Ei TAAS...

Hei, kysyisin neuvoja seuraavaan "pulmaan".
Meillä on 3 kk. lappispentu. Olen opettanut sitä sisäsiistiksi, viemällä sen ulos joka ruokinnan jälkeen. Jostain syystä pentu ei kakki ulos, se kyllä tykkää leikkiä ja temmeltää siellä. Olen ollut pennun kanssa jopa 2 tuntia ulkona,lenkkeillyt ja leikkinyt, mutta kun tullaan sisälle se tekee kakit paperille.
Minulla ei aiemmin ole ollut tällaista pulmaa koirien kanssa. Nyt saa antaa neuvoja, kiitos.
4462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koitappa viedä paperi ulos maahan! Ja muista kehua aina kun pentu tekee pissit ulos. Älä sisällä reagoi mitenkään kun kakka tulee paperille.

Äänestä

Meilläkin pentu teki samoin lähes 5 kk:n ikäiseksi, mutta sitten malttoi rauhoittua ja uskaltaa tehdä ulos. Ulkona on pennulle niin paljon uutta ja jännittävää, että ei se sinne muista tai uskalla kakkia. Pissan tekee ensin ja sitten vähitellen oppii isommillekin tarpeilleen ulos. Kärsivällisyyttä ja paljon ulkona pennun kanssa yhdessä oloa, niin tulee tutuksi maailma kodin ympäristöstäkin.

Äänestä

Olin itekki ihan tuskissani kun koirani oli jo 4kk vanha ja vieläkin paskoi sisään. Mutta oppii ihan varmasti ulos. Nyt on koira reilun vuoden eikä kuse eikä pasko sisään paitsi kerran kun joutui olemaan 12kk sisällä.

Ennen koira aina oikein panttasi sitä paskaa että pääsi sisälle. Mutta kyllä se oppii. Turhaa vielä huolestua. Sitten kun koira on vuoden ja ei osaa tehdä tarpeitaan ulos, voit huolestua

Äänestä
  • koira ei siis ollut sisällä 12 kuukautta vaan tuntia :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emäntä kirjoitti:

Hei, kysyisin neuvoja seuraavaan "pulmaan".
Meillä on 3 kk. lappispentu. Olen opettanut sitä sisäsiistiksi, viemällä sen ulos joka ruokinnan jälkeen. Jostain syystä pentu ei kakki ulos, se kyllä tykkää leikkiä ja temmeltää siellä. Olen ollut pennun kanssa jopa 2 tuntia ulkona,lenkkeillyt ja leikkinyt, mutta kun tullaan sisälle se tekee kakit paperille.
Minulla ei aiemmin ole ollut tällaista pulmaa koirien kanssa. Nyt saa antaa neuvoja, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu