että osaavat olla ärsyttäviä! löysin juuri sopivan kauan etsityn terveen pennun hyvistä vanhemmista eikä hintakaan ollut paha ja ehdottaessani pennun otosta vanhemmilleni he sanoivat miettivänsä.haaveilin jo koirasta ja miten sen kouluttaisin kun sitten vanhempani sanovat etten saakkaan koiraa! syyksi sanoivat että meillä on jo kissa. eniten tässä raivostuttaa se että he vielä luulevat etten pärjäisi, vaikka olen jo 16v ja kouluttanut erään tuttuni dobermanin!ulkoilutan sitä myös säännöllisesti. mutta se ei ole sama asia kun oman koiran omistamin. ei se kaverin koira iltaisin tule kanssani nukkumaan enkä nää sitä aamuisin.en voisi katsoa sitä ajatellen että "onpas minulla hieno pentu"..olen jopa kysynyt leikkimielisesti, että saisinko heidän pennun, mutta he nauroivat. no se olikin vain vitsi,sillä he rakastavat koiraansa, eivätkä siitä luovu.mä tiesin sen. aivan epäreilua että lasten pitää kärsiä siitä että vanhemmat eivät tykkää koirista!!!!!!!!!!
vihaan vanhempiani!
vihaaja
10812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kaksi vuotta ja saat tehdä mitä ikinä haluat, välittämättä vanhemmistasi. :) Sen nyt kestää kuka vaan, ja kuvittele..kun se päivä sitten koittaa kun sen oman koiran hankit niin.. Voisin sanoa että silloin se todellakin on entistä suurempi onni.. Nyt vaan jaksat niitä porukoitasi ja hoidat muiden koiria..ellet saa vanhempiasi taivuteltua ;)
Kestä kestä, kyllä se siitä!
niinkuin minä 14 vuotiaana jolloin en todellakaan tulut vanhmpieni kanssa toimeen...hankin työpaikan(siivoja =/ ) ja vuokrasin oman asunnon(tuon ikäinen ei pysty vielä omaa asuntoa vuokraamaan mutta vahempani puolsivat...tahtoivat minusta eroon;) )!! 15 vuotiaana olin kerännyt sen verran rahaa että ostin oman koiran...siitä se lähti=) Tietääkseni 16 pystyy jo vuokraamaan oman asunnon...eiku töihin vaan koulun ohelle! ei se kovin raskasta vielä tuossa iässä (lukio, amis) ole...nyt jos yliopistossa menisin töihin kun on kaksi koiraa ei kyllä onnistuisi...tämä ei siis ollut mikään yllytys viesti ihan vain oma kokemus=) noh jos tulet vanhempiesi kanssa toimeen pidä siitä kiinni!! kyllä sen koira saa myöhemminkin!! rakkaiden ihmisten tulehtuneiden välien parantaminen ON MILJOONASTI vaikeampaa!!
Kenen rahoilla olisit ostanut sen koiran? Kuka sen rokotukset ja muut kulut olisi maksanut? Kuka olisi pessyt matot kun se pentuna sotkee mattoja ym. Entä jos se puree huonekalut rikki, kuka ne korvaa? Entä vakuutukset? En kysele ilkeyttäni, vaan kokemuksesta. Meillä ainakin 17 vuotiaan poikamme koiran suolisolmuleikkauksen maksoimme me (eikä ollut halpa), ja pesulalaskut kun matot olivat koirankakissa. Vaikka nykyisin se "piski" on meille vanhemmille niin rakas että en anna sitä pojan mukaan kun poika muuttaa joskus pois kotoa:))
Olen nyt 23 vuotias.
Muksuna en saanut koiraa en sitten millään!! En ymmärtänyt miksi. Rahasta ei ollut kyse koska muuten olen saanut kaikenmaailman barbit sun muut.
Lemmikit ovat mielestäni kehittäviä ja vastuuta kasvattavia eläimiä. Äiti sanoi etten jaksaisi hoitaa koiraa. En ole koskaan pystynyt täysin antamaan sitä anteeksi, en vaikka heti muutettuani omaan asuntoon 16 vuotiaana otin koiran. En ole kertaakaan katunut tai väsynyt koiraani!
Nyt kun olen ottamassa toistakin koiraa, äiti on taas vauhdissa ja yrittää estää sen kaikin keinoin. Mitä helvettiä? Ei taida ymmärtää että siitäpä saan vaan lisää tuulta purjeisiini.
Toivottavasti sun vanhemmat tulis järkiinsä koska ne on todella hölmöjä
kyllä koiran hankkimisia ollaan aina estelemässä, mutta aina tilaisuudentullen pitää lässyttää että "koskahan teillekkin tulee semmoisia suloisia ihmislapsia..." Onneksi äitini ei ole valittanut mitenkään koira-asioistani, lähinnä on vaan ollut innoissaan uudesta elukasta :D Nuo on ennemmin niitä vähäjärkisten sukulaisteni kommentteja...
Vanhempieni kanssa mistä elukasta milloinkin. Kun olin 10 vuotias,sain ensimmäisen gerbiilini ja siitä sitten muutamia vuosia eteenpäin,niitä oli jo lauma =) Pikkuhiljaa sain vanhempani ymmärtämään että jaksan kyllä ne hoitaa. Koiraa en koskaan saanut,kun pikkuveli oli allerginen,se koira haave kyti mielessä vuosi tolkulla ja nyt minulla on niitä kaksi. Jos en olisi ollut varma että pystyn niiden aiheuttamat kulut kattamaan ja varmasti niistä huolehtimaan,ei minulla olisi niitä vieläkään.
Kaikista tärkeintä minusta on lemmikin hankinnassa se että todella pystyy takaamaan sille hyvän ja turvallisen sekä terveen elämän. Itse ainakin olen sitä mieltä että ensin itselle taattu asunto,työpaikka ja hyvä taloudellinen tilanne on oltava kunnossa,jotta voi ruveta huolehtimaan muista elävistä olennoista.
Eriasia on jos vanhemmat on suostuvaisia ottamaan elikoita omalle rahapussilleen...
Juttuhan on niin, että koska asut vanhempiesi nurkissa, niin heidän säännöillä mennään ja jos he eivät kämppäänsä koiraa halua, niin siihen ei sulla ole nokan koputtamista.
Koiran ottamisen perus-sääntö on, että koko perheen on suostuttava siihen lemmikkiin.
On kamalaa, itsellänikin tuo tunne on ollut kun omaa koiraa ei tipu. Koita kestää vielä pari vuotta..:)
No.. muistan saman taistelun. Aina nousi meteli, kuka sen sitten aina jaksaa viedä ulos.. ja kuka sen sitten lopulta hoitaa. No, koiran sain..vasta 20 vuotiaana. Ikuisesti varmaan katkera siitä, ettei minulla ollut koiraa jo kauan sitten. Nyt kun sitten on jo karvaturreja kaksi, niin nyt on äippäkin ruinaamassa koiria viikonlopuksi, ja jatkuva surku kun ne on kuulemma niin ihnia (no niin ne onkin) ja päinvastoin äippäkin sanoo nykyään, että on se hyvä kun on noi koirat, koska muuten hän ei lähtis ulos ollenkaan ellei olis joku pakko;) Eli niinkin päin...
Tsemppiä sulle.. jos vanhempas ei taivu millään, niin sit varmaan saat sen vasta kun asut yksin.=( Mut..niinku hyväksi havaitsin itse niin yritä saada toinen vanhemmistasi mukaan johonkin kenneliin katsomaan pentuja;) Oikeasti.. se ei oo yhtään hassumpi juttu. Ja vielä, perustele vaikka sillä vielä et jos sul on koira josta joudut huolehtimaan ja hoitamaan ja kouluttamaan sen niin sulle jää vähemmän aikaa rellestää ulkona myöhään kavereiden kanssa. Katsos nää koirat pitää aika hyvin kaidalla tiellä...;) Näistä tulee vähän kun lapsia..
Voi, et arvaakaan kuinka tuttuja ovat nuo kommentit "sitten kun asut oman katon alla"... Pari viikkoa ennen 21.syntymäpäivääni sain viimein rahaa tarpeeksi muuttaa kotoa, ja viikon päästä siitä oli koira. Kauan sitä sai odottaa, mutta odotus lopulta palkittiin. Ja nyt tuo karvasäkki on sitten täysin oma, ei kenenkään muun.:)