pakottamalla.
Muistan elävästi miltä tuntui olla luokan surkein hiihtäjä. Olin hyvä poikamaisissa lajeissa, joita meillä oli välillä, mutta en tietenkään saanut edes seiskaa todistukseen. Luistelukyvytön, innokas jumppaaja & hiihtäjä sensijaan sai kympin joka vuosi, niinkauan kun koulussamme oli.
Pitäisi vähän räätälöidä noita lajeja eikä aina tehdä sitä, mitä ne pari suosittua oppilasta tahtovat. Opettajat ovat lähes poikkeuksetta todella tiukkoja suunnitelmiensa suhteen ja sitten ihmettelevät, kun puolta luokkaa ei todellakaan kiinnosta oppia voimistelua tai kilpahiihtämistä!!
Terveystietoa pitäisi myös lisätä liikunnan tilalle, mielestäni se on opettava aine ja paljon parempi kun pakollinen "muodon vuoksi" liikkuminen. Jokainen liikkukoot vapaa-ajallaan, terveystiedossa opitaan että paljonko kannattaa harrastaa, kuinka syödä oikeaoppisesti ym.
Toiset ei tykkää hiihtää ja toiset ei tykkää piirtää. Toisille taas virkkaaminen on yhtä tuskaa... Jätetään siis koulusta kaikki taide- ja taitoaineet pois! Pelkkää tietoa kaikille aamusta iltaan, tasapuolista, eikö?! Tai ei tietenkään sitäkään, jos oppilas ei halua. Sehän se koulun tärkein tarkoitus on, viihdyttää ja palvella oppilaita.
Onkos tullut mieleen, että esim. hiihtämään ei opetella hiihtämisen vuoksi? Hiihtoa ei myöskään opetella pelkän kunnon ylläpitämisen vuoksi, siihenhän riittäisi pelkkä koulun kentän edestakaisin juokseminen. Eri lajeja (ja myös sitä maalaamista ja käsitöitä) opetellaan koulussa myös siksi, että ne harjoittavat eri tavoin motoriikkaa, aivotyöskentelyä, sosiaalisuutta, silmä-käsiyhteistyötä ym. Motoriikka taasen on yhteydessä monien muiden asioiden oppimiseen. Esim. monella lukivaikeuksisella oppilaalla on ongelmia myös motoriikan ja aivopuoliskojen yhteistoiminnan kanssa. Jos liikunta jää pelkkään koulumatkojen kävelemiseen, niin siinä ei paljon motoriikka kehity.
Ja mitä siihen kouluun kävelemiseen tulee, niin kyllä ne oppilaat kuljetetaan koulun puolesta koululle jos koulumatka on yli 3 km, eli eipä ne koulumatkat takuulla kenellekään ylivoimaisiksi muodostu. Työpaikkani opettajista kaksi asuu suurin piirtein tällaisen matkan päässä koulusta ja kävelee tai pyöräilee kouluun joka päivä, muilla työmatkaa on 10 - 70 km. Opettajien työpaikkoja jaettaessa kun ei noudateta lähikouluperiaatetta, toisin kuin oppilailla. Aika harva opettaja haluaakaan asua oppilaitaan kovin lähellä...
En voisi kuvitella että laittaisin lapeni rämpimään lumessa ja pakkasessa koulumatkojaan. Kaikki opettajatkin tulevat omalla autolla tai ukko tuo ja hakee. Sama pitää päteä myös opettajiiin.
mahdollisuus. jotkut käyvät töissä, eivätkä pysty siihen. mutta hyviäkin ilmoja on. mikä on lapselle mukavampaa kuin ajaa pyörällä kevätauringossa? tai kävellä kivassa pikkupakkasessa.
ja mikä sama pitää päteä opettajiin? pitääkö opettajien tulla polkupyörällä kouluun, koska oppilaatkin tulevat? Oppilailla on oppivelvollisuus ja heidän pitää käydä koulua. opettajat käyvät töissä ja voivat halutessaan vaihtaa työpaikka koska vain. oppilaalla se ei onnistu. ja sitäpaitsi oppilaat on jaoteltu yleensä lähimpään kouluun, jonne,jos on yli 3 km matkaa, järjestetään kuljetus. opettajat joutuvat itse hoitamaan kyytinsää. ja useat tulevat kymmenienkin kilometrien päästä.
Juu! Minulla on työmatkaa 45 kilometriä yhteen suuntaan, mutta koska olen opettaja, niin totta kai olen valmis ihan vain esimerkin vuoksi kävelemään työmatkani mennen tullen. Minuahan ei voi rinnastaa työntekijöihin, vaan minut rinnastetaan oppilaisiin kaikessa, olenhan opettaja. Tosin jos oppilaallani on 45 kilometriä (tai yli 3km) koulumatkaa hänelle järjestetään kunnan puolesta ilmainen kuljetus... Eikös tässäkin tapauksessa sitten minut pitäisi rinnastaa oppilaisiin ja taksin pitäisi tulla hakemaan minut aamuisin kunnan piikkiin töihin :)
jep jep. Suomalaiset lapset lihoavat tutkimusten mukaan vuosi vuodelta, samaan tahtiin kuin liikunnalliset harrastukset vaihtuvat pleikkareihin ja x-boxeihin. Otetaan nyt se viimeinenkin 2 tuntinen liikuntaa pois niin voidaankin siirtää se summa erilaisten lasten fatfarmien perustamiseen.
Mitenköhän paljon muuten itse mahdat painaa, jos logiikkasi on että matkat kouluun riittävät täyttämään ihmisen liikunnantarpeen?
Mun yksikään lapsi ei ole lihonut vaikka kuskaan heidät kouluu joka päivä ja haen. Kaikki hoikkia ja sieviä kuin kukkaset.
Meillä ei edes rajoiteta hamppareiden tai herkkujen syöntiä, syödään kun mieli tekee. Kaiken maailman tilastot ym rajoitukset on tehnyt he, joilla on ongelmia syömisen ym muiden ongelmien kanssa, ja siksi luulevat että kaikilla on. Kun he eivät voi syödä kaikkea mitä haluu, he haluavat ettei muutkaan saa nauttia. On väärin yleistää että kaikki lihoo ja kaikki laiskistuu.
Meillä tehdään niinkuin omalle perheellemme on parasta, eikä kuunnella ihmisiä joilla tosiaan on ongelmia itsensä kanssa ja yrittävät vaikeuttaa toistenkin elämää.
että teillä ollaan hoikkia ja sieviä. Mittautapa huviksesi joskus kolesteroliarvosi. Niissä hamppareissa ja herkuissa kun sitä KOVAA haitallista rasvaa. Kaikki eivät tosiaankaan liho, mutta opetat lapsillesi melkoisen elämäntavan; herkkuja paljon, liikunnasta et puhunut, mutta kun tähän keskusteluun kommentin kirjoitit, oletan sen olevan vähäistä.
Ja jis liikunta on vähäistä, niin katsopa tarkemmin niitä sieviä kukkasiasi. Ryhti? Hartiat? Lihakset? Maha? Voin olla melko varma, että ryhti ei häävi ole, hartiat ovat ns pullokaulahartiat, lihaksia ei löydy, maha pömpöttää...
Varmasti olisi jos uskoisi mitä mainokset suoltavat päivästä toiseen. Syö sitä tai tätä, niin laihdut tai virkistyt! Höpö höpö! me syödään sitä mitä halutaan. Jääkaapissa on niin mehuja kuin porkkanoita, hamppareita ja kaalia, lähdevettä ja limpparia! Jokainen saa mitä haluaa ja mikä maittaa. Terveysintoilijat itse ovat niin sairaita kai, etteivät pysty syömään enää herkkuja, niin muutkaan eiv saisi!
Lapsesi varmaan kiittävät sitten sinua 40 vuoden kuluttua, kun kärsivät kolesterolista, tukkeutuneista verisuonista, sydänvaivoista ja vaikka mistä...
Ei ole terveysintoilua syödä terveellisesti. Herkkuja vain joskus.
Niin ja varsinaista pömppömahaa tai ryhtivikaa ei tarvi ollakaan. Mutta kun katson esim kahta tyttöä, Toinen urheilee, toinen ei. Molemmat hoikkia, sieviäkin. Tällä ei-urheilevalla on huonompi ryhti, lommoposket, laihat tikkukäsivarret ja jalat. Urheilevalla tytöllä on parempi ryhti, lihaksia käsissä ja jaloissa...
"Meillä tehdään niinkuin omalle perheellemme on parasta, eikä kuunnella ihmisiä joilla tosiaan on ongelmia itsensä kanssa ja yrittävät vaikeuttaa toistenkin elämää.
Siis tarkoitatko tällä kommentillasi nyt koulua ja koululiikuntaa, jonka tarkoitus on vaikeuttaa teidän elämäänne, vai mitä oikein tarkoitit?
En, vaan mainontaa pääasiassa. He syyllistävät kaikki ihmiset samaan muottiin. Kyllä jokainen tuntee ja tietää omat tarpeensa, eikä niitä herkkuja kukaan varmaan päivittäin kilokaupalla syö, johan oma keho laittaa stopin, jos syöt vaikka hamppareita, niin kyllä siinä pian öklö tulee vastaan.
Ei meidän elämää koululiikunta vaikeuta, jos lapset eivät halua hiihtää tai uida, kirjoitan lapun, ja heidän ei tarvitse hiihtää tai uida.
En vain jaksa uskoa ihmisten, joilla on omia ongelmia ruuan suhteen, että he alkavat opastaa kaikkia, kun ei itse syö ei muutkaan.
Ja kun lapsesi sanoo, että häntä ei nyt oikein huvittais mennä matikantunnille, niin sinähän kirjoitat lapun, ettei tarvi?
Entä kaikki muut ikävät asiat? Jos lapsesi ei halua pitää huonettaan siistinä, niin ei tarvi, sehän on lapsestasi ikävää. Entä kun lapsesi haluaa kulkea 20 asteen pakkasella ilman pipoa, sinä myönnyt, koska lapsi haluaa.
Tehdäänkö teillä aina kaikki miten lapsi haluaa? Ilmeisesti. Oikein opetat, että jos joku on tylsää, niin äiti kirjoittaa lapun, ettei tarvi osallistua...
kysäsen paljon teidän lapsilla on liikuntanumero tai arvostelu tokarissa?
Nyt oli kyse liikunnasta ei matikasta eikä sen semmoisesta. Pakkoliikunta tuhoaa, ei edistä kiinnostusta liikuntaan yhtään.
Liikuntam´numero on 8 ja 9, sillä eihän sitä hiihtoa ja uimista ole lukuvuoden aikana kuin pari kertaa, joten hiihtämisestä pois jääminen ei laske numeroita yhtään.
Siksi on turha edes ostella kalliita suksia, kun niillä ei ole kotona käyttöä.
vaan yritän saada käsitystä teidän liikunnan opettajan ajatuksista ja tavoista.
Meillä taitaa olla sitten hieman "tiukempi" ope.
Meillä ei nääs menis läpi äipän laittama lappu että meidän matti ei nyt halua hiihtää niin hänen ei sitten tarvitse hiihtää.toivoo äiti.
Ja numeroonkin vaikuttaa passiivisuus liikuntatunneilla joiksi hän lukee toistuvan osallistumattomuuden eri lajeihin.
Välineitäkin pystytään pienessä maalaiskoulussa lainailemaan jne eli sekään ei joka kerta ole pätevä selitys.
Elikkä tästä voisi päätellä että opettajillakin on osuutensa asiaan.
Eihän kaikissa kouluissa edes kuulemma ole vartonaista liikunnanopettajan pätevyyttä tai koulutusta saanutta henkilöä vaan se saattaa olla joku "tukityöläinenkin" apuope joka ne tunnit vetäsee....
että minkälaisen lapun kirjoitit? "nikojaakkocamillapauliina ei halua hiihtää, joten hän ei hiihdä" vai kirjoititko että lapsi on sairas? voi voi. minkälaisen mallin lapsellesi annat? että valehdella saa, jos ei jotain halua tehdä? ja että kaikki mikä ei ole kivaa, ei ole tarpeellista.
minä taidan mennä väsäämään lappua, että timotuulikkini ei voi sietää käsitöissä sukantekoa. joten hänen ei tarvi. piste. näinhän siitä selvitään. ja huomenna kirjoitan että timotuulikki ei myöskään tykkää maantiedosta, kun siellä käsitellään pohjoismaita. ihan turhaa tietoa. ei hänen sinnekään tarvi osallistua.
Tyttäreni illalla yski pari kertaa, niin kirjoitin että flunssa tulossa, ei voi uida. Onhan se parempi olla uimatta kun jos tulisi kunnon flunssa, niin se olisi viikko pois koulusta tai peräti kaksi. Liika varomaisuus on parempi.
Eikä opeilla ole mitään sanomista siihen, jos äiti sanoo että tyttö ei ui, niin se ei ui.
Eikä se ole valehtelua, vaan elämän oppimista, että kaikkea ei tarvitse tehdä mitä muut sanoo. Laitasihan ne opet vaikka umpihankeen metsän keskelle kuumeessa, jos vanhemmat ei yhtään valvo mitä koulusssa tapahtuu, sillä kysehän ei ole heidän lapsistaan, vaan toisten, ja niistä ei ole väliä heidän mielestään.
oikein kunnollisia työn vieroksujia. jos jotain ei haluta tehdä, niin sinä opetat, että ei tarvi. äiti laittaa lapun. äiti hoitaa.
tietenkään sairaana ei saa liikkua, ei saa olla edes koulussa, mutta yski pari kertaa...
ja kyllä opeilla on paljonkin sanomista sitten kun antaa liikuntanumeroa. jos tyttö toistuvasti "yskii" kun pitäis uida, niin tyhmä on ope, jos ei numeroon vaikuta. ja jos ei vaikuta numeroon, niin taas saa tyttösi ihan väärän kuvan tästä maailmasta.
ja ei opet todellakaan laita lapsia umpihankeen, jos ne on sairaina, jos kesken päivän sairastuu, sillehän ei mitään voi. ja vanhemmpien ei sitä paitsi tarvi valvoa mitä koulussa tapahtuu.
sinulla on todella opettajavastainen ja kouluvastainen käsitys. pitääkö lapsesi mistään koulunkäynnissä, jos tuommoisia lauot hänen kuultensa?
ja entäs ne muut jutut, mistä tyttö ei tykkää? kirjoitatko lappuja aina, kun on jotakin ei-niin-mukavaa tiedossa?
vaikea kuvitella, että olet aikuinen ihminen.
"Eikä se ole valehtelua, vaan elämän oppimista, että kaikkea ei tarvitse tehdä mitä muut sanoo"
Siinä oiva filosofia sitten kun tyttösi menee töihin. Jos opettajaa ei tarvitse kuunnella, niin ei sitten työnantajaakaan. Meneeköhän tyttösi siiloinkin äidin lapun kanssa pomon pakeille ja kertoo, että kun "äiti sanoo, että tätä ei tehdä, niin sitä ei silloin tehdä" (Eikä opeilla ole mitään sanomista siihen, jos äiti sanoo että tyttö ei ui, niin se ei ui.)
Voiko tuommoisia ihmisiä olla olemassa. Onneksi en ole opettaja enkä varsinkaan tyttösi!
On se vaan kumma juttu, että vanhemmat kuvittelevat, että he ovat niitä, jotka päättävät, mitä koulussa heidän lapsensa opiskelevat. Kun se ei ole edes se opettaja, joka niistä opiskeltavista asioista päättää, vaan opetushallitus. Minä en lapsellesi antaisi liikunnasta edes kasia jos hän ei ole koskaan uinut tai hiihtänyt tunneilla. Jaa miksi? Siksi, että hän ei täytä opetushallituksen määrittelemiä hyvän osaamisen kriteerejä. Numeroarviointi tai tuntien sisällöt eivät perustu mihinkään opettajien mielivaltaan, vaan valtakunnalliseen opetussuunnitelman perusteisiin, opettajien lakikirjaan. En tiedä, millä luokalla lapsesi ovat, mutta tässä sinulle esimerkki opetussuunnitelman perusteista liikunnan hyvän osaamisen (=8) kriteereistä 4. luokan lopussa. Ja itse voit katsoa lisää opetushallituksen nettisivuilta!
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 4. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Oppilas
• hallitsee motorisia perustaitoja ja osaa soveltaa niitä eri liikuntamuodoissa
• osaa juosta, hypätä ja heittää
• osaa voimisteluliikkeitä ilman välineitä, välineillä ja telineillä
• osaa ilmaista itseään liikunnan avulla ja liikkua rytmin tai musiikin mukaan
• osaa käsitellä pelivälineitä leikeissä ja harjoituksissa sekä toimia peleissä
• osaa liikkua luonnossa opetuskarttaa hyväksi käyttäen
• osaa luistelussa liukumisen, eteenpäin luistelun ja jarrutuksen
• pystyy liikkumaan suksilla monipuolisesti
• pystyy uimaan monipuolisesti uintisyvyisessä vedessä
• toimii pitkäjänteisesti ja suhtautuu realistisesti omiin suorituksiinsa
• osaa pukeutua tarkoituksenmukaisesti liikuntaa varten ja huolehtia puhtaudestaan
• toimii itsenäisesti ja ryhmässä sovittujen ohjeiden mukaan sekä osallistuu vastuullisesti ja yritteliäästi liikunnan opetukseen.
Tuo on kyllä nimenomaan valehtelua. Jos on asioista jotakin mieltä, niin niiden takana pitää pystyä seisomaan ja puhumaan niistä oikeilla nimillä.
