Jyväskylän kuolleet paikat

mesetius

Joo, elikkäs käytiin parin sukulaisen kanssa jokin aika sitten kiertelemässä jyväskylässä tunnetuimpia tai oikeastaan kaks paikkaa jotka vain tiedettiin, missä olis joskus kummitellut. Otettiin taskulamput mukaan ja lähdettiin kattomaan, löytyykö yhtään mitään. Toinen oli tämä tunnetumpi "veistämö" vai mikäs sen oikea nimi nyt olikaan.. jokatapauksessa, pelkkiä raunioita siis. Ylistönmäellä sijaitsi, mutta tosiaan, ei ollut muuta kuin pettymys. Muutama betonipalanen lumen seassa ja muuten metsää/ rakennuksia. Ajattelimme, että se olisi syrjemmässäkin ja ihan oikea raunio vielä, mutta ei. Suuri pettymys. Sitten lähdimme kohti hylättyä tehdasta seppälään, mutta... HB-betoni olikin ajatellut rakentaa lisätiloja siihen.. olin tuon nähny aikaisemmin, mutta en ollut painanut merkile sen enempää. Joten toinen pettymys. Ajattelimme, että saadaan hyvät värinät iltaan/yöhön, mutta eipä saatu kun hukkaan heitettyä aikaa.

Olisiko kenelläkään muulla tietoa, löytyykö jyväskylästä vielä paikkaa, jossa kerrotaan/on kerrottu tapahtuvan selittämättömiä asioita (ja nyt voi nää saissinjauhajat pysyä poissa) ja jotka olisi vielä ihan säväyttäviä paikkoja käydä? Ja tosiaan, näsäviisaat voi olla ihan suosiolla vastaamatta.

8

2128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mesetius

      Eikö tosiaan kukaan tiedä jyväskylästä yhtään mitään? Luulisi sen verran iso opiskelijakaupunki olevan, että joitakin paikkoja löytys vielä.

    • juihani31v

      Hautausmaat.

    • 24t43

      pupuhuhta:D::D:D:D toinen on jyväskylän keskusta yöllä.

    • friikki anonyymi

      Hei! Ottakaas yhteyttä Jyväskylän paraanormaaliseuraan ja kyselkää sieltä vinkkejä...Muistelen että lapsena ollessani Mikkolan kesäsiirtolassa ,siellä kuulemma tiluksilla oli jotkut nähneet aamusumun seassa vanhan pariskunnan leijumassa..lapsia oli kielletty aiheesta puhumasta koska olisi aiheuttanut hysteriaa pienten leiriläisten kesken..En kokenut itse mitään erityistä..Lapsuudesta muistan että eräällä kerrostalon rakentamisen aikan eräs työmies jäi Kangaslammella betonipalkin alle ja menehtyi. Siellä talossa ylimmissä kerroksissa iltaisin rakennusaikana valot syttyivät ja sammuivat itsekseen..

    • tzöötz

      Kinkomaalla on sairaalan lähellä autiotalo, jossa uskotaan kummittelevan.

    • aamu-uimari

      Köhniöllä sijaitseva uimaranta. Se jossa on se korkea hyppytorni. Pimeän laskeuduttua kuuluu rantavedestä molskahduksia, yhtä isoja kuin ihmisen hypätessä sinne, ja kahlaamista. Olin siellä kerran ystäväni kanssa yömyöhään ja näimme kun rantaan käveli hitaasti punatakkinen/punapaitainen ihmishahmo, jonka kasvoja emme kuitenkaan erottaneet rannan toisesta päästä. Ihmettelimme miksi kukaan tulisi siihen aikaan muuten vain rantaan istumaan - meidän lisäksemme, eikä hänellä näkynyt uimakamppeita tai muita kantamuksiakaan mukanaan. Hän käveli omituisen hiljakseen katse maahan luotuna ja meni puun juurelle rantakivelle istumaan jalat vedessä. Sitten hän nousi ylös, kääntyi 180 astetta ja käveli hiljakseen takanaan olevaa kalliota kohti. Ajattelimme, että josko hän meni sinne kuselle tai sieltä johti jokin polku koska siinä kallion kohdassa näkyi olevan jokin syvennys. :D Kävelimme sen verran sinne päin jotta näimme mitä hän siellä teki, mutta siellä ei näkynyt ketään! Aivan kuin hän olisi mennyt kallion sisälle. Tuli semmoset kylmät väristykset meille molemmille ja kumpikaan ei sanonut mitään. Lähdimme vain vähin äänin pois. Olisimme taatusti huomanneet jos hän olisi poistunut rannalta kallion jompaa kumpaa puolta. Tämä tapahtui siis nyt kesällä 2011. Rantavedestä kummallisia ääniä olen kuullut monena vuonna aiemminkin, sillä käyn siellä monesti aamu-uinnilla kun asun tässä ihan vieressä.

    • Atte Ateisti

      "Rantavedestä kummallisia ääniä olen kuullut monena vuonna aiemminkin, sillä käyn siellä monesti aamu-uinnilla kun asun tässä ihan vieressä. "

      Polskis, sanoi hauki.

    • Anonyymi

      Joo ,,kuulin että joku hyppäsi sen korkeammalta uima hyppyri telineeltä maha lasku ,,selkä taittui nitkahti kuoli ,, pita sukeltajat löyti ei rannan aurinko palvojat ei lähivesi alue arat uimarit osanneet tehdä mitää pelkäsivät , ,,jotain oli vuonna 2011 olin sen uima hyppyrin korkeimmalla tasolla alky yöstä ,,varmistin ennen nousua hyppyri rakennukseen että missään ympäsillä ei ollut muita ihmisiä mein varovasti epäillen muita ihmisä ei ollut,, olin top ylä tasanne 1-2 tuntia ilta pimeni mustaksi koska , tähdet loist valoa maan pinnalle sopivasti kuin jotenkin heikko taskulampun valo, maan pinnalle luoden pieniä varjoja ,,uima rannoila , katu valoja näin niitä köhniön kadulla pienenä laikkuina sieltä puu hyppyri tornin ylä tasanteelta,, tuli "outoa" järveltä ääntä ei siihen kellon aikaa mikään vesi lintu liiku ne nukkuu rannoissa ja pakenee maalle jos vedessä outoa,,, se puna huntuinen /takkinen joka meni "kallion läpi" oliko katse koko ajan siinä kohteessa,, valoisuus voi hävittää olemattomiin kohteen ,,hän kuvauksesi mukaan näytti olevan kovin alakuloinen niin tosi oli!, taannoin jäi kohniön ja mäyränpolun (mäen tasoristyrs ihminen junan alle ja kuoli oli tahallinen oma teko,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      243
      5609
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      89
      3499
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      135
      3383
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3073
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      72
      2959
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      93
      2774
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      17
      2450
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      104
      2342
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      175
      1918
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1470
    Aihe