Kesällä kolme vuotta täyttävä hollanninpurjokotiloni Junior kuoli eilen ilmeisesti munintavaikeuksiin. Juniorin puoliso Akka jätti meidät ja siirtyi kotilotaivaaseen tänä aamuna. Outo sattuma? Ovathan ne sisaruksia, joten ehkä se vaikuttaa niiden kuoleman samuuteen. No, ne jättivät kuitenkin kolme jälkeläistään joka syntyivät viikko sitten.
Olisi mukava tietää, jos joku valkohuulitarhakotiloiden kasvattaja myisi poikasiaan, kun ilma lämpiää? Täällä olisi yksi ostaja/ottaja. (Postikulut maksan itse, mutta pieni poikanen voi reissata pikkurasiassa)
Ostan myös muita maakotiloita mielelläni, hyvään kotiin pääsisivät. Mutta näistä tavallisista en maksa euroa enempää, koska voin milloin vain hakea niitä ulkoa. KESÄLLÄ tietty. (Talvella postittaminen EI TULE KUULOONKAAN)
Olisi mukava tietää, jos joku valkohuulitarhakotiloiden kasvattaja myisi poikasiaan, kun ilma lämpiää? Täällä olisi yksi ostaja/ottaja. (Postikulut maksan itse, mutta pieni poikanen voi reissata pikkurasiassa)
Ostan myös muita maakotiloita mielelläni, hyvään kotiin pääsisivät. Mutta näistä tavallisista en maksa euroa enempää, koska voin milloin vain hakea niitä ulkoa. KESÄLLÄ tietty. (Talvella postittaminen EI TULE KUULOONKAAN)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän miksi se toinenkin kuoli.Kotiloillakin on tunteet!!!!!Kun toinen kuolee toinen suree niin että kuolee!!
Tiedän, että niillä on tunteet, joten saattaa olla näin.
Olen silti edelleen valkohuulitarhakotilon hakusessa.
Minulta saattaisi saada kesällä valkohuulitarhakotiloita..
.voivat surea toista niin, että kuolevat :( Oma Spurttinikin (aksu..) suri kovasti sisarustaan Viliä ja kuolikin parin päivän päästä itsekin..Muuttui aivan apaattiseksi, ei syönyt eikä juonut. Vetäytyi vain kuoreensa..Nyt onkin siis todisteita siitä, että kotiloillakin on tunteet, eritäin voimakkaat, kun noin äkkiä kuolevat...Aika jännää, että kotilot ovat noin tunteellisia :)
Ja otan osaa purjiksies puolesta :(
Kiitän osanotoista.. Tuntui ikävältä sulkea raasut (tosin kuolleet sellaiset) pakastimeen, jotta saan haudata ne lämpimään maahan kesän/kevään tienoilla.
Holliksiani muistelen positiivisesti. ;)
Kotilo 'valikoimani' on suhteellisen laaja. Omistan muutamaa maakotilolajin edustajaa;
Akaattikotiloita (poikaset ja aikuset yht. 14):
Kolme aikuista kotiloani asuvat yhdessä 40l. terrassa, toiset kolme 30l. terrassa ja yksi aikuinen asuu myös 30l. terrassa. Poikaset asuvat 5-10l. faunaboxeissa. Poikasia tulee suht koht paljon, ja joudun hävittämään niitä usein. Tuleehan niitä sentään useasta tuutista, niitä munia nimittäin. Vanhimmat ovat n. 3vuotiaita, nuorimmat muutaman kuukauden. Saattaa olla sattumaa, että Kokemäen ja porin alueilla poikasilla on paljon kysyntää.
Tiikerikotilon, Klimppi nimeltään. Sain yhden kaverini kaverilta, joka kasvattaa tikruja. Suureksi harmiksi suomen tiikerikotilo 'kannalle' tulee se, että Ellan toinen aikuinen tiikerikotsu kuoli kun kissa pääsi sitä käpälöimään, kun kotilo oli pesun jälkeen laitettu paperin päälle. Tämä on hyvin harmillista, mutta eipä hätiä mitiä, onneksi Ellan kaikki aikuiset tiikerikotsut asuvat omissa faunaboxeissaan, joten muilla tiikerikotiloaikuisilla ei ole tullut apaattisuuteen viittaavia oireita (onhan tikrun kuolemasta muutama viikko aikaa).
Omasta tikrustani sain maksaa viitisen euroa, mikä on halpa hinta, koska ei -tutuilta hän on veloittanut 20-30 euroa (hintamuutokset otetaan poikasen iän perusteella; muksu irtoaa halvemmalla). Ellan tiikerikotilot poikivat taas pian, ja munista/poikasista saa kysyä (heh, Ellan kommentti; EI SOVI TINKIÄ). Kesällä hän tuo niitä helsinkiin, kokemäelle ja poriin. Hän veloittaa helsinkiin tuomisesta 5e lisää hintaa.
Hollanninpurjokotiloita, poikasia, ja niitä on kolmisen kappaletta. Niiden molemmat vanhemmat lähtivät sateenkaarisillalle vähän aikaa sitten. Kesään/syksyyn mennessä voivat (ehkä!) saada poikasia, joten niistä voi kysyä. Uskon että poikasia tulee paljon, joten en veloita niistä kuin sen, että teillä on niille oma soppi valmiina, hellyytä annettavaksi ja maksatte postimaksut. Jos poikasia tulee kuitenkin vähän, veloitan holliksista 50 centtiä kappale. Hollikset kasvavat normaaleja lehtokotiloita hieman isommiksi, niiden 'eläinosa' on musta jossa saattaa olla valkoisia täpliä (ainakin Juniorin ja Akan poikueessa on kaikilla poikasilla valkoisia täpliä nassussa :)) , ja niiden kuori on metsänruskea tai harmaa, tai siltä väliltä. Akan ja Juniorin poikasilla on kaikilla mustia viiruja kuoressaan. Muutenkin holliksien kuori muistuttaa akaattikotilon kuorta, mutta se ei ole niin terävä. Hollikset elävät isosiskon kokemuksen mukaan 1-4 vuotta. Vaativat saman kohtelun kuin muutkin kotilot.
Meripihkakotiloita omistan tusinan verran (outoa, että tunnistan ne kaikki silti). Ne asustelevat kaikki yhdessä 5l. faunaboxissa. Ovat melkoinen riesa, kun pyrkivät AINA pakoon jos luukku avataan ja niitä on hankala käsitellä kun ovat sen verran nopeita ja huomaamattomia. Niiden munia/poikasia joudun VALITETTAVAN usein tappamaan, koska ne lisääntyvät nopeasti. Silti ne ovat todella kauniita ja niillä on erikoinen kuori, jota en osaa kuvailla. Niillä lähtee tuntosarvista kaksi mustaa viirua kuoren 'alle'. Ovat kaikesta huolimatta tosi söpösiä. :) Omistan albiinomeripihkakotilon. Koko eläin on melko vaalean läpinäkyvä ja kuori todella vaalea. En tiedä onko suomen ainoa laji? Meripihkakotilot elävät 0-2 vuotta. Olen 'kasvattanut' niitä neljän vuoden kokemuksella. Vanhin ja ensimmäisin meripihkikseni oli vielä viime vuoden joulukuussa elossa, mutta se menehtyi vanhuuteen (uskon näin, se olisi nimittäin täyttänyt neljä kesäkuun paikkeilla, koska uskon sen syntyneen kesäkuussa).
Lisäksi omistan lehtokotiloita ja viinimäkikotiloita.
et paljonko tulis tarkalleen hinnaksi yhdelle,mahdollisimman halvalle tiikerikotilolle,helsingissä asun...
Laitoin tuossa Ellalle tekstiviestiä. Hän arvelee munia tulevan ensi viikon aikana ja munista hän aikoo säästää 25 kpl.
Joten varauksia, varauksia.. Tänne tai aloittakaa uusi keskustelu.
Viime ja edellis poikueessa oli kuitenkin epämuodostuneita poikasia: Yhdellä poikasella oli muistaakseni kolme tai neljä silmää ja toisella joku kohouma kaulassa.. Siis epänormaali kohouma ja muitakin epämuodostuneita on ollut. Voi olla perintötekijöissä jotain vikaa.. Oma kotiloni on kuulemma oikea 'laatuyksilö'. Sillä on todella kaunis & kiiltävä kuori. Epämuodostuneista poikasista hän mainitsi, että ovat hyvin terveitä, hyväkuntoisia eikä tunnu haittaavan vaikka onkin yksi antenni liikaa. :)
Poikaset luovutetaan vasta kesällä. Ella koittaa käsitellä niitä mahdollisimman paljon, jotta ne eivät olisi arkoja ihmisten suhteen. Hän, jos kuka tietää, kuinka kotiloita kasvatetaan.. Ne jopa totutetaan erilaisiin ruokiin.
Mutta, kuten olen antanut ottaa selville, tikrukotsujen poikasilla on VALTAVAA kysyntää!