kunnes kuolema

varmaan monellekin tuttua tekstiä, mites olette onnistuneet kyseisen lupauksen pitämään kukin tahoillaan ???
141277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vaimo elää jo "laina-ajalla".
Syövän oireiden toteamisesta elinikäennuste oli 3 - 12 vuotta. 5:s vuosi on menossa. Ei teoreettisiakaan paranemismahdollisuuksia. Vain oireita hoidetaan,menestyksellä.
Elämänlaatu on toistaiseksi ollut hyvä.

Joten vielä ei olla lupausta lunastettu!

Äänestä

..kuinkahan meidän olisi käynyt, mieheni ja minun. Olisimmeko kestäneet elämän ylämäetkin? Ehdimme seurustella neljä vuotta ja olla naimisissa reilut 12 vuotta, kunnes kuolema meidät erotti.

Aluksi ajattelin, etten varmaan mitenkään tule toimeen yksinhuoltajana, poikalapsen äitinä, mutta kaikki on kuitenkin mennyt hyvin.
Ikävintä oli puhekaverin puute kotona ja parittomana oleminen kaikissa tilaisuuksissa.
Poika onneksi sai ukistaan hyvän miehen mallin, joten sekin puoli hoitui.

Ikävä on edelleenkin silloin tällöin, vaikka mieheni kuolemasta on jo 27 vuotta. Päivääkään ei mene, ettenkö häntä muistaisi, mutta menetyksen katkeruus on hävinnyt. Enää en ole vihainen kohtalolle, vaan olen oppinut hyväksymään yksin jäämiseni.

Äänestä
  • menneitä vuosia ei koskaan voi unohtaa.Paljon olisi voinut tehdä toisin,kuitenkin ajattelimme
    ja teimme mitä parhaaksi koimme toisiamme ja lap-
    sia kohtaan.Saimme olla vaari ja mummu yhdessä,ihanalle pojantyttärelle.Elämässäni on tyhjiö menetyksen jälkeen,kuitenkin tiedän,että olen vain pisara meressä.Pitkän avioliiton jälkeen on kuin eksyksissä yksin jäätyään.Onneksi
    on läheiset ihmiset ja työ missä viihdyn,positiivinen asenne elämään.

    Äänestä

  • Kuolema erotti 24 vuotta sitten. Sanon minäkin, että päivääkään ei mene etten häntä muistaisi. Työ oli minulle terapiaa, jonka avulla jaksoin viedä perhettäni eteenpäin. Ehjäksi olen ajan kanssa tullut. Mieheni sanoi, kun syöpä olikin uudelleen leimahtanut ja väistämätön oli edessä:"Olisin minä vielä halunnut sinun kanssasi elää." Ero oli raskas, mutta aika on ihmeellinen parantaja. Joku voi pitää minua lapsellisena, mutta uskon tapaavani hänet vielä.

    Äänestä

  • Katleija kirjoitti:

    Kuolema erotti 24 vuotta sitten. Sanon minäkin, että päivääkään ei mene etten häntä muistaisi. Työ oli minulle terapiaa, jonka avulla jaksoin viedä perhettäni eteenpäin. Ehjäksi olen ajan kanssa tullut. Mieheni sanoi, kun syöpä olikin uudelleen leimahtanut ja väistämätön oli edessä:"Olisin minä vielä halunnut sinun kanssasi elää." Ero oli raskas, mutta aika on ihmeellinen parantaja. Joku voi pitää minua lapsellisena, mutta uskon tapaavani hänet vielä.

    ja niin yksin...

    Lasten perheet, pikkuiset lasteni lapset, he antoivat suuntaa uuteen.

    Kuitenkin haluaisin vielä omankin elämän. Alan kuitenkin uskoa, ettei se ole mahdollista. Mies, joka olisi vastannut odotuksiani, osoittautui paremmin tutustuttaessa sairaaksi, hänellä oli pakkomielteinen, sairaalloinen mustasukkaisuus-ongelma, joka teki yhdessäolemisen mahdottomaksi.

    Koin valtavan helpotuksen tunteen, kun pääsin hänestä lopullisesti eroon. Se ei ollut helppoa. Säälin jokaista naista, joka joutuu hänen kanssaan tekemisiin.

    Olen kiitollinen Taivaan Isälle ihanasta, hyvästä puolisostani, jonka kanssa sain olla yhdessä monta vuosikymmentä. Hänen valokuvansa on kunniapaikalla kodissani. Kukaan ei enää vaadi sen poistamista.

    Äänestä

  • olin eksyksissä kirjoitti:

    kannata vastata.Kun elää pitkään saman kanssa elämästä on tullut jotenkin yhteinen.

    Onneksi emme ole toisten tekemisistä kärsineet vaan kaikki on elämään kuuluvaa,jopa rikastuttavaakin.
    Taikka kärsineet ja kärsineet sillä on monta käsitystä.Luulen että vapaus pitää vankemmin yhdessä kun rajoutukset ja säännöt.

    Ei ole yhteistä oppia kenellekkään jokaisella oma tulkinta.
    Toiselle on kiellettyä sama minkä toinen pitää itselleen sallittuna.

    Äänestä

  • Pääsky64 kirjoitti:

    Hyvää Pääsky, olen täysin samaa mieltä: "maailman varmin vankila on se missä ei ole seiniä". Suvaitsevaisuus sitoo enemmän kuin kiellot, vapaus on vastuuta.

    Äänestä

  • Kun on lukenut tuon mielipiteen samoin kuin monia muitakin sen jälkeen, tuntuu siltä ettei (puolison) kuolema olekaan erottanut, vaan pitää yhdessä - edelleen, tosin toisessa muodossa.

    Kaikki näin kirjoittavat tuntuvat olevan naisia, raskaan vaiheen kokeneita.

    Äänestä

Kultahäät 25.5.2008 ellei kuolema ennen sitä meitä erota.

Äänestä
  • haluan tervehtiä teitä molempia!

    Olisinpa itsekin saanut kokea saman!

    Äänestä

No minä teen omiani yläkerrassa, luen ja teen toimittajan töitä. Vaiko katsoo telkkua alakerrassa. Minä käyn nukkumaan klo 9.00. Joskus lueksin sängyssä. Vaimo tulee nukkumaan klo 12.00 - 01.00.
Silleen sopu säilyy. Paljon ei voi lähteä matkoille.
Heti tulee riitaa. Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Äänestä
  • tiplomaatti että osaat olla nuin välttelevä.Olette niin nuoria että vielä saatte riidankin aikaan.
    Meillä ei jakseta enää olan kohautuksella menee ei ole aikaa riidellä.
    Matkalla meillä menee hyvin olen yleensä silloin kiltimpi.
    Kahdestaan en saisi aikaani kulumaan kuljemme aina porukka retkillä.

    Äänestä

Ensimmäinen kahdeksantoistakesäisenä solmittu liitto päättyi eroon. Kasvoimme erille, ja kun lapsenvahtimme alkoi odottaa miehelleni lasta lähdin, liitto kesti kahdeksan vuotta.
Toinen liittoni kesti kolmekymmentäkolme vuotta, kunnes kuolema erotti viime kesänä.

Äänestä

Onneksi ei lapsia silloin. Nykyinen tuntuu paranevan vanhetessaan, 29.vuosi menossa ja lapset maailmalla. Pitkä liekaköysi ja luottamus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

meidät erottaa kirjoitti:

varmaan monellekin tuttua tekstiä, mites olette onnistuneet kyseisen lupauksen pitämään kukin tahoillaan ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu