Työ ihmisen arvon mittarina

kyllä meitä (valitettavasti) arvotetaan pitkälti työn (ja rahan) kautta. Mietipä, miten pian uuden ihmisen tavatessasi saat kysymyksen: mitä teet työksesi? Työtön tai sairaseläkkeellä oleva tms. saa helposti otsaansa luuserin leiman. Myös kotiäidit tuntevat usein olevansa "häviäjiä" muiden silmissä, vaikka tekevät uskomattoman tärkeää työtä kasvattaessaan tämän maan toivoja.
Ja mikä kurjinta - tilanne näyttää vaan pahenevan...

Hämmästyttävän yleinen asenne.
Ymmärrän tuon jos henkilö on omalla, sopimusten vastaisella tai rikollisella toiminnallaan aiheuttanut työttömyytensä.
Muuten en ymmärrä!

Minä hekumoin vapaa-ajallani ja sen antamilla harrastusmahdollisuuksilla.
Joskus tulee ilkeiltyä työllisille omalla pitkäaikaistyöttömyydelläni.
Vaimo hieman moitiskelee siitä, ilkeilystä.

Sen verran tein pätkätöitä, että vältyin hölmöiltä kursseilta tai työllistämiseltä.

3:n kk:n työnhakumatkat Espanjaan olivat myös ilkeilyvarastossani.

Ilkeyteni johtui ehkä joidenkin työllisten asenteista, että työttömät olisivat jotain omaa kastiaan.

En ole tuntenut huonommuutta enkä muutenkaan kiusaantunut.
Tuntuu pikemminkin, että puhuessani voimesti asiasta jotkut työlliset vaivautuvat.
Se on heidän päänsärkynsä!

Melkein sama tunne minulla.Reilun vuoden työssäolon jälkeen jään nyt työttömäksi,itsellä tunne että tässä ollaan II:kan kansalainen :( Mutta tsemppiä,paistaa se aurinko risukasaankin...

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille :D

Minä olen joutunut Burn outin kouriin siitä, kun oli liikaa töitä. Lisäksi siihen vaikutti ex puoliso, jonka mielestä sekä tienasin liian vähän että vietin liikaa aikaa töissä...

Opiskelin uuden ammatin. Nykyisin teen sijaisuuksia ja pätkiä. Huomaan nauravani itsekseni niille virkasisarille, jotka itse tekemällä tekevät kiirettä ja stressiä näyttääkseen olevansa hirrrrrveän korvaamattomia ja varmaan haluavat sillä ihailua ja arvostusta osakseen, sääliäkin (pienet on joillakin ympyrät).
Minulla on asenne, että tekasen työni mukisematta ja numeroa siitä tekemättä. Kun pamautan työpaikan oven perässäni kiinni, minulla on ajatukset jo jossain ihan muualla kuin työssä, sinne jää seuraava jatkamaan omalla panoksellaan.

Minulle läheiset sekä myös tuntemattomammat saarnaavat otsa kurtussa, aivan kuin elämäni olisi yleinen huolenaihe...että miksi ihmeessä en saa vakituista virkaa, miten tulen toimeen yleensä kun teen päivän tai kaksi joskus, eikö minua TODELLAKAAN huolestuta tilanteeni tämän enempää jne jne jne.

Ollakseni hyväksytty ja hyvä ihminen, minun pitäisi varmaankin jokaisen edessä kieriä tuskissani huutaen tervassa ja höyhenissä, tehdä väkisin asiasta valtava numero.

Ennen oli töitä liiaksikin asti, nyt tämä on nykymaailman menoa että virkoja ei tipu ja töitä on jos on.

Tottahan se on, että työttömänä syrjäytyy muusta maailmasta. Pelkästään jatkuva pennin venyttäminen takaa sen, ettei vapaa-ajallaan pysty paljon muuta harrastamaan kuin ilmaista ulkoilua - pimeällä, ettei tule uteliaita vastaan :/

Olen puhunut tilanteestani avoimesti läheisilleni. Ei minulla ole mitään hävettävää siinä, että kaikkeni annoin ja enempää en jaksanut. Eikös siitä voisi olla melkeinpä ylpeä:)

Minua ei kiusata, mutta ehkä se johtuu jotenkin omasta asenteestani. En tunne syyllisyyttä. Enhän minä tahallani sairastunut enkä nyt lintsaa.

Olen aina ollut ahkera ja tunnollinen työntekijä ja jotenkin kaikki lähipiirissäni sen tietävät. Siksi he ovat enemmänkin myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä. Joillakin on tosin ollut opettelemista, kun eivät oikein tiedä, mistä tässä nyt on kysymys. Olen vaan sitten yrittänyt selittää.

Kyllä minustakin oli aikoinaan kiva päteä työpaikalla. Kiirettä ei tarvinnut edes teeskennellä, sitä oli aika ajoin liiankin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ole korvaamaton. Joku ehkä tekee työn paremmin kuin joku toinen, mutta jokainen on korvattavissa.

Tällä hetkellä en voi edes kuvitella, että palaisin takaisin tuohon samaan oravanpyörään. Ongelmana on vain keksiä, mitä haluan elämältäni jatkossa. Jonkin ihan erilaisen tavan elää ja tehdä työtä, siihen olen päätynyt. Mutta mitä se tarkalleen ottaen olisi ja tarkoittaisi, se on vielä aika lailla auki.

onko korvaamaton, niin paras konsti on käyttää sormea vesilasissa ja jos veteen jää reikä niin on korvaamaton. Yksinkertaista?

...että työ antaa aikuiselle jotain sellasta, mitä on vaikee muuten saada. Esim omia lapsia ei niin hyvin pysty kasvattaa/hoitaa että samanlainen tyytydys tulis siitä. Ihminen tarvitsee kuuluvuutta johonkin porukkaan, haasteita ja taitoa niistä selviytymiseen. Uuden asian oppiminen ja ottaminen käyttöön on lähes parasta mitä elämä tuo eteen. Sitä kai ne "isot aivot" aikaansaa ;))

Kukaan ei ole korvaamaton. Liekö monilla eläkeläisillä syy mielialalääkkeisiin juuri tässä harhaluulossa...ja muillakin. Aina löytyy tilalle vielä parempi, tehokkaampi ja fiksumpi. Siksipä työ, vaikka niin kovin tärkeää ja tyydyttävää, on vaan työtä. Joskus sitä ei ole ollutkaan, joskus on "between jobs", joskus on monta yhtä aikaa. Ei työ tekemällä lopu!

Mikset vastaa uteluihin että katsoin parhaimmaksi heittäytyä nautiskelemaan elämästä oravanpyörässä juoksemisen sijaan...

Työstään intoilijat:

1. Laskekaa kannu tai malja täyteen vettä.

2. Läträtkää sormianne siinä.

3. Ottakaa käsi pois.

4. Kysykää itseltänne: "Jäikö veteen aukko?"

Selviskö?

että työ on arvon mitta . ei se niin ole työn tekeminen on tarpeen vain että saa rahaa , jolla voi ostaa kaikenlaista tarpeetonta koska muillakin on . mene vaan reilusti lenkille ei sinun tarvitse selitellä . kunnostaan kannattaa pitää huolta vaikka ei työssä olekaan . korvaamattomat työntekijät painaa töissä niskalimassa että omistajat saa suuria voittoja , ja isot pomot saa optioita . työn tekijä saa just sen verran että ei ihan kuole nälkään , sekin vain omistajien etua .