Eikö ihmisen (yrittäjä/työntekijä) fyysinen työpaikka kuulu kotirauhan piiriin ? Kuulisin mielellään asiantuntijan mielipiteen.
Eikö työpaikka
Pelican
3342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näkisin silleen, että jos vaikka kotonasi teet sellaista etätyötä, joka ei ole asiakaspalvelun luoteista, kotisi kuuluu kotirauhan piiriin.
Mutta sitten mikäli teet tietokoneen tai puhelimen välityksellä asiakaspalveluluonteista työtä, työpaikkasi ei kuulu kotirauhan piiriin.
Näin minun oikeustajuni sanoo, mutta kertokoot viisaammat oman mielipiteensä ja pykälänsä mikäli näitä tetävät.
Lähtökohtaisesti kotirauha suojaa kotia, ei työpaikkaa.
Eräässä oikeusjutussa nainen soitteli satoja häirintäpuheluja kaivinkoneyrittäjän matkapuhelimeen. Soittaja ei puhunut puhelimeen mitään eikä hänen numeronsa näkynyt matkapuhelimen näytöllä.
Puhelut olivat yrittäjälle kiusallisia, koska hän joutui keskeyttämään työnsä kaivinkoneella voidakseen vastata puheluun. Hän ei voinut jättää puheluihin vastaamatta, koska samaan liittymään tuli myös tärkeitä työpuheluita.
Naista ei tuomittu kotirauhan rikkomisesta kaivinkoneyrittäjän osalta, koska kaivinkone ei ollut kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella. Nainen tuomittiin kuitenkin muista puheluista toisille henkilöille, joita oli useita satoja.
Koti ja työpaikka ovat eri asioita. Kotona pitää voida nukkua rauhassa. Kotona pitää voida halutessaan liikkua vaikkapa ilman vaatetusta. Työpaikan osalta tällaiset asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Laitanpa oman näkemykseni tähänkin soppaan. Kännykkään soitettaessa on mahdoton tietää missä kännykän haltija soitto hetkellä on, joten soittajaa ei näin voida kotirauhan rikkomisesta tuomita, koska hänhän ei tiedä onko soiton kohde kotona vai kaupassa. Lankaliittymään soitettaessa on käsittääkseni paljon selkeämpää.
ps. vaihda numeroa ja lopeta itku