Runo

multa kuoli koira viime huhtikuussa ja mä sain mun hyvältä ystävältä kortin missä oli tää runo:
ENSIN TULEE SURU,
KAATUU PÄÄLLE KUIN RASKAS SEINÄ,
SITTEN TULEVAT KYYNELEET.
IKÄVÄ TERVEHTII JOKA AAMU JA ILLALLA SE TOIVOTTAA HYVÄÄ YÖTÄ VIIMEISENÄ,PITÄÄ KÄDESTÄ HELLITTÄMÄTTÄ.
VIIMEISENÄ TULEVAT MUISTOT JA JOKAINEN NIISTÄ KOSKETTAA YKSITELLEN.

Butte poissa on,muistoisamme elo eloisa on,Niin monta ihanaa hetkeä yhdessä vietimme,ne ajat murhettani lohduttaa.Hyvä on Buten olla muistoja ilosia muistelkaamme,murhe vielä väistyy ilon ajat vain mustamme.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento.
Olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.
(Eino Leino)

SE MITÄ OLIMME, OLEMME NYT. SE MITÄ MEILLÄ OLI, ON EDELLEEN
YHTEINEN MENNEISYYS, LÄHTEMÄTTÖMÄSTI LÄSNÄ.
KUN SIIS KULJET METSÄSSÄ, JOSSA KULJIMME YHDESSÄ,
JA ETSIT AURINKOISELTA PIENTAREELTA VARJOANI, KUN PYSÄHDYT KUKKULALLE KATSELEMAAN KAUKAISUUTEEN.
JA KÄDELLÄSI ETSIT TAPASI MUKAAN MINUA
ETKÄ ENÄÄ LÖYDÄ JA TUNNET SURUN HIIPIVÄN SYDÄMEESI.
OLE HILJAA,
SULJE SILMÄT.
HENGITÄ.
KUUNTELE ASKELTENI ÄÄNTÄ SYDÄMESSÄSI.
EN OLE POISSA, KULJEN MUKANASI AINA, SINUSSA

kauniita runoja täällä. Ajattelin itse kirjottaa vielä tämän, se saa miut joka kerta itkemään ku luen sen.

MUISTATKO YSTÄVÄ LAPSUUTTAIN,
OLIN SULOINEN KARVAKERÄ VAIN.
SÖIN KENKÄSI EHKÄPÄ TOISENKIN,
JA TEIN JÄLKENI TUOLISIJALKOIHIN.
OLI LÄTÄKKÖ SIELLÄ TOINEN TÄÄLLÄ,
EN OSANNUT TEHDÄ SITÄ LEHDEN PÄÄLLÄ.
AINA HUOLELLA HAJUSTIN MATTOSIKIN,
KERRASSAAN TEMPUIN NIIN TAITAVIN.
JOSKUS ILMEESI KERTOIVAT AATOKSIS- MITEN OPETTAISIN AARTEENI TAITAVAMMAKS?
ET ARVANNUT SILLOIN IKÄÄ KUN SAAN,
NÄMÄ TEMPPUNI JÄÄVÄT JO UNHOLAAN.
JA KUN SUUREKSI VARTTUU LAPSONEN TÄÄ,
ON ÄLYÄ TÄYNNÄ SEN PIENOINEN PÄÄ.
SILLOIN HUOMAAT SEN VARMAAN JO SINÄKIN,
OLET AARTEENI PARHAIN JA RAKKAHIN.
NIIN VIERIVÄT VUOTENI VERKALLEEN,
NIISTÄ VUOSISTA MUISTOJEN KIRJANI TEEN.
OMAA TEHTÄVÄÄ RINNALLAS SUORITAN AIN,
SEN HUOMASIT,- HELLYYTES TUNTEA SAIN.
NIIN RIKAS ON OLLUT ELONI TÄÄ,
KAUNIIT MUISTOT SITÄ VAIN SIIVITTÄÄ.
JOS ANSIOT PIENET TAI SUURETKO LIE,
SE TÄSSÄ EI KUITENKAAN TÄRKEINTÄ LIE.
OLI MIELINI AVOIN REHTI SE AIN,
EN TUNTENUT VILPPIÄ RAKKAUDESSAIN.
OHIMOILLANI KANNAN JO HOPEAA,
SE ARVOANI ANSAITTUA KAUNISTAA.
NIIN PALJON MUISTOJA VUODET MEILLE TOI,
NIITÄ MUISTOJA ELOMME AATELOI.
ON ASKELEIN LYHYT EI SILMÄNI NÄÄ,
PIAN LOPPUUKIN MUISTOJEN KIRJANI TÄÄ.
NÄIN KULJEN KANSSASI IHMINEN,
SEN PIENEN HAIHTUVAN HETKISEN.
KUN ILTANI KOITTAA JA MATKANI JÄÄ,
KUULE SILLOIN PYYNTÖNI TÄÄ.
ILOT, SURUT ON KOHDATTU NE JAKAEN,
POLUT KAIKKI NÄIN YHDESSÄ KULKIEN.
SIIS KUUNTELE PYYNTÖNI PIENOINEN,
VIERELLÄIN KULJETHÄN MATKANI VIIMEISEN?

tossa ois tommonen.

tää on yks runo jota mä vähän muokkasin....

ystävät kuulevat sen mitä sanot. parhaat ystävät kuulevat sen, mitä et sanonut. hän oli sinun paras ystäväsi. jos hän päättäisi hypätä sillalta et hyppäisi mukana, vaan olisit alhaalla ottamaan hänet vastaan. lähettäisit hänet valtamerelle josta pääsee vain yhteen suuntaan, kirkkaaseen valoon. valoon jossa kaikilla on hyvä olla.

ja sitt on myös yks toinenkin runo..

lähetin enkelin suojelemaan sinua, mutta enkeli palasi kuitenkin takaisin. kun kysyin häneltä miksi, hän vastasi: enkelit eivät tavitse suojelua.

olit vasta pentu, kun sut ensikerran näin,
olit niin suloinen, etten tiennyt miten päin,
olisi olla pitänyt,
mutta nyt olet poissa, paremmassa paikassa,
kaivelet kai luita, koirien taivaassa,
nukuit ennen mun vieressä, lämmitit mua,
nyt mä nukun kylmässä,yksin ilman sua,
Butte, Butte, Butte rakas,
etkö vois jo tulla takas,
kyl tiedän et se ei käy,
sen syövän jälkeen sua ei näy,
ei enää koskaan, ikinä,
enää ei koskaan, ikinä,
katson hautaas silmin kyynelin,
ennen sulle aina hymylin,
teit vaikka mitä,
mutta nyt olet poissa
paremmassa paikassa..