Olen kuullut että siitä roswellin tapauksesta on esim 2 eri versioo sen takia kun ne toisen planeetan asukkaat oli käyny perumassa koko tapauksen fyysiset todisteet.
Ne olennot oli menny ajassa taaksepäin ja peruneet sen ufo onnettomuuden.
Porukka oli vähä ihmeissää kun ne ruumiit ja ufon osat oli hävinny niien nenän edestä. Jäljelle jäi vain muisto tapahtumasta kun tapahtuman fyysinen osa pyyhittiin pois.
Itselleni on tapahtunut pari sellaista juttua jotka ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä että aikamatkaaminen on tosiasia jos vain tekniikka siihen yltää.
Joskus ollessani omassa huoneessani kuului kops ääni ja tyynylleni tipahti kirja joka oli vuodelta 92 ihmettelin että miten kirja joka oli vuodelta 92 olisi voinut tipahtaa tyynylleni mutta päädyin siihen että sen oli jonkun pakko ollut lähettää tulevaisuudesta.
Jonkin ajan päästä kirja materialisoitui pois.
Olin ollut täysin hereillä kun se tapahtui ja toisen kerran sama tapahtui minulle yhdessä toisessa paikassa.
Oli vuonna 94 kun sain kyseisen kirjan joululahjaksi. Kannet samat kaikki samat.
Kirja oli putoillut minulle katosta joskus 1980 vuonna.
Aika matkaamisesta
5
832
Vastaukset 5
- mmmmm
Joo. Niin mäkin vähän luulen.
- Mää
Jos joku onnistuu luomaan jonkun todella älykkään koneen niin kyllähän tuo terminator leffojen visio on täyttä totta ainakin joillain planeetoilla aivan varmasti.
Meidän planeetalla todennäköisesti kehitys menee siihen suuntaan että koneet eivät todennäköisesti tule tekemään aika matkoja.
Se että voisiko koneista kehittyä sodan himoisia sitä en tiedä mutta jos kone tehdään sillä tavalla että se on sotiva robotti niin kyllä tuokin on täysin mahdollista joillain planeetoilla ainakin. - Mää
Mää kirjoitti:
Jos joku onnistuu luomaan jonkun todella älykkään koneen niin kyllähän tuo terminator leffojen visio on täyttä totta ainakin joillain planeetoilla aivan varmasti.
Meidän planeetalla todennäköisesti kehitys menee siihen suuntaan että koneet eivät todennäköisesti tule tekemään aika matkoja.
Se että voisiko koneista kehittyä sodan himoisia sitä en tiedä mutta jos kone tehdään sillä tavalla että se on sotiva robotti niin kyllä tuokin on täysin mahdollista joillain planeetoilla ainakin.Olen kuullut että vissiin jenkeissä on tehty tällä tavalla.
Laitettu kahden eri ihmisen päihin mikrosirut yhdistettynä toisiinsa on kumpikin ihminen saanut kokea toisen elämän ja täten on hänen sielunsa siirtynyt siihen toiseen ihmiseen ja he ovat menneet siis tällä tavalla ajassa taakseppäin.
Siinä kuulemma voi tehdä mitä vain mutta vanhempiaan ei voi tappaa jos niin hullu olisi.
Tuolla tavalla pitäisi siis olla kait ehkä mahdollista muuttaa menneisyyttä.
Mitäköhän valokuviille tapahtuu jos tehdään sellainen muutos että kuvan henkilö perutaan kuvasta. Kait ne kuvat häviävät kokonaan.
Mitäköhän roswellin olento kuville kävi sen jälkeen kun tapaus peruttiin. - Mää
Mää kirjoitti:
Olen kuullut että vissiin jenkeissä on tehty tällä tavalla.
Laitettu kahden eri ihmisen päihin mikrosirut yhdistettynä toisiinsa on kumpikin ihminen saanut kokea toisen elämän ja täten on hänen sielunsa siirtynyt siihen toiseen ihmiseen ja he ovat menneet siis tällä tavalla ajassa taakseppäin.
Siinä kuulemma voi tehdä mitä vain mutta vanhempiaan ei voi tappaa jos niin hullu olisi.
Tuolla tavalla pitäisi siis olla kait ehkä mahdollista muuttaa menneisyyttä.
Mitäköhän valokuviille tapahtuu jos tehdään sellainen muutos että kuvan henkilö perutaan kuvasta. Kait ne kuvat häviävät kokonaan.
Mitäköhän roswellin olento kuville kävi sen jälkeen kun tapaus peruttiin.Kuulemma jos maapallosta tehtäisiin kopio niin voitaisiin käydä eri ajoissa helposti tai helpommin.
Se kuitenkin olisi suuri synti! - Mnä
Mää kirjoitti:
Kuulemma jos maapallosta tehtäisiin kopio niin voitaisiin käydä eri ajoissa helposti tai helpommin.
Se kuitenkin olisi suuri synti!Syntihän se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431