Reilumpaa ja lapsien oikeustajunkin kannalta fiksumpaa olisi kirjoittaa siihen lappuun "MINÄ en hyväksy koululiikuntaa, siksi janisaripetteri ei osallistu tänäänkään urheilutunnille"
Tuo sinun harrastamasi malli on niinsanottua selkärangattomuutta, mutta sitähän tuo sinun toimintasi kyllä on muutenkin ihan kautta koko linjan, joten miten sen lapun sisältökään voisi poiketa linjasta.
Yksinkertaisesti, olet raukkis, joka opettaa lapsensa raukkamaisesti pakenemaan ikäviä asioita keksittyjen valheiden taaksi.
- Kunnioittaa lapsia ja pitää heidät tasa-arvoisina.
- Kunnioittaa heidän vanhempiaan ja kuunnella heitä.
- Oltava esimerkki lapsille, eikä vaatia lapsilta sellaista, mihin ei itsekkään pysty.
- Auttaa ja opettaa lapsia, vaikka kaikki ei olisi yhtä älykkäitä.
- Yleis-sivistää itseään, jotta osaa olla esimerkki lapsille, eikä esitä omia näkemyksiään aina oikeiksi.
- Ei tuoda esiin omia ongelmiaan ja tiuskia siitä oppilaille.
- Antaa tilaa lasten ajatuksille, eikä pitää omia parhaimpana.
- Kuunnella lasta, eikä leikkiä yli-ihmistä.
- Esittää vaihto-ehtoja, eikä tehdä aina sitä mitä itse haluaa.
- Toimia itsenäisesti, eikä pitää oppilaita juoksutyttöinä ja poikina.
- Ymmärtää, että hän on koulussa lapsia varten, eikä lapset häntä varten.
- Vetäyä poisopetustoimesta, jos huomaa, että ei pysty toimimaan asianmukaisella tavalla.
- Olla nöyrä, sillä hän on vain työntekijä, ja lasten vanhempien alaisuudessa.
Opettaja ei kyllä työskentele vanhempien vaan rehtorin, kunnan ja opetushallituksen alaisuudessa. Et sinä ole opettajan pomo sen enempää kuin lääkärin, kunnanjohtajan, asfalttityöntekijän tai kaupan kassankaan pomo vaikka kaikkien työtä omalta osaltasi rahoittaisitkin.
aha, taas siis livettiin tälle linjalle, kuka määrää ja kuka on marttyyri. Sitä keskustelua on käyty näillä palstoilla ihan riittävästi, eikä se ole hedelmällistä puoleen eikä toiseen.
Suomessa on oppivelvollisuus ja jos vanhemmat tai holhoojat päättävät pistää lapsensa kouluun sitä suorittamaan, niin silloin samalla sitoudutaan noudattamaan koulun ja koululaitoksen sääntöjä. Näihin sääntöihin kuulu osallistuminen opetukseen, myös liikuntatunneille.
Olen samaa mieltä, että opettajan on oppilasarvostelussa noudatettava opetushallituksen antamia kriteerejä.
Perusopetuslain 31 §:n 1 momentti alkaa toteamuksella, että opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia.
Mikäli sukset, luistimet tai muut koululiikunnassa käytettävät välineet on tulkittava perusopetuslain 31 §:n tarkoittamiksi työvälineiksi, ensisijainen velvollisuus niiden hankkimiseksi opetutilanteeseen on opetuksen järjestäjällä eli kunnalla. Tällöin oppilasarvostelussa voidaan erilaisten urheiluvälineiden hallintaa ottaa arvioinnin kriteeriksi ilmeisesti vain silloin, mikäli opetuksen järjestäjä on huolehtinut siitä, että kyseiset välineet ovat ylipäänsä oppilaiden käytettävissä asianomaisilla liikuntatunneilla ja että kyseisten välineiden käyttö kuuluu koulun omaan opetusohjelmaan. Onko tulkintani oikea?
Tietysti olen sitä mieltä, että on kohtuullista odottaaa oppilaan käyttävän omia suksia, luistimia ja muita urheiluvälineitä koulun liikuntatunneilla, mikäli hän omistaa sellaisia.
Minä olen kasvattaja, opetushenkilö alakoulussa. Valitettavasti,olen tässä viime aikoina todennut. Onneksi vielä on teitä auki muuallekin, ja kun olen käynyt surutyöni opettajana läpi, varmaan olen vahva ammattilainen muualle.
Mutta asiaan, eli miksi on valitettavaa olla opettaja nykyään?
Ei se että on näitä janisakupatrikeja ja ronjajennijessicoita, ei, heitä vartenhan minä tähän hommaan ryhdyin. Heidän vanhempansa vaan ovat niitä, jotka kaivaa kaksin käsin kuoppaa sekä lastensa että heidän opettajiensa jalkojen alle. Vallalla on ihmeellinen vanhempien sukupolvi. He ovat niitä, jotka haluavat olla lastensa parhaita kavereita, eikä vastuullisia kasvattajia, vaikka yhä edelleen vastuu lapsista on heidän vanhemmillaan. Vanhempien tekemät laiminlyönnit kuitataan olemalla mukavia,ja lasten älyttömyydet käännetään kasvattajien/opettajien tiukkapipoisuudeksi.
Joka ikinen päivä törmää tilanteeseen,joka siunataan kotoa tulevalla lapulla tai tiedonannolla, ettei meidän marikajessen tarvitse jossei hän ha--luuuuuuu. Iltapäiväkerhosta tulee samaa viestiä: "Hei! Meidän MikkoMariina saa lähteä kerhosta joko klo 1430, tai 1445,tai 1500, tai 1515, tai 1530, saa päättää itse!"
Sofia kysyit voiko tuollaisia ihmisiä olla olemassa. Kyllä,heitä on jopa isinä ja äiteinä. Opettajana minä olen ammattini valinnut, mutten itseäni siihen loputtomiin sitonut, mutta tuollaisen ihmisen lapsi ei ole vanhempaansa valinnut, mutta on sidoksissa, ja sepä vasta onkin surullista tai kammottavaa tai mitä tahansa sanaa tässä nyt käyttäisikään. Ja jäljet sen mukaiset, mitenkä muutenkaan.
...olla seuraavanlaisia:
1. Hyväksyä, että koulu on laitos ja että laitoksessa on oltava johtajia, jotta se ei joutuisi kaaokseen.
2. Hyväksyä, että opettajien on oltava auktoriteettejä lapsille, koska heillä on aikuisen vastuu (niin kuin toivottavasti kotonakin aikuinen on auktoriteetti ja vastuussa).
3. Ymmärtää, että lapsi ei voi olla tasavertainen aikuisen kanssa (em. syystä).
4. Ymmärtää, että nykyaikainen opettaja on aina lapsen puolella ja ajattelee lapsen parasta. Jos näin ei ole, vanhemman tulee viipymättä ottaa yhteyttä ylempiin instansseihin.
5. Ymmärtää ottaa lapsensa pois koulusta ja opettaa häntä sitten itse, jos ei kykene ymmärtämään koululaitoksen lainalaisuuksia.
Olin lihava. Olin lapsesta asti ollut lihava. Vanhempani ovat hoikkia, isovanhempani ovat hoikkia, enkä ollut sairas. En kouluaikaan liikkunut kuin kavereiden luo naapuriin. Minut vietiin kouluun. Olin tottunut siihen vaikka olisin jaksanut kävellä, en viitsinyt kun vaihtoehto oli.
Söin hampurilaisia lapsena ensin salaa ja sitten luvalla. Olen saanut hyvin vapaan kasvatuksen eikä minulta ole juuri mitään kielletty monenkaan asian saralla.
Ala-asteella kaikki oli hyvin, vaikken osallistunut koululiikuntaan, sillä olin hyvin pullea ja hengästyin pian jo pienestä pallottelusta tai hölkästä. Opettaja näki parhaaksi että istuin näyttämön reunalla. Ei sillä että olisin halunnut juostakaan muiden mukana. Yläasteella tilanne oli toinen. Opettaja oli erittäin kannustava ja lähdin mukaan moneen juttuun erilailla kuin ennen. Innostuin koululiikunnan mukana uinnista. Uin muutaman kerran viikossa ja laihduin pikkuhiljaa. Olen onnellinen, normaalipainoinen.
En väitä ettenkö olisi ollut onnellinen lihavana, mutta väitän olevani ONNELLISEMPI hoikkana. Minua ei ole juurikaan kiusattu kilojeni tähden, mutta ne muutamat ilkeät sanat joiden tähden itkin muistan aina. Enkä syytä lihavuudesta itseäni vaan vanhempiani jotka antoivat minun elää jo lapsena haluni mukaan. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsen ravinnosta ja siitä mitä sinne suuhun kulloinkin laitetaan. Lapsi ei ymmärrä miksi hamppareita ja pizzoja ei syödä joka päivä ellei hänelle kerrota mitään riskeistä.
Minä en kuskaa lapsiani kouluun, en anna heidän syödä hamppareita ym. silloin kun he haluavat. Hei eivät saa kaikkea mitä haluavat. Silti he rakastavat minua. Sillä he tietävät että kiellän heitä rakkaudesta en v*ttumaisuuttani.
Rakkaus on rajoja.
jos 2 tuntia viikossa on liikaa lapsen jaksaa liikkuam, niin pitäisikö vähän tarkistella käsityksiä kotosalla?
lasten pitäisi liikkua vähintään tunti reippaasti päivässä, miten teillä? oikeastiko?
jos vanhempien mielestä hiihto on tyhmää ja vielä hiihdätetän ylijäämäsuksilla ja monoilla on se lapsenkin mielestä. jos äiti tykkää että suunnistamisessa ei oo mitään mieltä, siellä rämmitään vaan metsässä, minkähän asenteen lapsi oppii?
omat lapseni harrastavat liikuntaa vapaa-aikanaankin. molemmat kilpatasolla. poika mm hiihtää, painii, suunnistaa ja pelaa jalkapalloa. tyttö hiihtää, suunnistaa ja yleisurheilee. ja kyllä on mukava katsella pojan leveitä harteita ja hyvää ryhtiä ja tytön hoikkaa ryhdikästä olemusta. kun osa luokkatovereista on huonoryhtisiä laiheliineja tai mahakkaita pullaposkia. ja hengästyvät raput kiivetessään ylös. minusta on todella kummallista, että suurin osa poika luokkatovereista ei jaksa juosta yhtä vaivaista kilomteriä. hän on kolmannella luokalla. molemmat lapseni ovat juosseet vaivatta semmoisen matkan 5-vuotiaana.
suurin osa lapsista sitä paitsi tykkää liikunnasta pienenä. mistähän se inho sitten kouluiässä tulee? tulisikohan siitä, jos äiti vaan tykkää katsella kauniita ja rohkeita ja lapsi saman aikaisesti pelaa pleikkaa. melkein yhtä huono vaihtoehto on nämä "taiteelliset", jossa kaikenlaista liikuntaa inhotaan ja vain musiikki tai kuvataide on mielekästä tekemistä. liikunta ja taiteet eivät sulje toisiaan pois. meilläkin tyttö käy näytelmäkerhossa ja poika soittaa.
kaikkea ei tarvi harrastaa kybällä, eli mikään kilpaurheilija ei tarvi olla, jos ei kiinnosta. mutta JONKUNLAINEN liikunta on hyväksi. ja hyvä, että koulussa perehdytään eri vaihtoehtoihin.
lapset tykkää liikkua, eikä koululiikuntakaan ole ikävää. Itse en ole mikään liikunnallinen ihminen, mutten ole lapsilleni siitä numeroa tehnyt. Kannustan heitä siihen mistä itte tykkäävät, pojalle tosin maistuisi vaan pleikkari, mutta mielellään hänkin lähtee harrastamaan, kun on porukkaa mukana ( kuten eilen hiihtämässä). Itse inhosin koulussa liikuntaa lähinnä siksi, etten koskaan osannut mitään ja opettajat pakotti. Mutta vapaa-aikana tykkäsin liikkua, kun ei ollut niitä parempia (luokkakavereita) nauramassa. Omilleni olen opettanut, että suorituksen tasolla ei väliä, pääasia että itte tykkää.
Koulussamme alkoi nyt liikuntaseuranta, se valtakunnallinen juttu, jonka nimeä en nyt satu muistamaan. Lapset liikkuvat innoissaan, että saavat kertoa koulussa kuinka paljon liikkuivat edellisenä päivänä. Mielestäni tosi hieno kannustin, ja siitä riittää meillä intoa liikkumiseen usean kuukauden ajaksi, vaikka itse seuranta kestää vain pari viikkoa.
höpö höpö...
Mutta taidan jättää sanomatta kun tiedän sinun olevan tosissaan,valitettavasti.
Tuon ajattelutavan omaavat vanhemmat ovat edesauttamassa sitä että joillekin oppilaille koululiikunta on pakkoa.
En tarkoita että kaikkien täytyy pitää siitä,mutta lapset pitäisi opettaa että elämässä on joitakin ikäviä asioita jotka on vaan kuitenkin tehtävä.
Meillä ei myöskään lapset suurimmaksi osaksi pidä esim. hiihtämisestä,mutta tekevät sen kuitenkin,aamulla kuitenkin koetellen kysymällä,että josko voisi kävellä hiihdon sijaan?
Olen vaan vastannut,että sitä hiihtoa ei ole niin paljon ettet sitä voisi muutaman kerran harrastaa.Tänä talvenakaan ei 7 luokkalainen poika ole hiihtänyt kuin kerran,siis koulussa ei ole ollut sen enmpää sitä,pakkasten ym yhteensattumien takia.
Tietysti sitten törmätään tähän varustekysymykseen ettei vähän takia viitsisi varusteita hommata,se on totta,en minäkään uusia hommaa,mutta kierrättämällä ystävien kesken ja hätätilassa lainaamalla on pärjätty loistavasti.
Itsekin innostuin hiihtämisestä uudestaan nyt aikuisiällä ja nyt nautin kauniina kevätpäivänä kun sivakoin tuolla pitkin latuja.
Ja ei voi verrata opettajia ja oppilaita,ethän kotonakaan kai anna lastesi tehdä kaikkia samoja asioita mitä itse teet,eli on aikuisetn oikeudet ja lasten oikeudet ja tietysti velvollisuudet:)
Ihania hiihtopäiviä lisää odotellen!
Aina joku näistä "taiteellisista" tai muuten vaan laiskoista jaksaa avata tämän iänikuisen keskustelun. Miksi koulussa on pakkohiihtoa? Miksi on pakkosuunnistusta? Miksi? Meillä ei haluta? Meidän ei tarvi, kun me ei vaan tykätä....
En ole yhtäkään ketjua huomannut, että nämä liikunnalliset olivat aloittaneet tyylillä: Miksi koulussa on pakkopiirustusta? Kun meidän EllinooraJukkaPekka ei yhtään tykkää siitä. Miksi koulussa on pakolliset musiikkitunnit? Meidän lapset ei halua...
Onko nämä taideihmiset tavallista laiskempia vai kasvattavatko jotku vanhemmat lapsiaan liikkumattomuuteen.
Taisitkos tuon paremmin sanoa,samaa mieltä minäkin.
Samantien voisi marista että koulupakko pois.
Kun meidän tenavia ei nyt koulunkäynti huvita niin pakkoko sielä on ravata!
Traumoja pian tulee ja paha mieli...
Kukaan ei ole näköjään tunnistanut selvää provoa, jonka tarkoitus on vain saada kuuma aihe palstalle. Olen hiukan ihmeissäni, ettei vanhemmat osaa kyseenalaistaa näitä palstan juttuja.
Mutta koululiikunta voisi edelleen muuttaa muotoaan. Yläasteikäisellämme on paljon vaihtoehtoja. Mutta ala-asteikäisen kanssa on edelleen niitä samoja, yleisurheilua ja suunnistusta vain pakolliset, muuten joukkuepelejä. On sentään sähly tullut meidän ajoistamme, siitä lapset tykkäävät. Mutta monipuolistamista se tarvitsisi. Pojille saisi olla jumppaa ja tanssia, se olisi ihan hyvä. Tytöille niitä taitaa olla, ainakin yläasteella näkyi olevan joku tanssikurssikin valinnaisissa. Omaan tahtiin kokeillen on hyvä tuoda koulussa kaikkia liikuntalajeja. Käyvät he keilaamassakin yms. vähemmän rankoissa liikuntamuodoissa, yläasteikäiset ainakin täällä.
Kerhot lakkautettiin rahapulan seurauksena. Eikä enää ole jäljellä kuin rankkaa kilpaurheilua seurojen järjestämänä. Omille lapsilleni löytyi harrastustyylinen liikuntamuoto taistelulajeista, niissä on eniten "harrastelijoille" mahdollisuuksia ja se on ennenkaikkea halvimmasta päästä. Sellaista kivaa vapaamuotoista liikuntaa on kuitenkin hyvin vähän.
tuskin tuo mikään provo oli. minunkin lasteni luokalla on monta liikunnanvihaajaa siksi kun vanhemmat ovat näyttäneet, että se on tyhmää. on lappujen kirjoitajia, että heidän lasten ei tarvi tänään hiihtää tai sitten valehdellaan, että lapsi on sairas.
ja ala-asteen liikunta on hyvinkin monipuolista. ainakin meidän pienellä ala-asteellamme lapset hiihtävät, luistelevat, suunnistavat, pelaavat (jalkapallo, pesäpallo, jääpallo, sähly...) kokeilevat yleisurheilulajeja, käyvät uimassa pari kertaa vuodessa ja vaikka mitä...
Pidin juuri liikuntatunnin kolmannelle luokalle, aiheena koripallo. Yksi oppilas istui sivuun ja kieltäytyi liikkumasta mitenkään. Ei kuulemma pitänyt koripallosta. Ei auttanut minkäänlainen järkipuhe, ei tullut mukaan kokeilemaan edes palloa käteensä. Selitin, että ei tarvitse osata yhtään mitään, nyt opetellaan jne. mutta ei tulosta. Mahtoiko olla aloittajan lapsi? Itselle tuli lähinnä mieleen, että tarvitsisiko erityisluokan käytöksensä puolesta vai tuleeko tämä yleistymään yleisopetuksessa? Enpä ole viiteentoista vuoteen törmännyt moiseen käytökseen.
Kyllä siinä muut oppilaat ällistelivät toisen käytöstä.
Heti vaan hullujen huoneeseen ja tarkkailuluokalle, jos koripallo ei huvita! heh hee...sanoisitko noin omasta lapsesta, jos hän ei suostuisi pelaamaan koulussa koripalloa???
Tuskinpa nyt kukaan ällistelee, se on sun mielikuvaa.. jos nyt se opettja nyt sitten olet..
Miun lapset ovat ylä-asteella, joten ei ole pelkoa että sinunlaisesi heitä opettaisi, onneksi..!
Koulussa on varmasti paljon erilaisia juttuja, jotka eivät huvita oppilasta. Normaali lapsi kuitenkin sen tekee, vaikka vähän marmattaisikin samalla tai vaikka opettajan pitäisi keksiä enemmän motivointia kuin toisille oppilaille.
Jos oppilas kieltäytyy kaikesta huolimatta tekemästä oppitunnilla yhtään mitään, se on epänormaalia. Jos tällainen käytös toistuu, niin on varmaa, että lapsi tarvitsee jonkin sortin apua ja erityistoimia.
Tavalliset lapset katsovat kyllä pitkään tällaista oikuttelijaa.
En voi ottaa kunniaa ajatuksesta, mutten juuri nyt saa päähäni, mistä seuraavan olen ottanut onkeeni: On esitetty, että ohjattu liikunnallinen toiminta välituntisin olisi (muistaakseni) riittävä määrä liikuntaa koululaiselle (varsinkin liikuntatuntien lisäksi).
Toki välitunnit ovat lasten rentoutumiseen ja leikkiä ja peliä riittää omastakin takaa, mutta ajatus on mielestäni kehityskelpoinen.
juuri joku kampanja meneillään lasten liikkumisesta,että lapsen tulisi liikkua kaksi tuntia päivässä,eli tuon mukaan välitunti liikunta ei riitä.
Ja sitä paitsi meidän koulussa ei edes joka välitunti tarvitse mennä ulos...olikohan yksi ulkovälitunti...ainakin 7 luokalla...
ja itse olen sitä mieltä että välitunnit olkoon lasten omien juttujen aikaa...siis sallittujen sellaisten:)
Ei lapsetkaan jaksa koko ajan hyppiä, juosta ja kiipeillä. Joskus pitää istua ja rauhoittuakin. Meillä lapset liikkuu koulumatkat, ulkona ovat, joten en minä ainakaan ala vahtimaan että ne juoksevat kaksi tuntai piitkin kyliä tai metsiä. Meillä on tähän asti riittänyt mormaali liikkuminen, ja riittää vastakin.
monessa perheessä on ongelmana koulun jälkeen liikkuminen,mennään kotiin koneelle ja eipä muuta...
Ehkä käsite ´ohjattu liikunta´ antaa yksipulisen kuvan, enkä tarkoittanut oppilaiden asettamista riviin ja kansakoulumaista haarahyppelyä (noin kärjistäen :))
Olisikohan parempi puhua ohjatusta leikistä, annetaan oppilaille tekemistä, joka sisältää (huomaamatonta) liikunta. Myös ajatus siitä, että välituntien liikuntaa on joku ohjaamassa, on uusi, eikä sitä ilman kokemusta pysty kommentoimaan suuntaan tai toiseen. Tarkoituksenani on herättää ajattelemaan, ettei liikunta koululaisilla tarvitse olla pelkästään tuntimuotoista, vaan että sitä harrastettaisiin siellä ja silloin, missä se lapset sitä nytkin harrastavat (=välitunnit) ja käytettäisiin tätä tietoa hyväksi pohdittaessa lasten liikkumista koulun puitteissa.
Tarkemmin muistellessani, tuo välituntien mukaan ottaminen, kuten edellä olevassa viestissä todettiin, ei riitä kokonaisliikuntatarpeen tyydyttämiseen, vaan liittyi keskusteluun lisätuntien tarpeesta; eli välituntien mukaan ottaminen poistaisi tarpeen lisätunneilta.
Ja lopuksi...oppilaat jotka tulevat ahkeran liikunnan jälkeen tunnille, ovat rauhallisempia, mutteivät väsyneitä; jaksavat siis keskittyä opetukseen vaikka energiaa onkin purettu ulkona.
...
Ei missään nimessä saa poistaa koululiikuntaa! Nykylapset liikkuvat aivan liian vähän! Koulumatkaliikunta ei riitä takaamaan tarpeeksi lapselle liikuntaa.
Koululiikuntaa pitäisi kehittää enemmän lapsesta lähtöiseksi. Eli yhdessä opettajat ja lapset keskustelisivat, millainen liikunta on kivaa.Mutta missään tapauksessa liikunta ei saa jäädä pois!
...eikä oppilaatkaan sitä, mitä liikuntatunneilla tehdään. OPETUSSUUNNITELMA kertoo sen, yrittäkää jo nyt ymmärtää! Kuten niin moni jo aiemmin on todennut, koulussa ei voida tehdä vain sitä, mikä on oppilaista ja opettajasta kivaa, vaan koulunkäyntiä ja oppisisältöjä ohjaa OPS.
Meillä on lapset eri koulussa, kun toinen on ns. erikoisluokalla. Toisella on liikunta ollut paljon monipuolisempaa kuin toisella. Onko heillä eri ops?
Valtakunnallinen opetussuunnitelma koskee YLEISopetusta, siis nk. tavallisia luokkia. Erityisluokillahan on pääsääntöisesti henkilökohtaiset opetussuunnitelmat.
Kyse on yleisopetuksesta. Kerroin vain, miksi koulu on eri.
erikoisluokkia: musiikkiluokka, matikkaluokka, kieliluokat..
Taitaa sitten olla niin, että toisen koulun liikunnanopettaja on sattumoisin enemmän asiansa osaava. Näitähän eroja on nyt joka oppiaineessa, joka koulussa. Vanhemmat saavat muuten opsin käsiinsä, jos haluavat. Opsin mukaista opetusta voi jokainen vaatia. Se on tehty juuri oppilaiden monipuolisen perusopetuksen turvaamiseksi.
Toki opettaja sitten persoonansa ja lahjakkuutensa mukaan painottaa eri asioita kuin toinen opettaja - erilaisia kun kaikki olemme.
Toivoisin (jopa uskoisin??) kyllä liikunnanopetuksen olevan jo paljon iloisempaa kuin ennenvanhaan. Itse ainakin yritän juuri iloisuutta ja monipuolisuutta tuoda omalta osaltani liikunnanopetukseen. Kuitenkin katson opsista, mitä lajeja pitää minäkin vuonna opettaa.
Anteeksi jos äskeinen viestini oli vähän töksähtävä, oli ruoka samalla katsottavana. Nyt se on valmista :). Sitä juuri tarkoitin, että toiset opettajat pitävät niitä pakollisia vain ilmeisesti jotkut minimit ja opetus on suorituspainotteista. Kun toisella lapsella on tasaisesti vähän kaikkea.
Olet oikeassa, että liikunta on iloisempaa. Nimenomaan tuntuu, että toisen lapseni opettaja noudattaa sitä minun aikojeni tyyliä. Kun oli aiemmin toinen opettaja, niin silloin luokan heikoimmatkin liikkujat, joihin oma kuopukseni kuuluu, tykkäsi.
Silloin, kun minä olin koululainen, vaikka maalla oltiinkin ja mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin, pelattiin vain pesäpalloa, koska opettajamme siitä tykkäsi. Talvella sitten lähes aina lentopalloa tai hiihtoa. Urheilukentälle oli lyhyt matka, ei käyty koskaan, vaikka se ei ollut siihen aikaan mitenkään lukossa eikä päivällä kävijöitä juurikaan. Eikä suunnistettu, vaikka metsä oli heti koulun takana. Luistelurata varattiin pojille, jotta he saivat pelata kiekkoa. tytöillä oli yksi luistelutunti/vuosi. Noista ajoista on liikunta parantunut ja monipuolistunut paljon.
Mutta mitä minä kaipaan, olisi iloiset liíkuntakerhot, joita joskus on ollutkin. Olisin valmis vähän maksamaankin, mutta ehkä niitäkään ei saa olla, jos kaikilla ei ole varaa.
Lähes kaikilla on koululiikunnassa joku ikävä kokemus, jopa huippu-urheilijoilla. Joskus tuntuu siltä, että ennen ei lapsia pidetty oikein ihmisinäkään...
Noista liikuntakerhoista sen verran, että laman aikoihin kerhojen määrä minimoitiin säästösyistä, eikä niitäkään rahoja ole pahemmin enää pöydässä näkynyt... Niinkuin kävi monelle muullekin rahalle koulutoimessa: tukiopetustunnit, oppimateriaalit (kirjat ym.), oheismateriaalit (askartelu, kuvataide, musiikki), opetustunnit (minimeillä mennä porskutetaan). Jonkin verran on kunnasta kiinni (lapsilla siis eriarvoinen asema), miten rahoja on palautettu tai päivitetty.
Kunnan päättäjät ovat säästäneet (luulleet säästäneensä) opettajien palkkojen avulla, mutta vielä useampaa LASTA nämä säästöt ovat koskeneet. Kerhojen pitäjiä sekä kävijöitä siis olisi, mutta maksajia ei.
Omassa koulussani pidin pari vuotta liikuntakerhoa juuri tuolla periaatteella, että yhdessä päätettiin, mitä tehdään. Toivelistalla oli mm. telinevoimistelua, palloilua ja ratsastusta. Kaikkea teimme, ja ilman kilpailua.
jättämällä liikuntatunnit pois, ja sijoittaa rahat koululaisetn ruokailuun, joka on tosi huonolla tolalla tänäpäivänä.
Minä taas jättäisin atk:n pois. Tietokoneet ovat niin kalliitakin. Ja koko säästörahalla taide- ja taitoaineita lisää.
Mä oon kasilla enkä tosiaankaan haluaisi liikuntaa pois kouluista!! Valinnaisissakin oneks on ja mulla onkin liikuntaa 6h. viikossa :) 2 harrastusta.
Kyllä ainakin meidän liikuntatunneilla on tanssittu monta kertaa.Tanssiminen on lemppari kaikista liikuntamuodoista kouluissa
se muuttuu pakolliseksi! Joka puolella toitotetaan liikkumista, ja hyvänen aika ihminen liikkuu jokapäivä. Sellanen yletön pakkoliikunta on jo sairasta.
Elämässä on muutakin kuin liikkumista. Minä alan huutamaan kohjta että piirtäkää piirtäkäää, se on hyvää terapiaa, siinä näkee miten luova olet, piirrä piirrä, joka päivä piirrä. Välineet ei paljon maksa, osta punaista opsta sinistä. Kunhan nyt piirrät ihan mitä vaan, väet kuinka terapia toimii....
kannattaisi opiskella oikeinkirjoitusta piirtämisen sijasta.
piirtää, koko ajan piirtää ja suunnitella, sinistä ja punaista. Hip hei kun on kivaa piirtää, kaikki nyt piirtämään että aivot liikkuu
Avaajan ajatukset ovat tyypillistä haloslaista lässytystä.