Kun yksilö ja tupajumiyhteiskunta joutuvat vastakkain, arvaas miten siinä yleensä käy ? Yleensä jää yksilö toiseksi jos ei jaksa taistella "loppuun asti". Harva jaksaa, mutta sinä kyllä. Voimia sinulle ja jaksamista.
Leksalle
Alpo Stasi
15460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täytyy rehellisesti sanoa, että mikäli en olisi käynyt 1960-luvulla läpi sitä "erämaiden korkeakoulua" ja ellei minulla olisi nykyistä uskonnollista vakaumusta, olisin romahtanut henkisesti jo ajat sitten. Niin rankkaa touhua tämä on.
Toisaalta on myös niin, että kun itse olen nämä kurimukset kokenut - kokenut, mitä on kun laki ja oikeus pettävät - sydämeni sykkii niden rinnalla, jotka elävät samanlaisessa kurimuksessa. Ja meitähän on Suomessa kymmenin tuhansin ja olisi vieläkin enemmän mikäli kaikki olisivat jaksaneet elää. (Vuotuiset itsemurhaluvut nousivat 1990-luvulla tavanomaisesta 1000:sta 1400)
Nyt kun meillä on siis kymmenin tuhansin kansalaisia, jotka ovat jääneet vaille oikeutta tai suoranaisten virkarikosten ja oikeusmurhien uhreiksi, maassamme; ja kannaltani katsoen ennen kaikkea Lapissa, tarvittaisiin sellainen organisaatio, joka ottaa vastuuta uhreiksi joutuneiden henkisestä jaksamisesta. Jottei kenekään tarvitsisi protestoida niinkin kohtalokkaasti, kuin mitä 1990-luvulla protestoitiin.
Korkeimmat vallanpitäjät ja oikeusviranomaiset eivät välitä kansalaisista ja heidän oikeuksistaan pätkän vertas ja niinpä MEIDÄN ON VÄLITETTÄVÄ.
ja siunausta myös - hengessä mukana.
on jo monta - ympäri Suomea.
Mm. eilen sain todella arvokasta ja rohkaisevaa sähkostia Helsingistä. Eli muutoksen tuulet puhaltavat jo ja joukko kasvaa.
Menestystä ja siunasusta myös sinun arvokkaalle työllesi.
minulla on myös ihania, auttavia Uskonystäviä Helsingissä, jotka auttoivat perhettäni vaikeina aikoina ja he tekevät myös todella arvokasta työtä "ruokaketju"-systeemillä vähäosaisten hyväksi täällä Helsingissä: yrittävät auttaa heitä taas jaloilleen ja normaaliin elämään kiinni. Erittäin arvokasta työtä "tyyliin Hursti" . Me saimme apua heiltä, niin henkisesti kuin muutenkin (vaikka taloutemme olikin jo kunnossa) ja sen tyyppinen auttamistyö minua kiinnostaa myös, kun omat asiat nyt hyvin.
Nyt kuitenkin pitää valita polku harkiten ja ennen kaikkea minun on nyt hoidettava itseni kuntoon. Fyysistä treeniä juuri aloittelen (vanhana urheilijana), joten n. puolivuotta joutuu tekemään sitkeää, säännöllistä lihaskuntoutustyötä itsensäkin kanssa. Perhe siinä samalla hoidettava. Hyvään suuntaan olen nyt kuitenkin menossa ennen kaikkea henkisesti ja se "paraneminen" tietysti antaa voimia tuon kipuvammaongelmani kuntoutumisenkin suhteen ja tunnen iloa siitä. Kiitos sinulle myös siitä.
Laitan sinulle jossain vaiheessa sähköpostia, kun en kai laittanut sitä osoitettani siihen kirjan mukaan. Olisi kiva vaihdella kuulumisia sen kautta jossain vaiheessa, ettei tartte tänne palstalle kaikkea naputella?? .... (vaikka ei minun elämässäni ole mitään salattavaa :)
että tämän ajan suurimpia haasteita on yksilöiden henkinen jaksaminen, yksilöiden ihmis- ym. oikeuksien turvaaminen sekä yleisen yhteiskunta- ja virkamiesmoraalin kohottaminen. Nämä kaikki kun tavalla tai toisella kytkeytyvät toisiinsa. Ilman totuutta ei ole todellista oikeutta ja ilman oikeutta ei ole rauhaa. Ja kaikkein suurimpia kärsijöitä tässä ovat heikoimmassa asemassa olevat, joilla ei kaikesti ole mahdollisuuksia tai edes voimaa puolustaa omia oikeuksiaan ja ihmisarvoaan.
Näissä ongelmissa julkinen sana on kaikkein tehokkain keino uuden ja paremman yhteiskunnan luomiseksi - turvaamaan yksilöiden ja kansakunnan tulevaisuus. Tässä tarkoituksessa olen jo 21 vuotta kustantanut omaa ilmaisjakelulehteä sekä ylläpitänyt kotisivujani. Nyt ajattelen sellaistakin, että voitaisko me perustaa nettiin oma sivusto, jossa voisivat tekstejään julkaista kaikki oikeamieliset ja lähimmäisistään välittävät; ja joka sivusto saatettaisiin koko maailmankaikkeuden tietoon.
Mitä ajattelisit tästä?
olen ihan onneton kaikissa tietokonejutuissa (duunissakin ATK-kundit haroivat kanssani lopulta "harvahkoja" hiuksiaan, kun olen niin näpsäkkä naputtelija, että koneeni oli aina tiltissä, vaikka teinkin tehokasta ja aikaan saavaa duunia :). Mun pitäis pitää palaveri mun ystävien kanssa. On mulla myös yksi yhdistyspuolituttu, jolla joku ATK-firma kotisivuja ym varten (on kai uskossa itsekin tai ainakin alkutaipaleella kuten mie). Hyviä ideoitahan aina olisi mutta nyt mun saatava itseni kuntoon, jotta voin toteuttaa edes jotakin. Olen joutunut opettelemaan esim. nukkumaan uudestaan, mikä lienee ihmisen elämän ihan perusedellytys, joten en saa innostua nyt mistään liikaa, ettei "lähde mopo käsistä". Hyvä idea muuten.
jos resulsseja löytyy, niin sivusto olisi mielenkiintoinen juttu, jos ei sellaista vielä ole.
resurssi - en oikolue tekstejäni, joten koitahan ymmärtää.
sain vakuutusyhtiötäni käyttööni tietokoneen ja täytyy sanoa, että sen "uunonpaa" ei tietokoneasioissa ole kuin silloin olin.
Haaveena oli omat kotisivut nettiin ja niinpä toista vuotta toivoin ja rukoilin, että löytyisi joku, joka ymmärtää kotisivujen teosta jotain, mutta ei ketään ja lopulta ei auttanut muu kuin ottaa itse HTML-oppikirja käteen ja alkaa itse opiskelemaan. Tänä päivänä kotisivuni tunnetaan kaikissa maailman suurimmissa hakukoneissa. (Tosin nyt roskapostiakin tulee noin 100 kpl:n päivävauhtia).
Eli ei tämä niin vaikeaa ole. Mietityttää vain, että kun näinkin valtavat mahdollisuudet on käytettävissä, näitä pitäisi lähteä hyödyntämään entistäkin tehokkaammin yhteistyössä toisten samanhenkisten kanssa. Mahdollisuus sekin, että nyt kun minulla on oma domain, jossa on riittävästi tilaa, voitaisiin perustaa sivusto yhteisiä viestejä varten, samaan tapaan kuin Sodankylän Invalidiyhdistyksen kotisivut jo domainillani ovat.
http://www.aretalogia.com/invalidit/in.html
Mutta suuntaillaan - ilman paineita.
pähkäillään hittaasti mutta varmasti. Mun suurin ongelma on mun alaselkä, mikä "katkesi" kesken työpäivän kuin "kamelin selkä katkeaa", joten olen ollut osainvalidikipukroonikko sen 8 vuotta kohta. Sitä ei saatu kuntoon ahkerasta kuntoutuksesta huolimatta ja sitten viimein "katkesi kamelin pää" ja nytkin selkä natisee liitoksistaan ja en voi istua kauaa kuin erikoistuoleilla. Autolla ajo myös välillä hankalaa, joten rajoittaa näin liikkumista.
Juuri näin taas maanantaina Helsingin Sanomissa kirjoituksen, kuinka me selkäkipukroonikot olemme heikoilla työelämässä ja juuri siitä kirjoitettiin, että toimeentulon hankinta on onnetonta/mahdotonta sataprosenttisesti. Kuten jo kirjoitinkin, niin siihen on tulossa ensi vuoden alusta viimein se helpotus, että saa olla osittain sairas. Kun näin sen lakiuudistuksen uutisissa vuosi sitten, niin itkin ilosta päivän.
Tietysti se laki pitää tehdä tarkkaan, että 100% sairaat saavat olla täysin sairaita - eikä heitä pakoteta yhtään töihin, joten lääkärin ja sairastuneen/vammautuneen yhteistyö on kaiken A&O tässäkin asiassa. Eläkeuudistus oli hyvä eli siis se, että eläke alkaa kertyä 18 v ja myös pätkätöistä se kertyy ja nyt sairauslakia kun vielä muokataan niin yes: paremmin on asiat miun/meidän lapsilla :)
Nyt kuitenkin kahtotaan ja pähkäillään elämää "ykkösvaihteella", ettei ohjat karkaa käsistä (näin vanhana ratsastajanakin hevoset tuttuja).
että yksi merkittävä ristiriita on myös siinä, meneekö terveys työ- tai liikennetapaturmassa vaiko sairauden seurauksena.
Työ- tai liikennetapaturmissa vakuutukset korvaavat mm. pysyvistä haitoista ja vammoista hyvinkin huomattavia summia sekä kustantavat tarvittavia apuvälineitä esim. autoihin ja asuntoihin, kun taas sairauden myötä menneestä teveydestä mikään taho ei maksa minkäänlaista korvausta ja apulaitteetkin ovat kunnan maksutilanteen varassa. Ja kuitenkin esimerkiksi halvautuneen kohdalla tilanne on sama riippumatta siitä, halvautuko liikenteessä vaiko aivoinfraktin seurauksena.
puhu mulle työtapaturmavakuutuksesta, kun se meni niin metsään miun suhteen, että APUA!!! Olen sen asian kanssa nyt sujut mutta meni melkein henki, kun jäin sen ulkopuolelle ja se olisi mulle kuulunut. Tuttua juttua siis tästä miun lakitaistelusta nuo vakuutusrimpuilut. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että mitään siltoja en ole polttanut ja ystäviä on paljon eri aloilla työelämässä. Tiedän kuitenkin tuon, mistä puhut, koska olen tapaturmavakuutuslain ja sairauksien "suloinen sekoitus". Sanottiinkin, että olin erään työlääkärin 25-vuoden lääkäriuran SOTKUISIN tapaturma/sairausvyyhti. Olen nyt kuitenkin vielä elossa ja siitä perhekin iloitsee, joten ei muuta kuin eteenpäin "kuin mummo lumessa kontaten".
38-vuotias kun elämä pirstoutui lopullisesti ja henkikin kävi rajan takana moneen kertaan.
Vakuutusyhtiö maksoi kertakaikkisena korvauksena pysyvistä haitoista ja vammoista sekä tästä elinikäisestä "kärsimyshistoriasta" 140.000 mk.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että pari vuotta myöhemmin minua huomattavasti iäkkäämpi kaveri oli tipahtanut rakennustyömaalla sillä seurauksella, että hänen selkänsä oli murtunut ja alapää halvautunut. Oikeudessa Puolustusministeriö tuomittiin maksamaan kaverilla kertakaikkisena korvauksena 450.000 mk. Eli eroja on korvauksissa ja korvauksissa.
Vertailun vuoksi mainittakoon vielä, että eräällä eräkaverilani pamahti aortta kotonaan. Matkaa Sodankylän sairaalaan 20 km ja siitä Lapin keskussairaalaan 130 km. Pulssi oli lakannut kuulumasta 30 km ennen keskussairaalaa. Leikkaus oli kestänyt 7 tuntia ja kaveri selvisi hengissä, mutta jalat olivat liian kauan ilman happea ja liikuntakyky meni, mutta ei mistään mitään korvauksia.
Eli näin me olemme onnemme varassa. Mutta ei raha kaikkea merkitse. Elämä itse on arvokkkaapi, mutta tälle elämälle tulee löytää järkevä tarkoitus ja edes muutamia, jotka antavat arvoa sille, mitä me teemme.
on vaikeita noi vakuutus-, tapaturma-, sairausasiat ja onneakin asioiden kulussa aina osittain mukana. Usein on niin myös, että miehille tapahtuu juuri joku suuri tapaturma/onnettomuus tai sitten rankka yht´äkkinen sairastuminen, kun taas naisilla on nippu pieniä mutta kiusallisia sairauksia, jotka yhdessä vaikuttavat työkykyyn. Tästähän on oikeusasiamieskin kantanut huolta eli juuri niistä naisista, jotka usean sairauden murtamana eivät saa mitään korvausta mistään ja jäävät näin läheisten elätettäviksi. Kyllä se minimi toimeentulo kuuluu kuitenkin kaikille työkyvyttömille sairaille, että ihan ilman tuloja ei tarvitse elää. Onhan noita tapauksia kuitenkin niin paljon ja erilaisia ja vähäinenkin raha "rauhottaa" ja jaksaa/uskaltaa taas lähteä jotain yrittämään ja etsimään sitä elämän sisältöä tekemisellä - edes jotakin.
Elämä on laiffia.