viattomuudet

rakastunut uni kastui taas
kun ilta pimeni ja
ihmiset kätkeytyivät unelmiinsa

tuo yksinäinen lämpö
loi ympärilleen sädekehää
jonka sisässä turvallisuuden takeet
olivat herkät mutta rehdit

siellä syvissä ajatuksissa
näkyi viattomuuksia kiipeilemässä puihin
ja taivas oli vaarattoman sininen

tuo turvallisuus ei tuntenut painajaista
kunnes yhtäkkiä
ilman syytä tai varoitusta

saapui verinen enkeli
selässään veristen siipien raadot

kun viattomuus alkoi rapistua
   ja sänky tärisi

punaiset pilvet tulivat
   satamaan verensä alas
eteen sinisen taivaan turvan

eivätkä viattomuudet enää uskaltaneet
   loikkia puun oksilla
enkelten ohi pelkäämättä

vihdoin uneen saapui
roihussa tanssiva pelastaja
neitseen vaaleissa hiuksissaan
   ja kauniit silmät
kirkkaat, pilvettömän taivaan

mieli kääntyi taas lämpimään
ja sade muuttui kasteeksi

ja kostuttavammaksi kunnes
rakkauden uni oli taas päättynyt
   ja sängyn päällä
oli osoitus sen todellisuudesta
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kentauri kirjoitti:

rakastunut uni kastui taas
kun ilta pimeni ja
ihmiset kätkeytyivät unelmiinsa

tuo yksinäinen lämpö
loi ympärilleen sädekehää
jonka sisässä turvallisuuden takeet
olivat herkät mutta rehdit

siellä syvissä ajatuksissa
näkyi viattomuuksia kiipeilemässä puihin
ja taivas oli vaarattoman sininen

tuo turvallisuus ei tuntenut painajaista
kunnes yhtäkkiä
ilman syytä tai varoitusta

saapui verinen enkeli
selässään veristen siipien raadot

kun viattomuus alkoi rapistua
   ja sänky tärisi

punaiset pilvet tulivat
   satamaan verensä alas
eteen sinisen taivaan turvan

eivätkä viattomuudet enää uskaltaneet
   loikkia puun oksilla
enkelten ohi pelkäämättä

vihdoin uneen saapui
roihussa tanssiva pelastaja
neitseen vaaleissa hiuksissaan
   ja kauniit silmät
kirkkaat, pilvettömän taivaan

mieli kääntyi taas lämpimään
ja sade muuttui kasteeksi

ja kostuttavammaksi kunnes
rakkauden uni oli taas päättynyt
   ja sängyn päällä
oli osoitus sen todellisuudesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu