Folkhälsan ja rotuhygienia

copypaste.

Kielitaistelun tiimellyksessä Suomessa vuonna 1919 tehtiin saksalaismallin mukainen esitys siitä, että ruotsinkielistä rotuhygieniaa täytyy pystyä edistämään uudessa Suomen tasavallassa.

Tähän tehtävään perustettiin kiireellä Samfundet Folkhälsan.

Uuden järjestön tärkein rotuhygieeninen projekti oli äidinpalkitseminen, joka alkoi jo seuraavana vuonna 1920 ja päättyi vasta 1939.

Äidinpalkitsemistoiminnalla oli kolme keskeistä päämäärää:

1) Levittää ruotsalaista rotuhygieenistä tietämystä ja tehdä propagandaa vahvan ruotsalaisen rotuhygienian puolesta.

2) Levittää mahdollisimman monille ihmisille tietoa perinnöllisyydestä ja sen tärkeydestä ruotsinkielisen kansanosan kohtaloon.

3) Edistää geneettisesti paremman väestöaineksen (= ruotsinkielisen) lisääntymistä suhteessa huonompaan väestöainekseen (= suomenkieliseen).

Palkittavan äidin ja myös hänen aviomiehensä piti olla terve. Perinnöllisyyden osuutta painotettiin vaatimalla, että heidän täytyi polveutua terveistä ruotsalaisista perheistä.


Perusteellisen saksalaisten laskelmien mukaan oli päädytty siihen, että ruotsinkielisen väestön olemassaolon turvaaminen vaati ainakin neljä (4) lasta jokaisesta rotuhygieenisesti suotavasta avioliitosta. Näin ollen palkittavalla äidillä piti olla vähintään neljä tervettä, elinvoimaista ja hyvin hoidettua lasta.

Palkitsemisen toteuttamisessa Samfundet Folkhälsan -järjestöllä oli yhteistyökumppanina ruotsinkielinen Marttajärjestö, Förening Martha. Tämä yhteistyö merkitsi, että ruotsalaista rotuhygieenistä propagandaa, valistusta ja koulutusta voitiin suunnata jo valmiiksi motivoituneille ja yhteiskunnallisesti aktiiveille naisille.

Asiaa tehtiin esimerkiksi tutuksi järjestön omassa lehdessä ja siitä luennoitiin järjestön sadoissa kokouksissa, joihin osallistui monia satoja jäseniä.


http://www.tieteessatapahtuu.fi/ 897/MATTILA.pdf



Suomessa on nyt korkea aika puhua oman maan historiasta - myös vaietuista suomalaisvainoista.

4

468

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaasalainen

      vainoharhaiset,katkerat ihmiset ovat säälittäviä..mahtaa elämäs olla tosi ilotonta ja kurjaa? samaa asiaa jankuttaa,ja jankuttaa..osaaks hymyillä enää ollenkaan?.... :)

      • rallaa

        Mitäs mitäs, just olin lukevinani että ruotsi on Vaasan sairaanhoitopiirin hallitseva kieli, vai olenko väärässä???
        Mitäs copypaste tähän sanoo häh?

        Ja lopettakaa se ikuinen ininä siitä että sairaalassa ei saa palvelua suomeksi tai kyltit ovat väärinpäin!! Sehän on nyt ihan helvetin sama miten päin ne on siellä ja kyllä sitä palveluakin saa sieltä ihan millä kielellä haluaa...

        Valittajat... höh!


    • KiellettyjenListalle

      Mielenkiintoinen historia tuolla Volkhälsanilla. Muualla se olisi aikoja sitten kielletty.

      • mietisitä-

        Suomenkieliset tekivät vielä 1950-luvulla saamelaisille rotutestejä, mittailivat kalloja, riisutettiin koulujen luokassa alasti ja haukuttiin ali-ihmisiksi.
        Näitä saamelaisia joita nöyryytettiin tällä tavalla törkeästi, elää vielä yhä, ja ovat kertoneet julkisuudessa näistä rasistisista teoista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe