Vuoden ikäinen koirani on alkanut kyseenalaistamaan lähes kaikki käskyni. Olen ollut aikamoinen jäärä ja periksi en ole antanut. Koira on vielä lisäksi saanut tehdä enemmän "temppuja" saadakseen haluamansa. Ainut ongelma on nyt se että en voi pitää koiraa enää vapaana. Tulee kyllä luokseni, paitsi jos näkee jotain mielenkiintoisempaa.. Tässä asiassa on hiukan vaikea olla ehdoton kun koira viilettää ilman korvia. Tarvitsisin jonkin keinon, jolla saisin koiran pysäytettyä jos se ei itse pysähdy. Aiemmin koira tuli ihan nätisti luokse, ollaan siis menty takapakkia. Ja nyt kun on muutaman kerran vain juossut pois huudoistani välittämättä, luulen että tavallaan tajunnut ettei minua tarvitse totella. Vinkkejä kaivataan.
Murkkuikää
tossu
6695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tänne- käsky on niin kallisarvoinen käsky, ettei sitä kannata mistään hinnasta menettää, jos sen on saanut opetettua. Jos sinä olet koirallesi tärkeämpi kuin muut koirat, pyöräilijät, linnut ja kissat niin , että se tottelee tänne -kutsua, olet saanut koiraasi todella hyvän kontaktin. Jos tuo kontakti rakoilee ja koira ei kuuntele sinua, älä vesitä tänne -käskyä toistelemalla sitä. Sen taikavoima katoaa. Yksi tänne- käsky ja jos se ei tehoa, niin palataan takaisin peruskoulutukseen eli aloitetaan alusta istuminen, makuullemeno, seuraaminen jne. ja kun kontakti on taas palannut hyväksi, aloitetaan tänne -käskyä. Ensin rauhallisessa, vähävirikkeisessä ympäristössä, jossa koira muutenkin huomioi sinut (ehkä aluksi sisällä, sitten kotipihalla). Sitten häiriötekijöitä lisäten mutta varmistaen, että kontakti on hyvänlaatuinen. Koira ei saa tulla luokse luimistellen, kaarrellen tai ohi matkaa jatkaen. Hyvä tapa ottaa tänne -tuleva koira vastaan on kyykistyä vähän koiran tasolle, pitää nami valmiina, antaa heti nami, rapsutuksia, vähän ylä-äänistä, lepertelevää, oikeasti iloista kiitosta ja taas koira vapaaksi. Jos tänne -tulosta otetaan koira usein kiinni ja hihnaan, koira voi vältellä sitä, joten usein tänne -tuloa ja kiitosten jälkeen vapaaksi päästö. Ihanimpia näkyjä koiramaailmassa on reipas, leikkisä koira, joka korvat hulmuten tulee ihmisensä kutsusta suoraan luokse "ai, mitä asiaa?" ja sitten taas telmimään!
sanoo et ei kannata kouluttaa murkkuikäisenä kun koiralla korvat jossain muualla. Kokeilepa viedä nyt 2-3 kuukautta hihnalla pihalle. Toiminut itellä tämä keino. Kaverin koira oppinut alusta asti siihen et pääsi irrallaan pihalle aina. Totteli luoksetuloa siihen asti kunnes tuli murkkuikä. Ei enää totellut luoksetuloa, jolloin kaveri vei sen jonkin aikaa aina hihnalla. Tehosi hyvin.
Tämä hihna-pakko on meillä jo käytössä. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Tämän rasavillin kanssa on vaan ollut niin helppoa purkaa tuota energiaa juoksentelemalla vapaana. Koira tottelee edelleen tule-käskyä hienosti kotona, omalla pihalla ja muuallakin kunhan ei tule ketään vastaan. Tänään kävin juoksuttamassa koiraa korvessa, jossa ei varmasti liiku ketään. Silti olin pelko takapuolessa, josko jostain metsän siimeksestä joku ilmestyisi. Onneksi ei ketään näkynyt.
Moikka!
Sun kannattaa pitää sitä tosi kovaa pitää sitä kiinni..
Kato meillä on myös 2koiraa se yks haluaa pomotella ja se näykkii mut sit me pidetään se kovaa kuris..
En keksi muuta keinoo enää..
Koirani, nyt 1,2 vuotias, on alkanut mahdottomaksi, ja olen miettinyt että olisiko silläkin nyt sitten murkkuikää.. Ei tottele mitään käskyjä, suoranaisesti HÄRNÄÄ ja rikkoo tavaroita vaikka ennen kiltti ja hyvätapainen.
Miten murkkuiässä yleensä toimitaan, tietääkö joku? Annetaan mennä ohi? Kauanko tämä kestää?
Mitäs ne kasvattajat suosittelee?
Meillä myös melko samantapainen tilanne. Tosin nyt alkaa jo hieman helpottaa ja työt kiinnostamaan, luoksetulon kanssa laitoin vielä "kurinpalautukseen" tuo kun kerran tajusi että voi itse päättää tuleeko luokse vai ei tuntui että koira tänne käskyn kuultuaan vilkaisi ympärilleen että olisiko jossain jotain mielenkiintoisempaa. Nyt pari ensimmäistä harjoitusta tehtiin kevyen liinan kanssa jota olisi voinut äyttää apuna, eli jos olisi lähtenyt olisin astunut päälle ja pysäyttänyt koiran näin, onneksi ei tarvinnut, kuten aikaisemminkin neuvottiin niin harjoitukset aloitetaan aivan alkeista, ja yksi pointti mitä itse pidän tärkeänä on että tänne ei ole sama kuin hihnaan laitto, itse en laita koiraa kiinni tänne käskyn yhteydessä kuin silloin kun vastaan tulee toisia koiria, muuten sanon koiralle että nyt laitetaan hihna, ei herätä suurta innostusta, mutta tänne käsky on se että nyt sinä SAAT tulla, ei sitä että nyt tulet tai...