miksi???

Haluaisin kysyä näiltä koiranvihaajilta. Miksi koirani häiritsevät teitä valittajia ohitse kulkiessaan? Ne ovat irti, kyllä, muuta ne tottelevat minua ja eivät edes mene katsomaan ohikulkijoita...mikä siis maksaa?? Olen nuori, ja minulle uskaltavat aikuiset hyvin tulla aukomaan päätään, usein HYVINKIN ikävällä tavalla..Turha sitten aikuisten tulla minulle valittamaan, kun en kunnioita. Minusta kunnioitus on molemminpuolista! Olisi näillä valittajilla edes jotain PERUSTEITA ja esittäisivät ne asiallisesti. Olisin valmis keskustelemaan! Mutta jatkuva törkeyksien kuuleminen ja päin naamaa "haistattelu" ei saa minua pitämään koiriani kiinni! Ottakaa kantaa myös koiranomistajat!
511529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Yksinkertaisesti.

Äänestä
  • ei ole aina merkitystä :) Vastaan on tullut sellaisia ihmisiä jotka pelkäävät kääpiöpinseriäkin.

    Äänestä

hei!
Asiallista suhtautumista vaaditaan puolin ja toisin. Ikävä, että olet kokenut, ettet ole saanut kantaasi esittää..Minulla tulee nyt mieleen sellainen, että miksi se on niin vastenmielistä pitää niitä koiria kiinni? Oletko taajama-alueella? Siellähän on ihan määrätty, että koirat pitää olla kiinni.

Monissa paikoissa on koirille järjestetty oma puisto, missä voi sitten olla irti ja minusta ne kannattaa hyödyntää..Aina on muistettava, että kaikki ei ole kuin me, eli kaikkien ei voi olettaa olevan eläinystäviä. Osa näistä haistattelijoista voi oikeasti pelätä koiria ja on helppo peittää se pelko törkeän käyttäytymisen taakse..irti oleva koira voi olla todella pelottava ihmiselle, jolla on koirakammo..

Sinä luotat koiriisi, mutta ohikulkevan, koiria pelkäävän ihmisen on vaikea luottaa niihin. Ymmärräthän sen?

tämä on taas yksi niitä ikuisuuskysymyksiä, miten tulisi toimia oikein, mutta me koiranomistajat emme saa olettaa, että kaikki sietäisivät koiria, joten meidän pitäisi noudattaa niitä lakeja joita on asetettu, esim. juuri tämä koiran kiinni pitäminen.

Äänestä
  • ...on sellainen koirapuisto mutta kun sen valtaavat sellaiset koiranomistajat, jotka käyttäytyvät kuin euroopanomistajat eli kulkevat isoissa porukoissa tyyliin 5 ihmistä ja jokaisen isokokoinen koira...Eipä paljolti uskalla laittaa nenäänsä koko puistoon kun oma koira on niin pienikokoinen, et jää aika nopeasti muiden alle. Mielummin kävelytän koiraani jossain turvallisemmassa paikassa ilman hihnaa...Tai sit pitäis kehitellä yksinkertainen ratkaisu, eli kaksi koirapuistoa, joista toinen pienille ja toinen isoille dogeille tai sit kellonajat puistoon, et koska menee pienet koirat ja koska isot.

    Äänestä

  • Cili kirjoitti:

    ...on sellainen koirapuisto mutta kun sen valtaavat sellaiset koiranomistajat, jotka käyttäytyvät kuin euroopanomistajat eli kulkevat isoissa porukoissa tyyliin 5 ihmistä ja jokaisen isokokoinen koira...Eipä paljolti uskalla laittaa nenäänsä koko puistoon kun oma koira on niin pienikokoinen, et jää aika nopeasti muiden alle. Mielummin kävelytän koiraani jossain turvallisemmassa paikassa ilman hihnaa...Tai sit pitäis kehitellä yksinkertainen ratkaisu, eli kaksi koirapuistoa, joista toinen pienille ja toinen isoille dogeille tai sit kellonajat puistoon, et koska menee pienet koirat ja koska isot.

    Sinä pelkäät ihmisiä jotka kulkevat isoissa porukoissa (5?)? Miten se pienikokoinen koira on turvassa jossain muuallakaan? Oletko käynyt ko. koirapuistossa ja miten sinua/koiraasi on väärin kohdeltu? Vai oletko vain epäluuloinen?

    Monessa paikassa koirapuistot on jaettu kahtia, isojen ja pienien puoleen.

    Keskustelun aloittajalle:

    Miksi koiraa pitää pitää irti? Minulla on ollut oma koira yli puolet elämästäni ja olen kasvanut koirien keskellä (osaan käsitellä isoja/vihaisia koiria). Silti ja juuri siksi MINÄ EN LUOTA AINOAANKAAN VIERAASEEN KOIRAAN.

    Ihmiset jotka sinulle asiasta huomauttavat, vaikka kuinka epäkohteliaasti, ovat oikeassa. Sinä rikot lakia antaessasi koirasi kulkea vapaana. (Ok laissa puhutaan välittömästä hallinnasta tms. mutta miten todistat tämän todeksi, jos jotain sattuu?)

    Äänestä

  • Koirien kiinnipito on minulle "vastenmielistä" siksi:
    A)lähellämme ei ole koirapuistoa, toisekseen vaikka olisikin, koirani eivät juokse koirapuistossa, jos itse seison paikaallaan. Kun taas lenkillä kävellessäni koirat juoksentelevat lähettyvilläni.
    B)koirani, erityisesti nuorempi on hyvin energinen, eikä saa purettua energiaansa, jos se vain kävelee vierelläni! Irti ollessaan se juoksee (yleensä laukkaa) kaikella elämänriemullaan,näkee kuinka sen kasvot nauraa, kun se leikkii. Tämä elämänriemu saa minutkin nauramaan harmaan päivän keskellä!!!
    C)Olen opiskelija, joten minulla ei ole aikaa käydä pitkällä "hihna-lenkillä" montaa kertaa päivässä. Me käydään yksi pitkä lenkki, josta otetaan kaikki irti. Muut lenkit ovat lyhyitä "pissalenkkejä".
    D)Asun yksin ja nämä koirat ovat parhaat YSTÄVÄNI. Niihin voin aina luottaa, toisin kuin ihmisiin. Parempaa ystävää ei voi olla kuin koira! Haluan niille kaikkein parasta, niinkuin nekin haluavat minulle! (ihmisistä ei voi sanoa samaa)
    E)On tullut syksy ja PIMEÄÄ! En voi ulkoiluttaa koiriani KESKELLÄ metsää, KOSKA SIELLÄ EI NÄE MITÄÄN!!! Joten ulkoilemme valaistuilla lenkkireiteillä.

    Lopuksi haluaisin vielä huomauttaa, että eikö ole TÄRKEÄMPÄÄ että koirat ovat HALLINNASSA, kuin että ovatko ne irti vai kiinni! Varmasti on näitä tapauksia, että koira on kiinni, mutta se silti pääsee hyppimään ihmisiä vasten tai hyökkäämään koiran/ihmisen päälle!!!

    Äänestä

  • ongelma kirjoitti:

    tarkoittaako tuo, "osaan käsitellä isoja/vihaisia koiria", sitä, että osaat käyttää kuristuskaulainta ja lyödä niin kovaa, niin että eläin alistuu ja on "hallinnassa"? Toivottavasti ei! Mitenkä sinä muuten määrittelet vihaisen koiran???

    Äänestä

  • oinas kirjoitti:

    En ole eläissäni lyönyt koiraa. Näpäys sormella kuonolle parilla ensimmäisellä kerralla ja sen jälkeen riittää kun sormi nousee pystyyn.

    En osaa käyttää kuristuskaulapantaa. En omista sellaista.

    Eläin joka alistuu ei ole hallinnassa!

    Vihainen koira yleisen käsityksen (?) mukaan on hyökkäävä ja/tai hampaitaan esittelevä. Mutta monen mielestä varmaan jo pelkästään haukkuva koira on vihainen.

    Äänestä

  • ihmisvihaaja kirjoitti:

    Koirien kiinnipito on minulle "vastenmielistä" siksi:
    A)lähellämme ei ole koirapuistoa, toisekseen vaikka olisikin, koirani eivät juokse koirapuistossa, jos itse seison paikaallaan. Kun taas lenkillä kävellessäni koirat juoksentelevat lähettyvilläni.
    B)koirani, erityisesti nuorempi on hyvin energinen, eikä saa purettua energiaansa, jos se vain kävelee vierelläni! Irti ollessaan se juoksee (yleensä laukkaa) kaikella elämänriemullaan,näkee kuinka sen kasvot nauraa, kun se leikkii. Tämä elämänriemu saa minutkin nauramaan harmaan päivän keskellä!!!
    C)Olen opiskelija, joten minulla ei ole aikaa käydä pitkällä "hihna-lenkillä" montaa kertaa päivässä. Me käydään yksi pitkä lenkki, josta otetaan kaikki irti. Muut lenkit ovat lyhyitä "pissalenkkejä".
    D)Asun yksin ja nämä koirat ovat parhaat YSTÄVÄNI. Niihin voin aina luottaa, toisin kuin ihmisiin. Parempaa ystävää ei voi olla kuin koira! Haluan niille kaikkein parasta, niinkuin nekin haluavat minulle! (ihmisistä ei voi sanoa samaa)
    E)On tullut syksy ja PIMEÄÄ! En voi ulkoiluttaa koiriani KESKELLÄ metsää, KOSKA SIELLÄ EI NÄE MITÄÄN!!! Joten ulkoilemme valaistuilla lenkkireiteillä.

    Lopuksi haluaisin vielä huomauttaa, että eikö ole TÄRKEÄMPÄÄ että koirat ovat HALLINNASSA, kuin että ovatko ne irti vai kiinni! Varmasti on näitä tapauksia, että koira on kiinni, mutta se silti pääsee hyppimään ihmisiä vasten tai hyökkäämään koiran/ihmisen päälle!!!

    Kai olet ollut tietoinen koirien kiinnipitomääräyksistä yms. kun olet koiraa hankkinut? Se ei ole voinut tulla suurena yllätyksenä.

    A) Miksi seisoisit paikallasi koirapuistossa?

    B) Oleko kuullut uudesta mullistavasta keksinnöstä, flexi?

    C) Mitä eroa on pitkällä hihnalenkillä ja pitkällä lenkillä?

    D) Surullista, että sinun paras ystäväsi on koira. Miten koirat osoittavat haluavansa sinulle parasta?

    Koira on eläin ja käyttäytyy kuin eläin. Se että se on sinun paras ystävä ei tarkoita että sinä olet sen paras ystävä. Koska koira on eläin tässä maailmassa sille ei ole suotu mahdollisuutta valita "ystäviään". Lisäksi koira on eläin joka seuraa johtajaa ja johtajatkin vaihtuvat.

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    A) Pitäisikö juoksennella ympäri pikkuruista aitausta? Ja korostaisin edelleen, että meillä päin ei ole koirapuistoa! Kylässä ollessani olen vain kerran käynyt...
    B)En rupea kahta hieman yli keskikokoista koiraa ulkoiluttamaan flexeillä! 1.koiria vaikea hallita ja kontroloida 2.nauhat solmussa 3.ei suo tarpeeksi likkumavapautta 4.yksinkertaisesti flexit ovat epäkäytännöllisiä ja usein niitä käytetään väärin
    C) Koirani ovat sen verran suuria, että niiden normaali etenemisvauhti on paljon reippaampi, vaikka itse kävelisin miten reippaasti! Luonnostaan toinen liikkuu ravissa, toinen on laukkaajatyyppinen koira. Joten ymmärrät varmaan, että hihnan kanssa ne joutuisivat lönkyttelemään minun vierelläni jolloin liikunnan tarve ei tule tyydytettyä ikinä. Vapaana ollessaan ne saavat juosta niin lujaa kuin tahtovat. Pysähtyä silloin,kun tahtovat häiritsemättä minun etenemistäni. Saavat spurttailla, jarrutella ja tehdä äkkikäännöksiä mielensä mukaan. Välillä voi kuntoilla mättäiden ja kantojen yli. Eli MONIPUoLIsesti!
    D) Sinusta on surullista, että paras ystäväni on koira. Itse olen mielestäni hyvin onnekkaassa asemassa ja monet koiranomistajat varmasti yhtyvät tähän! Minulla on myös erittäin hyviä ystäviä ihmislajistakin, jos sitä ajattelit ja siksi minua säälittelit.

    Äänestä

  • Cili kirjoitti:

    ...on sellainen koirapuisto mutta kun sen valtaavat sellaiset koiranomistajat, jotka käyttäytyvät kuin euroopanomistajat eli kulkevat isoissa porukoissa tyyliin 5 ihmistä ja jokaisen isokokoinen koira...Eipä paljolti uskalla laittaa nenäänsä koko puistoon kun oma koira on niin pienikokoinen, et jää aika nopeasti muiden alle. Mielummin kävelytän koiraani jossain turvallisemmassa paikassa ilman hihnaa...Tai sit pitäis kehitellä yksinkertainen ratkaisu, eli kaksi koirapuistoa, joista toinen pienille ja toinen isoille dogeille tai sit kellonajat puistoon, et koska menee pienet koirat ja koska isot.

    Meillä päin on useampikin puisto, jossa on omat puolensa isoille ja pienille koirille. Hyvä ratkaisu!

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    Kai olet ollut tietoinen koirien kiinnipitomääräyksistä yms. kun olet koiraa hankkinut? Se ei ole voinut tulla suurena yllätyksenä.

    A) Miksi seisoisit paikallasi koirapuistossa?

    B) Oleko kuullut uudesta mullistavasta keksinnöstä, flexi?

    C) Mitä eroa on pitkällä hihnalenkillä ja pitkällä lenkillä?

    D) Surullista, että sinun paras ystäväsi on koira. Miten koirat osoittavat haluavansa sinulle parasta?

    Koira on eläin ja käyttäytyy kuin eläin. Se että se on sinun paras ystävä ei tarkoita että sinä olet sen paras ystävä. Koska koira on eläin tässä maailmassa sille ei ole suotu mahdollisuutta valita "ystäviään". Lisäksi koira on eläin joka seuraa johtajaa ja johtajatkin vaihtuvat.

    Eihän hän sanonut seisovansa paikallaan koirapuistossa! Koira rakastaa juosta vapaana.Siinä hän purkaa todellakin enemmän energiaa kuin kävellessään talutushihnan varressa taluttajan vieressä kävelyvauhtia. Yksi pitkä riehumislenkki päivässä on oikein hyvä pari pissalenkkiä, niin koira on onnellinen.

    koira kyllä rakastaa ja kunnioittaa emäntäänsä tai isäntäänsä jos häntä hoidetaan ja häntä rakastetaan. Tottakai koira tuntee sen että hänestä välitetään ja haluaa antaa vastarakkautta. Koira haluaa "luonnostaan" suojella kotia ja emäntää/isäntäänsä!

    Olen koko ikäni (20v) ollut tekemisissä kaikenkarvaisten koirien kanssa.

    Sori vaan.. ei ole tarkoitus loukata, mutta luepas hiukkasen enemmän tuota koira psykologiaa ennen kuin menet sanomaan moisia ! :)

    Äänestä

!

Äänestä
  • Anna ohikulkijoiden pulputtaa jos pulputtavat.
    Turha edes vastata mölinöihin.
    JOs koirasi kulkevat asiallisesti lähelläsi, eivätkä mene haistelemaan ihmisia/ muita koiria, voit kyllä pitää ne irti (on meillä niitä muitakin lakeja, joita koko ajan rikotaan). Eikös lähistöltä löytyisi metsiä yms. jossa koirat voisi olla irti, ilman että koko ajan joku tulee vastaa?
    Siinä olet kyllä oikeassa, että ei se ole koiran arvoista elämää, jos koko ajan tarttee kulkea narun päässä.
    Oma laumani juoksee päivitäin vapaana, mutta tosi vain metsässä/pellolla, jossa harvoin ketään vastaa tulee.

    Mutta valitettavasti meillä on myös koiran omistajia, jotka pitävät koiriaan irti, vaikka ne eivät ole ollenkaan hallinnassa. Nämä sitten hyökkivät ihmisten ja muiden koirien päälle..

    Äänestä

  • ...pääsi kiinni!

    Äänestä

  • amelia kirjoitti:

    Anna ohikulkijoiden pulputtaa jos pulputtavat.
    Turha edes vastata mölinöihin.
    JOs koirasi kulkevat asiallisesti lähelläsi, eivätkä mene haistelemaan ihmisia/ muita koiria, voit kyllä pitää ne irti (on meillä niitä muitakin lakeja, joita koko ajan rikotaan). Eikös lähistöltä löytyisi metsiä yms. jossa koirat voisi olla irti, ilman että koko ajan joku tulee vastaa?
    Siinä olet kyllä oikeassa, että ei se ole koiran arvoista elämää, jos koko ajan tarttee kulkea narun päässä.
    Oma laumani juoksee päivitäin vapaana, mutta tosi vain metsässä/pellolla, jossa harvoin ketään vastaa tulee.

    Mutta valitettavasti meillä on myös koiran omistajia, jotka pitävät koiriaan irti, vaikka ne eivät ole ollenkaan hallinnassa. Nämä sitten hyökkivät ihmisten ja muiden koirien päälle..

    Samat kommentit sinulle kuin ihmisvihaajallekin.

    Äänestä

Kerron sinulle asiallisesti miksi en itsekään tykkää tuollaisesta.
Et sanonut missä pidät koiriasi vapaana tai millaisia koiria sinulla on. Kyllä, nuo asiat vaikuttavat paljon ihmisten mielipiteeseen.
Jos kuljet kaupungissa ja kiorasi ovat hiemankin isompia niin ne pitäisi pitää kiinni. Perustelen asian sinulle hyvin yksinkertaisesti - se on kaupungin järjestyssäännöissä noin päätetty ja rikkomalla niitä aiheutat ongelmia myös muille koirien omistajille. Koirasi ehkä tottelevat sinua hyvin mutta monet ihmiset pelkäävät silti koiria - jopa kääoiökokoisia ja erityisesti jos ne ovat vapaana. Ja kannattaa pitää mielessä että koirasi on kuitenkin eläin jonka käyttäytymisestä ei voi mennä 100% takuuseen. Varsinkin jos kyseessä on voimakasluontoisemmat koirat, erityisesti urokset.
Tiedän että asia on näin koska tiedän useita tapauksia jossa jopa tottelevaisuusvalion saavuttanut koira on vapaana ollessaan hyökännyt toisen koiran kimppuun kun ärsyke on ollut tarpeeksi suuri.

Pidän itsekin omia koiriani vapaana joskus syrjäisillä metsäteillä mutta kytken ne aina jonkun tullessa vastaan. Sama tilanne ollessani metsässä. Kävelylenkillä pidän koirani kytkettynä kaupunkialuella niinkuin pitääkin.

Minä olen koiraihminen henkeen ja vereen mutta noudatan silti koirien kanssa hyviä tapoja koska en halua ongelmia itselleni tai muille koirien omistajille, koirista nyt puhumattakaan. Jos haluat minun ja monen muun kunnioituksen niin pidä koirasi kiinni muualla paitsi metsässä, koirapuistossa yms.

Äänestä
  • hieno ja asiallinen kirjoitus! ja niin totta!

    Äänestä

  • En ymmärrä sitä että pitäisi vaan nöyristellä, jotta tulisi hyväksytyksi..
    Minä en ainakaan ryömi mudassa sen takia että joku saattaisi vaikka pitää turpansa kiinni.. valituksen aiheet kun eivät tunnetusti siihen lopu! Suosittelisin valittajille:HANKKIKAA IHAN IKIOMA ELÄMÄ, ja jättäkää muiden elämä rauhaan!!!

    Äänestä

  • Luojan kiitos Vesan kaltaisista, järkevistä koiraihmisistä! Kun ymmärtää myös sen toisen puolen näkökulman, rauhanomainen rinnakkaiselo voi vaikka joskus toteutua.

    Kerronpa ystävästäni, joka ei ole kiljuva eukko, mutta pelkää koiria kuollakseen. En aiemmin todellakaan ymmärtänyt joidenkin koirapelkoa, mutta nyt ymmärrän. Ystäväni pelkää kaikkia koiria - hän pelkäsi aikanaan minunkin koiraani, 8-viikoista vauvelia, hädintuskin 20cm korkeaa. Kun hän tottui koiraani, hän saattoi jopa varovaisesti silittää sitä, mutta ei missään nimessä olisi jäänyt sen kanssa kahden kesken.

    Kerran ollessamme lenkillä vastaan tuli mies kultainen noutaja irrallaan. Rauhallinen koira, suu hymyssä ja häntä heiluen, ei se meitä huomioinut mitenkään. Koira oli vielä 30 metrin päässä kun ystäväni pakeni minun selkäni taa ja jähmettyi paikoilleen. Onneksi koiran omistaja huomioi tilanteen ja otti lemmikkinsä kiinni. Kuten huomaat, ihmisvihaaja, ei ystäväni v***tuillakseen olisi pyytänyt sinua kytkemään koiraasi.

    Sanot koirasi olevan hallinnassa, mutta niin kauan kuin on eläimestä kyse, et KOSKAAN voi olla sen käytöksestä täysin varma. Eihän se yksi naisen tappanut bullmastiffikaan ollut KOSKAAN ENNEN tehnyt mitään mikä olisi antanut aihetta epäillä sen voivan tappaa ihmisen. Kirjoituksesi antaa hieman aihetta epäillä josko kyseessä olisi pelkkä provo, niin ihmeen itsekkäältä tunnut. On oikein ajatella koiran parasta ja olen samaa mieltä, että sen pitää saada juosta vapaana, mutta kun me emme valitettavasti elä täällä yksin ja on olemassa muitakin ihmisiä ja sääntöjä, jotka pitää ottaa huomioon.

    Äänestä

  • ihmisvihaaja kirjoitti:

    En ymmärrä sitä että pitäisi vaan nöyristellä, jotta tulisi hyväksytyksi..
    Minä en ainakaan ryömi mudassa sen takia että joku saattaisi vaikka pitää turpansa kiinni.. valituksen aiheet kun eivät tunnetusti siihen lopu! Suosittelisin valittajille:HANKKIKAA IHAN IKIOMA ELÄMÄ, ja jättäkää muiden elämä rauhaan!!!

    Asenteessasi on jotain vikaa. Jos saan sanoa suoraan niin minusta ajatusmaailmasi on aika rajoittunut ja olet minä-keskeinen jolla on vielä paha asenne-ongelma.

    Minä en nöyristele ketään, ja voin vakuuttaa että taatusti en tarvitse kenenkään hyväksyntää yhtään mihinkään. Silti noudatan hyviä tapoja koirieni kanssa aina liikkuessani. Miksi?
    Siksi koska jos kaikki alkaisivat ajatella kuin sinä muissaikin kuin koira-asioissa niin tiedätkö mitä siitä seurasi?
    Tuskin tiedät koska et varmaan ole koskaan ajatellut asioita muiden kannalta tai laajemmassa perspektiivissä.
    Kaltaisesi koiran omistajat panevat todella miettimään pitäisikö alkaa kannattamaan koiran ostajalle pakollista "koirakortin" suorittamista jossa testattaisiin henkinen valmius koiran pitämiseen. Samalla voitaisiin kertoa niille jotka eivät tiedä miksi sääntöjä noudatetaan.

    Äänestä

  • nuppu kirjoitti:

    Luojan kiitos Vesan kaltaisista, järkevistä koiraihmisistä! Kun ymmärtää myös sen toisen puolen näkökulman, rauhanomainen rinnakkaiselo voi vaikka joskus toteutua.

    Kerronpa ystävästäni, joka ei ole kiljuva eukko, mutta pelkää koiria kuollakseen. En aiemmin todellakaan ymmärtänyt joidenkin koirapelkoa, mutta nyt ymmärrän. Ystäväni pelkää kaikkia koiria - hän pelkäsi aikanaan minunkin koiraani, 8-viikoista vauvelia, hädintuskin 20cm korkeaa. Kun hän tottui koiraani, hän saattoi jopa varovaisesti silittää sitä, mutta ei missään nimessä olisi jäänyt sen kanssa kahden kesken.

    Kerran ollessamme lenkillä vastaan tuli mies kultainen noutaja irrallaan. Rauhallinen koira, suu hymyssä ja häntä heiluen, ei se meitä huomioinut mitenkään. Koira oli vielä 30 metrin päässä kun ystäväni pakeni minun selkäni taa ja jähmettyi paikoilleen. Onneksi koiran omistaja huomioi tilanteen ja otti lemmikkinsä kiinni. Kuten huomaat, ihmisvihaaja, ei ystäväni v***tuillakseen olisi pyytänyt sinua kytkemään koiraasi.

    Sanot koirasi olevan hallinnassa, mutta niin kauan kuin on eläimestä kyse, et KOSKAAN voi olla sen käytöksestä täysin varma. Eihän se yksi naisen tappanut bullmastiffikaan ollut KOSKAAN ENNEN tehnyt mitään mikä olisi antanut aihetta epäillä sen voivan tappaa ihmisen. Kirjoituksesi antaa hieman aihetta epäillä josko kyseessä olisi pelkkä provo, niin ihmeen itsekkäältä tunnut. On oikein ajatella koiran parasta ja olen samaa mieltä, että sen pitää saada juosta vapaana, mutta kun me emme valitettavasti elä täällä yksin ja on olemassa muitakin ihmisiä ja sääntöjä, jotka pitää ottaa huomioon.

    Hyvä ihmisvihaaja, näet että Nuppu esimerkiksi on hyvä koiraihminen koska hän ymmärtää sen mitä sinä et tunnu käsittävän vaikka sen piirtäisi sinulle.

    Äänestä

  • Vesa kirjoitti:

    Asenteessasi on jotain vikaa. Jos saan sanoa suoraan niin minusta ajatusmaailmasi on aika rajoittunut ja olet minä-keskeinen jolla on vielä paha asenne-ongelma.

    Minä en nöyristele ketään, ja voin vakuuttaa että taatusti en tarvitse kenenkään hyväksyntää yhtään mihinkään. Silti noudatan hyviä tapoja koirieni kanssa aina liikkuessani. Miksi?
    Siksi koska jos kaikki alkaisivat ajatella kuin sinä muissaikin kuin koira-asioissa niin tiedätkö mitä siitä seurasi?
    Tuskin tiedät koska et varmaan ole koskaan ajatellut asioita muiden kannalta tai laajemmassa perspektiivissä.
    Kaltaisesi koiran omistajat panevat todella miettimään pitäisikö alkaa kannattamaan koiran ostajalle pakollista "koirakortin" suorittamista jossa testattaisiin henkinen valmius koiran pitämiseen. Samalla voitaisiin kertoa niille jotka eivät tiedä miksi sääntöjä noudatetaan.

    Toivottavasti sinun oloasi parantaa muiden haukkuminen :) Uskot siis että koira-ajokortilla saisit minut pois koiranomistajien joukosta?! Nauran sinulle päin naamaa tässä asiassa. Mitenkä sinä muuten sen henkisen valmiuden testaisit?
    Ja miksiköhän ajatusmaailmani on rajoittunut? Tuskin voit tietää ajatuksiani vai voitko? Ja hyviin tapoihin sanoisin, että kyllä te aikuiset kaunista esimerkkiä näytätte! En minä ainakaan huuda ja kiroile tuntemattomille aikuisille (en kyllä tuntemillenikaan), enkä hauku ketään tyhmäksi tai hulluksi keskellä katua. Mutta tämä on sinusta varmaankin hyvää käytöstä, vai kuinka?
    Ja kiitokset vielä ystävällisestä luonneanalyysistä!

    Ajatuksesi välittyy viesteistäsi aika selvästi. Et ajattele asioita muiden kannalta. Et ole sisäistänyt vielä miksi yleensäkin noudatetaan sääntöjä ja hyviä tapoja.
    En hauku sinua - arvostelen vain asennettasi ja ajatteluperspektiiviäsi muita kohtaan.
    En ole tietääkseni haukkunut sinua hulluksi tai kiroillut sinulle? En ole myöskään koskaan aiheettomasti haukkunut tai kiroillut muille koiranomistajille tai ihmisille yleensäkään. Se että olet joutunut kokemaan huonoa palautetta joiltakin aikuisilta on valitettavaa. Osasyy on kuitenkin tapasi pitää koiria vapaana.
    Voin kertoa sinulle että ole itse 27-vuotias. En ole siis vielä mikään pystyyn kuollut mutta ajattelen asioita myös muiden ihmisten kannalta.
    Koirakortilla voisi jatkossa ainakin saada tiedotettua sinun kaltaisillesi ihmisille tuon hyvin yksinkertaisen asian joka ei millään mene perille - hyvien tapojen ja sääntöjen noudattamisen.

    Äänestä

joudut pitämään koirasi kiinni että tuo kuuluu kaupunkien ja kuntien järjestyssääntöihin. Tuo on tarpeeksi hyvä perustelu; sääntöjä/määräyksiä on noudatettava. Vaikka omat koirasi olisivatkin hyvin koulutettuja ja tottelevat sinua, niin löytyy paljon sellaisia koiria jotka eivät tottele omistajaansa yhtä hyvin. Joten tavallaan sinä joudut kärsimään näitten muiden koiranomistajien takia, valitettavasti. Kun määräyksiäkään ei voi tehdä niin että siellä olisi kohtia 'mutta jos...'.
Itsellänikin on koira,ja kulkee taluttimessa vierellä. Voisi olla vapaanakin koska ei minua päästä silmistään mutta enpä jaksa kuunnella noita valittavia ihmisiä. On kaikilla parempi olla?

Äänestä

Teistä monet käskee viemään koiransa koirapuistoon.No, minä veisinkin sakemannini mutta lähin koirapuisto sijaitsee 50 km päässä et ei paljoo naurata.Pakko ulkoiluttaa koira sirllä missä muutkin ihmiset ulkoilee ja en todellakaan viitsi pitää koiraa kytkettynä.Tottelevainen kun on, kävelee vierellä aina kun tulee ihmisiä vastaan.Ja tiedoksi, ennen kuin alatte raivoamaan, koiran ollessa vapaana olemme aina joka kerta taajama-alueen ulkopuolella.Minkäs teet kun lähimpää "korpeen" on matkaa 10 km ja kun ei ole autoa.En enää jaksa välittää niistä kiukkusista eukoista, sama oikeus minulla on kävellä koirineni siellä missä he.Mielenkiintoista sinänsä, kun äitini on lenkittämässä koiraa samassa paikassa, kukaan ei kommentoi mitenkään, mutta hati kun mä,18 wee olen liikkeellä niin johan akat hyppii silmille.Koirani on saanut jopa tappouhkauksen...Kun tiedustelimme asiaa poliisilta niin meille sanottiin että taajama-alueen ulkopuolella saa pitää koiraa irti.PISTE.

Äänestä
  • koiraa irti? onpa sinulla vastuuton äiti. ja hyvin on lapsensakin kasvattanut...

    Äänestä

  • ...juuri teini-iän ohittaneita joilla on kummalliset minä-keskeiset ajatukset.
    Myönnetään, syyllistyn itsekin nyt hieman asiattomaan aloitukseen mutta en ymmärrä mikä siinä asiassa on niin vaikeaa käsittää miksi koiria pidetään kiinni.

    "Pakko ulkoiluttaa koira sirllä missä muutkin ihmiset ulkoilee ja en todellakaan viitsi pitää koiraa kytkettynä.Tottelevainen kun on, kävelee vierellä aina kun tulee ihmisiä vastaan.Ja tiedoksi, ennen kuin alatte raivoamaan, koiran ollessa vapaana olemme aina joka kerta taajama-alueen ulkopuolella."

    Juuri näin, olen tavannut kaltaisesi tytön pitkäkarvaisen sakemannin kanssa pari vuotta sitten. Koira oli vapaana ja kun suursnautseri-urokseni sanoi provosoivasti "Vuuhhh" --> saku lähti koirani kimppuun kuin katapultista --> tyttö kiljui komentoja aivan kuuroille korville. Jälkeenpäin sama neiti väitti juuri kuten sinäkin että "ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään tuollaista"....

    Vaikket olisi taajamassa niin jos kuljet yleisella pyörätiellä, jalkakäytävällä tms. niin koira on pidettävä kiinni. ja varmaan mieleesi ei ole tullut tuo seikka että monet ihmiset pelkäävät koiria, erityisesti juuri sakemannin näköisiä.
    Jos pidät koiraa vapaana, kytke se ainakin kun joku tulee vastaan, ja yritä edes etsiä hiljaisia ja rauhallisia paikkoja.

    Juuri sinun kaltaisten ihmisten takia saa lukea lehtien palstoilta kun koira-ihmisiä haukutaan ja valitetaan meille. Et varmaan ole ajatellut että pilaat toiminnallasi muidenkin mainetta. Et ole varmaankaan lukenut markkinointia mutta yksi ikävä kokemus muistetaan 27-kertaa paremmin kuin yksi positiivinen = kun koirat ja koiraihmiset eivät aiheuta ongelmia niin hyvä, kaikki ovat onnellisia - yksi kaltaisesi tapaus jossa koirasi hyökkääkin vaikka lapsen kimppuun --> Iltalehden lööpit taas hehkuttavat.

    Äänestä

  • kulkee siinä vierellä, niin eikö se ole sitten sama jos se on kytkettynä? Tuskin se koira siinä vierelle komennettuna saa tuntea vapauden riemua..

    Äänestä

  • Vesa kirjoitti:

    ...juuri teini-iän ohittaneita joilla on kummalliset minä-keskeiset ajatukset.
    Myönnetään, syyllistyn itsekin nyt hieman asiattomaan aloitukseen mutta en ymmärrä mikä siinä asiassa on niin vaikeaa käsittää miksi koiria pidetään kiinni.

    "Pakko ulkoiluttaa koira sirllä missä muutkin ihmiset ulkoilee ja en todellakaan viitsi pitää koiraa kytkettynä.Tottelevainen kun on, kävelee vierellä aina kun tulee ihmisiä vastaan.Ja tiedoksi, ennen kuin alatte raivoamaan, koiran ollessa vapaana olemme aina joka kerta taajama-alueen ulkopuolella."

    Juuri näin, olen tavannut kaltaisesi tytön pitkäkarvaisen sakemannin kanssa pari vuotta sitten. Koira oli vapaana ja kun suursnautseri-urokseni sanoi provosoivasti "Vuuhhh" --> saku lähti koirani kimppuun kuin katapultista --> tyttö kiljui komentoja aivan kuuroille korville. Jälkeenpäin sama neiti väitti juuri kuten sinäkin että "ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään tuollaista"....

    Vaikket olisi taajamassa niin jos kuljet yleisella pyörätiellä, jalkakäytävällä tms. niin koira on pidettävä kiinni. ja varmaan mieleesi ei ole tullut tuo seikka että monet ihmiset pelkäävät koiria, erityisesti juuri sakemannin näköisiä.
    Jos pidät koiraa vapaana, kytke se ainakin kun joku tulee vastaan, ja yritä edes etsiä hiljaisia ja rauhallisia paikkoja.

    Juuri sinun kaltaisten ihmisten takia saa lukea lehtien palstoilta kun koira-ihmisiä haukutaan ja valitetaan meille. Et varmaan ole ajatellut että pilaat toiminnallasi muidenkin mainetta. Et ole varmaankaan lukenut markkinointia mutta yksi ikävä kokemus muistetaan 27-kertaa paremmin kuin yksi positiivinen = kun koirat ja koiraihmiset eivät aiheuta ongelmia niin hyvä, kaikki ovat onnellisia - yksi kaltaisesi tapaus jossa koirasi hyökkääkin vaikka lapsen kimppuun --> Iltalehden lööpit taas hehkuttavat.

    saanen huomauttaa että paikat, missä ulkoilutan koiraani vapaana sattuu olemaan metsäpolku, ei mikään "virallinen" lenkkeilypolku mutta kovassa käytössä kuitenkin.
    Toiseksi, minun koirani ei ole kertaakaan aiheuttanut mitään häiriötä muille koirille vaikka onkin ollut irti.Katsos kun toiset saavat myös sakemannit kulkemaan nätisti vierellä ja tottelemaan käskyjä.Ja huomautan vielä, ennen kuin sanot että joskus se saattaa hyökätä niin AINA koiran tullessa vastaan laitan tämän ihmisten mielestä "raivohullun" näköisen elukan hihnaan.Katsos koiraihmisten kanssa ei ole mitään ongelmia, tällä polulla ei kertaakaan ole minun tietääkseni koirat tapellu.Jos tuttu koira tulee vastaan niin tottakai annamme niiden juosta metsässä vapaana.Minkäs teet kun kiljuvat akat haluu välttämättä käyttää samaa polkua kun koiraihmiset vaikka tässä käpykylässä on myös niitä varten kuntopolku.

    Äänestä

  • nikita kirjoitti:

    Viet koiraasi metsäpolulla - hyvä, laitat kiinni koirien tullessa vastaan - aina parempi, et kuitenkaan ota huomioon koirattomia ihmisiä. Itse laitan koirani kiinni myös metsässä aina jonkun tullessa vastaan, oli koira mukana tai ei. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä että jotkut koiraihmiset ottavat huomioon myös koirattomat ihmiset sekä sellaiset jotka eivät koirista pidä. Kiljuvilla akoilla on täysi oikeus liikkua metsäpoluilla tarvitsematta pelätä vapaita koiria.

    Äänestä

koiran tulee olla kiinni oman pihan ulkopuolella. ei ihme että saat valituksia. asenteesi on todella lapsellinen. mitäpä jos joku kerta käy niin että koirasi ei tottelisikaan sinua. ihan jo senkin takia, pidäpä vaan koirasi kiltisti kiinni. noudata sääntöjä tai luovu lemmikeistäsi koska sinulta puuttuu vastuu.

sinä et kunnioita muita ihmisiä, näytät sen pitämällä koirasi irrallaan. miksi muiden pitäisi kunnioittaa sinua kun näin selvästi näytät itsekkyytesi?

minulla on maailman kilteni koira (omasta mielestäni tietenkin) mutta hän on AINA lenkillä kiinni!

Äänestä
  • Niin vaikka koirani eivät jonain päivänä tottelisikaan minua..niin mitä sitten? Osaat varmaan kertoa mitä ne sitten tekisivät?! Vai etkö osaakaan??? Minäpä kerron. Vanhempi koirani joka siis ohittaa ihmiset omissa maailmoissaan, eikä kiinnitä heihin mitään huomiota, EI OLE MINKÄÄN KÄSKYN ALLA! Kun ei sille tarvitse erikseen kertoa, että äläpäs nyt mene sinne. Sitä ei voisi vieraat ihmiset vähempää kiinnostaa! VAIN sillion se saattaa mennä ihmisiä katsomaan, jos nämä sitä ITSE KUTSUVAT!!!
    Nuorempaa koiraa otan aina hyvissä ajoin pannasta kiinni, koska se saattaisi mennä tervehtimään vastaantulijoita!!
    Kerrotko nyt mitä koirani tekevät kun ne eivät tottelekaan?
    Toisaalta, oletko sinä koirasi mielestä maailman kivoin omistaja, jos se ei koskaan saa riemuita vapaudesta?

    Äänestä

  • Tiesitkös että nyt kun kiinnipitolaki ei ole voimassa niin koiria SAA pitää irti taajama-alueen ulkopuolella.Naurettavaa että koiraihmiset sitä eivät tiedä, tai sitten täällä kaikki on kaupunkilaisia.
    En muuten väitä että koirani olisi maailman kiltein koska ei todellakaan ole, mutta mielestäni se ei oikeuta koiravihaajia rähisemään minulle että kuljen metsässä koirani kanssa.Toiset ovat vaan periaatteen takia koiria vastaan.
    Yx juttu vielä, tiesitkö että koiraa EI saa pitää irti taajama-alueella edes omalla pihalla, jos piha on aitaamaton.Siinä on mulle tarpeeksi syytä lähtee koiran kanssa metsään.

    Äänestä

  • nikita kirjoitti:

    Tiesitkös että nyt kun kiinnipitolaki ei ole voimassa niin koiria SAA pitää irti taajama-alueen ulkopuolella.Naurettavaa että koiraihmiset sitä eivät tiedä, tai sitten täällä kaikki on kaupunkilaisia.
    En muuten väitä että koirani olisi maailman kiltein koska ei todellakaan ole, mutta mielestäni se ei oikeuta koiravihaajia rähisemään minulle että kuljen metsässä koirani kanssa.Toiset ovat vaan periaatteen takia koiria vastaan.
    Yx juttu vielä, tiesitkö että koiraa EI saa pitää irti taajama-alueella edes omalla pihalla, jos piha on aitaamaton.Siinä on mulle tarpeeksi syytä lähtee koiran kanssa metsään.

    Mun mielestä koirien pitäis ehdotomasti olla kiinni tien lähettyvillä. Vaikka kuinka ois hyvin koulutettu! Kaikki, joita kiinnostaa, pliis, lukekaa tää! Tunsin yhen sakemanni uroksen, joka oli toooosi hyvin koulutettu. Se totteli omistajansa jokaista liikettä, käskyä ym, ym. Se oli ehkä viisi vuotias, kun ne tulivat lenkiltä. Mies oli iät ajat pitänyt koiraansa vapaana, missä ja miloin tahansa. Kerran he olivat jo koti pihassa, melkein, koira istui miehen vieressä(Oli vapaa) kun mies seisoi, ja katsoi, tuleeko autoja. Sivulta tuli rekka, eikä mies antanut merkkiä koiralle. Koira näki tien toisella puolella jäniksen ja... Koira kuoli. Se ryntäsi jäniksen perään, eikä rekka pystynyt jarruttamaan. Koirallakin on vielä vaistot. Se on polveutunut sudesta, joka pyydysti eläimiä, koiria käytettiin paimennukseen, ja käytetään yhä. Oliko teistä koiran kuolema omistajan, vaiko koiran vika??? Ei se ollut kummankaan, mutta jos koira olisi ollut hihnassa, ei se olisi voinut juosta tien yli. Sillälailla se olisi säästänyt henkensä. Olen itse koirarakas, erittäin koirarakas, mutta tietysti pääasiana on koiran TURVALLISUUS!!! Tietysti koiria saa pitää metsässä tai aitauksessa vapaana, mutte ei tiellä. Samaten pikkuiset lapset, tai jopa aikuiset voivat pelätä koiraa. Joten, jos haluatte taata koiranne turvallisuuden, ja moitteet pois, käyttäkää hihnoja, ei niitä turhaan ole keksitty!!! Kiitos niille, jotka jaksoivat lukee tän...

    Äänestä

  • ihmisvihaaja kirjoitti:

    Niin vaikka koirani eivät jonain päivänä tottelisikaan minua..niin mitä sitten? Osaat varmaan kertoa mitä ne sitten tekisivät?! Vai etkö osaakaan??? Minäpä kerron. Vanhempi koirani joka siis ohittaa ihmiset omissa maailmoissaan, eikä kiinnitä heihin mitään huomiota, EI OLE MINKÄÄN KÄSKYN ALLA! Kun ei sille tarvitse erikseen kertoa, että äläpäs nyt mene sinne. Sitä ei voisi vieraat ihmiset vähempää kiinnostaa! VAIN sillion se saattaa mennä ihmisiä katsomaan, jos nämä sitä ITSE KUTSUVAT!!!
    Nuorempaa koiraa otan aina hyvissä ajoin pannasta kiinni, koska se saattaisi mennä tervehtimään vastaantulijoita!!
    Kerrotko nyt mitä koirani tekevät kun ne eivät tottelekaan?
    Toisaalta, oletko sinä koirasi mielestä maailman kivoin omistaja, jos se ei koskaan saa riemuita vapaudesta?

    ...mitä koirasi tekevät, kun ne eivät tottele?

    Yksi ehdotus:
    Jonain päivänä koirasi ei tottele sinua ja juoksee kadulle. Ihan pikku juttu, se tulee takasin kun kutsut (se on hallinnassa, mutta kun sinulla olikin kaksi koiraa ja vastaan kävelee juuri joku ja otat kiinni toisesta koirastasi). Sillä aikaa autoilija yrittää väistää tielle juoksevaa koiraa, mutta ei hädissään huomaa tien reunassa kulkevaa lasta.

    Vaan eihän se juokse tielle päin, eihän? Toivotaan ettei.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    En pidä koiriani irti autotiellä tai sen vieressä! Tietenkään!!!

    Äänestä

Olen sun kanssa samaa mieltä, miksi helvetissä koirat pitäisi olla parimetrisen narun päässä koko elämänsä.Koiran terveydelle liikunta on tärkeää ja kuka jaksaa kävellä niin paljon että iso koira olisi saanut kyllikseen liikuntaa?Kun minun koiralle ei riitä edes 14 km lenkki vapaana juosten niin mitäs sit jos olisi hihnassa...Kiva kuulla että joku mun lisäksi kannattaa tätä koirat vapaaksi periaatetta :o)

Äänestä
  • Niinpä..ja mun mielestä on turha tulla urputtaan että ei kaikkien koirat tottele ja jotkut on vaarallisia..jne. Enhän mä niistä muista koirista puhunutkaan!!! Maalaisjärki on keksitty, "tosin ei kaikilla käytössä" ja jokainen voi itse miettiä oman koiransa kohdalla, miten sitä voi pitää ja miten ei. Eikö voisi kehittää kokeen, jonka läpäistyään koiralla olisi jonkinlaiset irtipito-oikeudet? Ja näille, jotka hokevat, että aina voi jotain sattua, koira ei tottele tms. Niin voi, mutta yhtähyvin voit jäädä auton alle, tulla pahoinpidellyksi tai raiskatuksi!

    Äänestä

  • ihmisvihaaja kirjoitti:

    Niinpä..ja mun mielestä on turha tulla urputtaan että ei kaikkien koirat tottele ja jotkut on vaarallisia..jne. Enhän mä niistä muista koirista puhunutkaan!!! Maalaisjärki on keksitty, "tosin ei kaikilla käytössä" ja jokainen voi itse miettiä oman koiransa kohdalla, miten sitä voi pitää ja miten ei. Eikö voisi kehittää kokeen, jonka läpäistyään koiralla olisi jonkinlaiset irtipito-oikeudet? Ja näille, jotka hokevat, että aina voi jotain sattua, koira ei tottele tms. Niin voi, mutta yhtähyvin voit jäädä auton alle, tulla pahoinpidellyksi tai raiskatuksi!

    Juuri sinun koirasi on minulle "ne muut koirat". Luotatko sinä vastaantuleviin koiriin, oletko edes ajatellut asiaa muiden kannalta?

    Eikö voisi kehittää kokeen jolla ihmisillä olisi koiranpito-oikeudet?

    Mitä vaan voi sattua. Niin kauan kun koiria pidetään ja jotain sattuu (oli koira irti tai kiinni), niin kauan koiria "vainotaan". Jossain vaiheessa mennään sitten siihen rotujen kieltämiseen/luvanvaraisuuteen, kuonokoppapakkoihin jne. Nämä eivät ole keksittyjä sääntöjä vaan nykypäivää Euroopassa!

    Äänestä

  • koirat kirjoitti:

    Millä tavalla minun pitäisi luottaa vastaantuleviin koiriin?? Koko ikäni olen koirien kanssa ollut ja hengissä ollaan! En ymmärrä kysymystäsi. Jos minua (kun olen yksin)vastaan tulee koira, joka on irti, en pelkää sen käyvän päälle.
    Mitenkä pitäisi muiden kannalta ajatella? Jos meinaa koirieni takia tulla kuset housuun, niin passaa tulla sanomaan! Pistän ne ilomielin kiinni! :)
    Ja tästä koira-ajokortistahan on jo puhuttu ja olen itsekin sen kannalla! Mutta kuinka pystytään millään kokeella testaamaan, kuka on eläinrääkkääjä ja kuka ei??? Kuka soveltuu koiran omistajaksi, kuka ei??? Milläs testaat?

    Äänestä

  • Tunnu löytyvän Nikitaltakaan. Miksi luulet että ihmiset jotka noudattavat hyviä tapoja ja sääntöjä pitäisivät koiransa 2 metrin narussa koko ajan?

    Voin kertoa että omat koirani ovat vapaana enemmän kuin sinun koirasi tulee koskaan olemaankaan. Ja silti noudatan hyviä tapoja ja pidän ne kiinni kaupunki-alueella tai metsässäkin muiden ihmisten aikana.

    Miten?

    Koirani ovat kesällä 4 kuukautta täysin vapaana kesämökillä saaressa jossa saavat liikkua miten paljon haluavat. Sen lisäksi asun omakotitalossa jonka piha on täysin aidattu ja ulkona ollessaan (pihalla) koirani saavat juosta siellä aina vapaana.
    Olen juossut, pyöräillyt ja hiihtänyt jäällä ja metsissä koirieni juostessa vapaana - ja silti pidän ne kiinni jonkun tullessa vastaan. Miltei kaikki tuntemani oikeat koiraihmiset vievät koiriaan säännöllisesti metsään,puistoon, jäälle tms. missä se saavat olla vapaana. Silti kaikki noudattavat hyviä tapoja koiriensa kanssa. Älä ala arvostelemaan ja yleistämään asioita jos et tiedä mistä puhut.

    Kaikilla on mahdollisuus ainakin pienellä vaivalla viedä koiransa jonnekin misä ne voivat olla vapaana ja muiden siitä häiriintymättä. Kyse on asista nimeltä viitseliäisyys.

    Äänestä

  • ihmisvihaaja kirjoitti:

    Niinpä..ja mun mielestä on turha tulla urputtaan että ei kaikkien koirat tottele ja jotkut on vaarallisia..jne. Enhän mä niistä muista koirista puhunutkaan!!! Maalaisjärki on keksitty, "tosin ei kaikilla käytössä" ja jokainen voi itse miettiä oman koiransa kohdalla, miten sitä voi pitää ja miten ei. Eikö voisi kehittää kokeen, jonka läpäistyään koiralla olisi jonkinlaiset irtipito-oikeudet? Ja näille, jotka hokevat, että aina voi jotain sattua, koira ei tottele tms. Niin voi, mutta yhtähyvin voit jäädä auton alle, tulla pahoinpidellyksi tai raiskatuksi!

    No niin, nyt koko tämän keskustelun lukeneena ja kommentteihisi erityisesti huomiota kiinnittäneenä voisin sanoa että kohdallasi tuosta maalaisjärjestä ei juuri ole kyllä tietoa.

    Yhteenvetona sinua ja Nikitaa ottaa päähän kun teille napistaan pitäessänne koiria vapaana. Varsinkin itse koet että koska olet kouluttanut koirasi niin hyvin ettei koskaan voi mitään sattua niin olet oikeutettu pitämään niitä vapaana. Et halua "nöyristellä tai mielistellä" muita kuuntelemalla toisten ei-koiraihmisten mielipiteitä tässä asiassa. Lopuksi tässä vertaat että "Niin voi, mutta yhtähyvin voit jäädä auton alle, tulla pahoinpidellyksi tai raiskatuksi! " - tämä siis tarkoittaa että koska nämä voi tapahtua, koirakin voi purra.

    En viitsi enään tämän kommentin jälkeen enään palata tähän keskusteluun mutta kommenteistasi käy kyllä ajatusmaailmasi varsin hyvin ilmi. Ei ole mikään ihme että meillä koiraihmisillä on monessa kaupungissa paljon vihamiehiä - yksi sinun tai Nikitan kaltainen koiranomistaja pilaa maineen myös muiltakin.

    Ei vain koira-asioissa mutta myös yleisellä tasolla jos ajattelemme kaikki vain että mikä itselle on parasta - tai päätämme että jotkut säännöt eivat ole meitä varten, mitä siitä seuraa?
    Toivon todellakin että koirasi eivät aiheuta sinulle jatkossa mitään ongelmia, tai sinä koirinesi muille. Toivotaan myös että suurin osa koiraihmisistä tajuaa miksi koiria pidetään kiinni toisten ihmisten läheisyydessä.

    Äänestä

  • Vesa kirjoitti:

    Tunnu löytyvän Nikitaltakaan. Miksi luulet että ihmiset jotka noudattavat hyviä tapoja ja sääntöjä pitäisivät koiransa 2 metrin narussa koko ajan?

    Voin kertoa että omat koirani ovat vapaana enemmän kuin sinun koirasi tulee koskaan olemaankaan. Ja silti noudatan hyviä tapoja ja pidän ne kiinni kaupunki-alueella tai metsässäkin muiden ihmisten aikana.

    Miten?

    Koirani ovat kesällä 4 kuukautta täysin vapaana kesämökillä saaressa jossa saavat liikkua miten paljon haluavat. Sen lisäksi asun omakotitalossa jonka piha on täysin aidattu ja ulkona ollessaan (pihalla) koirani saavat juosta siellä aina vapaana.
    Olen juossut, pyöräillyt ja hiihtänyt jäällä ja metsissä koirieni juostessa vapaana - ja silti pidän ne kiinni jonkun tullessa vastaan. Miltei kaikki tuntemani oikeat koiraihmiset vievät koiriaan säännöllisesti metsään,puistoon, jäälle tms. missä se saavat olla vapaana. Silti kaikki noudattavat hyviä tapoja koiriensa kanssa. Älä ala arvostelemaan ja yleistämään asioita jos et tiedä mistä puhut.

    Kaikilla on mahdollisuus ainakin pienellä vaivalla viedä koiransa jonnekin misä ne voivat olla vapaana ja muiden siitä häiriintymättä. Kyse on asista nimeltä viitseliäisyys.

    "Kaikilla on mahdollisuus ainakin pienellä vaivalla viedä koiransa jonnekkin misä ne voivat olla vapaana ja muiden siitä häiriintymättä.Kyse on asiasta nimeltä viitseliäisyys."

    No niinhän se monilla on mutta kun tällä paikkakunnalla yksinkertaisesti ei ole sellaista paikkaa missä kukaan ei liikkuisi.Niin kuin aikaisemmin mainitsin niin lähin "korpi" on 10 km päässä ja mites sinne menet kun ei ole autoa eikä korttia.Edes bussit ei kulje sieltä päinkään...
    Katsos kun kaikilla ei ole yhtä mahtavia mahdollisuuksia kuin SINULLA ulkoiluttaa koiraansa.Mutta sitähän SINÄ et ymmärrä koska olet ITSE ilmeisisti niin mahtava koiranomistaja että odotat jonkun antavan sinulle kunniamitallin.Jos et usko kotipaikkakuntani koiranulkoilutuspaikkojen puutteeseen niin tervetuloa ilomielin katsomaan, ja näytät mulle kuinka sä 2 viikkoa putkeen eka kävelet koiran kanssa ton 10 km matkan korpeen ja sit kusetat elukkasi siellä.Ja voisit samalla kertoa äidilleni että hänen pitäis sairaseläkkeestään säästää hirmuiset summat rahaa niin että voitais rakentaa aitta että koira sais olla pihalla vapaana.
    Oltiin muuten eilee koiran kanssa ihan yleisellä paikalla, keskellä metsää missä on sellainen luontopolku.8 km kävelyn aikana ei kukaan sanonut koiristamme mitään vaikka vapaana olivatkin.No yx täti sanoi että siinäpä on kauniita ja hyväkuntoisia koiria, sekä hyväluonteisia kun ei edes vieraita mene katsomaan.

    Tuntuu että tässä on pakotettu palaamaan vielä tähän aiheeseen eli alla pari kommenttia:

    Yleistit asian ja viestistäsi sai sellaisin käsityksen että ihmiset jotka pitävät koiriaan kiinni kaupungissa eivät anna niiden olla kuin 2-metrin naru päässä - siksi kirjoitin esimerkkinä omista koiristani. Olen tehnyt koirieni koulutuksessa paljon virheitä ja kohdannut paljon ongelmia vuosien varrella. Olen kaukan mahtavasta koiranomistajasta mutta yritän kuitenkin noudattaa 2 periaatetta - 1) pitää koirillani mahdollisimman hyvät olot ja sitä kautta ne onnellisina loppuun asti 2) toteuttaa kohdan 1 niin ettei ei-koiraihmiset (joita kuitenkin on enemmistö) joudu mitenkään kohtaamaan ongelmia minun koirieni taholta tai saa aihetta taas mollata koiria ja koiraihmisiä.

    Ok, uskotaan ettei lähelläsi ole mahdollisuutta pitää koiraa vapaana helpolla. Mitä tuossa tilanteessa enään voi muuta kuin viedä hihnassa ja pitää edes silloin tällöin vapaana kun siihen tulee tilaisuus. Se että et omaa mahdollisuutta auton käyttöön tai lähelläsi ei ole puistoja ei oikeuta kuitenkaan sinua pitämään koiria vapaana alueella jossa liikkuu muita ihmisiä. Anteeksi jos sanon ihan suoraan mutta ongelma on tuossa tapauksessa sinun ja sinun on huomioitava muut liikkujat, heidän ei tarvitse huomioida sinun tilannettasi.
    Luontopolulla vapaana pitäminen on minusta ok kunhan laitat koirasi kiinni ihmisten tullessa vastaan.

    Haluaisin loppuun huomauttaa että mietitkö noita asioita ottaessasi koirasi? Entä äitisi? Jos asuu vaikkapa keskellä Helsinkiä paikassa jossa ei ole lähellä mitään paikkaa koirien vapaana pitämiseen ja on esimerkiksi autoton ihminen niin minusta kannattaisi harkita ainakin asiaa pari kertaa. Toki koirat pärjäävät kaupungissakin mutta silloin iitä joutuu pitämään paljon kiinni.

    ..vaikka pitääkin niistä.
    Hän pitää koirista, mutta inhoaa kun ne räksyttävät ja tulevat hyppimään vasten, ymmärrän häntä hyvin. Asun itse kotona ja niin oudolta kuin se tuntuukin, meille on tulossa koira tai kakiskin.
    Syy tähän on se, että äitini ei pelkää tuttuja koiria joita näkee usein, mutta hän ei luota vieraaseen koiraan.
    Itse käytän kaverini koiria usein ulkona jos he ovat työmatkoilla tms, silloin käyn muutaman 20min lenkin hihnan päässä ja käyn hieman syrjäisemmällä tiellä jossa annan koirien olla hetken vapaana, mutta vain jos ihmisiä ei ole paikalla. ja sitten myöhemmin illalla kun liikkeellä on enää harvoja lenkkelijöitä ja muita koiraihmisiä kävelen pidemmän lenkin jonka koirat ovat vapaana lähes kokoajan.. MUTTA EIVÄT JOS IHMISIÄ TULEE VASTAAN! Luotan näihin koiriin kuin kallioon, mutta ymmärrän että kaikki eivät.

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    Niinpä. Tuo äitisi tapaus on juuri se asia mitä olen koittanut tässä keskustelussa epätoivoisesti saada esille.

    Minusta kaikkien kannattaisi tehdä kuten sinä. Osaat ajatella asiaa myös muiden kannalta, mikä on harvinaista näinä päivinä.

    Äänestä

  • Vesa kirjoitti:

    Tuntuu että tässä on pakotettu palaamaan vielä tähän aiheeseen eli alla pari kommenttia:

    Yleistit asian ja viestistäsi sai sellaisin käsityksen että ihmiset jotka pitävät koiriaan kiinni kaupungissa eivät anna niiden olla kuin 2-metrin naru päässä - siksi kirjoitin esimerkkinä omista koiristani. Olen tehnyt koirieni koulutuksessa paljon virheitä ja kohdannut paljon ongelmia vuosien varrella. Olen kaukan mahtavasta koiranomistajasta mutta yritän kuitenkin noudattaa 2 periaatetta - 1) pitää koirillani mahdollisimman hyvät olot ja sitä kautta ne onnellisina loppuun asti 2) toteuttaa kohdan 1 niin ettei ei-koiraihmiset (joita kuitenkin on enemmistö) joudu mitenkään kohtaamaan ongelmia minun koirieni taholta tai saa aihetta taas mollata koiria ja koiraihmisiä.

    Ok, uskotaan ettei lähelläsi ole mahdollisuutta pitää koiraa vapaana helpolla. Mitä tuossa tilanteessa enään voi muuta kuin viedä hihnassa ja pitää edes silloin tällöin vapaana kun siihen tulee tilaisuus. Se että et omaa mahdollisuutta auton käyttöön tai lähelläsi ei ole puistoja ei oikeuta kuitenkaan sinua pitämään koiria vapaana alueella jossa liikkuu muita ihmisiä. Anteeksi jos sanon ihan suoraan mutta ongelma on tuossa tapauksessa sinun ja sinun on huomioitava muut liikkujat, heidän ei tarvitse huomioida sinun tilannettasi.
    Luontopolulla vapaana pitäminen on minusta ok kunhan laitat koirasi kiinni ihmisten tullessa vastaan.

    Haluaisin loppuun huomauttaa että mietitkö noita asioita ottaessasi koirasi? Entä äitisi? Jos asuu vaikkapa keskellä Helsinkiä paikassa jossa ei ole lähellä mitään paikkaa koirien vapaana pitämiseen ja on esimerkiksi autoton ihminen niin minusta kannattaisi harkita ainakin asiaa pari kertaa. Toki koirat pärjäävät kaupungissakin mutta silloin iitä joutuu pitämään paljon kiinni.

    Kerrottakoon sinulle, että emme asu isossa kaupungissa vaan tää on lähinnä taajama-alue.Ja mitä siihen tulee että on koira eikä autoa, niin auto oli kun hankimme koiran, nyt olosuhteiden pakosta meillä ei ole autoa.
    Mitä muuten tarkoitat sillä että ei ole oikeutta pitää koiraa irti alueella, missä on muita ihmisiä?Siis kun alue sattuu olemaan taajama-alueen ulkopuolella keskellä metsää, lähimmälle tielle matkaa 3 km.Siellä käy koko kylän koiranomistajat sekä myös ne koiranvihaajat.Eli voisi kysyä näiltä ihmisiltä että minkä takia ne tulee alueelle, missä koiria liikkuu paljon?Ja ne myös tietää sen.Kuitenkin niille olisi oma kuntopolku mihin koirilla ei ole asiaa.

    Joudun sanomaan että en ole ihan varma aivan miten tuo kaupungin (tai kunnan) järjestyssäännöissä on jos on koiran kanssa taajaman ulkopuolella mutta kaupungin alueella. Eli saako pitää vapaana. Kuitenkaan pyörätiellä, jalkakäytävällä tms. uskoisin että ei saa. Keskellä metsää, sanotaan näin että minusta siellä saa pitää vapaana.

    Ymmärrän kyllä hyvin mitä koitat sanoa - eli sielläpäin missä asut on paikka (metsä) jossa koiria on tapana pitää vapaana, mutta saatte valituksia muilta metsässä könyäjiltä. Totta kai koiraihmisenä olen sinun kanssasi samaa mieltä - ainakin periaattellisella tasolla. Käytännössä jos alueesi mummot sun muut sauvakävelijät haluavat tulla möhkimään juuri samaan metsään niin paha heitä on estääkään.

    Yleensä tuon kaltaisissa tapauksissa me koiran omistajat vain tuppaamme jäämään aina häviölle jos kiista laajenee esim. viralliselle asteelle.

    Toivon että ongelma ratkeaa jollain positiivisella tavalla.

    Taisin jo aikasemmin mainita että asiaa on tiedusteltu poliisilta ja sieltä sanottiin että saa pitää irti kun kiinnipitolaki ei ole voimassa.Ja sanottiin myös että kiinnipitolain ollessa voimassa saa pitää irti mikäli koira on välittömästi kytkettävissä.
    En muuten tosiaankaan pidä koiraani irti missään missä kulkee autoja(eli pyörätien vieressä) koska sillä saattaa toisinaan olla taipumusta hyökkäillä liikkuvaa autoa kohti(ei keskustan vilinässä mut sitte jos autoja menee ohi vaan esim. 10 minuutin välein). En tiedä mistä toi taipumus johtuu, kasvattaja sanoi että sillä kans koirat joskus saattaa tehdä tota.

    ..kovasti miksi tämän keskustelun aloittaja heti alunpitäen käyttää nimimerkkiä, joka antaa erittäin negatiivisen sävyn koko keskusteluaiheelle. Aihe itsessään erittäin mielenkiintoinen.
    Ihmisvihaaja oli asialla myös viime perjantaina Myyrmäessä. Onko pakko vihata, kun on vaihtoehtona paljon parempaa: hyväksyminen ja rakkaus.
    Ei asiat syyttelemällä ja vihalla yhtään parane.
    Minäkin ennen pelkäsin koiria ja mulkoilin epäluuloisena koirien taluttajia.
    Jokainen voi muuttua, olen nyt onnellinen koiranomistaja ja tunnen sympatioita koiraihmisia kohtaan, enkä enää mulkoile peläten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmisvihaaja kirjoitti:

Haluaisin kysyä näiltä koiranvihaajilta. Miksi koirani häiritsevät teitä valittajia ohitse kulkiessaan? Ne ovat irti, kyllä, muuta ne tottelevat minua ja eivät edes mene katsomaan ohikulkijoita...mikä siis maksaa?? Olen nuori, ja minulle uskaltavat aikuiset hyvin tulla aukomaan päätään, usein HYVINKIN ikävällä tavalla..Turha sitten aikuisten tulla minulle valittamaan, kun en kunnioita. Minusta kunnioitus on molemminpuolista! Olisi näillä valittajilla edes jotain PERUSTEITA ja esittäisivät ne asiallisesti. Olisin valmis keskustelemaan! Mutta jatkuva törkeyksien kuuleminen ja päin naamaa "haistattelu" ei saa minua pitämään koiriani kiinni! Ottakaa kantaa myös koiranomistajat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu