Valon kukkia

Valon kukkia

Näin valot tänään toisin,
maailman toisin näin.
Näin kaiken uusin silmin,
vähintään toisinpäin.
Kuin nähnyt oisin filmin
uuden ja erilaisen,
en taivaisen, vain maisen.

Näin värit kaksinkerroin
ja valot moninverroin
kirkkaammat, pitkin sätein,
jokaisen lampun silmän
näin laajenneen kuin tähden.

Kukkivat katuvalot,
tuhannet valkovuokot,
oranssit hirvenjuuret
ja metsätähdin talot
kuin tummat vuoret suuret
kukkia rinteillään.

---

Autojen valoraitaa
kun mustin silmäterin
tuijotan, piikkiaitaa,
se edessäni kiiltää
ja teräksisin okain,
sinisin joskus, viiltää.
Ne lähenee ja loistaa
kuin kiiltomadot yössä.

Ja yötäpäivää työssä
kuin muurahaiset ikään,
liikennevalot toistaa
mantraansa punavihreää.

Niin kauniina ei mikään
elävä kestä elämää.
9631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varsin erilainen runo Sinulta, joka yleensä kuvaat luontoa. Tässä on vangittu se kauneus, minkä kaupungissakin voi nähdä. Samalla tämä on kuin ylistyslaulu näkemiselle yleensä ja valolle. Mukavan kerroksinen, ajatuksia herättävä.

Äänestä
  • Yritän todella vähän laajentaa skaalaa tunne- ja luontorunoista eteenpäin, mitä se sitten onkin. Vaikka kieltämättä jokin tunne useimmmiten onkin alkusyy runoon. Ja vaikka kestän punastumatta kiitokset ja salaa niitä tutkistelen, arvostaisin myös asialllista kiittistä arviointia. Pelkät loukkaukset ilman analyysiä vaikuttavat vain yhteen suuntaan.

    Äänestä

  • tee. kirjoitti:

    Yritän todella vähän laajentaa skaalaa tunne- ja luontorunoista eteenpäin, mitä se sitten onkin. Vaikka kieltämättä jokin tunne useimmmiten onkin alkusyy runoon. Ja vaikka kestän punastumatta kiitokset ja salaa niitä tutkistelen, arvostaisin myös asialllista kiittistä arviointia. Pelkät loukkaukset ilman analyysiä vaikuttavat vain yhteen suuntaan.

    liikkuvat tässäkin itse asiassa paljolti luonnossa kaikkine vertauksineen: valkovuokot, metsätähdet, muurahaiset jne. Ovat ilmeisen tärkeitä asioita..

    Äänestä

oli tosi hieno, kuin värien sinfoniaa sanoin.

Äänestä

Edellinen runosi oli jo erilainen, kuin ennen kirjoittamasi. Runojesi uskollinen lukija joutuu (saa)lukiessaan ikäänkuin asettautumaan erilaiseen maisemaan ja tunnetilaan, kuin aiemmin.
Tämä on pelkästään positiivista ja herättää uusia ulottuvuuksia lukijan mielikuvissa .
Kaiken uuden läpi kuultaa kuitenkin "vanha" tem. , hänen
runopersoonansa :kauneus, älykkyys ja sanataituruus. Vahvempana entistä, nousee esiin myös rohkeus uusiin askeliin runopoluilla. Olisiko myös merkki vapautumisesta??

Hieno runo!!!

Äänestä
  • Tällaisesta kritiikistä menee hiljaiseksi.

    Äänestä

  • tee. kirjoitti:

    Tällaisesta kritiikistä menee hiljaiseksi.

    ansaitset sen. :)

    Äänestä

....kiitos.

Äänestä

Kun kahlasi vanhoja runoja, löysin tämän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Valon kukkia

Näin valot tänään toisin,
maailman toisin näin.
Näin kaiken uusin silmin,
vähintään toisinpäin.
Kuin nähnyt oisin filmin
uuden ja erilaisen,
en taivaisen, vain maisen.

Näin värit kaksinkerroin
ja valot moninverroin
kirkkaammat, pitkin sätein,
jokaisen lampun silmän
näin laajenneen kuin tähden.

Kukkivat katuvalot,
tuhannet valkovuokot,
oranssit hirvenjuuret
ja metsätähdin talot
kuin tummat vuoret suuret
kukkia rinteillään.

---

Autojen valoraitaa
kun mustin silmäterin
tuijotan, piikkiaitaa,
se edessäni kiiltää
ja teräksisin okain,
sinisin joskus, viiltää.
Ne lähenee ja loistaa
kuin kiiltomadot yössä.

Ja yötäpäivää työssä
kuin muurahaiset ikään,
liikennevalot toistaa
mantraansa punavihreää.

Niin kauniina ei mikään
elävä kestä elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu