Vuonna 2000 kesällä lapseni huostaanotettiin, joka oli elämäni kauhein asia. Jo kauan oli perheessämme ongelmia lakaistu maton alle. Nyt oli todellakin aika alkaa hoitamaan "tupaa" kuntoon tai luovuttaa peli suosiolla. Ensin luovutin ja jäin henkiin. Olen oppinut näinä vuosina enemmän kuin koskaan, aika ei todellakaan ole mennyt hukkaan jonka olemme olleet erossa lasteni kanssa. Rakkaus ja toivo on jaksanut kantaa minua eteenpäin, matkalla aikuiseksi, vastuuntuntevaksi ihmiseksi.
Jonain päivänä olemme taas yhdessä ja äiti on vihdoin ehjä ja vahva olemaan kympillä ÄITI.
Siitä meidän on hyvä jatkaa elämää.
Voimia kaikille elämänsä kanssa kamppaileville.Näin kirjoitin sijaisvanhemmat/15.2.2004
Lapseni olleet sijaisperheessä nelisen vuotta. Oma elämäntilsnteeni ollut kunnossa nyt pari vuotta ja mielestäni huostaanoton perusteet eivät enää toteudu. Pian on huostaanoton perusteista palaveri ja kauhulla jo ajattelen sitä soskun ja pelakuun jyräämistä. Millä minä pieni ihminen voin enää todistaa olevani nyt "normaali" ihminen kuin elämällä normien mukaan ja pitämällä lapsiin säännöllisesti yhteyttä. Teoilla ja sanoilla en tunnu onnistuvan saamaan aikaan luottamusta. Mikä avuksi?
Näin kirjoitin
sijaisvanhemmat/20.01.2005
Mieli on täynnä pieniä toivonhippuja josko asiat vihdoinkin lähtisivät etenemään kotiutuksen suuntaan. Alueellamme vaihtui johtava sosiaalityöntekijä ja lupautui tapaamaan minut henkilökohtaisesti. Kerrankin tunsin tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänellä ei ollut kiire vaan jaksoi vastata kysymyksiini. Mahtavaa.
Minun nykyisestä elämästäni oli kuullut vain positiivista palautetta erinäisiltä tahoilta ja oli sitä mieltä että mahdollisuudet huostaanoton purkuun on nyt. Vanhemmuuden arviointi on käynnissä. Koskaan mikään ei ole varmaa. Mutta toivoa on vaikka aina ei jaksaisikaan uskoa siihen. Näin kirjoitin
Biovanhemmat/17.12.2005
Pitkä ja kivinen on meidän monenkin tie. Hidasta matkan teko. Välillä jopa toivottomuus saa vallan. Usein tuntuu kuin taistelisi yksin koko maailmaa vastaan puolustaessaan niitä vähiä oikeuksia. Äidinrakkaus kuitenkaan ei anna periksi hylätä lapsiaan maailman tuliin vielä kun ovat sinne liian pieniä ja kyvyttömiä itsestään huolehtimaan.
Matkamme jatkuu yhä kohti onnellista loppua. Toivottavasti. Jossa he vihdoin olivat yhdessä, eikä heidän enää koskaan tarvinnut erota toisistaan.
Jonain päivänä olemme taas yhdessä ja äiti on vihdoin ehjä ja vahva olemaan kympillä ÄITI.
Siitä meidän on hyvä jatkaa elämää.
Voimia kaikille elämänsä kanssa kamppaileville.Näin kirjoitin sijaisvanhemmat/15.2.2004
Lapseni olleet sijaisperheessä nelisen vuotta. Oma elämäntilsnteeni ollut kunnossa nyt pari vuotta ja mielestäni huostaanoton perusteet eivät enää toteudu. Pian on huostaanoton perusteista palaveri ja kauhulla jo ajattelen sitä soskun ja pelakuun jyräämistä. Millä minä pieni ihminen voin enää todistaa olevani nyt "normaali" ihminen kuin elämällä normien mukaan ja pitämällä lapsiin säännöllisesti yhteyttä. Teoilla ja sanoilla en tunnu onnistuvan saamaan aikaan luottamusta. Mikä avuksi?
Näin kirjoitin
sijaisvanhemmat/20.01.2005
Mieli on täynnä pieniä toivonhippuja josko asiat vihdoinkin lähtisivät etenemään kotiutuksen suuntaan. Alueellamme vaihtui johtava sosiaalityöntekijä ja lupautui tapaamaan minut henkilökohtaisesti. Kerrankin tunsin tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänellä ei ollut kiire vaan jaksoi vastata kysymyksiini. Mahtavaa.
Minun nykyisestä elämästäni oli kuullut vain positiivista palautetta erinäisiltä tahoilta ja oli sitä mieltä että mahdollisuudet huostaanoton purkuun on nyt. Vanhemmuuden arviointi on käynnissä. Koskaan mikään ei ole varmaa. Mutta toivoa on vaikka aina ei jaksaisikaan uskoa siihen. Näin kirjoitin
Biovanhemmat/17.12.2005
Pitkä ja kivinen on meidän monenkin tie. Hidasta matkan teko. Välillä jopa toivottomuus saa vallan. Usein tuntuu kuin taistelisi yksin koko maailmaa vastaan puolustaessaan niitä vähiä oikeuksia. Äidinrakkaus kuitenkaan ei anna periksi hylätä lapsiaan maailman tuliin vielä kun ovat sinne liian pieniä ja kyvyttömiä itsestään huolehtimaan.
Matkamme jatkuu yhä kohti onnellista loppua. Toivottavasti. Jossa he vihdoin olivat yhdessä, eikä heidän enää koskaan tarvinnut erota toisistaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pitää toivoa yllä ja olet saanut voimaa elämän muutokseen.
Rakkaus on maailman mahtavin voima, sen varassa jaksaa kyllä! On hyvä apeallakin hetkellä pitää mielessä jokin myönteinen visio tulevaisuudesta ja teidän kohdallanne se on varmaan tuo, että saatte olla yhdessä, eikä enää eroteta.
Voimia jatkossakin jaksamiseen!
STT; Liisa Hyssälä,
on samalla viesti myös
tällä hetkellä virkojaan lastensuojelussa hoitaville sossuille,
että tämän nykyisen kaltainen "meno ja meininki" sosiaaliviranomaisten keskuudessa älyttömine huostaanottomäärineen
on loppu nyt!
Tulevaisuudessa huostaanotot tulevat olemaan erittäin harvinaisia
ja huostaanottoja ei ainakaan
tulla nykyisen kaltaisesti jatkamaan ikuisesti....
apua ja tukea voidaan antaa lapsi perheille
muullakin sosiaalisella tavalla
kuin
hups
tämä huostaanotto!