Koirani...

Mulla on pieni sekarotuinen koira. Se on semmonen pystykorva. Se on aika itsepäinen ja jos komennan sitä niin se saattaa alkaa murisemaan. Ei yleensä muulloin mutta sillon kun minulla on joku kaveri käymässä ja joskus muulloinkin minulle kun vaikka olen opettamassa sille temppuja ja se ei tee niitä vaikka se osaa. Sitten se alkaa haukkumaan ja komennan sitä, se alkaa murisemaan. Ei pure, vaikka kyllä näyttää siltä että se saattaisi kohta puraista. En kuitenkaan pelkää sitä yhtään. Jos se murisee niin menen sen eteen ja otan kuonosta kiinni. Ja se murisee niille kavereille ja kun minä menen komentamaan sitä niin se murisee. Ovatkohan nuo kaverit kiusanneet sitä kun se on ollut pieni? Jotkut taas eivät osaa käsitellä sitä. Ne kiusaavat sitä tahalleen vaikka sanon että ei saa ja että on omalla vastuulla jos se puraisee. Mutta yleensä komennan koiran toiseen huoneeseen. Joskus se istuu pöydällä, ja komennan sen pois. Parin minuutin päästä sen menee sinne uudelleen. Komennan pois, ja se menee taas. Mikä neuvoksi? Olen tehnyt koiralle selväksi että MINÄ ole johtaja, eikä se. Ja minä olen meidän perheestä se joka käyttää sen lenkillä ja ruokkii. Kertokaa mitä pitäisi tehdä? Koira on 4 vuotias.
11834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ETo le kuitenkaan tehnyt koirallesi selväksi, että olet pomo. Se koittaa ottaa pomon aseman. Tee sille selvät rajat ja totuta se vieraisiin. En kehottaisi ottaa koiran kuonosta kiinni, kun se murisee yms. Kyllä napakka ei pitäisi saada toimimaan. Ei mitään fyysistä. Johtajuusharjoituksia kehiin!

Äänestä
  • Olen tehnyt koiralle hyvin selväksi että olen pomo, vaikka se yrittääkin ottaa johtajan aseman. Olen totuttanut sitä vieraisiin. Aikuisille se on ystävällinen, mutta kun mun kavereita tulee niin heti pitää murista. Koira ei enää murise jos otan koiran kuonosta kiinni ja sanon ei. Päivittäin harjoittelemme johtajuusharjoituksia.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Olen tehnyt koiralle hyvin selväksi että olen pomo, vaikka se yrittääkin ottaa johtajan aseman. Olen totuttanut sitä vieraisiin. Aikuisille se on ystävällinen, mutta kun mun kavereita tulee niin heti pitää murista. Koira ei enää murise jos otan koiran kuonosta kiinni ja sanon ei. Päivittäin harjoittelemme johtajuusharjoituksia.

    ET ole tehnyt, juos se ei tottele sinua ja murisee. Se ei pidä sinua johtajana. Se haluaa johtajaksi. Pääset helpommalla, kun aloitat johtajuusharjoitukset heti, etkä sitten kuin se pomottaa sua jo täysin. Äläkä ota kuonosta kiinni vaan kiellä sitä tiukasti jos ei usko niin sitten tehostat käskyä.

    Äänestä

  • johtajuus ongelima kirjoitti:

    ET ole tehnyt, juos se ei tottele sinua ja murisee. Se ei pidä sinua johtajana. Se haluaa johtajaksi. Pääset helpommalla, kun aloitat johtajuusharjoitukset heti, etkä sitten kuin se pomottaa sua jo täysin. Äläkä ota kuonosta kiinni vaan kiellä sitä tiukasti jos ei usko niin sitten tehostat käskyä.

    Kyllähän olen tehnyt selväksi että olen johtaja, ehkä se ei sitten tajua. Menen ovesta ennen sitä, syön ennen sitä ja annan sille ruuan vasta kun olen itse syönyt.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Kyllähän olen tehnyt selväksi että olen johtaja, ehkä se ei sitten tajua. Menen ovesta ennen sitä, syön ennen sitä ja annan sille ruuan vasta kun olen itse syönyt.

    Et ole tehnyt selväksi...jos se kerran ei tottele sua. Ne on niitä harjoituksia, mutta ei se samantien ole alistunut sun tahtoos, vaikka teet niin. Käskyt pitää mennä kerralla perille. Ei saa toistella kymmentä kertää istu ny oo kiltti periaatteella. Jämäkkä käsky eikä mitään lperetelyä...

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    No tänäänkin ku se oli pöydällä, niin otin vaan niskasta kiinni ja nostin sen pois. Eipä ole sen jälkeen mennyt ja kun teimme temppuja niin totteli tosi kiltisti. Jokohan se on alkanut ymmärtää ettei se ole johtaja?

    Äänestä

Mullakin on sekarotuinen. Se oli pentuna ihan hirveen ilkee. Mut nyt se on kiltti. Se on ihmisille kiltti mut poika koirille ei. Toisun ongelma ei oo siinä mielessä paha et se sun koira ei käykiinni, eli se on plussaa;) Seuraavan kerran kun se murisee eikä kuuntele jos kiellät niin ota niskasta kiinni. Toivottavasti se tottelee. ONNEA!

Äänestä
  • Kyllä komennan sitä ihan kunnolla, kun se on ilkeä.

    Äänestä

mun tutul oli koira ja se ei totellut sen perheen lapsia lainkaan. vanhempia kyllä nöyrästi. muruseeko se kaikille kavereillesi, vai vaan tietylle? kaverisi voi tuoksua erillaiselta. esim: toinen koira.
ja se murisee sulle koska sä härnäät sitä... ei siis pahalla. ;)ja ei kannata mitään fyysistä kokeilla. kunnon ei vaan. :)

Äänestä
  • Ei se kaikille murise, vaan niille jotka on kiusannu sitä. JA MITENHÄN MÄ SITÄ HÄRNÄÄN?! Kunnon ei vaan ei tehoa!!! Ja älä sinä ala sanomaan että härnään sitä kun et paljoa tilanteesta tiedä!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Ei se kaikille murise, vaan niille jotka on kiusannu sitä. JA MITENHÄN MÄ SITÄ HÄRNÄÄN?! Kunnon ei vaan ei tehoa!!! Ja älä sinä ala sanomaan että härnään sitä kun et paljoa tilanteesta tiedä!

    Meillä on 1v koira, joka on aivan samanlainen, ei meinaa mitään totella ja juur irvistelee ym. Nyt kuitenkin VIHDOIN on keino löytynyt, lehti! Kun koira ei usko, pamautan lehdella kuuluvasti käteeni, koira pelästyy ääntä, jos ei usko niin kevyesti koiraa takapuolelle ja sitten taas luja napautus omaan käteeni tai pöydän reunaan tms. Nykyisin usein riittää kun vaan sanoo sanan lehti oikein kuuluvasti jos ei usko :) Jääräpäitähän nuo pystykorvat.. Meillä on 1v ja välillä taistellaan johtajuudesta ;D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.... kirjoitti:

Mulla on pieni sekarotuinen koira. Se on semmonen pystykorva. Se on aika itsepäinen ja jos komennan sitä niin se saattaa alkaa murisemaan. Ei yleensä muulloin mutta sillon kun minulla on joku kaveri käymässä ja joskus muulloinkin minulle kun vaikka olen opettamassa sille temppuja ja se ei tee niitä vaikka se osaa. Sitten se alkaa haukkumaan ja komennan sitä, se alkaa murisemaan. Ei pure, vaikka kyllä näyttää siltä että se saattaisi kohta puraista. En kuitenkaan pelkää sitä yhtään. Jos se murisee niin menen sen eteen ja otan kuonosta kiinni. Ja se murisee niille kavereille ja kun minä menen komentamaan sitä niin se murisee. Ovatkohan nuo kaverit kiusanneet sitä kun se on ollut pieni? Jotkut taas eivät osaa käsitellä sitä. Ne kiusaavat sitä tahalleen vaikka sanon että ei saa ja että on omalla vastuulla jos se puraisee. Mutta yleensä komennan koiran toiseen huoneeseen. Joskus se istuu pöydällä, ja komennan sen pois. Parin minuutin päästä sen menee sinne uudelleen. Komennan pois, ja se menee taas. Mikä neuvoksi? Olen tehnyt koiralle selväksi että MINÄ ole johtaja, eikä se. Ja minä olen meidän perheestä se joka käyttää sen lenkillä ja ruokkii. Kertokaa mitä pitäisi tehdä? Koira on 4 vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu