Miksi näitä pieniä taloja?

Miksi nämä pienet talot ovat niin suosittuja (120-140 m2)? Itse ajattelen että jos joskus rakentaa niin sitten samalla teen isomman talon josta löytyisi tarpeeksi isoja huoneita eikä sellaisia pieniä kopperoita. Raha varmasti on iso tekijä mutta onko se ainoa syy miksi suomalaiset asuvat ahtaasti?
203841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

myös perheen koosta - itse hankimme avainkodin 127 neliötä, koska ei ollut rahaa eikä aikaa saatika taitoa väsätä pitkästä ja nuo kaksi viimeistäkin lasta joskus muuttamassa kotoa. Kyllä tänne silti mainiosti mahdutaan nelisinkin eivätkä huoneet tunnu pieniltä ollenkaan. Koira ja kissatkin pyörivät seassa. Tosin tontti on iso ja taajamassa, ehkä siellä kaupungin piiperoistonteilla tekee mielikin päästä naapurin katseilta piiloon edes johonkin huoneeseen.

Äänestä
  • Rauhaisa tontti on tosiaan se tärkein, ettei naapureiden elämää tarvitse katsella 5-10 metrin säteellä joka ikisestä ikkunasta. Sitten itse kullekkin sopivat asuinneliöt ja pohjaratkaisut.

    Hyvin suunniteltu vähän pienemmilläkin neliöillä on harvoin ahdas. Riippuu paljon myös siitä, rakentaako yhteen vai kahteen tasoon. Minusta suuremmissakin kaksikerrosratkaisuissa jää usein alakerta pienen näköiseksi. Onhan alakerrassa vaan noin 100 neliötä, yläkerrassa toiset.

    N.120-130m2 1.krs talo on ainakin meille juuri passeli. En edes haluaisi isompaa. Lääniä on pienemmässäkin imuroida. Onni on, että pienempi myös maksaa luonnollisesti vähemmän, tulevia lämmityskustannuksia unohtamatta.

    Äänestä

Useimmat suomalaiset haluaisivat asua omakotitalossa. Lsiäsi he nykyään haluavat melko ylellisiä pintamaterialeja. Kaikilla rahaa on kuitenkin käytettävissä rajallisesti. Valinta kohdistuu useimmiten vähempiin neliöihin ja laadukkaampiin materialeihin.

Toki on niitäkin, joille kelpaa maali seinään ja he saavat samalla rahalla vähän isomman huoneen.

Äänestä
  • Lämmityskulut nousee, mutta on tosi että pari huonetta lisää ei nosta hintaa paljonkaan. Kalleimmat tilat on pesu ja keittiö. Nykyiset materiaalit huoneissa halpoja m2. Laattaa saa 30 € /m2 ja kipsilevy ei paljon maksa. Eri asia jos teet erikoispuusta seinät ja lattiat graniitista etc..Mutta hemmetiäkö sitä tekee 400 m2 jos kerkiää käydä vaan nukkumassa yöt siellä makkarissa. Kesät menee mökillä ja lomat ulkomailla tai muualla. Viikonloput harrastuksiin. Päivät töihin ja matkoihin...

    Meilläkin on pari makuuhuonetta tyhjillään. Pienin lapsi nukkuu vanhempien makkarissa (20 m2).
    Tärkeämpää olisi asunnon muuneltavuus eri elämänvaiheiden aikana (väliseinät poistettavissa etc)

    Äänestä

Kunhan käyt sen peruskoulun ensin loppuun ja alat jossain vaiheessa ymmärtämään enemmän elämän realiteettejä, ehkä se vielä valkenee. Vinkki: Raha ei kasva puissa.

Äänestä
  • Peruskoulut käyty jo aikoja sitten ja rahaa tienaan ihan sopivasti. Perhe on perustettu ja keskimääräistä isompi sellainen. Itsellä tällä hetkellä 180 m2 talo joka on jäämässä pieneksi/ahtaaksi. Itse etsitty valmista taloa mutta kun niitä ei löydy joten rakentaminen taitaa olla se ainoa vaihtoehto. Suomalaiset asuvat keskimäärin ahtaasti kun katsele tuonne maailmalle ja minä vain uteliaisuudesta kyselin että miksi. Kiitos fiksusta vastauksesta! ;o)

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Peruskoulut käyty jo aikoja sitten ja rahaa tienaan ihan sopivasti. Perhe on perustettu ja keskimääräistä isompi sellainen. Itsellä tällä hetkellä 180 m2 talo joka on jäämässä pieneksi/ahtaaksi. Itse etsitty valmista taloa mutta kun niitä ei löydy joten rakentaminen taitaa olla se ainoa vaihtoehto. Suomalaiset asuvat keskimäärin ahtaasti kun katsele tuonne maailmalle ja minä vain uteliaisuudesta kyselin että miksi. Kiitos fiksusta vastauksesta! ;o)

    No luulisi tuolla pohjalla jo ymmärtävän, että kyllä se raha usein ratkaisee. Rakentaisi kai sitä aika moni melkoisen linnan jos talous antaisi myöten. Ja mietipä muuten mihin Suomea vertaat. Kylmähkö ilmasto nimittäin asettaa hiukan erilaisia vaatimuksia rakenteille kuin vähän lämpimämmissä maissa nostaen rakennuskustannuksia reippaasti.

    Äänestä

Meillä on kohta tuollanen ja neliöitä 102. Perhekoko 4 henkeä ja pari kissaa. Ikinä emme ole asunu noin tilavasti. Ei ne pelkät neliöt kaikkea kerro, usein pienemmässä on tehokkaammat ratkasut, kun ei tarvita mitään turhia käytäviä.

Ite oon ihmetelly, että miksi "kaikki" talot tunnutaan nykyään rakennettavan n. 200 neliöiseksi.

Äänestä

elämässä ei voi aina saada sellaista tonttia johon voisi sen linnan rakentaa. Eli meillä ainakin tontti ja rakennusoikeus määritteli hyvin tarkkaan millainen talo ja kuinka suuri jne. Jos saa maalle rakentaa niin hienoo, mutta kun moinilla nämä työt tahtoo olla pääkaupunkiseudulla, jossa myös ahtaimmat tontit.

Äänestä

Jos meitä on 3 henkilö perheessä eikä enempi tule. niin miksi ihmeessä tarvitsisin isomman. 4 huonetta riittä vallan hyvin ei tarvitse maksaa hukkatilan lämmityksestä, vähemmän siivottavaa. Esimerkkinä voidaan sanoa että joskus muinoin asuttiin 2 kerrostalo kolmiossa. Jonakin päivä havahduin että tämä 3 huone oli jäänyt "varastoksi" ja en ollut varmaan kuukauteen edes käynyt kyseisessä huoneessa. Jotenkin tuntuu että tässä on sama juttu taustalla kuin pohjanmaan traktori kaupoissa. Pitää olla ainakin yhtä iso kuin naapurin tai mieluusti vähän isompi ja paremmilla varusteilla vaikkei peltoa olisikaan.

Äänestä

Aivan samaa mieltä. Tuollaisten "talojen" rakentaminen pitäisi lailla kieltää. Se on tonttimaan haaskausta ja lisäksi nämä koirankopit jäävät sitten vuosikymmeniksi (mikäli kestävät) pyrimään asuntokantaan.

Harva tulee ajatelleeksi, että ne pienet talot vasta kalliiksi tulevatkin, kun niiden neliöistä huomattava osuus on kalliita (ts. keittiö, pesutilat, sauna). Eli on TÄYSIN järjetöntä ikinä tilata näitä "alkaen"-malleja talotehtaiden kuvastoista. Samalla vaivalla tekee aika paljon isommankin.

Leikkimökit on lapsia varten.

Äänestä
  • asuu tuota pikaa vain kaksi aikuista eli edelleenkin talo asujien mukaan. Loppuosa isosta kallio-metsätontistamme menee hukkaan kun vain nautimme omista mustikoista ja annamme koiran tallata sammaleita. Miksiköhän olisimme tilanneet isomman valmistalon, en ajatellut koskaan ottaa vuokralle ketään enkä viitsisi isompaa siivota kun aika menee pihatöissä?

    Äänestä

  • leikkimökissä kirjoitti:

    asuu tuota pikaa vain kaksi aikuista eli edelleenkin talo asujien mukaan. Loppuosa isosta kallio-metsätontistamme menee hukkaan kun vain nautimme omista mustikoista ja annamme koiran tallata sammaleita. Miksiköhän olisimme tilanneet isomman valmistalon, en ajatellut koskaan ottaa vuokralle ketään enkä viitsisi isompaa siivota kun aika menee pihatöissä?

    Tuo on myös erittäin hyvä pointti. Lapset ovat ne 20 vuotta kotonaan. Sen jälkeen jää yleensä vain ne kaksi asumaan. Elinkaaritalo.

    Äänestä

  • jep. kirjoitti:

    Tuo on myös erittäin hyvä pointti. Lapset ovat ne 20 vuotta kotonaan. Sen jälkeen jää yleensä vain ne kaksi asumaan. Elinkaaritalo.

    on aika optimi nykysille pienille perheille. Siinä kelpaa mummon ja ukin olla ihan kaksistaankin..

    Äänestä

Kaveri ihmetteli että miksei kaikki osta näitä 500 mallin mersuja kun nämä on niin hyviä ajaa ja turvallisiakin.

Äänestä

No jo on huolet joillakin ihmisillä! Ahtaasti asumisesta on nykyhöyrypäisessä menossa muodostunut ihan uudenlainen käsite. Pitäisi olla vähintään 100 neliötä per asukas, mielellään tuplat enemmän ja vähintään 4 metrin huonekorkeudella. Haloo!

Kyllä yhteiskunnan rakenne vaatisi melkomoista remonttia, ettei tuollaiseen olisi kenelläkään edes mahdollisuutta. Miettikääpä asiaa vaikka ekologisesta näkökulmasta. Isojen asuntojen lämmittäminen vaatii valtavasti (katoavaa) energiaa ja rakennuttaminen moninkertaiset määrät luonnonvaroja.

Tai ettepä te mieti. Ei teitä kiinnosta, minkälasen maailman teidän lapset tulee vielä näkemään.

Äänestä
  • ajattelin ihan samaa itsekkin, että jo on aikoihin eletty kun ihmiset ei enää ajattele mitään muuta kun suurta, isoa leveämpää ympäristöstä viis kunhan itsellä on kaikkea. Jos tämä ajattelu malli ei häiviä niin eipä jää lapsenlapsille paljoo hurrattavaa kohta tähän maailmaan. KEHTAATTEKIN kun suurinosa maapallosta asuu pikku mökeissä ja savimajoissa. Kyllä 100 neliötä on luxusta vitsi te niitä taloja hautaa vie kuitenkaan.

    Äänestä

  • kommentti kirjoitti:

    ajattelin ihan samaa itsekkin, että jo on aikoihin eletty kun ihmiset ei enää ajattele mitään muuta kun suurta, isoa leveämpää ympäristöstä viis kunhan itsellä on kaikkea. Jos tämä ajattelu malli ei häiviä niin eipä jää lapsenlapsille paljoo hurrattavaa kohta tähän maailmaan. KEHTAATTEKIN kun suurinosa maapallosta asuu pikku mökeissä ja savimajoissa. Kyllä 100 neliötä on luxusta vitsi te niitä taloja hautaa vie kuitenkaan.

    Mutta Suomihan on Euroopan Amerikka, kaikki pitää olla suurta. Suuret ihmiset (lue lihavat)tarvitsevat nykyään ismopia asuntoja. Yksinkertainen ja pieni on kuitenkin kaunista! ;)

    Äänestä

Mistäköhän se rakennusmaa näin pienessä maassa niille linnoille riittää vaikka rahaa olisikin. Valloitetaan kenties joku toinen maa?

Äänestä

varmaan ajattelee myös talon käytön järkevyyttä myös siinä vaiheessa, kun esim. lapset on lähteneet kotoa. Meille on nousemassa yksikerroksinen n. 160 (asuin)neliöinen talo. Toimivan pohjaratkaisun vuoksi tilat ovat enemmän kuin riittävät neljälle hengelle, tulevaisuudessa todennäköisesti maksimissaankin viidelle hengelle.
Tuskin silti isännän kanssa jäämme toisiamme tuollaisiin neliöihin pällistelemään vanhuuspäiviin saakka. Ajatuksissa on ollut ehkä joskus rakentaa toinen talo, jahka joskus jäädään kahden. Mutta aika näyttäköön...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Miksi nämä pienet talot ovat niin suosittuja (120-140 m2)? Itse ajattelen että jos joskus rakentaa niin sitten samalla teen isomman talon josta löytyisi tarpeeksi isoja huoneita eikä sellaisia pieniä kopperoita. Raha varmasti on iso tekijä mutta onko se ainoa syy miksi suomalaiset asuvat ahtaasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu