Haluaisin kertoa tarinani niille kaikille, jotka käyttävät piilolinssejä joka päivä ja koko päivän vaikka silmät punottaa ja linssit hankaa. Harrastin tätä monta vuotta sitkeästi. En ostanut silmälaseja, kun ne on niin rumia ja hankalia..
Sitten tuli kova flunssa ja silmät tulehtui muun mukana. Jatkoin linssien käyttöä turhamaisuuttani kunnes en enää voinut kivun takia (idiootti!). Optikko katsoi silmät ja sanoi, että verisuonikasvustoa on siellä missä ei pitäisi ja viestii kovasta hapenpuutteesta simässä. Linssikielto 6kk. Uskoin silloin että nyt on tosi kyseessä. 6kk tauon jälkeen en ole voinut käyttää linssejä enää kuin muutaman tunnin tai päivän viikossa. Silmät kuivuvat ja linssit hankaa. Vaikka käytössä on one day -linssit ja kostutustipat. Ja verisuonet eivät koskaan katoa sieltä, minne jo ehtivät kasvaa. Siellä ovat vaikkakin tyhjillään onneksi nyt, kun happi kulkee normaalisti.
Noudattakaa ihmeessä ohjeita ja kuunnelkaa maalaisjärjen ääntä!
Sitten tuli kova flunssa ja silmät tulehtui muun mukana. Jatkoin linssien käyttöä turhamaisuuttani kunnes en enää voinut kivun takia (idiootti!). Optikko katsoi silmät ja sanoi, että verisuonikasvustoa on siellä missä ei pitäisi ja viestii kovasta hapenpuutteesta simässä. Linssikielto 6kk. Uskoin silloin että nyt on tosi kyseessä. 6kk tauon jälkeen en ole voinut käyttää linssejä enää kuin muutaman tunnin tai päivän viikossa. Silmät kuivuvat ja linssit hankaa. Vaikka käytössä on one day -linssit ja kostutustipat. Ja verisuonet eivät koskaan katoa sieltä, minne jo ehtivät kasvaa. Siellä ovat vaikkakin tyhjillään onneksi nyt, kun happi kulkee normaalisti.
Noudattakaa ihmeessä ohjeita ja kuunnelkaa maalaisjärjen ääntä!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama vika täällä. itse olen käyttänyt piilareita 90-luvun alusta. Tuolloin linssit olivat paksuja ja hankaavia vuosilinssejä, joihin tuli proteiinikeräytymiä, jotka eivät edes lähteneet kunnolla proteiininpoistonapeilla.
Silti minulle piilolinssit olivat siosiaalisen elämäni pelastus ja ilman niitä olisin todennäköisesti todella huonoitsetuntoinen ja mielenterveysongelmainen. Minulla on nimittäin miinus kymmenen näkö ja sellaisilla laseilla varustettuna kasvuvaiheessa olisin jäänyt vastakkaisen sukupuolen huomiotta ja todennäköisesti ollut todella hylkiö. Hirveää tietysti puhua näin, mutta minua ei todellakaan kaduta nyt koolmikymppisenä, kauniina ja aikuisena vahvana naisena.
Minullakin on paha suonitus silmissä ja silmät kuivuvat kovasti. Kävin kuitenkin äskettäin silmälääkärillä ja mitään rakenteellista vikaa en silmiini ole saanut. Käytän lääkärin luvalla nykyisin kertakäyttölinssejä muutamana päivänä viikossa lyhyitä aikoja kerrallaan, mutta mieluummin pidän laseja.
Nykyisinhän piilarit ovat eri luokkaa kuin nuo lähes kahden vuosikymmenen takaiset hirviöt. Mielestäni mennnyttä katuessa on hyvä miettiä vaihtoehtoja, eli mitä jos olisi tehnyt toisin. Itse olisin ainakin aivan eri ihminen ja piilarit nuoren apelastivat elämäni! Tämän hinnan(suonituksen ja kuivuvat silmät) minä ainakin olen enemmän kuin valmis siitä maksamaan.
Itse olen käyttänyt piilareita 1980-luvun lopulta. Suurimman osan ajasta todella paljon; vain parin vuoden (vapaaehtoinen) vähäisemmän käytön aika välillä. Mitään radikaaleja ongelmia ei ole ollut. Piilareiden soveltuvuus on yksilöllistä. Toki järki tulee aina pitää kädessä. Mutta ei kenenkään piilareita harkitsevan tai käyttävän kannata panikoitua: kun käy optikon tarkastuksissa säännöllisesti ja noudattaa saamiansa ohjeita edes kohtuullisesti, ei pysyvämpiä ongelmia synny.
Lindalindan kirjoitukseen pystyin hyvin samaistumaan. Nuorella ihmisellä silmälasit vaikuttavat itsetuntoon usein radikaalisti - vaikka ei sitä itse edes tiedostaisi. Minulla ainakin piilareiden hankkiminen nosti itsetuntoa tosi paljon, vaikka en sitä ennen ollut ollut mitenkään turhamainen, vaan oli käyttänyt rillejä vuosikaudet aamusta iltaan edes ajattelematta, että niissä voisi olla mitään vikaa. Eli piilareiden hankkiminen oli vain sellainen päähänpisto, mutta silti todella tärkeä päätös elämässäni.
Joo itsetunto oli syy, miksi niitä käytin liikaa. Edelleenkään en ole sinut rillien kanssa, joten laseriin menossa. Esitutkimuksessa aktivoituivat nämä muistot, kun kuulin verisuonista taas muistutuksen. . .
Niin, on yksilöllistä, miten ihmisen silmät suhtautuvat piilareihin, toisille tulee hapenpuutetta ja suonitusta helpommin kuin toisille.
Enkä tarkoittanut kirjoituksessani, että kenestäkään tulee syrjittyä tai hylkiötä paksujen lasien takia, itse vain olisin suhtautunut itseeni siten ja inhonnut itseäni ulkonäköni vuoksi jos en olisi tuolloin piilolinssejä hankkinut...
Ovatk verisuonet sitten este leikkaukselle?
Ei ollut mulla ainakaan este. Onneksi. Niitä ei ollut niin paljoa, mitä aikanaan optikko varoitteli. Laseri sujui hyvin ja nyt näen ilman laseja kattoa telkkaria ja lukea. Toinen silmä on vielä vähän heikompi, toivottavasti tarkentuu.
voivat aiheuttaa ikävää verenvuotoa operaation yhteydessä jota yleensä ei ole. ei sekään niin kovin paljon minua haitannut, mutta pari viikkoa oli komiat punaiset silmät.
Vaikutuin syvästi kun luin tekstisi Linda.
Syy siihen on se, että se oli kuin omalta näppäimistöltäni.
Itse kärsin neljä vuotta koulukiusaamisesta ja sosiaalisesta syrjäänjäämisestä (vai oliko se syrjäänvetäytymistä?) juuri reilun -8:n näköni vuoksi.
Sitten menin lukioon, hommasin piilarit. Elettiin 1990-luvun alkua eli siis kovien vuosilinssien kulta-aikaa. Löysin elämäni uudelleen. Sain kavereita. Siirryin nuorten elämää julmasti luokittelevalla asteikolla paljon ylöspäin. Sain ensimmäisen suudelman, ensimmäisen tyttöystävän jne...
Tämä ei varmasti johtunut siitä, että muut olisivat hyväksyneet minut paremmin tai tykänneet minusta enemmän ilman laseja.
Mutta muut hyväksyivät minut paremmin ja tykkäsivät minusta enemmän koska itsetuntoni nousi kohisten ja olin löytänyt taas elämänilon. Ja se taas johtui siitä ettei minulla ollut laseja.
Näin se elämä heittelee. Kolmekymppiä on mittarissa ja asia ja sen syy-yhteydet on minulle nykyään ihan selviä juttuja. Ei lasitkaan enää viime vuosina ole sosiaalista haitanneet.
Silti kävin vuosi sitten laserissa, ja elämänlaatu nousi entisestään.
Hienoa kuulla että meitä on muitakin.
Kaikkea hyvää sinulle Linda!
Pitäisköhän meidän perustaa pelastettujen rillipöllöjen yhdistys? ;)